Näytetään tulokset 1-14/14

Viestiketju: Variot ja pikaraitiotiekäyttö

  1. #1

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5510

    oletus Variot ja pikaraitiotiekäyttö

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Antero Alku Näytä viesti
    Minusta vaikutti siltä, että Pentti Santaharju HKL:n suunnittelujohtajana 1990-luvun alussa ymmärsi kaupungin todellisen kehityksen. Hänen aikanaan ideoitiin Jokeri eli joukkoliikennettä kilpailemaan kasvavan kehäliikenteen markkinoista. Kun Seppo Vepsäläinen tuli Santaharjun jälkeen virkaan 1993, kelkka kääntyi selvästi takaisin menneisyyteen. Ja minusta etäisyys HKL:n metrosuunnittelun ja kaupungin kasvun ja siihen liittyvän kaavoituksen välillä vain kasvaa.
    Jokerin aika tulee vielä. Ensin täytyy seurata sen kehitystä bussilinjana, ennenkuin tehdään päätöksiä. Lisäksi koko kysymys, millaisia uusia raitiovaunuja Helsinkiin tullaan hankkimaan, kun Vario-seikkailu osoittautui täydelliseksi fiaskoksi, on auki. Variothan hankittiin aikoinaan myös mahdollista Jokeri-liikennettä ajatellen.

    t. Rainer
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 20.09.2007 kello 14:32. Syy: jaettu omaksi ketjukseen

  2. #2
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7549

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    Variothan hankittiin aikoinaan myös mahdollista Jokeri-liikennettä ajatellen.
    Missä näin on sanottu? PLJ:n mukaan Jokeria ei rakenneta raiteiksi siinä ajassa kun Variot ovat käytössä. Variohankinta on päätetty 1990-luvulla, jolloin ei ollut vielä edes bussilinjaa 550.

    Antero
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 20.09.2007 kello 14:35. Syy: siirretty toiseen viestiketjuun

  3. #3

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5510

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Antero Alku Näytä viesti
    Missä näin on sanottu? PLJ:n mukaan Jokeria ei rakenneta raiteiksi siinä ajassa kun Variot ovat käytössä. Variohankinta on päätetty 1990-luvulla, jolloin ei ollut vielä edes bussilinjaa 550.
    Vario-ratkaisun valinnan taustana oli pikaraitiotiekelpoisuus (myös eräiden A.Alkun teosten mukaan). Jokeriahan alettiin ekan kerran suunnitella jo 1980-90 luvun taitteessa, ja silloin pidettiin varmana että se rakennetaan heti alusta alkaen raitiotieksi, ja rakentaminen käynnistyy viimeistään 90-luvun lopulla. Monessa havainnekuvassa joihin Jokeri on piirretty mukaan, on vaunutyyppinä juuri Vario. Havainnekuvien tarkoitus toki ei ole puffata jotain tiettyä vaunutyyppiä, ja joskus käytetään sitä mitä on, paremman puutteessa, mutta miksi niitä havainnekuvia ylipäänsä vielä oikein piirretään, jos ei olisi varmuutta että Jokeri tulee? Ehkä se tulee "kuin varas yöllä", siteeraakseni autoveron poistumista toivoavia.

    t. Rainer
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 20.09.2007 kello 14:36. Syy: siirretty toiseen viestiketjuun

  4. #4

    Liittynyt
    26.09.2006
    Sijainti
    Helsinki, Punavuori
    Viestejä
    3666

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    Vario-ratkaisun valinnan taustana oli pikaraitiotiekelpoisuus (myös eräiden A.Alkun teosten mukaan). Jokeriahan alettiin ekan kerran suunnitella jo 1980-90 luvun taitteessa, ja silloin pidettiin varmana että se rakennetaan heti alusta alkaen raitiotieksi, ja rakentaminen käynnistyy viimeistään 90-luvun lopulla. Monessa havainnekuvassa joihin Jokeri on piirretty mukaan, on vaunutyyppinä juuri Vario.
    Eikö NRII ole kutakuinkin (eli nykymittapuulla vähän rimaa hipoen) pikaraitiotiekelpoista kalustoa?
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 20.09.2007 kello 14:39. Syy: siirretty toiseen viestiketjuun

