Raitiovaunuhavaintoja tammi-helmikuu 2008

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.

NS

Liittynyt
26 Tammikuu 2006
Viestit
398
Crotram 2263 oli koeajossa myös 1.1.2008. Näin sen kääntyvän Kaivokadulta Mannerheimintielle ja edelleen Bulevardille n. klo 16. Suunnilleen varttia myöhemmin se kulki samaa reittiä vastakkaiseen suuntaan.
 
Ilta-Sanomat 2.1.2008

IS sanoi:
Raitiovaunu ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa keskiviikkona puolen päivän jälkeen Kalliossa. Onnettomuus sattui 5 linjan ja Porthaninkadun risteyksessä.

-Kuulin ensin hurjaa tööttäilyä ja sitten kovan räsähdyksen. Näin ikkunasta, että auto ja raitiovaunu olivat törmänneet, tilanteen kuvannut Monna Kosonen kertoo.

Kolaroinnin jälkeen raitiovaununkuljettaja laski kaikki matkustajat ulos ja jäi autonkuljettajan kanssa odottamaan poliiseja.

Yhteentörmäyksestä johtuen raitiovaunuliikenne linjojen 3T ja 3B - reiteillä voi toistaiseksi hidastella. Paikan päällä on poliisi selvittämässä onnettomuuden syytä.

Ja taas on siis törmäilty. Paikka on vain eri, Porthaninkadun ja Viidennenlinjan risteys. Onko tästä syntynyt jokin uusin muoti-ilmiö, kun tuntuu viimeaikoina olleen lehdissä enemmänkin tällaisia uutisia. Vaunu on NrI sarjaa, mutta numerosta ei ole tietoa.

Koko juttu IS:ssä: linkki
 
Joku (välipalattomista) manneista oli saanut uudet mainokset pinnalleen. Mainostaja oli vaihtunut L'Orealista eBookersiin ja vaunun pääväri oli oranssi. Tuli vastaan linjalla 7B. Vuoro- tai vaununnumerosta ei ole mitään tietoa.
 
Ilta-Sanomat 2.1.2008

Ja taas on siis törmäilty. Paikka on vain eri, Porthaninkadun ja Viidennenlinjan risteys. linkki

En tiedä, miten kolari on tapahtunut, mutta kuvan perusteella voisi päätellä valkoisen auton tulleen Viidettä linjaa pitkin ja törmänneen kääntyvään vaunuun. Tämä onkin itse asiassa yksi harvoista tilanteista, joissa raitiovaunu saattaa olla syyllinen kolariin. Ratikkahan on väistämisvelvollinen tilanteessa, jossa ajoneuvo ja raitiovaunu lähestyvät risteystä samalta suunnalta ja raitiovaunu ryhtyy kääntymään oikealle leikaten suoraan jatkavan ajoneuvon ajolinjan. Sama tilanne, kun ratikka kääntyy Helsinginkadulta Läntiselle-Brahenkadulle.

Joku (välipalattomista) manneista oli saanut uudet mainokset pinnalleen. Mainostaja oli vaihtunut L'Orealista eBookersiin ja vaunun pääväri oli oranssi. Tuli vastaan linjalla 7B. Vuoro- tai vaununnumerosta ei ole mitään tietoa.

Oranssi vaunu on numero 152. Myös vaunu 151 on saamassa uudet mainosteipit, mutta kaksi muuta Mannea ilmeisesti jatkaa vielä L'Orealin väreissä.
 
En tiedä, miten kolari on tapahtunut, mutta kuvan perusteella voisi päätellä valkoisen auton tulleen Viidettä linjaa pitkin ja törmänneen kääntyvään vaunuun. Tämä onkin itse asiassa yksi harvoista tilanteista, joissa raitiovaunu saattaa olla syyllinen kolariin. Ratikkahan on väistämisvelvollinen tilanteessa, jossa ajoneuvo ja raitiovaunu lähestyvät risteystä samalta suunnalta ja raitiovaunu ryhtyy kääntymään oikealle leikaten suoraan jatkavan ajoneuvon ajolinjan. Sama tilanne, kun ratikka kääntyy Helsinginkadulta Läntiselle-Brahenkadulle.

Minustakin näytti siltä, että auto on tullut ratikan rinnalla. Jos näin on ollut, niin raitiovaununkuljettaja on syyllinen osapuoli. Tätä ei monikaan kuljettaja muistanut, kuin tein jokin aika sitten töissä pikagallupia. Helsinginkatu - Läntinen Brahenkatu -risteyksestä on oikeuden ennakkopäätös, jossa raitiovaununkuljettaja todettiin syylliseksi. Tähän päätökseen poliisi vetosi erästä kolariani selvittäessään vuosia sitten. Ja meikä sai elämänsä ekat (toivottavasti myös viimeiset) sakot vielä vanhoilla päivillään.
 
Tietääkseni 151 saa muun mainostajan. 154 on ehkä Nooa.

Onko L'Oreal häviämässä kokonaan vaunujen kyljistä? 153 on vielä mustissa meikkimainosteipeissä, mutta ei ole tainnut liikkua enää linjalla. Keväällä kuulin, ettei L'Oreal ole ollut tyytyväinen Mannheim-vaunujen liikennöintitiheyteen.
 
9.1.2008

HKL 152 eBookers-teipeissään oli 7B:llä aamulla ruuhkavuorossa
 
Tietääkseni useampia museovaunuja on siirretty "jonnekin" säilytykseen, koska KH:sta jokin raide piti saada nopeasti tyhjäksi.

Mahtaako oman paikallislehteni Keski-Uusimaan kirjoittamalla jutulla(4.1.08) olla asian kanssa tekemistä? Lehden mukaan Hyrylän varuskunnan vanhaan korjaamohalliin on tuotu vanhoja käytöstä poistettuja linja-autoja ja ratikoita. " Meille olisi tullut eri ikäisiä ratikoita yhteensä 11 kpl, mutta ne eivät mahtuneet ovesta sisään" Kertoo Hkl:n Pertti kivelä. Muutama vanha puurunkoinen ratikka on jo halliin saatu ja loppujen tuomista suunnitellaan sivuovesta.
Raitiovaunujen lisäksi korjaamohallin pihaan on tuotu myös vanhoja linja-autoja.
Helsingin kaupinginmuseolla ollaan tyytyväisiä siihen, että museoajokit saadaan saman katon alle.
Ainakin Uutislehti 100:n kuvan mukaan suunta on ollut oikea :)
 
Viimeksi muokattu:
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös