Edellisen Mikon viestin jatkoksi:
Tavallinen aikataulujärjestely muualla maailmassa on, että ei pyritä mahdollisimman lyhyeen vuoroväliin, vaan tarkoituksenmukaiseen vuoroväliin. Liian lyhyt vuoroväli vältetään kasvattamalla junakokoa. Helsingissä ei ole mahdollista kytkeä vaunuja yhteen. Helsingissä ei myöskään ole eri kokoisia vaunuja. Siten ainoa keino säädellä linjan kapasiteettia on muuttaa vuoroväliä - mikä johtaa hankaluuksiin liikennevalojen kanssa. Kun vuoroväli ei ole liian lyhyt, vältetään esimerkiksi ongelmat vastakkaisiin suuntiin kulkevien vaunujen etuuksien järjestämisestä toisiaan häiritsemättä.
Rata ja pysäkit rakennetaan liikennevaloetuuksien toimivuuden perusteella. Tässä on 2 pääperiaatetta: erillinen raitiovaunukaista ja pysäkkien sijoitus kulkusuunnassa ennen valoja. Erillinen kaista poistaa henkilöautojen aiheuttaman häiriön. Pysäkki ennen valoja yhdistää pysäkille ja risteykseen pysähtymisen tarpeen. Se myös poistaa mahdollisuuden siihen, että lähestyvä vaunu on tilannut valoetuuden, mutta liikenteen häiriön vuoksi ei ehkä ehdikään risteykseen tai etuus joutuu odottamaan vaunua turhaan.
Helsingissä on runsaasti raitiovaunukaistoja, mutta pysäkkien sijoittelu on usein juuri päinvastoin. Aikaisemmin on opetettu, että pysäkki sijoitetaan risteyksen jälkeen - jotta joukkoliikenne ei häiriste autoilijoita!
Yleinen käytäntö on myös, että valoetuusjärjestelmä tiedottaa kuljettajalle, että vaunu on havaittu ja etuus toteutuu. Tällä vältetään tarve hiljentää vaunun nopeutta ennen valoja siksi, että valot ovat punaisella siihen asti, kunnes vaunu on kohdalla. Esimerkiksi ylimääräinen valosignaali toimii kuten esioastin: Seuraava risteys on vihreällä, kunhan vaunu on kohdalla. Ei tarvetta hiljentää.
Antero