3.5.
Artic 464 Linnanmäen mainosteipeissä linjalla 8.
Koeliikenneteipattu Artic XL (601 tai 602) seisoi Turvesuontien risteyksessä Kehä I:llä klo 10 aikaan.
Opetusajossa 94 12:46 Mannerheimintietä pohjoiseen Aleksanterinkadun risteyksessä. 84 Runeberginkatua etelään Töölön torin kohdalla 12:54. 74 kääntyi Ruusulankadulta Runeberginkadulle lounaaseen 12:59. 91 menossa Runeberginakatua koilliseen samassa paikassa 14:39.
Osa 4:n lähdöistä oli katkaistu Kauppatorille pääministerikokouksen takia. Niitä ajettiin tunnuksella 4S. Niillä oli sama vaunukierto normaalin 4:n kanssa siten, että 4:na Munkkiniemeen saapunut vaunu lähti takaisin 4S:nä ja päinvastoin. 4S:n vaunu saapui Kauppatorille suunnilleen samaan aikaan kuin edellinen lähti, vaikka vuoroväli oli 20min, eli ilmeisesti vaunuja ja vuoroja oli saman verran liikkeellä kuin normaalisti. Normaalit 4:set jäivät tapahtuman takia jonoon Snellmanninkadun itäpuolelle ajoittain, jolloin aikataulusta jäädessään ne ajettiin ympäri Kuusitiellä, mikä puolestaan aiheutti noin tunnin tauon 13:15 ja 14:20 välillä jolloin normaalia nelosta ei saapunut tai 4S:ää lähtenyt Munkkiniemestä.