Raitiolinjan 9 aikataulut ja vaikutukset muuhun linjastoon

Tuo kuurangon mainitsema vaihtoehto on munakkain ja paljon parempi kuin entinen.:lol:
 
Ensi viikolla lautakuntaan tulee uusi esitys, jossa ei suoraan sanota, menisikö Kirurgille asti 9 vai 10.

Esityslistan päätösehdotusta ei kuitenkaan ole muutettu. Siinä lukee: "Lautakunta päättänee raitiolinjan 9 liikennöinnin aloittamisesta syksyllä 2008 esityslistassa esitetyn mukaisesti välillä Kirurgi - Itä-Pasila."

Jännittävää on, että esityslistasta on edelleen jätetty pois kaikki maininnat Jätkäsaaren raitiotiesuunnitelmista, vaikka samaan ajankohtaan sijoittuva pohjoispään jatkaminen Ilmalaan mainitaan. Siitä on kuitenkin jo kohtalaisesti aikaa, kun vaihtoehto 2-S päätettiin ottaa jatkosuunnittelun pohjaksi. Mutta uskottava se on, että HKL:ssä vaihtoehto ei ole hyväksyntää saanut, vaan eletään kuin 9 ei ikinä Jätkään tulisikaan kulkemaan.

Jännä yksityiskohta on muuten, että esityslistojen pdf-tiedostojen tekstin kopiointi leikepöydälle on estetty, vaikka ovat julkisia asiakirjoja.

Tuo kuurangon mainitsema --

Kyseisin keskustelijan nimi on kyllä Kuukankorpi.
 
Mutta uskottava se on, että HKL:ssä vaihtoehto ei ole hyväksyntää saanut, vaan eletään kuin 9 ei ikinä Jätkään tulisikaan kulkemaan.

HKL:n asian parissa työskentelevien suunnittelijoiden mielestä vaihtoehdot, joissa 9 ei mene Jätkäsaareen ovat "realistisempia" kuin lautakunnan (ja ks-lautakunnan) eksplisiittisesti määräämä vaihtoehto. Näitä näkemyksiä ei meillä ole mitenkään salaisuuksina kerrottu eikä meillä virkamiehillä kovin paljon salaisuuksia voi työn osalta ollakaan, joten katson voivani kertoa asiasta täälläkin.

Perusteluita "realistisuudelle" en tunne.
 
Sori Elmo kielivirheeni. Kun mies käyttää nimimerkkiä "kuuranko", on sanan taivutus "kuurangon". Kuukankorpi taas taipuu "Kuukankorven". OK?

Olisi muuten kiva kuulla niiltä, jotka tuntuvat tietävät asian kulissien takaisesta käsittelystä, että mihin HKL pyrkii ja miksi se ei haluaisi ysiä Jätkään. Miksi meillä raitiovaunuliikenteestä vastaava HKL vastustaa (siis jos vastustaa) ysiä Jätkään?
Kertokaa nyt ihmiset, mikä on asian oikea laita.

Toinen asia esityslistassa ihmetytti myös: Sanottiin, että asia ei liity Jätkäsaareen mitenkään, siis tämä ysin aloitus. Miten niin ei liity, jos ysi kerran on tarkoitus sinne vetää?
 
Olisi muuten kiva kuulla niiltä, jotka tuntuvat tietävät asian kulissien takaisesta käsittelystä, että mihin HKL pyrkii ja miksi se ei haluaisi ysiä Jätkään. Miksi meillä raitiovaunuliikenteestä vastaava HKL vastustaa (siis jos vastustaa) ysiä Jätkään?

Jätkäsaaren "lähellä" on Ruoholahden metroasema. Koska HKL-SUY:lle metro on, kuukankoa lainatakseni, kruununjalokivi, niin kaikki mahdolliset matkustajat pitäisi saada käyttämään metroa eikä ratikoita. Sitäpaitsi metro kulkee hurjalla vajaakapasiteetilla Ruoholahden ja Rautatientorin välillä. Siksi jätkäsaarelaisten kuskaaminen metrolla keskustaan on "ilmaista" eli metron liikennöintikustannukset eivät siitä nouse.

HKL haluaisi siksi tehdä Jätkästä metrolähiön liityntäbusseineen. Sitä ihan vakavissaan puuhattiinkin (bussi 15 2-3 min vuorovälillä), mutta KSV on asettanut kampoja rattaisiin, sitten siihen puututtiin apulaiskaupunginjohtajatasolta ja lopuksi kaksi lautakuntaa yrittivät estää HKL-Suy:n aikeet.

Nyt sitten yritetään hätäpäissään keksiä perusteluja sille, miksi sitä ysiä ei voisi tehdä ja miksi edelleen pitää olla busseja ja kutosen silmänlumepidennys Jätkään.

Ihmettelen tosiaan, pistikö valtuusto 5 M e Kampin rataan ilman tietoa siitä, voidaanko sillä radalla koskaan ajaa ratikoilla (vrt. jlk:n esityslista 14.2.). Oikeasti asiaa selvitettiin enemmän kuin minkään radan liikennöitävyyttä HKL:llä on koskaan selvitetty. Eihän se ideaali ole, varioille ainakaan, mutta ei se mahdotonkaan ole. Eli tuo perustelu on vain hidastuttamista.

Toinen valeperustelu on, että satamaan ei voi ajaa ratikalla, koska ratikalle ei ole kääntöpaikkaa keskustassa. Satama on nimenomaan toivonut ratikkaa mahdollisimman pian. Ja tarjoutunut maksamaan terminaalin eteen tulevan kääntösilmukan rakentamisen.

Varsinkin suuret matkustajamäärät, joita satama piikkeinä tuottaa, kannattaa tietenkin hoitaa suurilla yksiköillä eli ratikoilla eikä busseilla. Tältä osin esityslista on aivan naurettava.

Ja mitä siihen päätepysäkkiasiaan tulee, niin KSV on tutkinut ja piirtänyt päätteen Rautatientorille. Jos se ei kelpaa HKL:lle, niin vaunut voivat ajaa Mikonkadun kautta Kauppatorille, ja jos sekään ei kelpaa, niin Katajanokan terminaaliin. Eli esityslista on ihan potaskaa, valitettavasti.

Toinen asia esityslistassa ihmetytti myös: Sanottiin, että asia ei liity Jätkäsaareen mitenkään, siis tämä ysin aloitus. Miten niin ei liity, jos ysi kerran on tarkoitus sinne vetää?

Siellä puhuttiin kyllä Kampista eikä jätkästä, mutta yhtä kaikki, olet ihan oikeassa. Totta kai ysin ratkaisu liittyy mitä suurimmassa määrin Kamppiin.
 
Palataanpa vielä linjan 9 bussimuutoksiin. Esitys 14.2. on edellistä huomattavasti fiksumpi, joskin vähän sekava. Kuitenkin olen sitä mieltä, että linjan 10 reitti olisi syytä säilyttää nykyisellään ja linja 9 päättää Kolmikulmaan = Erottajalle.

Mitäs mieltä olette seuraavista perusteluista?

1. Liikennöintikustannukset
Esityslistassa todetaan, että linja 10 säilyttäminen Kirurgilla kasvattaisi liikennöintikustannuksia tiheämmän vuorovälin vuoksi. Listassa ei kuitenkaan vaivauduta kertomaan, millaisesta summasta on kysymys. Kun lautakunta 16.3.2006 päätti lyhentää linjan 10 Kirurgilta Kolmikulmaan, laskettiin saatavaksi säästöksi yksi ruuhkavuoro, 91 000 e vuodessa. Isosta rahasta ei siis ole kyse.

2. Palvelutaso
Tällä hetkellä linja 10 tarjoaa Kirurgin suunnalta suoran yhteyden läntiseen kantakaupunkiin ja 17 suoran yhteyden itäiseen kantakaupunkiin. Jatkossa sekä linjat 9 että 16 kulkevat itäiseen kantakaupunkiin. Palvelu ja suorat yhteydet siis heikkenevät. Lasipalatsin tärkeä vaihtopysäkki jää palvelematta kokonaan.

3. Vuoroväli Kaartinkaupungissa
Linjalle 9 on kaavailtu ruuhkaan 9 min vuoroväliä, joka on lähes kaksinkertainen verrattuna linjan 10 vuoroväliin (5 min). Vuonna 2005 lautakunta tuplasi Merisotilaantorin alueen vuorovälin 4/4T-järjestelyillä, ja asiasta tulee vieläkin kitkerää palautetta Katajanokalta. Onko lautakunta valmis tuplaamaan nyt myös Kaartinkaupungin raitioliikenteen vuorovälin?

4. Joukkoliikenteen suunnitteluohje
Linjalle 9 kaavailtu 9 minuutin ruuhka-ajan vuoroväli ei noudata joukkoliikenteen vastikään hyväksyttyä suunnitteluohjetta. Siinä raitioliikenteen minimivuoroväli ruuhka-aikaan on 8 min. Lyhentämällä linja 9 Kolmikulmaan saavutetaan 8 minuutin vuoroväli ilman vuoromäärän ja kustannusten lisäystä.

5. Raitiolinjaston vakiintuneisuus
Raitiolinjojen reitit pysyvät yleensä samoina jopa vuosikymmenien ajan. On perusteltua välttää jatkuvaa ja jopa tilapäisluonteista linjojen muuttelua. Linja 9 tulee kulkemaan muutaman vuoden päästä Kampin kautta Jätkäsaareen, ja tuolloin linja 10 kulkee taas Kirurgille. Ei ole järkevää lyhentää linjaa 10 tilapäisesti muutaman vuoden ajaksi.

6. Nyt päätettävien järjestelyiden vaikutus Kampin linjastoon
Esityslistassa todetaan, että linjojen 9 ja 10 päätepysäkkiratkaisulla "ei ole vaikutusta Kampin raitiolinjojen ratkaisuun". Väite on virheellinen ja tulisi poistaa esityslistalta. Jlk on päättänyt, että linja 9 kulkee Kampin läpi Jätkäsaareen 2010-luvulla. Jo nyt olisi mahdollista ratkaista Kampin raitiolinjakysymys johtamalla linja 9 Kaivokadulta Kampin läpi Töölöön (Oopperalle tai Kuusitielle).

Lautakunnan 16.3.2006 päätös tehtiin aikoinaan tilanteessa, jossa Jätkäsaaren ja Kampin linjastosuunnittelu ei ollut edennyt kovin pitkälle. Tämän päivän muuttuneessa tilanteessa on perusteltua perua edellinen päätös ja toimia nykyisen suunnittelutilanteen mukaan ja sen tiedon valossa, joka tällä hetkellä on käytettävissä. Vai olenko väärässä?
 
Juuri saamani tiedon mukaan jlk on äänestänyt äänin 4-4 (pj:n ääni ratkaisi), että 9:n reitiksi tulee Kolmikulma - Itä-Pasila ja 10 säilyy ennallaan.

Poissa oli jäsen Ebeling. Taisi sitten ratkaista tämän asian...

Hieno juttu! Erityiset kiitokset jäsen Snällille, joka muutosesityksen teki, sekä jäsen Rissaselle, joka sitä kannatti. Haluan tietysti myös uskoa, että lähettämälläni kirjeellä (nuo edellisen postin numeroidut kohdat lähtivät kirjeenä myös kaikille jlk:n jäsenille) oli asiaan vaikutusta. :)
 
Viimeksi muokattu:
Mikä tämän asian merkitys on muuta kuin että kymppi jää ennalleen ja ysi tulee kolmikulmaan? Nythän yhteys aivan etelästä Itä-Pasilaan katkeaa, mutta onko sillä merkitystäkään?:lol:
 
Mikä tämän asian merkitys on muuta kuin että kymppi jää ennalleen ja ysi tulee kolmikulmaan? Nythän yhteys aivan etelästä Itä-Pasilaan katkeaa, mutta onko sillä merkitystäkään?:lol:

Lue tämä viestini http://jlf.fi/f17/2401-raitiolinjan...ukset-muuhun-linjastoon/index4.html#post43325 niin siitä asia selviää. Argumentit ovat tietysti minun mielipiteitäni, mutta kun lautakunta tälle kannalle päätyi, niin kai niitä voi soveltuvilta osin pitää nyt myös lautakunnan kantana. Lähinnä pointit 2, 3 ja 5 ovat niitä, joista jlk on ollut huolissaan.
 
Hyvä päätös!
Samalla toivottavasti tulee käsittelyyn vauhtia, jotta ysi saa jatkoreitin Eiraan ja Jätkään
 
Samalla toivottavasti tulee käsittelyyn vauhtia, jotta ysi saa jatkoreitin Eiraan ja Jätkään

Eira ja Jätkä ovat kyllä toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, jossa nyt ollaan taas otettu askel Jätkän suuntaan. Kympin jatkaminen Eiraan toki tulisi kysymykseen.
 
Eira ja Jätkä ovat kyllä toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, jossa nyt ollaan taas otettu askel Jätkän suuntaan. Kympin jatkaminen Eiraan toki tulisi kysymykseen.

Mitä järkeä tuossa olisi? Johan Eirassa kulkee jo kolmoset ja 1A. Sitäpaitsi nytkin tulee kuulemma valituksia Eiran asukkailta että ratikat pitävät liian kovaa meteliä.
 
Mitä järkeä tuossa olisi? Johan Eirassa kulkee jo kolmoset ja 1A. Sitäpaitsi nytkin tulee kuulemma valituksia Eiran asukkailta että ratikat pitävät liian kovaa meteliä.

Ratikat kolisevat aika paljon, ihan totta. Kaikkialla maailmassa ne eivät ole yhtä äänekkäitä kuin Helsingissä.
 
Mitä järkeä tuossa olisi? Johan Eirassa kulkee jo kolmoset ja 1A. Sitäpaitsi nytkin tulee kuulemma valituksia Eiran asukkailta että ratikat pitävät liian kovaa meteliä.
Voivoi, mahtaako Eirassa olla enää yhtään asukasta, joka olisi asunut siellä jo ennen ratikkaliikennettä? No sitten on turha valittaa, mitäs muuttivat ratikkareitin varteen! Kik....s kok....s!
 
Takaisin
Ylös