Hkl 352-356, 356-352

Albert

Suljettu tunnus
Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
2,224
Ettei tämä tieto menisi unholaan.
HKL 356, myöhemmin HKL 352
"Urbaanilegenda", jonka uskon olevan totta kertoo (sillä kertojat olivat jyryjä miehiä, nyt jo manan majoilla. Miksi olisivat valehdelleet tai keksineet?) Että tuli määräys romuttaa vaunu 356. No "pojat" katsoivat, että 352 on paljon huonompikuntoinen ja parempi romuttaa se kuin 356. Numerot vaihdettiin päittäin. Niinpä 352 romutettiin numerolla 356 ja alkuperäinen 356 sinnitteli vuoteen 2007 asti numerolla 352.
 
Ettei tämä tieto menisi unholaan.
HKL 356, myöhemmin HKL 352
"Urbaanilegenda"
Ei ole legenda vaan silkkaa totta. Olen ottanut romutusaikaan kuvan vaunusta ja numerosta. Alkuperäinen viimeinen numero on maalattu vihreällä umpeen ja uusi numero on liimattu päälle. Vanha numero näkyy selkeästi maalauksen alta. Romutettavaksi menneessä vaunussa oli tuskin maali kuivunut kun jo tuli noutaja.

Nyt kun romutetaan viherratikka 352, oikeasti romutetaankin elämäntyönsä tehnyt 356.
 
Romutettavaksi menneessä vaunussa oli tuskin maali kuivunut kun jo tuli noutaja.
Nyt kun romutetaan viherratikka 352, oikeasti romutetaankin elämäntyönsä tehnyt 356.

Mitähän mahtoi tapahtua sen jälkeen kun onnistunut "jekku" selvisi?
 
Kun luetaan Raitioita vuodelta 1987, niin ykkösnumerossa kerrotaan, että mm. 356 on saanut romutusluvan 20.1.
Kolmosnumerossa luetellaan jäljelläolevat VTS:t (tilanne kesän lopussa) ja olemassa on vielä mm. 352. (Eli sama vaunu).

Eikä tämä numeromuutos ollut jekku, vaan alemman portaan sallittua järjen käyttöä. Kummankin vaunun kirjanpitoarvo oli varmaankin kymmenen markan paikkeilla. Jos päällystö määrää, että oikeasti parempi vaunu romutetaan, eikä suostu muuttamaan kantaansa, vaan että huonompikuntoinen jätetään jäljelle määräämättömäksi ajaksi, ja kun kunnossapito tietää, että on tapahtumassa suuri vääryys, asian voi oikaista vain vaihtamalla numerot päittäin. Tällä tavoin kaikki ovat tyytyväisiä. Päällystö voi romuttaa haluamansa ja huolto pitää huollettavanaan haluamansa.

Voihan sikseen olla sellainenkin mahdollista, että päällystö on "liian myöhään" todennut tehneensä väärän romutuspäätöksen ja on hyväksynyt tehdyn muutoksen. De-facto vaunut on romutettu kuten on määrätty, mutta vaunut ovat vain vaihtaneet numeroitaan huomaamattomasti.

Joka tapauksessa potilas 356 romutettiin runsaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua lääkärin ensimmäisestä lohduttomasta lausunnosta ja menehtyminen tapahtui incognito nimellä 352.
 
Vs: Hkl 352-356, 356-352 ja 370-373, 373-370

Tottahan tuo tietenkin on eikä legendaa.
Sitten on tällainenkin. Alkuvuodesta 1984 tuli romutusmääräys mm. vaunulle 370.
Kesäkuussa vaunut 370 ja 373 "vaihtoivat numeroita keskenään". Niinpä tuona vuonna romutettiin vaunu 373 numerolla 370.
Tästä nyt ei ollut kovin pitkäaikaista iloa. Sillä jo syyskuussa 1985 "uusi" 373 sai romutustuomion.
 
Takaisin
Ylös