Jatkuva kuljettajapula pakottaa jälleen hätätila-aikatauluihin Helsingissä

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,148
Huomenna maanantaiaamuna 12.12. PSKL pyrkii ajamaan jälleen vähän vähemmän hätätila-aikatauluja, eli kaiketi vain linjoilla 4 ja 10 on tavanomaista harvempi vuoroväli ja muilla yritetään hoitaa liikennettä 10 minuutin välein. Tilanne on kuitenkin väliaikainen, sillä ilmeisesti jo seuraavana maanantaina 19.12. palataan jälleen hätätila-aikatauluihin. Niitä ei kuitenkaan vielä ole julkaistu, joten odotetaan nyt, milloin tieto tulee virallisesti.

PSKL on kuin poika, joka huusi sutta. Sama virsi "kun uusi kurssi valmistuu, voidaan palata..." jatkuu aina vaan. No, se uusi kurssi valmistui ja aloittaa huomenna. Mutta ei auta kaataa ammeeseen vettä, jos tulppa on irti ja vettä valuu pois samaa tahtia. Eli tämän perinteistä huomattavasti suuremman kurssin saavutus on nyt se, että viikko koitetaan pärjätä ja sitten ei enää koiteta.

Tammikuun lopussa valmistuu sitten taas kerran uusi kurssi. Käsittääkseni silloin olisi pyrkimys jälleen kerran luopua hätätila-aikatauluista, mutta tarina ei kerro, luovutaanko silloinkin vain viikoksi vaiko ehkä pariksi päiväksi.

Huhtikuussa helpottaa sitten, sillä silloin pannaan perinteiseen tapaan koko raitiolinjasto täysin sekaisin seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Eiköhän siinä katoa sitten loputkin matkustajat.
 
Huomenna maanantaiaamuna 12.12. PSKL pyrkii ajamaan jälleen vähän vähemmän hätätila-aikatauluja, eli kaiketi vain linjoilla 4 ja 10 on tavanomaista harvempi vuoroväli ja muilla yritetään hoitaa liikennettä 10 minuutin välein. Tilanne on kuitenkin väliaikainen, sillä ilmeisesti jo seuraavana maanantaina 19.12. palataan jälleen hätätila-aikatauluihin. Niitä ei kuitenkaan vielä ole julkaistu, joten odotetaan nyt, milloin tieto tulee virallisesti.

Reittiopas sanoo vielä tällä hetkellä, että 4 ja 10 ajaisi huomisesta lähtien 8min vuorovälillä ruuhkassa. Maanantain aamuruuhkaan ei ole edes kahdeksaa tuntia, eli aika viime tinkaan muuttavat, jos näin on.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:42 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:37 ----------

Muillakin raitiolinjoilla on edelleen normaaliaikataulut reittioppaassa 19.12 jälkeenkin. Viimeksihän muut kuin meneillä olevan viikon aikataulut poistettiin, kun hätätila-aikataulut olivat tulossa, muttei asiasta vielä oltu ilmoitettu virallisesti.
 
Reittiopas sanoo vielä tällä hetkellä, että 4 ja 10 ajaisi huomisesta lähtien 8min vuorovälillä ruuhkassa. Maanantain aamuruuhkaan ei ole edes kahdeksaa tuntia, eli aika viime tinkaan muuttavat, jos näin on.

Joo, siis muut linjat 10 min vv ja 4&10 vähän tiheämmin, mutta niidenhän "kuuluisi" ajaa ruuhkassa 6 min vv. Kaukana takana on ne ajat, jolloin ruuhkan vv oli alle 5 min.

Muillakin raitiolinjoilla on edelleen normaaliaikataulut reittioppaassa 19.12 jälkeenkin. Viimeksihän muut kuin meneillä olevan viikon aikataulut poistettiin, kun hätätila-aikataulut olivat tulossa, muttei asiasta vielä oltu ilmoitettu virallisesti.

Joo, eiköhän Reittiopas aika pian päivity. Tuohon on enää viikko aikaa.
 
Ilmankos Manskun päästä päähän on viimeaikoina päässy vauhdilla kun ei raitiovaunut ole siellä joka minuutti pysäyttämässä autoliikennettä etuuksillaan :D
 
Ilmankos Manskun päästä päähän on viimeaikoina päässy vauhdilla kun ei raitiovaunut ole siellä joka minuutti pysäyttämässä autoliikennettä etuuksillaan :D

Huhtikuussa pääset nauttimaan vielä enemmän, kun ei ole ratikoita sitten Manskulla muualla kuin etelässä Arkadiankadulle asti ja Oopperalta Kuusitielle.
 