  5. #5

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5510

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut petteri Näytä viesti
    Eikö NRII ole kutakuinkin (eli vähän rimaa hipoen) pikaraitiotiekelpoista kalustoa?
    Kai kaikki vaunut ovat periaatteesa, mutta matalalattiaominaisuutta pidettiin tärkeänä, eikä siitä pidä mielestäni tinkiä jatkosakaan. Variot suunniteltiin kai 80 km/h nopeudellekin.

    t. Rainer

  6. #6
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Itä-Helsinki
    Viestejä
    2224

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    Kai kaikki vaunut ovat periaatteesa, mutta matalalattiaominaisuutta pidettiin tärkeänä, eikä siitä pidä mielestäni tinkiä jatkosakaan. Variot suunniteltiin kai 80 km/h nopeudellekin.
    Stadlerin esitteessä 70 km/h.
    Viimeisin muokkaaja vko; 20.09.2007 kello 18:30. Syy: lainausta siivottu

  7. #7

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5510

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Albert Näytä viesti
    Stadlerin esitteessä 70 km/h.
    HKL on ymmärtääkseni käyttöönoton yhteydessä määrännyt niiden huippunopeudeksi 70 km/h. Sillä ei liene merkitystä jos ei koko kaupungissa ole rataa jolla saisi ajaa 50 km/h:ta nopeammin.

    Alunperin oli kai tarkoitus, että osa toukista, ehkä myöhemmin erikseen tilattava sarja, varustettaisiin asianmukaisin laittein niin että ne pystyisivät ajamaan Jokerilla tai Viiralla 70-80 km/h.

    t. Rainer

  8. #8
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Itä-Helsinki
    Viestejä
    2224

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    HKL on ymmärtääkseni käyttöönoton yhteydessä määrännyt niiden huippunopeudeksi 70 km/h. Sillä ei liene merkitystä jos ei koko kaupungissa ole rataa jolla saisi ajaa 50 km/h:ta nopeammin.
    t. Rainer
    Hämeentien (maa)sillalla vario menee nätisti kuuttakymppiä (vieressä ajamalla todennettu). Niin ja nopeusrajoitus sillalla on 60 km/h.
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 20.09.2007 kello 14:39. Syy: siirretty toiseen viestiketjuun

  9. #9
    Tunnistettu jäsen Rattivaunu avatar
    Liittynyt
    24.06.2005
    Viestejä
    3383

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Albert Näytä viesti
    Hämeentien (maa)sillalla vario menee nätisti kuuttakymppiä (vieressä ajamalla todennettu). Niin ja nopeusrajoitus sillalla on 60 km/h.
    Virran kuuluisi kyllä katketa hyvin pian viidenkympin ylityksen jälkeen. Nr:issä on sama ominaisuus. Se on sitten eri asia, millä tarkkuudella tuokin rajoitin toimii kussakin vaunuyksilössä.
    Nopeusmittarit myöskin heittävät aika usein - jopa vieressä ajavilla ajoneuvoilla.

  10. #10

    Liittynyt
    26.07.2005
    Sijainti
    Espoo
    Viestejä
    794

    oletus Varion suurin nopeus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    Alunperin oli kai tarkoitus, että osa toukista, ehkä myöhemmin erikseen tilattava sarja, varustettaisiin asianmukaisin laittein niin että ne pystyisivät ajamaan Jokerilla tai Viiralla 70-80 km/h.
    Mitähän nämä ns. asjanmukaiset laitteet ovat, joita Variobahniin tarvitaan nopeuden nostamiseksi? Meillä ei ainakaan tarvita torvea, joka Chemnitzissä asennettiin Regio-Variobahniin, jotta vaunulla voidaan ajaa junaradalla nopeudella 80 km/h. Kenties meilläkin pitää pyörät sorvata uudelleen?

    Mitään rakenteellista 70 km/h nopeusrajoitusta Variossa ei ole. En usko, että meidän Variobahnimme mitenkään merkittävästi eroaa Chemnitzin junista. Kyllä se 80 km/h meilläkin onnistuisi.
    Blogi yleisistä saunoista: http://www.saunakulttuuri.com

  11. #11

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5510

    oletus Vs: Varion suurin nopeus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut vompatti Näytä viesti
    Mitähän nämä ns. asjanmukaiset laitteet ovat, joita Variobahniin tarvitaan nopeuden nostamiseksi? Meillä ei ainakaan tarvita torvea, joka Chemnitzissä asennettiin Regio-Variobahniin, jotta vaunulla voidaan ajaa junaradalla nopeudella 80 km/h. Kenties meilläkin pitää pyörät sorvata uudelleen?

    Mitään rakenteellista 70 km/h nopeusrajoitusta Variossa ei ole. En usko, että meidän Variobahnimme mitenkään merkittävästi eroaa Chemnitzin junista. Kyllä se 80 km/h meilläkin onnistuisi.
    En osaa eritellä mitä laitteita, mutta kuvittelisin juuri jotain pyörien sorvausta tai turvalaitteita. Mutta kun sitä rataa jolla sillä saisi ajaa yli 60 km/h (tai matkustajia kuljettavilla vakiovuoroilla yli 50 km/h) ei koko valtakunnasta löydy. Eihän meidän lainsäädäntömme edes tunne käsitettä pikaraitiotie. Se mitä tieliikennelainsäädännössämme lukee raitioteistä ylipäänsä on peräisin 1950-luvulta, eli VTS- vaunujen valmistumisen ajoilta, uusimpana päivityksenä taitaa olla se mikä on säädetty Nr-vaunujen ajovalojen osalta 1970-luvulla.

    t. Rainer

  12. #12
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Itä-Helsinki
    Viestejä
    2224

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Rattivaunu Näytä viesti
    Virran kuuluisi kyllä katketa hyvin pian viidenkympin ylityksen jälkeen. Nr:issä on sama ominaisuus. Se on sitten eri asia, millä tarkkuudella tuokin rajoitin toimii kussakin vaunuyksilössä.
    Nopeusmittarit myöskin heittävät aika usein - jopa vieressä ajavilla ajoneuvoilla.
    Virran katkeamisesta en tiedä. Mutta Hämeentien (maa)sillallahan on alamäkeä molempiin suuntiin. Mittarivirheasian toki tiedän. Noin pienissä nopeuksissa se ei kai kovin suuri ole. Ja kuten kirjoitin vario meni (ihan) nätisti kuuttakymppiä.

  13. #13
    Tunnistettu jäsen Rattivaunu avatar
    Liittynyt
    24.06.2005
    Viestejä
    3383

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Albert Näytä viesti
    Ja kuten kirjoitin vario meni (ihan) nätisti kuuttakymppiä.
    Vario kulkee tasaisella radalla erityisen nätisti myös isommilla nopeuksilla. Edellä mainitsemani rajoitin voitaisiin toki haluttaessa säätää toimimaan vasta 60, 70 tai 80 km/h:ssa. Mikään rakenteellinen ominaisuus ei estä (ehjää) variota kulkemasta kunnollisella radalla lujaa.

  14. #14
    Tunnistettu jäsen Rattivaunu avatar
    Liittynyt
    24.06.2005
    Viestejä
    3383

    oletus Vs: Minne metroa voisi jatkaa?

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Rattivaunu Näytä viesti
    Virran kuuluisi kyllä katketa hyvin pian viidenkympin ylityksen jälkeen. Nr:issä on sama ominaisuus.
    Tarkennanpa hieman edellisiä sanojani. Nr:issä virransyöttö katkeaa noin 55 km/h:n nopeudella. Variolla voi ajaa jopa 60 km/h, mutta pienikin ylitys laittaakin sitten jarrut päälle. Tämä 60 km/h oletuksella, että pyörät ovat kulumattomat. Variossa on myös sellainen ominaisuus, että vaunun tietojärjestelmä ("ajoneuvotietokone") pudottaa suurimman sallitun nopeuden arvoon 40 km/h tai 30 km/h sen mukaan, minkälaisia vikoja järjestelmä on havainnut. Ja pienikin ylitys aiheuttaa jarrutuksen. Variolla ei siis alamäkeen voi lasketella mielivaltaisella nopeudella, vaan max tasan 60 km/h, mikäli pyörät ovat täysin kulumattomat ja säädöt oikein.

Vastaavia viestiketjuja

  1. "Terästetyt" Variot
    kirjoittanut Albert foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 35
    Viimeisin viesti: 25.12.2008, 14:51
  2. Variot Saksaan korjattavaksi
    kirjoittanut killerpop foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 22
    Viimeisin viesti: 25.10.2008, 10:02
  3. Variot + linjat 7 ja 8
    kirjoittanut a__m foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 12
    Viimeisin viesti: 21.05.2007, 11:56
  4. Variot Saksaan kunnostettavaksi
    kirjoittanut Rattivaunu foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 2
    Viimeisin viesti: 02.10.2005, 17:44

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •