Mikonkadun raitiotie

No, en nyt ihan peräkkäin ajoksi tuota silti kutsuisi kun edellinen vaunu käytännössä ehti Mikonkadulta Aleksille asti ennen kuin sain ajoluvan. Mikonkadulla turvallinen ajonopeus on aika alhainen, joten ei tuo asetinlaitteen viive korreloi turvavälin kanssa (6 sekunnin turvaväli nopeudella 15km/h on 25 metriä).

Ymmärtääkseni asetinlaitteessa ei ole viivettä, vaan valvottu osuus on jaettu useampaan jaksoon. Perässä ajo onnistunee, kun välissä on yksi tyhjä jakso eli kaksi ensimmäistä jaksoa on vapautunut. Asetinlaite vaatii, että jaksot varataan järjestyksessä.
 
Nyt alkaa maallikosta ihan tuntua, että kuljettajille ei ole tarjolla riittävää informaatiota asetinlaitteesta. Mutta ei kai se voi olla totta?
 
Kyllä perusasiat on tiedotettu, tällaiset pikku detaljit opitaan sitten käytännössä, kuten suuri osa näistä hommista muutenkin. Eihän tuo peräkkäin ajo sinänsä ole mikään tärkeä seikka, vuoroväli on 8 minuutista ylöspäin ja jos ei ole niin sitä pitää yrittää tehdä joka tapauksessa. Jos aiottaisiin toinenkin linja tunkea Mikonkadulle, niin tilanne olisi eri.
 
Nyt alkaa maallikosta ihan tuntua, että kuljettajille ei ole tarjolla riittävää informaatiota asetinlaitteesta. Mutta ei kai se voi olla totta?

Kuljettajilla on kyllä tarvittava tieto. Se mikä tässä häiritsee, on että maallikot, jotka eivät tiedä faktoja, olettavat ja väittävät asioita väärin.
 
2.6.09: Panin merkille, että Aleksin puoleisessa päässä "kävelykatumerkin" alla on lisäkilpi "raitiovaunuliikenne sallittu", muttei toisessa päässä!
Eikös tuo ole turhaa, kun lainsäädäntö ei ratikkaliikennettä kävelykadulla kiellä?
Toisaalta olkaa kuljettajat varovaisia:
Tieliikennelaki 14 pykälä, kolmas momentti koskee kaikkia:
Tieliikennelaki sanoi:
Kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä.
 
Takaisin
Ylös