Helsinki haluaa purkaa Variotram-kaupan

Millä tavalla vanhanaikainen?
Kaarteet alkavat kuin Märklinin palakiskoista koottu pienoisrautatie. Eli suora raide muuttuu hetkessä sätelle jotain. Tästä syntyy nykäys sivusuunnassa. Kun tehdään pehmeästi ajettava rata, siinä on siirtymäkaarre, jossa kaarre jyrkkenee tietyllä matkalla. Siirtymäkaarre on siis spiraalin pätkä.

Sama asia pitäisi olla pystykaarteissa. Tosin niiden kohdalla kadunpinta usein johtaa tähän.

Vaihteissa ei pitäisi enää ajaa laipan varassa, vaan kolistelematta kulkukehän varassa.

Raiteen tasomaisuudelle ylipäätään tulisi olla tiukemmat vaatimukset.

Muutama vuosi sitten Berliinin raitioteillä oli vielä jäljellä vanhaa DDR:n aikaista rataa, joka oli suunnilleen teknisesti samalla tasolla kuin Helsingin rata. Ja sitten oli runsaasti uusittua rataa. Siellä eron huomasi hyvin ja ymmärsi, että kulku on ensisijassa kiinni radasta, ei vaunusta.

Paras geometria kai on näillä Mannerheimintietä, Tukholmankatua ja Hämeentietä kulkevilla ratikkareiteillä, kun ovat suoria ja nousut maltillisia?
Ei todellakaan. Mannerheimintie jatkuvine "palakiskokaarteineen" joilla väistellään sivusuunnassa autoja on varsinainen irvikuva hyvästä raitiotien radasta. Hämeentie, jota on tehty paljon myöhemmin kuin Manskun kiharat, on huomattavasti parempi. Mutta kyllä sielläkin olisi toppakoneelle töitä raiteen linjauksessa - vaan ei linjata enää, kun on valettu betonilaataksi.

Kannatan pölkkyrataa, koska sen voi oikaista ja tukea, jos se painuu. Vaan onkos pölkkyrataa enää missään? Oliko Mäkelänkatu viimeinen pölkkyrataosuus HKL:llä?

Antero
 
Minunkin mielestäni siirtyminen kesäaikatauluihin on nimen omaan neuvottelutaktiikkaa. Jos sopii arvata, niin Bombardier on tehnyt liisauksesta turhan kalliin tarjouksen, olettaen, että HKL:lle on yksinkertaisinta vain maksaa ja luopua varioista vasta sitten kun korvaavat vaunut ovat tulleet liikenteeseen. No HKL on tietenkin ilmoittanut, että he eivät liikoja maksa, vaan mieluummin järjestelevät asian jotenkin muuten, elikkä aikaistamalla kesäaikatauluihin siirtymistä. Oletettavasti Bombardier on katsonut, että HKL bluffaa. No nyt HKL sitten on näyttänyt, että he eivät bluffaa. Ja nyt, kun Bombardier näkee, että HKL oli tosissaan, se on valmis neuvottelemaan halvemmista liisaushinnoista. Ja tässä välissä on sitten sovittu jostain väliaikaisesta korvaushinnasta, jolla variot voivat olla liikenteessä neuvottelujen ajan. Mahdollisesti on sovittu jostakin päivähinnasta. Bombardier on luultavasti hyväksynyt hyvinkin edullisen toistaiseksi-hinnan, koska jos sopimusta ei ole, HKL käskee Bombardierin kärrätä varionsa pois HKL:n radoilta ja kun variot ovat siirtyneet pois, ei ole enää edellytyksiä taloudellisesti järkevään liisaussopimukseen. Ja nyt luonnollisesti HKL käyttää tilannetta hyväkseen ja ajaa halpoja kilometrejä varioilla, jotka eivät ole enää HKL:n omaisuutta ja joiden kunnossapidosta sen ei tarvitse vastata.

Varoituksen sanana: kaikki edellä on puhdasta arvausta ja päättelyä. Tämän kirjoittajalla ei ole minkään näköistä sisäpiirin tietoa näistä asioista. Joten asiat voivat oikeasti olla kovinkin toisin.
 
..Jos sopii arvata, niin Bombardier on tehnyt liisauksesta turhan kalliin tarjouksen.. Mahdollisesti on sovittu jostakin päivähinnasta.

Uskon että Ville on jäljillä. Luulisin että kyse on kuitenkin päivähinnan sijaan kilometrikorvauksesta. Vaunuyksilön päivän aikana rullaamat kilometrit vaihtelevat, huomattavastikin, riippuen onko se 2 osaisessa ruuhkassa ( esim vuoro 105 ) tai yövaunu esim 29.

Edelleen luulen (=en siis tiedä ;) ) että laitos on tarjonnut XXX eur snt / kilometri ja Bombardier vaatinut YYY eur snt / kilometri. Nyt aletaan kuitenkin lähestyä rajaa mitä netissä voi kirjoittaa.. Siis niitä sopivaisuuden rajoja.

Pieni hyppy asiasta toiseen; Mihin hävisivät linjalta Mannet ? Oma veikkaukseni on että vaunutyypin hitaus yhdistettynä kaluston säästötavoitteeseen poisti ne väliaikaisesti linjalta. Tämä oli sitten (taas) puhdas arvaus. Sivistynyt sellainen.
 
Nyt aletaan kuitenkin lähestyä rajaa mitä netissä voi kirjoittaa.. Siis niitä sopivaisuuden rajoja.

No minulla on se etu puolellani, että minulla ei ole minkäänlaisia sidoksia HKL:een eikä mihinkään muuhun joukkoliikenteen kanssa tekemisissä olevaan instanssiin. Joten minä voin kirjoittaa mitä vain haluan, ihan sopivaisuussääntöjen sisällä.
 
Pieni hyppy asiasta toiseen; Mihin hävisivät linjalta Mannet ? Oma veikkaukseni on että vaunutyypin hitaus yhdistettynä kaluston säästötavoitteeseen poisti ne väliaikaisesti linjalta. Tämä oli sitten (taas) puhdas arvaus. Sivistynyt sellainen.
Nythän on sopiva aika tehdä niille "jotakin" eli laittaa mm. linjakilvet kuntoon ( esim. h8:ltahan puuttuivat oikeat määränpäät) ja muuta sen sellaista. Ja tuleehan noita lisääkin (välipala-Mannet), ei ne mihinkään katoa. Hetken ovat poissa vain.
 
Pieni hyppy asiasta toiseen; Mihin hävisivät linjalta Mannet ? Oma veikkaukseni on että vaunutyypin hitaus yhdistettynä kaluston säästötavoitteeseen poisti ne väliaikaisesti linjalta. Tämä oli sitten (taas) puhdas arvaus. Sivistynyt sellainen.
Pääkaupunkiseudun lehdistössä on moneen kertaan kirjoitettu, miten pidettyjä "Mannet" ovat matkustajien keskuudessa. Ei kai matkustajien suosimia vaunuja sentään otettaisi pois liikenteestä? Vaunut 151-154 ovat kai sentään tuoneet suosittuudellaan hyvää julkisuuskuvaa Helsingin raitioliikenteelle. Tosin tämä oli minultakin (puhdas) arvaus. Ja myös sivistynyt sellainen. :)
 
Minunkin mielestäni siirtyminen kesäaikatauluihin on nimen omaan neuvottelutaktiikkaa.

Minä veikkaisin, että se neuvottelutaktiikka liittyy tulevaan UITP-konferenssiin. Kun Variot vedetään pois liikenteestä juuri konferenssin alla, Bombardier saa paljon huonoa mainosta. HKL yrittää nyt hyödyntää tätä nopeuttaakseen neuvotteluja. Jos Bombardier ei taivu neuvotteluratkaisuun, niin eihän HKL voi sitten käskeä vaan kärräämään Varioita pois, vaan edessä on pitkä ja kallis välimiesoikeuskäsittely, jonka tuloksena saattaisikin olla, että Variot jäisivät HKL:lle.
 
Jos Bombardier ei taivu neuvotteluratkaisuun, niin eihän HKL voi sitten käskeä vaan kärräämään Varioita pois, vaan edessä on pitkä ja kallis välimiesoikeuskäsittely, jonka tuloksena saattaisikin olla, että Variot jäisivät HKL:lle.

Välimiesoikeuteen mennään vasta siinä vaiheessa kun ollaan täydellisessä umpikujassa, ja molemmat osapuolet kuvittelevat olevansa vahvoilla. Kuvitteilisin että sellaista tilannetta ei vielä ole, vaan nyt neuvotellaan liisauksesta, ja jos sen hinnasta ei päästä yksimielisyyteen, purkautuu kauppa, ja toukat palautuvat valmistajalle.

t. Rainer
 
Voiko pitää paikkansa pieni uutinen jonka luin eilen Hufvudstadsbladetin painetusta versiosta, että HKL ja Bombardier olisivat päässeet jo viime lauantaina sopimukseen Variotrameista? Uutisen mukaan toukat jäävät HKL:lle ja Bomba korjaa niitä jatkossa täällä. Jos pitää paikkansa, niin ymmärtää miksi ne ei otettu pois liikenteestä maanantaina.

t. Rainer
 
Joo, minäkin luin sen ja se selittäisi montakin asiaa. Jotain perää uutisessa varmaan on; ei tuollaista juttua ihan vain tuulesta temmata. Tänään on (parhaillaan) joukkoliikennelautakunnan kokous ja oletettavasti on tiedossa jotain infoa lähiaikoina.

Mitenkähän noita sitten taas korjaillaan? Otetaankohan mallia Combino-saneerauksesta? Hyvä asia on, että nuo toimenpiteet tehtäneen nyt sitten Helsingissä, jota varten Bombardier lienee perustaa raitiovaunukorjaamon Helsinkiin. Mielenkiintoista ja odotellaan lisätietoja.
 
SRS-uutisista:
HKL ja Bombardier Transportation Finland Oy, yhteinen tiedotustilaisuus koskien matalalattiaraitiovaunuja tänään keskiviikkona 16.5. kello 13.45 HKL:n pääkonttorissa.
 
Ei pureta (ellei maa kaadu parissa tunnissa). Lautakunta valtuuttanut jatkamaan sopimusta muutetuin ehdoin, jotka löytyvät pikaversiona blogistani, myöhemmin tarkempaa siitä ja muusta kokouksen kulusta kun kerkeän kirjoittamaan. Sopimus allekirjoitetaan jossain vaiheessa klo 14 ja 16.30 välisenä aikana. Tämä tieto ja sopimuksen HKL:n haluamat muutokset (eli siihen kaiken myös päätyvät) ovat julkista jo nyt, sopimuksen allekirjoituksesta tiedotetaan sitten puoli viisi tiedotustilaisuudessa.

Ihanan aurinkoista päivänjatkoa foorumilaisille :cool:
 
Takaisin
Ylös