Ympyrälinjojen kirjaimet

Jotenkin muistelen, että jossakin metrossa olisi ollut ilmansuuntakyltit ohjaamassa matkustajia.

Ainakin Helsingin metrossa opastetaan useilla asemilla itään ja länteen meneviin juniin (jos en muista pahasti pieleen, niin jopa Ruoholahdessa on opastettu aseman avaamisesta lähtien länteen meneviin juniin). Junien varsinaiset määränpäät selviävät vasta laitureiden näyttötauluista (ja tietysti junista itsestään).
 
Ainakin Helsingin metrossa opastetaan useilla asemilla itään ja länteen meneviin juniin (jos en muista pahasti pieleen, niin jopa Ruoholahdessa on opastettu aseman avaamisesta lähtien länteen meneviin juniin).

Kun asema avattiin, silloin siellä opastettiin optimistisesti "Länteen" mutta käsittääkseni kyltti sitten poistettiin taikka peitettiin myöhemmin.
 
(jos en muista pahasti pieleen, niin jopa Ruoholahdessa on opastettu aseman avaamisesta lähtien länteen meneviin juniin).
Varsin oikeanlaisesti muistat. Nyttemmin länteen-tekstit on kuitenkin häivytetty - tai pyritty häivyttämään. Kun tarkkaan katsoo, se Länteen-teksti kyllä kuultaa siitä opastelevystä. Junien kääntöraidehan on kyllä ollut alusta saakka aseman länsipuolella, mutta matkustajia sinne ei ole ollut tarkoitus kuljettaa... :) 2010-luvulla tilanne päivittynee sille kuuluvalle mallille vihdoin ja viimein. ;)
 
Asia on jo hieman karkaamassa käsistä.

Toki ilmansuuntia on ollut maailmansivu esittämässä kulkusuuntia. Esimerkiksi Valtionrautateillä oli ennenvanhaan isoilla risteys- ja pääteasemilla eri laiturialueiden luona kilpiä kuten: Pohjoiseen, Länteen, Etelään, Itään, Rannikkoradalle, Karjalaan jne.

Helsingin kehäteillä saa nykyään olla aivan vapaasti "itään" ja "länteen". Tampereen kehäteillä ei vastaavaa opastusta kylläkään näe, siellä opastetaan järkevämmin tunnistettavilla paikannimillä eikä kukaan ole hukassa.

Toivottoman yksinkertaisille metrolinjoille (kuten HKL) ilmansuuntaopastus käy. Toivotaan vain, että satunnainen kulkija tietää alun perin jotain kompassisuunnista eli mille laiturialueelle pitää ensiksi suunnistaa. No, jos erehtyy, erhe ei ole suuren suuri. Hieman isommassa joukkoliikennejärjestelmässä kompassisuunnilla ei ole kyllä mitään virkaa. Ainoastaan kelpaa mielestäni suuntamerkintä "keskustaan".

Alun perin ajatusleikki tällä humoristisella pyytämättä syntyneellä viestiketjulla oli tällainen:

Kun kulkija matkustaa esimerkiksi Helsingissä Erottajalta Mannerheimintien alkupään raitiotiepysäkiltä Hakaniemeen, hänellä on vaihtoehtoina linjat 3B tai 6. Toisinpäin Hakaniemestä vaihtoehdot ovat puolestaan 3T tai 6. Siis miksi selkeä kolmonen ei voi kelvata, kuutosellahan riittää kuitenkin pelkkä numero? Voisihan kuutonen olla myös linja 6A (Hietalahti-Arabia) ja 6S (Arabia-Hietalahti)... Jos ajatellaan, että tällä poistetaan vaara, että matkustaja menisi Erottajalla vahingossa 3T:hen, hän voi kuitenkin astua tyhmästi paljaaseen 6:een ja olisi pian nuivalla Hietalahdentorilla. Ehkä siis pitäisi laiturialueella lisäksi olla lisäkilvet "Pohjoiseen - Norrut" ja "Etelään - Söderut".

;)
 
Miten kummassa kehää voi ajaa länteen tai itään? Minun mielestäni kehää voi kulkea vain joko vastapäivään tai myötäpäivään. Toisaalta on aivan sama, kumpaan suuntaan ajaa, sillä perille pääsee joka tapauksessa. En ole käynyt pääkaupunkiseudulla tuohon kehään tutustumassa, joten en ymmärrä lainkaan mainittujen ilmansuuntien yhteyttä kehään.

esimerkkinä, jos liitytään kehä I:lle esim. lahdenväylältä niin LÄNTEEN tarkoittaa silloin mm. Malmille, Pukinmäkeen, Kannelmäkeen, Leppävaaraan... jos taas mennään ITÄÄN, niin silloin on suuntana mm. Kontula, Myllypuro, Itäkeskus, Vuosaari... näiden ITÄÄN/LÄNTEEN suuntien merkitys ei varmastikaan ihan heti selviä toispaikkakuntalaiselle mutta ovat pääkaupunkiseudulla asuville tärkeä opaste kun täytyy tietää minkä rampin valitsee jos haluaa esim. Kontulaan.
 
Asia on jo hieman karkaamassa käsistä. Siis miksi selkeä kolmonen ei voi kelvata, kuutosellahan riittää kuitenkin pelkkä numero?
Asiahan selvitettiin varsin perusteellisesti jo kauan sitten tässä ketjussa.
Perusympyrän muotoisella rengaslinjalla varmaan yksi tunnus riittää samalla tavalla kuin millä tahansa linjalla. Kahdeksikon muotoinen kaksoisrengaslinja ei ole enää yhtä ongelmaton. Vaunujen kulkusuuntiin liittyviä asioita tulee kyetä selittämään lyhytsanaisesti ja helposti hahmotettavalla tavalla vaikkapa erilaisia poikkeustilanteita ajatellen. Ei ole mitenkään harvinaista, että esimerkiksi Eiran lenkki ajetaan joskus molempien (3B ja 3T) linjojen osalta vain esim. linjan 3T suuntaisesti. Miten tämän selittää yleisölle (kaikki ei osaa välttämättä edes kumpaakaan tämän maan kahta virallista kieltä kovin hyvin) yhtä näppärästi ilman kirjaimia? Miten ajo-ohjeen voi antaa vaunujen kuljettajille ilman noita kirjaimia niin, että he tietävät, kummin päin kierretään? "Kaikki kolmosen vuorot ajavat Mannerheimintietä Erottajalle ja Bulevardille ja Tehtaankadun ja Kauppatorin kautta takaisin Mannerheimintielle...". Lyhyt kaava menisi "linja 3B ajaa Eirassa 3T:n reittiä..." Ja mistä yleisö tietää, jatkaako poikkeusreitillä (esim. Eirassa "vastakarvaan" kulkeva) oleva pelkkä kolmonen keskustasta Töölöön vai Hakaniemeen? Asia on todellakin karkaamassa käsistä...
 
esimerkkinä, jos liitytään kehä I:lle esim. lahdenväylältä niin LÄNTEEN tarkoittaa silloin mm. Malmille, Pukinmäkeen, Kannelmäkeen, Leppävaaraan... jos taas mennään ITÄÄN, niin silloin on suuntana mm. Kontula, Myllypuro, Itäkeskus, Vuosaari...

Nyt kyllä mennään vähän offtopic-osastolle. Suomen tieliikenteessähän on moneen muuhun maahan verrattuna erikoinen käytäntö ollut liittymissä. En nyt muista, montako vuotta siitä on, kun liittymänumerot tulivat selvästi ilmoitettuina opasteisiin. Mitä taas muistan Keski-Euroopan reissuistani, on se että vuosikaudet olen harhaillut etsimässä oikeita liittymiä saksalaiskaupungeista. Yhden kaupungin ympärillä on helpostikin viisi liittymää, joissa kaikissa lukee kaupungin nimi ja kaupunginosan nimi. Näistä siten täytyisi tietää oikea. Ei hätää: Ottaa selville vain mikä on oikean liittymän numero, yhden tai kahden numeron muistaminen riittää.
 
esimerkkinä, jos liitytään kehä I:lle esim. lahdenväylältä niin LÄNTEEN tarkoittaa silloin mm. Malmille...
... näiden ITÄÄN/LÄNTEEN suuntien merkitys ei varmastikaan ihan heti selviä toispaikkakuntalaiselle mutta ovat pääkaupunkiseudulla asuville tärkeä opaste kun täytyy tietää minkä rampin valitsee jos haluaa esim. Kontulaan.

Nuohan ovat pääkaupunkiseutulaisille vielä enemmän puppua, koska hehän nyt tietävät kuitenkin mikä alue on oikeasti "itää" tai "länttä". Nuo ilmansuuntavihjeet ovat kelvollisia vain ja ainoastaan noiden maanteiden risteysalueella. Ne eivät kuvaa alueina itä-Helsinkiä tahi länsi-Helsinkiä.

Paikkakuntalaiset eivät luullakseni juuri tarvitse itä/länsi-informaatiota (koska se ei ole aluehallinnollisestikaan loogista), vaan ajaminen tapahtuu "takaraivolla". Päivittäinen rutiini, vanhaa muistellen tai ensin hieman kartasta silmäillen. Ei siinä tienviittoja enää ajettaessa lueta, ne todetaan vain ohimennessä.
 
Vaunujen kulkusuuntiin liittyviä asioita tulee kyetä selittämään lyhytsanaisesti ja helposti hahmotettavalla tavalla vaikkapa erilaisia poikkeustilanteita ajatellen.
Poikkeustilanne on aina poikkeustilanne. Ei sotketa sellaista nyt lainkaan tähän.

Totean vielä, että vuosina 1922-1950 nyky-kolmonen pystyttiin liikennöimään ilman mitään kirjaimia. Tosin silloin oli rohkeutta liikennöidä avoperävaunuillakin. Ihmiset kaiketi muuttuvat, vaan en sano mihin suuntaan ;)

Avoperävaunut ovat hengenvaarallisia. Ja on hienoa, kun on paljon kirjaimia - se on kamalan informatiivista.
 
Lontoossa noi on ihan arkipäivää, laitureilla ja opasteissa lukee Northbound, Southbound, Eastbound, Westbound. Ainakin minulle tuo systeemi sopii oikein hyvin ja on selkeämpi kuin sellainen, jossa laituri pitäisi valita vain pääteaseman mukaan, jota ei muista, kun ei sinne asti kuitenkaan mene.
Tuo on tietenkin hyvä - jos tietää, mihin ilmansuuntaan on matkalla. Mutta kun rata kiemurtelee tai on vaikka U-muotoinen, niin molemmat suunnat voivat olla esim. pohjoiseen.

Siksi minusta on kaikkein paras ollut systeemi, joka on esim. Prahassa ja Madridissa. Kyltti näyttää, mille asemille laiturilta juna menee. Sillä jos olet menossa jonnekin, olet luultavasti tietoinen asemasta/pysäkistä, jonne ensin pitää päästä. Monet kerrat olen ihmetellyt, missä ilmansuunnassa se mahtaa olla. Tai miksi ilmansuunnaksi on mahdettu tulkita se suunta, jossa kohde on.

Juuri eilen satuin joutumaan oppaaksi turistiryhmälle Kaisaniemen metron asemalaiturilla. He olivat matkalla Ruoholahteen, ja joku oli neuvonut heille, että se on Kampin suunnassa. Molemmilla laitureilla on seinällä iso ratakaavio, jossa on korostettu se asema jolla ollaan, mutta siinä näkyvät kaikki muutkin. Sen pienen junan menosuuntaa osoittavan nuolen huomaaminen on aika hankalaa, joten ei ollut ihme, että ryhmän ongelma oli, kumpaa laituria heidän pitää käyttää. Ja tulivat minua vastaan muuten väärän laiturin puolella.

Tuo linkatun kuvan opastetaulu Prahasta on laituritasolle laskeutuvien portaiden yläpuolelta, joten ei voi erehtyä. Madridin taulu taas oli käytävän risteyksen seinällä. Se kertoi, että oikealle vievää käytävää pääsee taulussa luetelluille asemille. Helsingin tapainen tieto siitä, miltä asemilta juna on tulossa on täysin turhaa ja vain haitallista.

Antero
 
Poikkeustilanne on aina poikkeustilanne.
Helsingissä poikkeusreitteihin joudutaan turvautumaan liki päivittäin, melkein aina ulkopuolisten aiheuttamien häiriöiden (esim. väärin pysäköity ajoneuvo) johdosta. Osa poikkeusreiteistä johtuu esim. ratainfran kunnossapito- tai muista korjaustöistä. Niitäkin on ollut useita viimeisen viikon sisällä.

Poikkeustilanteiden jos minkä varalta informaatioasioiden tulee olla hyvin järjestetty. Vaikeaselkoisien linjojen linjatunnuksien muodostaminen mahdollisimman informatiiviseksi on osa tätä kokonaisuutta. Harmi kyllä esimerkiksi vaunujen ulkokilpien määränpäänäytöt (kaikissa vaunuissa sellaisia ei edes ole) juuri poikkeusreiteillä usein näyttävät väärin tai ei mitään. Juuri silloin kun oikealle määränpäätiedolle olisi eniten tarvetta...

Viime sunnuntaina iltapäivällä kolmosilla oli ajossa yhteensä 12 vaunua, joista vain kolmessa oli määränpäänäytöt. Muissa yhdeksässä oli vain 3B tai 3T. Tässä ketjussa aiemmin yritettiin perustella kirjainosan tarpeettomuutta myös määränpäänäytöillä (jotka lisäksi antavat puutteellisia tietoja varsinkin poikkeustilanteissa hyvin usein).
 
Tuo linkatun kuvan opastetaulu Prahasta on laituritasolle laskeutuvien portaiden yläpuolelta, joten ei voi erehtyä. Madridin taulu taas oli käytävän risteyksen seinällä. Se kertoi, että oikealle vievää käytävää pääsee taulussa luetelluille asemille. Helsingin tapainen tieto siitä, miltä asemilta juna on tulossa on täysin turhaa ja vain haitallista.
Hongkongissa näytetään näin: kuva 1 ja kuva 2. Jo kuljettu osa on harmaalla ja jäljellä oleva on merkitty kunkin linjan tunnusvärillä. Ja suunta kaaviossa on aina oikein, siis junan kulkusuunta.

Helsingin tapainen tieto siitä, miltä asemilta juna on tulossa on täysin turhaa ja vain haitallista.
Kyllä minusta on tarpeellista näyttää koko metrolinja, eikä vain se mikä on jäljellä. Vaikka sitten noin selvästi, kuten esimerkissäni Hongkongista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Siksi minusta on kaikkein paras ollut systeemi, joka on esim. Prahassa ja Madridissa. Kyltti näyttää, mille asemille laiturilta juna menee.
Madridin metro on laajempi systeemi kuin luulinkaan. Sehän ulottuu jopa baskialueelle Bilbaoon saakka. :D

Vakavasti puhuen: tuollaiset kyltit ovat minunkin mielestäni todella hyvä keksintö. Mikäli tuollaisia kylttejä seuraa, niin eipähän ainakaan lähde ajamaan väärään suuntaan metrolla. Tärkeätä on myös se, että vaihtoasemat ovat näkyvillä tuossa kyltissä.
 
Ensin ajattelin olla kommentoimatta tätä "keskustelua", mutta asia kuitenkin kirvoitti mieltäni. En ensinkään tajua tällaista lapsellista marmatusta noista ympyrälinjojen kirjaimista, varsinkin kun asiallinen kirjainten tarpeellisuuden pohdinta peittyy sovinistisen kielipolitiikan uhoamiseen. Se että ympyrälinjoilla on tunnuskirjaimet ei ainakaan kolmosen tapauksessa ole pahaksi lainkaan, vaikka linja on "selvinnyt" ilman tunnuksiaan pitkäänkin. Kirjaimia on kuitenkin jo ehditty käyttää linjan kokonaisiän huomioiden kauemmin kuin kirjaimetonta aikaa aikoinaan kului. Seikka joka erityisesti joitakuita tuntuu häiritsevän on kirjainten johtaminen ruotsin kielestä. Kyseinen kieli nyt sattuu olemaan maamme toinen virallinen kieli ja se on ollut kaiken hallinnon yms. hallitsevampi kieli hyvin kauan vielä ns. suomenkielisen itsenäisen valtion olemassaolon aikanakin.Tälle tosiseikalle emme mahda enää mitään, on turha itkeä menneitä. Seitsikon rengaslinja ei kenties tarvitsisi kirjaimiaan lainkaan, eiköhän kyseessä ole kuitenkin vain jonkinmoinen kolmosen imitointi.
 
Jo kuljettu osa on harmaalla ja jäljellä oleva on merkitty kunkin linjan tunnusvärillä. Ja suunta kaaviossa on aina oikein, siis junan kulkusuunta.

Kyllä minusta on tarpeellista näyttää koko metrolinja, eikä vain se mikä on jäljellä. Vaikka sitten noin selvästi, kuten esimerkissäni Hongkongista.

Olen täsmälleen samoilla (metro)linjoilla kanssasi! Selkeintä on näyttää harmaalla (sekä linja että asemain nimet) "jo kuljettu osuus" ja pitää kartta kulkusuuntaan nähden oikein päin, tai sitten liittää linjakaavioon jonkinlainen kompassi (tai edes tekstit "länsi/väst/west" ja "itä/öst/east"). Metroasemalla on hyvä olla myös liukuportaiden alapäässä prahamainen kyltti, joka osoittaa oikean suunnan tavoitellulle asemalle.

Opastetauluissa asemilla, joita myös HKL-metrossa on, olisi Helsingissäkin oltava koko seudun metroverkoston kaavio. Tällähän hetkellä metroasemilla on HKL-linjakartta ja kantakaupungin asemilla keskustan linjakartta. Näiden oheen olisi hyvä saada koko YTV-matkakortin kelpoisuusalueen (Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava ja Kirkkonummi) kattava raskaan raideliikenteen linjakaavio, josta kävisi ilmi myös vaihtoyhteydet kaikilta asemilta sekä mahdollisesti yleisimmät vuorovälit.
 
Takaisin
Ylös