Raitiovaunuhavaintoja touko-kesäkuu 2007

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Mitkä variot pitäisi olla liikeellä? (Linjat 4 ja 10 kiinnostaisivat.)
PS. Tein jo kuvasarjan Varioista. Kuvat ovat eiliseltä, tiistailta ja myös satunnaisilta päiviltä.
 
Viimeksi muokattu:
Varioita oli liikkeellä su 13.5.2007, siis tällä tietoa viimeisenä liikennöintipäivänä, yhteensä kymmenen vaunua seuraavasti: 3B:llä ja 3T:llä kullakin yksi, 4(T):llä kolme ja 10:llä viisi kpl.
Kello 14:n jälkeen nelosella oli enää kaksi Variota, vaikka kaikki linjan vuorot olivat yhä liikenteessä. Olikohan yksi Vario vaihdettu pois ennen aikojaan? Vuorossa 45 kulki vaunu 203 ja vuorossa 47 vaunu 239. Viimeinen Katajanokalta lähtenyt Vario oli 203, klo 23.05.
 
Maanantaina 14.5. aamulla työmatka-aikaan liikenteessä todellakin näkyi kymmenisen Matoa. Ne olivat sijoittuneet liki samoille linjoille kuin edellisenäkin päivänä. Ts. eniten niitä liikkui kympillä ja toiseksi eniten nelosella.

Muita havaintoja: 1 / 1A meni aamusella Valmet-nivelien merkeissä. Yllättäen valtaosa näytti olevan uudemmasta sarjasta.

Rengaslinjat 3 ja 7 menivät pääosin ykkössarjan nivelillä, tosin kolmosilla oli uudempaakin kalustoa aina 3B:n vaunuun 220 saakka.

Linjojen 6 ja 8 vuorot on yhdistetty yhdeksi möhkäleeksi. Lähes jokaisella Arabiankäynnillä vaunu vaihtaa linjaa. Kalusto olikin pääosin kakkossarjan niveliä, oli joukossa yksittäisiä ykkösiäkin. Manneja ei ollut millään linjalla, toisin kuin jotkut Manne-optimistit vain vähän aikaa sitten arvelivat.

Nelosella jatkui talvi kalustonkin puolesta, valtaosa vaunuista oli NrII:ia ja joukossa oli kolmisen Matoa.

Kympillä meno oli tuttua Vario-painotteista liikkumista, tosin joukkoon oli eksynyt kaksi 1970-luvunkin niveltä.

Tämän selostuksen kuvallinen osuus esitetään täällä.
 
Manneja ei ollut millään linjalla, toisin kuin jotkut Manne-optimistit vain vähän aikaa sitten arvelivat.

Manneissa tuskin on ainakaan vielä kasin oikeaa reittiä kilvissä. Mutta jos muita vaunuja riitää, niin kuin nyt toistaiseksi riittää kun Variot ovat ajossa, niin Manneja ei tarvitse käyttää.
 
Manneja ei ollut millään linjalla, toisin kuin jotkut Manne-optimistit vain vähän aikaa sitten arvelivat.

Nytpä kävikin tässä erikoisesti, kun liikenteestä jäivätkin pois - eivät Variot - vaan Mannet ;)

Tulevathan ne toki vielä takaisin linjalle, kunhan vain linjanauhat korjataan näyttämään oikeita tietoja.
 
Manneissa tuskin on ainakaan vielä kasin oikeaa reittiä kilvissä. Mutta jos muita vaunuja riitää, niin kuin nyt toistaiseksi riittää kun Variot ovat ajossa, niin Manneja ei tarvitse käyttää.
Näin varmaankin on. Kun edes kasin Vallilan lounaispuolella olevan reitin osan pysäkkikilvissä (suunnassa 1) ei oikeita tietoja vielä ole...

Mikään (kilpiasia) ei olisi estänyt sijoittamasta Manneja (tai osaa Manneista) ykkösen ruuhkavuoroihin, joita on nyt liikenteessä neljä. Itse asiassa jokin asia taisi estää, koska vaunuja ei kulkenut. Aataminaikuinen veiviajokytkin kun ei paremmaksi muutu linjakilpiä päivittämälläkään...
 
Tiistai 15.5 aamulla n. klo 8.04 tuli Hakaniemessä vastaa Musta-Manne (154?) linjalla 1A. Muuten Mannerheimintiellä näkyi yksi kaalimato.
 
Tiistai 15.5 aamulla n. klo 8.04 tuli Hakaniemessä vastaa Musta-Manne (154?) linjalla 1A. Muuten Mannerheimintiellä näkyi yksi kaalimato.
Musta-Manne on muuten #153 ja se todellakin on ollut 1 / 1A:n ruuhkavuorossa tänä aamuna. Se on nähty kilvillä 1 noin 9:25 Liisankadun risteyksessä (suunta 2). Kauppatorilta ko. vuoro on käsittääkseni jatkanut Koskelan halliin.
1A:lla oli aamuruuhkassa tiettävästi myös vaunu #12.
 
Iltaruuhkassa 1A:lla olivat mm. vaunut 152 ja 153. Linjalla 6 näin 154:n! Tosin pari tuntia aiemmin tämä 154 liikkui koulutusajossa, joten on mahdollista, että se kulki kutosella ylimääräisenä vuorona kouluttajan johdolla.
 
Tiistai 15.5 aamulla n. klo 8.04 tuli Hakaniemessä vastaa Musta-Manne (154?) linjalla 1A. Muuten Mannerheimintiellä näkyi yksi kaalimato.
Iltapäivällä näin seuraavat kahdeksan Vauriotramia linjalla: 3B/220 ja nelosella sekä kympillä 201, 203, 222, 224, 230, 231, 237.
 
Linjalla 6 näin 154:n! Tosin pari tuntia aiemmin tämä 154 liikkui koulutusajossa, joten on mahdollista, että se kulki kutosella ylimääräisenä vuorona kouluttajan johdolla.
Uskoisin, että juurikin tuosta on ollut kyse. Kuutosella ei näet ruuhkavuoroja ole kesäaikataulujen voimassaolokautena.
 
Havaitsin myöskin 154:n Arabiassa. Tosin odottelin vaunua Arabiankadulla neljän aikoihin melko kauan. Jotain ongelmia tuohon aikaan liikenteessä oli, koska yhtään vaunua ei tullut melkein 15 minuuttiin. Ensimmäisenä paikalle saapui muistaakseni #41, joka oli kilvitetty kasille ja oli ilman matkustajia - aivan kuin vaunu olisi tullut Koskelasta. Seuraavaksi paikalle saapui mm. #95 sekä mainittu #154. Mutta kuinka ollakaan, tuo ensimmäisenä saapunut 41 juuttui syystä tai toisesta Arabiankadun mutkaan eikä siis päässyt edes silmukkaan asti. Tästä seurasi ainakin kuuden vaunun jono. Juuri ja juuri kaikki vaunut mahtuivat Arabiankadulle:) Itse tympäännyin touhuun tässä vaiheessa ja taitoin matkani kumipyöräisellä!
 
Kympillä ja nelosella vaikuttaa olevan nykyisin enemmän saranoita kuin ennen...

Tänään havaittu kutosella 205 ja kasilla 220. Kuvassa vaunu 205 kurvissa kello 11:30.

Viimeksi muokannut moderaattori:
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös