Helsingin ratikkaverkon laajentaminen

Linjasuunnittelu on tietysti aina uskomaton palapeli. Piirkan ideat tarjoavat kattavan ratkaisun hyvin moneen ongelmaan. Eniten jäin tuosta suunnitelmasta kaipaamaan ratkaisua, jolla Käpylän ja Rautatientorin välille saisi vaihdottoman ratikkayhteyden. Ja vielä... 10T tarvitaan Pikku-Huopalahteen asti. Enimmät matkustajat kympillä tulevat Kuusitien pohjoispuoliselta osuudelta, joten Kuusitielle päättyvä linja loistaisi tyhjyyttään siinä missä HKL:n lempilapsikin, eli Töölön metro.
 
Olen edelleen sitä mieltä, että Kruununhakaan ei kannata viedä nykyistä enempää raitioliikennettä. 7 ja 16 vievät Aleksin ja Espan suuntaan. Rautatientorille pääsee kävelemällä Lasipalatsilta. Miksi Kruununhaasta tarvittaisiin yhteys nimenomaan Rautatientorille?

En myöskään pidä kovin perusteltuna sitä, että 4 ja 5 molemmat johdettaisiin Rautatientorin kautta. Lasipalatsilta vasemmalle kääntyvä tiheä (4 min.) liikenne ruuhkauttaa Kaivokadun risteystä liiaksi.

Mitäs, jos 4 ja 5 jäisivät Katajanokalle, mutta 10 vietäisiin Linjoille 8 min. välein (ei sinne tiheämpää liikennettä tarvita) ja 10B Erottajalle (joko Kuusitieltä tai Pikku Huopalahdesta; aamuruuhkan alusta iltaruuhkan loppuun ma-pe).

Ykkösen vieminen Sturenkatua ja Toista linjaa pitkin Rautatientorillie ja edelleen esim. Kamppiin ratkaisisi saman ongelman.
 
Piirka sanoi:
11 Munkkivuori-Nordenskiöldinkatu-Pasilan asema-Fleminginkatu-Sörnäinen(M)

Linja korvaisi poikittaisilinjojen 58/58B länsiosan. Utta raidetta tarvittaisiin ainakinReijolankadulle. Linjaa voitaisiin myöhemmässä vaiheessa jatkaa esim. Kalasataman suuntaan.
Tämä uusi linja, jota alunnperin ehdotettiin reitille Kalasatama-Teollisuuskatu-Pasila-Meilahti (KSV) ja sittemmin reitille Arabia-Vallilan siirtolapuutarhan rautatie-Pasila(-Meilahti) (HKL), näyttäisi nyt KSV:n mukaan toteutuvan reitillä keskusta-Hakaniemenranta-Merihaka-Sörnäisten rantatie-Kalasatama/Hermannin rantatie-Vallilan siirtolapuutarhan rautatie-Pasila(-Meilahti). Tässä on siis yhdistetty tuo linjan 58(B) korvaava poikittaisyhteys sekä Kalasataman yhteys keskustaan. Tämä tuntuisi sikäli fiksulta, että jos Kalasatamaan vietäisiin 6 tai 7, niin matka-aika Arabiaan/Pasilaan pitenisi kohtuuttomaksi. Kalasatama saisi mainiot ratikkayhteydet, vaikka linjoja olisikin vain yksi eikä kaksi. (Tiedot YTV:n poikittaislinjastoselvityksestä)
 
JE sanoi:
Enimmät matkustajat kympillä tulevat Kuusitien pohjoispuoliselta osuudelta, joten Kuusitielle päättyvä linja loistaisi tyhjyyttään siinä missä HKL:n lempilapsikin, eli Töölön metro.
On totta, että kaupunkiin mentäessä enää Tilkan kohdalla ei niin vain löydykään istumapaikkaa useissa tilanteissa. Mutta kyllä tulijoita riittää runsaasti Töölö - Meilahti (tai pikemmin Taka-Töölö) -alueellakin. Jopa Töölön hallista ulosajaviin vuoroihin pukkaa nousijoita, missä tilanteessa sentään ajetaan lyhyt pätkä Kuusitie - Keskusta -osuuteen verrattuna. Viimeksi mainittu näkökohta toki kuriositeettina.
 
339-DF sanoi:
Olen edelleen sitä mieltä, että Kruununhakaan ei kannata viedä nykyistä enempää raitioliikennettä. 7 ja 16 vievät Aleksin ja Espan suuntaan. Rautatientorille pääsee kävelemällä Lasipalatsilta. Miksi Kruununhaasta tarvittaisiin yhteys nimenomaan Rautatientorille?

En myöskään pidä kovin perusteltuna sitä, että 4 ja 5 molemmat johdettaisiin Rautatientorin kautta. Lasipalatsilta vasemmalle kääntyvä tiheä (4 min.) liikenne ruuhkauttaa Kaivokadun risteystä liiaksi.

Mitäs, jos 4 ja 5 jäisivät Katajanokalle, mutta 10 vietäisiin Linjoille 8 min. välein (ei sinne tiheämpää liikennettä tarvita) ja 10B Erottajalle (joko Kuusitieltä tai Pikku Huopalahdesta; aamuruuhkan alusta iltaruuhkan loppuun ma-pe).

Ykkösen vieminen Sturenkatua ja Toista linjaa pitkin Rautatientorillie ja edelleen esim. Kamppiin ratkaisisi saman ongelman.
HKL on raitiovaunuvastaisuudessaan todennut, että raitiokiskojen rakentaminen Linjoilta Kulttuuritalolle Sturenkadulla ei onnistu (jostain kummasta syystä).

Ehdotin 4/5:n vetämistä Linjoilla/Krunikaan siksi, että kun vanhan nelosen ja bussi 18:n kuormituskyky sulautettaisiin ehdottamilleni linjoille, niin Skattalla saattaisi syntyä ylikapasitettia. Myönnän toki, että olen todella harvoin poikennut Skattalla ruuhka-aikaan, joten en tiedä nykynelosen kuormitustasoa, etenkään kun kakkonen huhtikuussa poistui ratikoiden paratiisiin. Pohdiskelin hieman lisää linjastouudistuksia (kaipaa kyllä vieläkin hiomista) ja tässähän tämä:

1 Eira (Telakkakatu) - Viiskulma - Erottaja - Rautatientori - Kallio - Käpylä
1A lakkautettu
3B/T ennallaan, paitsi että ajetaan Manskua pitkin Lasipalatsi - Ooppera
4 Munkkiniemi - Töölöntori - Kamppi - Rautatientori - Linjat
5 Munkkivuori - Töölöntori - Kamppi - Rautatientori - Kruununhaka (Liisanpuistikko)
5N Munkkivuori - Katajanokka (Merisot.tori)
6 Hietalahti - Arabianranta
7A/7B Pasila - Sörnäinen - Meri-Haka - Kruununhaka - Senaatintori - Töölö - Pasila
8 Salmisaari - Vallila
9 Kirra - Pasila - Ilmala
10 P.Huopalahti - Katajanokka (Merisot.tori)
10T P.Huopalahti/Kuusitie - Katajanokka (terminaali)

Kuutosella ja kasilla optio jatkoreiteistä Jätkäsaareen. Seiskalla uutta raidetta rakennettaisiin Haapaniemenkadulta Meri-Haan kautta Hakaniemen sillan kupeseen (omalle uudelle sillalle) ja edelleen Liisanpustikolle ja sieltä sitten Snellmaninkadulle. Arvelen, että kiskojen siirto Snellmaninkadulta Mariankadulle kaatuu Mariankadun jyrkän mäkisyyden myötä. Meri-Haan/Kruununhaan uudet kiskot toisivat varareitin Pitkänsillan reitille. Pitkänsillan osuus on nähdäkseni pahempi pullonkaula kuin Mannerheimintien kiskojen tukkoisuus (?). Sörkasta pääsee Hakaniemeen kutosella ja metrolla. Mäkelänkadulta (Vallilantien tienoota lukuunottamatta) pääsee Hakikseen ykkösellä..

Nelonen ja vitonen kulkisi tämän uuden ehdotuksen myötä Kaivokadulta ylös Simonkadulle ja edelleen Fredalle, Runebergin- ja Topeliuksenkadulle.
Poistuuko tämän myötä liikaa kapasiteettia Manskulta?

Piirka
 
Jos nelonen haaroitettaisiin Munkkivuoreen, niin ei Katajanokan liikenne lisääntyisi kuin marginaalisesti. Siellähän ajetaan jo nyt 4-5 min välein, näin myös jatkossa. Sinänsä on ihan sama, kulkeeko sinne 4 vai 10, jos molemmilla on vuoroväli tuo 4-5 min.

Jos nelonen alkaa seikkailla ympäri Töölöä ja Kamppia, niin :evil: Tuon kyllä sanon ihan siksi, että asun itse täällä Munkassa... Vakavammin ottaen, mielestäni Kampin kierto aiheuttaa linjalle kuin linjalle kohtuuttoman suuren pidennyksen matka-aikaan. Linjoilla 4 ja 10 pidennys ei ole mielestäni perusteltavissa. Seiskalla pidennys on myös kohtuuton, jos edes Länsi-Pasilan lenkistä ei voida luopua. Haitta on pienin kolmosella, sillä Kalliosta pääsee keskustaan Hakaniemen kautta ja Töölön kautta kulkeva linja kulkee joka tapauksessa Kampin läpi, joten töölöläiset kärsivät pidemmästä matka-ajasta linjasta riippumatta.

Paras ratkaisu olisi mielestäni viedä Kamppiin joku uusi linja tai pari. Esim. 1 Töölöntori - Kamppi - Käpylä tai 9 Töölöntori - Kamppi - Pasila tai sitten se uusi Töölöntori - Merihaka - Kalasatama - Pasila - Meilahti. Siitähän tulee jo melkein rengas Topeliuksenkatua lukuunottamatta! Viemällä ysi Kamppiin voitaisiin myös 10 jättää Kirurgille.

Ykkösen vieminen keskustan kautta Eiraan olisi myös fiksua. Ruuhka-aikaan siis sinne ja muina aikoina Erottajalle jos rahasta on pulaa. Ja samalla ehdottomasti bussi 51 katkaistaisiin Käpylään.
 
339-DF sanoi:
Jos nelonen alkaa seikkailla ympäri Töölöä ja Kamppia, niin :evil:
Kaikkea Munkkiniemen suunnan liikennettä ei ikinä saa siirtää Töölöön. Eikä vain matka-ajan vuoksi, vaan myös jotta vaihtoyhteys kymppiin Pikku-Huopalahden suuntaan toimisi. Koukkaus Mannerheimintien kautta Töölöön olisi joka tapauksessa liian kömpelö, joten jos Munkkaan tahdotaan jonkinlainen apulinja Töölön kautta, niin sitten raiteet Haartmaninkadulle tai Linnankoskenkadulle.

339-DF sanoi:
Paras ratkaisu olisi mielestäni viedä Kamppiin joku uusi linja tai pari. Esim. 1 Töölöntori - Kamppi - Käpylä tai 9 Töölöntori - Kamppi - Pasila tai sitten se uusi Töölöntori - Merihaka - Kalasatama - Pasila - Meilahti. Siitähän tulee jo melkein rengas Topeliuksenkatua lukuunottamatta! Viemällä ysi Kamppiin voitaisiin myös 10 jättää Kirurgille.
Olisi tosiaan hiukan vastuutonta uskoa, että Kampin ratikkatarve ratkeaisi kolmosen tai sen Töölöön tulevan korvaajan (vaikkapa juuri seiskan) myötä. Suunnitelmien palapelissä kolmio Kauppatori-Hakaniemi-Rautatientori on oikeastaan se ongelma: Kauppatorin ja Hakaniemen välillä tahdottaisiin pitää joku vaihdoton yhteys, vaikka sellaisesta ei saa kannattavaa millään. Toisaalta etenkin Kaisaniemi on ahdas, sinne ei mahdu ääretöntä määrää ratikkalinjoja. Nämä tekijät ovat aina tulppaamassa vaikkapa ykkösen parannussuunnitelmia. Sinänsä linjat kannattaisi kyllä alueella organisoida järkevämmin, esimerkiksi Töölöntorin ykkönen ratkaisisi monta akuuttia ongelmaa. Ja jos ratikkaliikenne vähänkin nopeutuisi, Kaisaniemi-ongelmakin helpottuisi.

Piirka sanoi:
HKL on raitiovaunuvastaisuudessaan todennut, että raitiokiskojen rakentaminen Linjoilta Kulttuuritalolle Sturenkadulla ei onnistu (jostain kummasta syystä).
Kummia syitä: maaston mäkisyys ja tutkitun tunnelivaihtoehdon kalleus suhteessa oletettuihin matkustajavirtoihin. Sitä en tiedä, onko nimenomaan Sturenkatuun ja Helsinginkadun ylittävään siltaan perustuvassa vaihtoehdossa jokin ongelma.

Edit: korjattu kirjoitusvireitä
 
JE sanoi:
Toisaalta etenkin Kaisaniemi on ahdas, sinne ei mahdu ääretöntä määrää ratikkalinjoja. Nämä tekijät ovat aina tulppaamassa vaikkapa ykkösen parannussuunnitelmia. Sinänsä linjat kannattaisi kyllä alueella organisoida järkevämmin, esimerkiksi Töölöntorin ykkönen ratkaisisi monta akuuttia ongelmaa. Ja jos ratikkaliikenne vähänkin nopeutuisi, Kaisaniemi-ongelmakin helpottuisi.
Maailmalla tähän käytetään yksinkertaista ratkaisua: Kun radan kapasiteetti alkaa täyttyä, pidennetään vaunuja, jotta vuoromäärä pysyy aisoissa. Näin meilläkin hoidettiin asiat ennen, kun käytettiin perävaunuja. Sitten joku keksi standardoida raitiovaunun eli tuhota yhden raitioliikenteen joustavuuselementin.

JE sanoi:
Kummia syitä: maaston mäkisyys ja tutkitun tunnelivaihtoehdon kalleus suhteessa oletettuihin matkustajavirtoihin. Sitä en tiedä, onko nimenomaan Sturenkatuun ja Helsinginkadun ylittävään siltaan perustuvassa vaihtoehdossa jokin ongelma.
Ne ratkaisut, jotka halutaan tehdä, myös tehdään. Radan jatkaminen Linjoilta on asennekysymys, ei tekninen ongelma.

Antero
 
Antero Alku sanoi:
Maailmalla tähän käytetään yksinkertaista ratkaisua: Kun radan kapasiteetti alkaa täyttyä, pidennetään vaunuja, jotta vuoromäärä pysyy aisoissa. Näin meilläkin hoidettiin asiat ennen, kun käytettiin perävaunuja.
Aika näyttää, tuleeko nivelvaunujen pidennysprojektista mitään. Mutta ylipäätään on toki selvä että nykyistä pidemmät vaunut ylipäätään vastaisivat paremmin kaupungin tarpeita kuin nykykokoiset.
 
Olisikohan reitti Munkkivuori-Kamppi-Kauppatori-Kruununhaka(pohjoisrantaa pitkin)-Linjat.

Itseä ainakin harmittaa kun tuonne Pohjoisrannalle on hankala päästä julkisilla
 
suunnitelma jossa linjat 6 ja 8 jatkettaisiin jätkäsaaren uudelle asuinalueelle ei välttämättä tule toimimaan sillä kummatkin linjat ovat jo nyt raskaasti kuormitettuja juuri hietalahdessa ja ruoholahdessa. mieluummin perustaisin jätkäsaareen aivan oman raitiolinjan joka kulkisi länsiterminaalista uuden asuinalueen läpi vanhaa satamaradan kuilua pitkin johonkin elielinaukion lähelle, näin syntyisi nopea yhteys jätkäsaaresta keskustaan. yhteyden ruoholahden metroasemalle voisi hoitaa nykyisellä linjalla 15 ruoholahti(M)-jätkäsaari.
 
aki sanoi:
suunnitelma jossa linjat 6 ja 8 jatkettaisiin jätkäsaaren uudelle asuinalueelle ei välttämättä tule toimimaan sillä kummatkin linjat ovat jo nyt raskaasti kuormitettuja juuri hietalahdessa ja ruoholahdessa. mieluummin perustaisin jätkäsaareen aivan oman raitiolinjan joka kulkisi länsiterminaalista uuden asuinalueen läpi vanhaa satamaradan kuilua pitkin johonkin elielinaukion lähelle, näin syntyisi nopea yhteys jätkäsaaresta keskustaan. yhteyden ruoholahden metroasemalle voisi hoitaa nykyisellä linjalla 15 ruoholahti(M)-jätkäsaari.
Kannatetaan!

Antero
 
aki sanoi:
mieluummin perustaisin jätkäsaareen aivan oman raitiolinjan joka kulkisi länsiterminaalista uuden asuinalueen läpi vanhaa satamaradan kuilua pitkin johonkin elielinaukion lähelle
En nyt millään muista, mistä olen aivan hiljattain saanut sellaisen käsityksen, että juurikin jotain tämän tapaista olisi suunnitteilla kaupungin elimissä. En vaan ymmärrä, miten se sopii yhteen Keskustatunnelin suunnitelman kanssa.
 
Linja 6 ei riitä tyydyttmään Jätkän liikennetarvetta.

Kasi on tietysti ihan kiva ja joillekin tärkeäkin yhteys metroon, Töölöön ja Kallioon. Ensisijainen liikennesuunta on kuitenkin keskustaan, ja kutosen ongelma on kierto Bulevardin kautta. Kutosen liikenne ei myöskään ole riittävän tiheää eikä sitä kannata juurikaan tihentää vain Jätkäsaaren takia, sillä koko pitkä pohjoispää toimii sitten vajaalla kapasiteetilla ja aiheuttaa kustannuksia (huolimatta Arabianrannan uusista asukkaista).

Jätkäsaaren liikennettä varten on mietitty aivan uutta ratkaisua, jossa rata kulkisi Kampin ja Malminrinteen kautta Itämerenkadulle ja/tai Mechelininkatua suoraan Jätkään. Tällä suoremmalla reitillä matka-aika ydinkeskustaan pienenisi. Tällä reitillä kulkisi linja 10, mutta suunnitelmat ovat vasta hyvin alustavia. Kevään aikana saanemme tietää, etenevätkö ne nykyiseltä ideatasolta.
 
JMerlin sanoi:
En vaan ymmärrä, miten se sopii yhteen Keskustatunnelin suunnitelman kanssa.
Keskustatunnelin kanssa ei mikään sovikaan yhteen. Eivät valtuuston hyväksymät liikenteen kehittämisen periaatteet eikä kaupungin talous.

Valistunut arvaukseni on, että tunneliasiaa vatvotaan vielä pitkään, ja lähitulevaisuudessa. Huolimatta siitä, että innoikkaimmat tunnelin kannattajat haaveilevat rakentamisen alkavan kohta, kun louhintakapasiteetti vain vapautuu Vuosaaresta.

Tunnelista tehtiin KS-lautakunnassa typerä päätös juuri vain sen vuoksi, että jotain piti päättää siitä, vaaditaanko Töölönlahden asemakaavassa rakennuksilta kellaritilojen poistamista, jotta jää tilaa tunnelille. Tästä on vielä pitkä matka tunnelin rakentamiseen, ja sitä ennen ehtii tapahtua paljon. Ei ole ensi kerta, kun tunnelihulluttelu kaatuu rahaan, 300 Me on aika paljon, ja tähän on turha haaveilla edes Heinäluoman almuja.

Antero
 
Takaisin
Ylös