Linjojen ratikkaliikenne

Liittynyt
24 Syyskuu 2005
Viestit
2,703
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Jokerin suosio on yllättänyt minut. Kun vielä ajatellaan raidelinjaa, jonka varrelle ihan oikeasti uskalletaan keskittää koti, asuinpaikka, koulu yms. (raide ei yhdessä yössä siirry kulkemaan jonnekin aivan muualle, joten sen varrelle ihmiset todellakin suunnittelevat em. seikkoja), niin matkustajamäärä sen kun kasvaa raiteille siirryttäessä.

Onhan niitä raiteita suljettukin. Esimerkiksi Linjojen lenkki. Eli aivan riskitöntä sekään ei ole. Tietääkö kukaan, miksi lenkki suljettiin? Nykyään tuolla osuudella menee vain bussi, ratikkaa harvemmin.
 
Se kuitenkin oli käytössä vuodesta 1925 alkaen, eli ei nyt ihan tilapäinen reitti kuitenkaan.

Se suljettiin, koska itsekannattava linja 2 haluttiin lakkauttaa osin säästösyistä (kai ne arvioi, että kakkosen matkustajat siirtyisi muille linjoille, jolloin kustannukset pienenisivät mutta tulot eivät) ja osin vaunupulan vuoksi.

Erilaisissa linjastovisioissa, siis ihan virallisissakin, on väläytelty raitioliikenteen palauttamista Toiselle linjalle siten, että rakennetaan yhdysrata joko Castréninkatua Hesarille taikka Wallininkatua Sturenkadulle. Tämä lie erityisen ajankohtaista bussilinjan 23 lopetuksen yhteydessä (kun linja 9 jatkuu Ilmalaan).

Huomattakoon vielä asukkaiden näkökulmasta, ettei se vakiintunut joukkoliikenneyhteys sinänsä kadonnut, bussi 23 kuitenkin on ihan varteenotettava vaihtoehto linjalle 2 sen pääpalvelualueella (Hakaniemi ja keskusta).
 
Vs: Linjojen raitioliikenne

Onhan niitä raiteita suljettukin. Esimerkiksi Linjojen lenkki. Eli aivan riskitöntä sekään ei ole. Tietääkö kukaan, miksi lenkki suljettiin?
Asiasta on tainnut olla juttua jossain muussa ketjussa joskus aikaisemmin. Joka tapauksessa Helsingin kaupunki oli pakotettu hakemaan säästöjä liki kaikilla toimialoilla heikentyneen talouden takia muutama vuosi sitten. Myös joukkoliikenteen puolella "juustohöylä" höyläsi. Raitioliikenteen säästöiksi esitettiin linjojen 1 ja 2 lakkauttamista (kuitenkin niin että ruuhkalinja 1A Eira - Kauppatori - Käpylä olisi säästynyt).

Aivan noin rajuina supistukset eivät ensimmäisessä vaiheessa mennyt läpi. 1.1.2004 alkaen linjalta 1 nipistetiin kokonaan ilta- ja lauantailiikenne (samoin osa keskipäivän vuoroista) ja puheenaoleva linja 2 typistettiin kulkemaan vain Terminaalin ja keskustan välille. Linjojen raitioliikenne poistui tässä vaiheessa kokonaan kaupungin heikon taloudellisen tilanteen vaatimien säästöjen takia. Säästöt haettiin kahdelta vähiten kannattavalta linjalta. Supistusten ei katsottu aiheuttavan matkustajille kohtuutonta haittaa, sillä sekä Linjoille että Käpylään oli olemassa muitakin yhteyksiä. Sittemmin kakkosen toisen pään (Terminaali) liikenne on korvattu linjalla 4T.
kemkim sanoi:
Nykyään tuolla osuudella menee vain bussi, ratikkaa harvemmin.
Näin siinä kävi, valitettavasti. Tilanne voisi korjaantua sitä kautta, että Linjojen kautta vedettäisiin jokin uusi linja menemään paljon kauemmaksi niin, että matkustajia saataisiin kertymään määrä, joka tekisi liikennöinnin myös taloudellisesti mielekkääksi. Hakaniemestä vain Diakonissalaitokselle ulottuva pätkä ei tätä ehtoa oikein täytä. Hakaniemen ja keskustan välillä kakkosen arvioitiin olevan täysin päällekkäinen muiden linjojen kanssa eikä sen katsottu olevan tarpeellinen silläkään osuudella.

Omasta puolestani toivoisin, että raitioliikenteen uudellenjärjestelyjen yhteydessä Toisen Linjan kautta kulkevia kiskoja voitaisiin jälleen hyödyntää. Jos vaikka kolmonen voitaisiin ohjata kulkemaan sitä kautta, koska ykkönen ja ysi tulisivat jatkossa hoitamaan osuuden Porthaninkatu - Viides Linja - Kaarlenkatu. Ei sinnekään ylitarjontaa kai ole tarpeen järjestää?
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Linjojen raitioliikenne

Näin siinä kävi, valitettavasti. Tilanne voisi korjaantua sitä kautta, että Linjojen kautta vedettäisiin jokin uusi linja menemään paljon kauemmaksi niin, että matkustajia saataisiin kertymään määrä, joka tekisi liikennöinnin myös taloudellisesti mielekkääksi.

Esimerkkilinja: Linjat - Ylioppilastalo - Töölö - Ooppera - Linnanmäki (Eteläinen puoli) - Sörnäinen - Hämeentie - Hakaniemi - Snellmanninkatu - Viking terminaali.

Takaisin : Viking Terminaali - Snellmanninkatu - Hakaniemi - Ensilinja (väli-aikapiste) - Hakaniemi - Kaisaniemi - Rautatientori - Ylioppilastalo - Linjat.

Vaikka 8 minuutin vuoroväli ruuhka-aikaan ja muulloin 10 minuutin.Ensimmäisen suunnan matka-aika olisi noin 35 min (tarkalleen 34min) ja takaisin päin 15 minuuttia väliaikapisteelle Ensilinjalle.Ensilinja-Linjat:n 15 min (tarkka aika 14min)

Kaluston tarve: Ruuhka-aikana 10 vaunua ja muulloin (10min) muulloin 8 vaunua.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Linjojen raitioliikenne

...Hakaniemen ja keskustan välillä kakkosen arvioitiin olevan täysin päällekkäinen muiden linjojen kanssa eikä sen katsottu olevan tarpeellinen silläkään osuudella...
Tämä "päällekkäisyys" on huvittava peruste, jota voidaan halutessa käyttää aivan mihin vain.

Perimmältään voisi sanoa, että jokainen jollain väylällä (rata tai katu) kulkeva joukkoliikenteen vuoro on päällekkäinen muiden samalla väylällä kulkevien vuorojen kanssa. Kun jätetään jokin vuoro pois, sitä käyttäneet matkustajat voivat aina siirtyä muihin vuoroihin. Päällekkäisyyttä voidaan poistaa niin kauan kunnes jäljellä olevat vuorot ovat tupaten täynnä.

Vaan sitten kun halutaan suosia jotain, päällekkäisyydellä ei ole mitään merkitystä. Vaan silloin puhutaa tiheästä vuorovälistä ja hyvästä palvelusta. Sitä saavutetaan päällekkäisillä linjoilla - esimerkiksi.

Tosiasiassa linja 2 lisäsi raitioliikenteen palvelutasoa erityisesti Hakaniemen ja keskustan välillä. Tätä palvelutason lisäystä voi pitää myös perusteltuna, koska kerran matkustajia oli enemmän kuin kakkosen vuoroista oli kuluja.

Tässä tapauksessa HKL ja lautakunta ovat täysin epäloogisia. Metron ennästään tiehän vuorovälin lisäämisen "päällekkäisillä" lisävuoroilla sanotaan lisäävän metron matkustajia. Mutta raitioliikenteen vuorovälin harventamisen ei sanota vähentävän raitioliikenteen matkustajamääriä. Oisko se sen vuoksi, että ratikka on luonnostaan niin paljon metroa parempi, että sillä matkustetaan vaikka palvelu olisi muuten huonoa. :)

Antero
 
Vs: Linjojen raitioliikenne

Tosiasiassa linja 2 lisäsi raitioliikenteen palvelutasoa erityisesti Hakaniemen ja keskustan välillä.
Ilman muuta lisäsi. Se lisäsi sitä myös Katajanokan päässä.

Koska säästöjä oli haettava kaikilta mahdollisilta momenteilta, raitioliikenteessä ne haettiin sieltä, missä leikkaukset aiheuttivat vähiten vahinkoa (ykkösellä ja kakkosella oli kuitenkin vähiten matkustajia ja niiden vaikutusalueella kulkuyhteyksiä oli ja on muunkinlaisia). Samaan aikaan ongelmia oli myös kaluston suhteen, ja ne kalusto-ongelmat piinaavat tänäkin päivänä HKL-Raitioliikennettä.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että itse olen koko ajan ollut sillä kannalla, että sekä Linjojen että Käpylän raitioliikennettä tulisi kehittää.
 
Vs: Linjojen raitioliikenne

Tosiasiassa linja 2 lisäsi raitioliikenteen palvelutasoa erityisesti Hakaniemen ja keskustan välillä. Tätä palvelutason lisäystä voi pitää myös perusteltuna, koska kerran matkustajia oli enemmän kuin kakkosen vuoroista oli kuluja.

Onko tuolla mitään merkitystä nimenomaan Hakaniemen ja keskustan välillä? Vuoroväli Hakaniemestä keskustaan on jo nyt ruuhka-aikaan hyvin tiheä Metro 4 min, Ratikka 3T/6 3-4 min, ratikka 7A 7 min,ratikka 1A 8 min. Jos kapasiteetti riittää, ei minusta tuota tiheämpää vuoroväliä tarvita.

Katajanokan päässä kakkosen lopettaminen kyllä heikensi palvelutasoa ja se ei tietenkään ole hyvä juttu. Linjojen päässä käyttäjämäärä oli pieni.
 
Jos 2:nen aloittaisi uudestaan liikennöimään minun ehdottamaani tai jotain muuta reittiä tulisi Hakaniemeen vielä lisää vuorotarjontaa keskustaan päin: 8 minuutin välein Ensilinja-Hakaniemi-Rautatieasema-Linjat ja 8 minuutin välein myös Hämeentieltä päin-Hakaniemi-Snellmanninkatu-Senaatintori-Viking terminaali. Silloin Katajanokan liikenne parantuisi, kun 4 mensisi omalle päättärilleen 4 minuutin välein ja uusin 2:nen 8 minuutin välein. Rautatieaseman vurot lisääntyvät tuosta vielä lisää vaikka se nyt ei olisikaan välttämätöntä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös