Raitiovaunujen avattavat ikkunat

Liittynyt
3 Heinäkuu 2005
Viestit
184
Miksi , oi miksi joku keksi aikoinaan poistaa avattavat ikkunat NrI ja NrII vaunuista oviseinältä?! Kuka keksi ettei meilläkin ole kuumaa ja hiostavaa vaunuissa vähintään neljä kuukautta vuodessa? Näihin vaunuihin tulisi hetimmiten palauttaa nuo avattavat ikkunat takaisin, mieluiten myös vastakkaiselle puolelle.
 
Vs: Raitiovaunujen kesäkunto

Syynä oli vaunujen vetoisuus, kun ikkunat ovat auki molemmilta puolilta, syntyy ristivetoa, josta osa asiakkasta kärsi.
 
Vs: Raitiovaunujen kesäkunto

Syynä oli vaunujen vetoisuus, kun ikkunat ovat auki molemmilta puolilta, syntyy ristivetoa, josta osa asiakkasta kärsi.

Samantapainen muutos on tehty myös VR:n sähköjuniin. Silloin kun Suomessa on kuuma vaunussa sisällä, on yleensä ulkonakin hyvin kuumaa. Ristivedolla saadaan vain ikävää vetoa, mutta ei kuumaa ilmaa poistettua mihinkään.

Suositellaan kuumalla ilmalla matkustamista mahdollisuuksien puitteissa joko Variotramilla tai Sm4:llä, joissa ei siis ole tuuletusikkunoita ollenkaan.
 
Vs: Raitiovaunujen kesäkunto

Suositellaan kuumalla ilmalla matkustamista mahdollisuuksien puitteissa joko Variotramilla tai Sm4:llä, joissa ei siis ole tuuletusikkunoita ollenkaan.
Totta. Varsinkin koko päivän Helsingin asemalla auringonpaisteessa seisoneet Sm1/2:t ovat aika tukalia Sm4:iin verrattuna. Itselläni ei hirveästi kokemusta ole ratikoiden kesälämmöistä, mutta ne eivät sentään yleensä seiso montaa tuntia auringossa ja kulkevat muutenkin enemmän varjossa kuin junat.
 
Variotramien lisäksi ainakin (omasta mielestäni) Mannet ovat mukavia, koska niissä avattavia ikkunoita pidettäessä auki, niin niitä pidetään vain toisella puolella. Ainoa haitta niissä on pysähtyessä tapahtuva lämmön nousu jonka huomaa.
 
Avattavia ikkunoita saisi mielestäni olla huomattavasti enemmän, ja vaunun molemmilla puolilla. Nivelvaunut ovat kesäkuumalla todella tuskaisia pätsejä, kun ilma ei vaihdu lainkaan. Kuumalla ristiveto on vain nautinnollista. Viileämmällä ilmalla sitten pitää vaan sulkea ikkuna, jos kärsii vedosta.
 
Vs: Raitiovaunujen kesäkunto

Ristivedolla saadaan vain ikävää vetoa, mutta ei kuumaa ilmaa poistettua mihinkään.
No mutta tämähän on onnettomintakin onnettomin perustelu ikkunamuutokselle! Kukakohan insinööri tuonkin on järkeillyt... Se, ettei lämpötilaa ehkä merkittävästi saadakkaan putoamaan, ei tarkoita, etteikö ristiveto viilentäisi matkustajien oloa ja tekisi näin matkustamisesta hellekelillä miellyttävämpää. On fysikaalinen tosiasia, että iholla latenttilämpöä kuluu kokoajan ohi virtaavan ilman lämmittämiseen ja näin olo tuntuu viileämmältä.

Kyllä minä ainakin hellekelillä matkustan mieluummin ristivedossa kuin "saunassa". Sääliksi käy niitä, jotka mielummin istuvat ratikassa, joka on kuin pätsi, ja vielä uskottelevat itselleen, ettei ristiveto viilentäisi...

Toki minäkin mieluiten matkustan ilmastoinnilla vartustetulla kalustolla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Raitiovaunujen kesäkunto

No mutta tämähän on onnettomintakin onnettomin perustelu ikkunamuutokselle! Kukakohan insinööri tuonkin on järkeillyt...

Joskus silloin kun tuuletusikkunoita oli vielä joka lasissa kahtapuolen käytävää, niitä ilmeisesti "väärinkäytettiin" viileän sään aikana ja saatiin siksi moitteita kylmästä ristivedosta. Ainakin VR:n vaunuissa jossain vaiheessa tehtiin sellainen ratkaisu, että toisen puolen ikkunat suljettiin kolmioavaimella. Silloin eivät matkustajat voineet avata niitä vedon aikaansaamiseksi. Ja sitten myöhemmin niitä ryhdyttiin kokonaan poistamaan.

Vain se joka on elänyt sen ajan, jolloin läpiveto oli mahdollista, voi tietää ristivedon ikävyyden MYÖS kuumalla säällä. Yksi mieleenpainuvimmista ja todella surkeista helteellä istumisista on jäänyt mieleeni eräällä Dm8-junamatkalla Tampereen ja Helsingin välillä. Ulkona hellettä ja samoin sisällä ja todella epämukavaa. Eräät jästipäät luulivat, että olo vaunussa paranee, kun pannaan ilma kiertämään. No ainakin verhot lepattivat.

Kuuman vaunun sisällä istuminen on aivan toista kuin vaikka matkustaminen jossain avonaisessa kulkuneuvossa, veneessä, pyörällä tms. Siinä kuuma ei tunnu, koska siinähän ei ole myöskään vetoa.
 