"Kun kurssi valmistuu, palataan normaaliaikatauluihin." Juupajuu. Kuvassa Rautatieaseman pysäkit tänä aamuna.

Meneeköhän koko viikon peruutukset lumisateen piikkiin?
 
Liitetiedostot

  • RT_HSL.jpg
    RT_HSL.jpg
    58.9 KB · Lukukerrat: 787
Ihan syystä menee lumisateen piikkiin. Maanantaina ennen kuin rupesi satamaan lunta oli kai yksi peruutus ja tänään kun katsoin karttaa klo 13 aikaan, niin ei ollut yhtään ratikkaa Jätkäsaaressa, Kampissa tai Bulevardin kautta etelään menevillä linjoilla sekä 9 ja 10 kääntyi Kolmikulmassa.
 
Surkea palkka, surkeat työvuorot ja surkea henkilöstöpolitiikka. Näihin kai tuo kuljettajapula lähinnä liittyy, mikäli kuulemani tarinat Kaupunkiliikenteeltä pitävät edes puoliksi paikkansa.
 
Ajoin eilen illalla noin 80 km ympäri C-vyöhykettä, autolla, ja on sanottava, että se on suoranainen ihme, että kaikki ne bussit, joita tuolla näin, olivat liikenteessä. Varmaan myöhässä jne. mutta liikkuivat kuitenkin ja ihmiset pääsivät niillä edes jotenkuten kulkemaan. Siitä saa olla ihan oikeasti ylpeä.

Keskustassa en käynyt, joten en tiedä, minkä verran siellä ratikoita liikkui, mutta tuossa klo 15 aikaan sain tiedon, että peruttuja lähtöjä olisi ollut luokkaa kymmenen per tunti siihen mennessä. Tietysti osa johtuu kuljettajapulasta (ja tuollaisina eilisen kaltaisina päivinä on tyypillisesti hälytetty kuljettajia varalle tavallista enemmän, mutta nythän ei ole mistä ottaa), mutta osa ihan oikeasti eilisen kelistä.

Sen sijaan en ihan allekirjoita sitä, että tämänkin päivän peruutukset johtuisivat lumesta. Onhan tässä ollut aikaa puhdistaa katuja ja kiskoja, ja nyt tuo lumisade ei ole mitenkään normaalista poikkeavaa. Ennustan kuitenkin, pessimistisrealistina, että peruutukset jatkuvat koko viikon.
 
Se sama pilviviiru joka kulki kantakaupungin yli kulki myös täältä Myyrmäestä. Lumisade oli tänään paljon sakeampaa kuin eilen ja jokin lehtikin tässä otsikoi, ettei keskustassa nähnyt 100m pidemmälle. Tuulta oli vain vähemmän.
 
Reittiopas sanoo vielä tällä hetkellä, että 4 ja 10 ajaisi huomisesta lähtien 8min vuorovälillä ruuhkassa. Maanantain aamuruuhkaan ei ole edes kahdeksaa tuntia, eli aika viime tinkaan muuttavat, jos näin on.

Muillakin raitiolinjoilla on edelleen normaaliaikataulut reittioppaassa 19.12 jälkeenkin. Viimeksihän muut kuin meneillä olevan viikon aikataulut poistettiin, kun hätätila-aikataulut olivat tulossa, muttei asiasta vielä oltu ilmoitettu virallisesti.

Nyt hätätila-aikataulut löytyvät reittioppaasta. Näkyy olevan hybridimalli, eli ensi viikosta alkaen yritetään ajaa 4&10 8 min vv, 7&9 10 min vv ja muut 12 min vv. Katsotaan, miten käytännössä käy.

Jos joka kurssin jälkeen saadaan palautettua kaksi linjaa pysyvämmin normaalitilanteeseen, niin eihän tässä kovin monta vuotta mene. :D

Se sama pilviviiru joka kulki kantakaupungin yli kulki myös täältä Myyrmäestä. Lumisade oli tänään paljon sakeampaa kuin eilen ja jokin lehtikin tässä otsikoi, ettei keskustassa nähnyt 100m pidemmälle. Tuulta oli vain vähemmän.

Okei, mä olen nähtävästi säästynyt siltä. Ei ole sitten ollut tänäänkään helppo päivä Helsinginniemellä. Se lienee ikään kuin onni onnettomuudessa PSKL:lle.
 
Se sama pilviviiru joka kulki kantakaupungin yli kulki myös täältä Myyrmäestä. Lumisade oli tänään paljon sakeampaa kuin eilen ja jokin lehtikin tässä otsikoi, ettei keskustassa nähnyt 100m pidemmälle. Tuulta oli vain vähemmän.

Kun saavuin tänään noin varttia yli puolenpäivän opiskelijajärjestöni kahvihuoneelle Topeliassa (Unioninkadun vanha kantonistikoulu ja sairaala), pyrytti niin, että näkyvyys oli alle sata metriä. Kun lähdin puoli tuntia myöhemmin lounaalle, jalanjälkeni oven ulkopuolella olivat jo pääosin peittyneet. Tunnissa lienee satanut useampi sentti lunta.
 
Tänään ei sada enää lunta, mutta aikataulut näyttävät aika samoilta kuin eilenkin. Sitä voi sitten veikkailla, että mistä moinen johtuu. Kuvassa PSKL:n pykrimys Lasipalatsin pysäkin liikenteestä tänään iltaruuhkassa.

Surkea palkka, surkeat työvuorot ja surkea henkilöstöpolitiikka. Näihin kai tuo kuljettajapula lähinnä liittyy, mikäli kuulemani tarinat Kaupunkiliikenteeltä pitävät edes puoliksi paikkansa.

Onhan siitä tarinoiden lisäksi faktaakin, esimerkiksi työtyytyväisyyskysely, joka heijastaa näitä ihan samoja asioita.

Sitä tietysti toivoisi, että joku pysähtyisi miettimään, mitä asialle voisi tehdä. Tällä hetkellä (luvut on nyt keksittyjä, mutta suuruusluokka tämä) tilanne on sellainene, että koulutetaan 20 uutta kuljettajaa, heistä 15 läpäisee kurssin ja jää töihin mutta kurssin aikana 10 entistä lähti syystä taikka toisesta. Eli kouluttamalla 20 saadaan 5 kuljettajan nettolisäys.
 
Liitetiedostot

  • LP_14DEC22.jpg
    LP_14DEC22.jpg
    55.5 KB · Lukukerrat: 624
Tänään ei sada enää lunta, mutta aikataulut näyttävät aika samoilta kuin eilenkin. Sitä voi sitten veikkailla, että mistä moinen johtuu. Kuvassa PSKL:n pykrimys Lasipalatsin pysäkin liikenteestä tänään iltaruuhkassa

Eilen iltaa kohden lumisateen hellittäessä näytti olevan jo häiriötiedote koskien kaikkia raitiolinjoja varoittaen epäsäännöllisitä vuoroväleistä henkilöstövajeesta johtuen ja tänään on samanlainen.

Sitä tietysti toivoisi, että joku pysähtyisi miettimään, mitä asialle voisi tehdä. Tällä hetkellä (luvut on nyt keksittyjä, mutta suuruusluokka tämä) tilanne on sellainene, että koulutetaan 20 uutta kuljettajaa, heistä 15 läpäisee kurssin ja jää töihin mutta kurssin aikana 10 entistä lähti syystä taikka toisesta. Eli kouluttamalla 20 saadaan 5 kuljettajan nettolisäys.

Onko tietoa lähteekö vanha porukka tasaisesti kokemuksen määrästä riippumatta, vai ovatko he sitä kokeneempaa porukkaa, vai näitä hiljattain taloon tulleita?
 
Mua on koko työurani ajan kiinnostanut myös työ kaupunkiraideliikenteen parissa. Mutta palkkaus siellä on niin huono nykyiseen työhöni nähden, että se ei kannata taloudellisesti. Vuosia sitten eräs tuntemani bussinkuljettajakollega kävi noin vuoden kokeilemassa työtä raitiovaununkuljettajana, mutta palasi ajamaan bussia. Hän sanoi, että kuukausitulot putosivat niin radikaalisti, ettei ollut mitään mieltä jatkaa.

Mä kyllä väitän, että raha on paras houkutin alalle ja niin kauan kun se ei ole riittävä, niin ei ole alalle tulijoitakaan.
 
Takaisin
Ylös