Tuo ristivedosta valittaminen nyt on juuri niin lapsellinen syy kuin vain voi kuvitella avattavien ikkunoitten poistoa perustelemaan.Miksi tässä kansanholhous järjestelmässä ei osata itse ajatella ja sulkea ja aukoa ikkunoita tarpeen mukaan? Itse migreeni-ihmisenä kärsin vedosta kylmällä ilmalla, mutta kun on kuuma on ilman myös kierrettävä, vaikkei se viilenisikään ainakaan lämpötilaltaan. Paikallaan löllivä tuskaisen hiostava kuuma ja kostea ilma on KAMALAA! Jäähdyttävä ilmastointikoneisto on luonnoton tapa viilentää, samoin hyvin energiaa vievää.Mutta se olkoon toisen keskustelun aihe. Yhtä kaikki vaadin edelleenkin avattavien ikkunoitten määrän lisäämistä.
 
Miksi tässä kansanholhous järjestelmässä ei osata itse ajatella ja sulkea ja aukoa ikkunoita tarpeen mukaan?

Siinäpä se! Joka toinen aukoisi ikkunoita ja joka toinen sulkisi niitä. Vaunussa olisi kohta ilmiriita asian suhteen. Turpiin saisi se heikompi osapuoli, ihan konkreettisesti. Tuntuu tuo asiaansuhtautuminen olevan maailmaa suurempi seikka - jommallekummalla osapuolelle.
 
Turpiin saisi se heikompi osapuoli, ihan konkreettisesti.
No jo vallitsee kulttuuri ratikkapuolella, huh-huh! Ei meillä busseissa kukaan köniinsä ole siitä ottanut, että on tullut avattua tai suljettua kattoluukku "vääränä ajankohtana". Eikä niitä luukkuja tarvitse edes lukita talveksi (tai kaatosateen ajaksi). Bussiväki tuntuu olevan tässäkin suhteessa sivistyneempää kansaa. ;)
 
Mitäs tuo tarkoitti?
Sitä että ratikka- ja junakansa voisi opetella ihmisten tavoille eikä vedellä toisia kuonoon heti, jos ikkunoista tulee vetoa (tosin tuosta turpaanvetämisestä olen nähnyt juttua vain tässä ketjussa - en koskaan tuolla liikenteessä...). Ikkunoiden pysyvä sulkeminen poistamalla tuuletusräppänät ei voi olla ainoa ratkaisu.

Uskoisin, että tuuletusasiat on saatavissa järkevällä tavalla kuntoon. Ei siinä kai tarvitse uhkailla turpiinvetelemisillä.

Ja mitä tulee ketjun alkuperäiseen teemaan, niin ymmärtääkseni räppänöitä on poistettu lähinnä teknisistä syistä; avattavat ikkunat näet ovat kunnossapidollisesti vaativampia kuin kiinteät ruudut.

Olen seurannut tämän ja monen muunkin ketjun kulkua eri vaiheineen koko lailla tiiviisti ja välillä miettinyt, ketkä kaikki kirjoittajat ovat tosissaan ja ketkä vain heittelevät "vasemmalla kädellä" omia heittojaan. Liian vakavasti näitä tarinoita ei kai tule ottaa... :)
 
Jäähdyttävä ilmastointikoneisto on luonnoton tapa viilentää, samoin hyvin energiaa vievää.Mutta se olkoon toisen keskustelun aihe. Yhtä kaikki vaadin edelleenkin avattavien ikkunoitten määrän lisäämistä.

Kyllä nykyaikaisissa joukkoliikennevälineissä pitäisi olla avattavien ikkunoiden sijaan asianmukainen ilmastointi, jos ei jäädyttävä, niin ainakin sellainen puhallin joka reagoi oikealla tavalla ilman lämpötilaan ja kosteuteen. Jostain syystä Sm/2 -junissa ja nivelratikoissa puhallin ei lähde käyntiin silloin kun pitäisi, vaan vaunut ovat enimmäkseen kuin saunat. Jokainen joka omistaa auton voi myös kokeilla millainen ero on ajaa puhallin sammutettuna ja kaikki räppänät kiinni kesäkuumalla, siihen verrattuna että fläktin pistää vähintään kolmoselle.

t. Rainer
 
Kyllä nykyaikaisissa joukkoliikennevälineissä pitäisi olla avattavien ikkunoiden sijaan asianmukainen ilmastointi,...
Juuri näin. Siellä, missä on ollut tilaisuus nauttia ilmastoidusta joukkoliikenteestä, se on ollut todella miellyttävää.

Ilmastointi tietenkin maksaa, eikä vähiten energia, jota ilmastointi kuluttaa. Sitähän kuluu vielä enemmän kuin lämmitykseen, koska jäähdytyksen hyötysuhde jään luokkaan 30 %. Mutta olisipa hauska nähdä jossain tutkimus siitä, mitä ilmastointi vaikuttaa joukkoliikenteen käyttöön.

Talvellahan joukkoliikenteen etu on, että matka on lämmin heti kun on päässyt vaunuun sisään. Auton puhallin työntää sisään kylmää hyvinkin 10 minuuttia alkumatkasta - ellei sitten lämmitä autoa ennalta. Kesällä joukkoliikenteen etu voisi olla vielä parempi, sillä kaikissa autoissa ei ole ilmastointia, eikä kai tulekaan. Se kun on sen verran kallis laite, ettei taida mahtua huokeiden autojen hintapaineisiin.

Antero
 
Takaisin
Ylös