Maailman suurimmat raitiotieverkot?

En tiedä mitä käännöskone on touhuillut, mutta ennemmin puhuisin seutuliikenteen raitiovaunuista, eivät ne kaupungit niin kaukana toisistaan ole. RNV:n kaikki kalusto on aivan yksiselitteisesti raitiovaunuja, eli katuliikennekelpoisia raidekulkuneuvoja, ihan jo lakien ja asetustenkin mukaan. Suuri osa radasta on silti juridisesti rautatietä, eikä BOStrabin mukaista raitiotietä.

Mutta olen samaa mieltä, ainoastaan tieliikennekelpoisella kalustolla liikennöitävää rataa on syynä pitää raitiotienä kokonaisuudessaan silloinkin, kun osa verkosta ei sitä juridisesti olisi. Koskee myös Anteron mainitsemaa Dresdeniä. Dresdenin rahtiratikka on sekin tieliikenteeseen täysin sovitettu kulkuneuvo, ja sellaisena raitiovaunu ennemmin kuin juna vaikka ei matkustajia kuljetakaan.
 
Eiköhän tämä kerro kaiken RNV:stä:
Metri-mittari raitiovaunut toimivat Mannheim, Mannheim ja Heidelberg on Rhein-Neckar-Verkehr GmbH (rnv), kokonaan omistama yhtiö kolme kaupunkia mainitun ja pari kuntaa Pfalzissa. Rnv johtuu sulautumisen 1. lokakuuta 2009 välillä alueen viiden entisen kunnan kuljetusliikkeitä. [4] kaukoliikenteessä raitiovaunut liikennöi rnv on kolmion reitillä Mannheim, Heidelberg ja Weinheim, ja yhtiö toimii myös kaukoliikenteen raitiovaunut välillä Bad Dürkheim.
Eli siis kaukoliikenteen raitiovaunut, hei. Ei mitään junia. Kyllä se on yksi verkko!

Kyllä tämä verkko pitää huomioida vertailussa mutta osaatko sanoa mikä on sen kokonaispisuus? Nouseeko se 5 kärkeen?

t. Rainer
 
Hyvä kysymys. Yhdessä kohdassa lukee "streckennetz" ja toisessa "liniennetz". Päällekkäisyyttä on tietysti keskeisillä alueilla paljon.

Tälläisen linkin löysin, jonka mukaan "streckennetz" olisi 199,2 km. Osaverkkojen lukujen suuruusluokan perusteella tämä tuntuisi noin oikealta raitiotieverkon pituudelta.

http://www.rnv-online.de/cms/Linke_Navigation/Ueber_uns/Unternehmen/Zahlen.html
 
Hyvä kysymys. Yhdessä kohdassa lukee "streckennetz" ja toisessa "liniennetz". Päällekkäisyyttä on tietysti keskeisillä alueilla paljon.

Tälläisen linkin löysin, jonka mukaan "streckennetz" olisi 199,2 km. Osaverkkojen lukujen suuruusluokan perusteella tämä tuntuisi noin oikealta raitiotieverkon pituudelta.

Raitio-lehdessä oli pieni artikkeli seudun raitioteistä, silloin kun Ludde tuli Suomeen. Verkoston kokonaispituus oli silloin vajaa 200 km. Siis siten laskettuna kuten verkosto pitääkin laskea, eli kaksoisraiteet eivät tuplaa summaa. [Vrt. Suomen rautateillä Hki-Pasila on noin 3 km eikä reilusti yli 30 kilometriä.]

Liekö sen artikkelin jälkeen rakennettu jo jotain lisääkin? Varmasti, ehkä varmimmin Heidelbergissä.
 
RNV:n raitioverkon pituus on Wikipedian mukaan 301,8 tai 306,9 km.
http://de.wikipedia.org/wiki/Rhein-Neckar-Verkehr

Vaikutelmani mukaan tämän pitäisi olla oikeaa suuruusluokkaa.

Kyseessä pitäisi siis olla yksi maailman suurimmista raitiotieverkoista.
Wikipedia osoittaa kyllä metsään. Oikea pituus oli ennen Ludwigshafenissa tehtyjä lakkautuksia 188,3 kilometriä, yli 300 kilometrin päästään kun lasketaan jokaisen linjan pituus yhteen, jolloin huomattava osa verkosta tulee listattua useampaan kertaan. Mutta verkosto on siis joka tapauksessa Berliiniä ja Wieniä suurempi.

Edit: tuo 199,2 kilometriä on helppo uskoa nykyiseksi pituudeksi, koska Ludwigshafenissa tehdyt supistukset saattavat hyvinkin enemmän kuin kompensoitua Heidelbergissä toteutetuilla laajennuksilla, jotka niinikään tuosta 188 km lukemasta puuttuivat.

Edit 2: nyt huomasin tuon mainitun 199,2 km verkon viittaavan tilivuoteen 2008-2009. Silloinhan liikennöitiin vielä Ludwigshafenissa linjaa 12, joten kenties sen osuudet sisältyvät vielä tuohon lukuun. Mutta joka tapauksessa verkostoa on enemmän kuin 188 km, koska Heidelbergin laajennukset tosiaan puuttuivat aiemmin tiedossani olleesta luvusta, ja Ludwigshafenin sulkemisista ei tule kymmentä kilometriä täyteen.

---------- Viesti lisätty kello 14:24 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:51 ----------

Wienin liikennelaitos on harrastanut tutkivaa journalismia ja selvittänyt maailman suurimmat raitiotieverkot:

http://www.vipress.at/index.php?id=731&meldung_uid=1524&cHash=e9db84eef9

Eli listaksi tulee:

Melbourne, 245 km
Pietari, 240 km
Berliini, 190 km
Moskova, 181 km
Wien, 172 km

Nyt olen hahmotellut "korjattua" listaa, seuraavin periaattein:

1. Järjestelmät, jotka on kokonaisuudessaan luokiteltavissa rautateiksi, puuttuvat, vaikka rataa olisikin kadulla (Seuraus: esimerkiksi Rhätische Bahn puuttuu tämän rajauksen vuoksi listasta)
2. Järjestelmät, joiden verkostosta osa on luokiteltu rautatieksi, ovat mukana koko pituudeltaan, mikäli liikkuvana kalustona kuitenkin käytetään vain tieliikennekelpoista raitiovaunukalustoa (jollaiseksi lasketaan myös tavaraliikenteen kalusto, kun se täyttää tieliikennelainsäädännön vaatimukset, kuten esim. Dresdenin tavararatikan tapauksessa) (tämä rajaus tuo listaan mukaan Kölnin ja Mannheimin seudut)
3. Kaupunkiliikenteen järjestelmät, jotka ovat kaluston ja laitureiden puolesta esteettömiä ja jotka eivät kohtaa tieliikennettä lainkaan tai kohtaavat sitä ainoastaan puomillisissa tasoristeyksissä, puuttuvat, vaikka kalusto olisikin ennemmin raitiovaunuja kuin raskasmetroja vastaavaa (tämä kohta ei vaikuta kärjen järjestykseen)
4. Yhden operaattorin kaikki radat on laskettu yhdeksi järjestelmäksi, niin kauan kuin lippujärjestelmä on yhtenäinen ja ollaan samalla kaupunkiseudulla, ja järjestelmä on teknisesti yhtenäinen. Naapurikaupunkien teknisesti yhteydessä olevia verkkoja ei toisaalta lasketa yhdeksi, ellei operaattori ole sama (Seuraus: Mannheimin seudun radat on laskettu yhdeksi verkoksi, mutta toisaalta vaatimus yhdestä operaattorista pudottaa Kölnin sijoitusta, koska Bonnin ratoja ei ole laskettu mukaan. Ruhrin seudun verkosto, joka on maailman suurin fyysisesti toisiinsa yhteydessä oleva raitioteiden kokonaisuus, putoaa listasta sekä toisistaan poikkeavien teknisten standardien että useiden operaattoreiden vuoksi. Schöneiche ja Woltersdorf ovat ulkona Berliinin luvusta vastaavista syistä, kyse on naapurikaupunkien verkostoista vaikka niiden toiset päätepysäkit ovatkin Berliinin kaupungin rajojen sisällä.)
5. Järjestelmät joiden verkostosta osa on luokiteltu rautatieksi, ovat mukana vain raitiotieksi luokitellulta pituudeltaan, mikäli rautatieksi luokitellulla osalla verkostoa on myös liikennettä tieliikennekelvottomalla, varsinaisella rautatiekalustolla (Seuraus: Karlsruhe puuttuu listasta, samoin tämän perusteella Wienin sijoitus on mikä on, koska Badenin radalla on raitioliikenteen ohella rautatiekalustolla hoidettua tavaraliikennettä.)

Koska listan rakentelu on vaatinut näinkin paljon sääntöjä, on selvää ettei allaolevaa listaa voi sitäkään pitää mitenkään yksiselitteisenä. Mutta tarjoaa kuitenkin taas yhden tulkinnan.

Näillä opeilla ranking-listaukseksi saadaan jotain seuraavankaltaista:

1. Melbourne, Australia, 245 km
2. Pietari, Venäjä, 228 km
3. Katowice ja ympäristö, Puola, 201 km
4. Köln, Saksa, 195 km
5 (jaettu) Ludwigshafen-Mannheim-Heidelberg, Saksa, n. 190 km
5 (jaettu) Berliini, Saksa, n. 190 km (Mannheimin seudun järjestelmä lienee suurempi, mutta varmuutta on netistä löytyvien tietojen perusteella mahdotonta saada)
? Milano


Ennen Moskovaa ja Wieniä listalle tulee vielä Milano, jossa katuraitiotietä on noin 160 kilometriä ja päälle tulee kaksi pitkähköä esikaupunkilinjaa. Milano ja Katowice puuttuivat Wiener Linienin laatimasta listasta todennäköisesti kuntarajoja ylittävien linjojen vuoksi.

Editit: Yllä olevaa listaa olen sen laadinnan jälkeen muokannut lisäämällä Katowicen tiedot Maxin viestin perusteella, sekä tarkistamalla Pietarin tiedot venäläisistä lähteistä.
 
Viimeksi muokattu:
Katowicen ympäristön verkkopituudeksi mainitaan tässä artikkelissa uusimpien lakkautusten jälkeen 200,6 km, mistä 89,2 km on yksiraiteisia osuuksia. Tämä siis ei ole linjojen yhteenlaskettu pituus.

Puolan muista kaupungeista mainittakoon Varsovan 121 km, Krakovan 86,5 km, Wroclawin 84 km, Poznanin 157,7 km (yhdensuuntaista rataa varikot mukana, olisiko linjarataa siis n. 75 km) Gdanskin 52,2 km, Szczecinin 50 km, Bydgoszczin 29 km, Torunin 22 km, Elblagin 16 km, Czestochowan 10 km, Grudziadzin 9 km. Lodzista ja Gorzowista en löytänyt vertailukelpoista lukua. Näistä Lodzin verkko on ehkä Varsovaakin pidempi, siellä on mm. yksi yksittäinen 37 km pitkä linja. Puolassa ei siis Katowicen ympäristön lisäksi ole muita tarjokkaita maailman suurimpien verkostojen listalle.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikuttaa uskottavalta, ennen lakkautuksia muistan nähneeni luvun joka oli jossain 230 km kieppeillä. Lista on päivitetty nyt tältä osin, Milanon edes suunnilleen tarkka luku olisi vielä hyvä löytää jostain.
 
Milanon kaupunkiverkon pituudeksi annetaan täällä n. 160 km, mutta ilmeisesti nuo naapurikaupunkeihin ulottuvat varsin pitkät linjat eivät ole luvussa mukana.
 
Minun käsittääkseni eivät tosiaan ole. Tai siis etelän esikaupunkilinja on, mutta poikkeavalla kalustolla ajetut pohjoisen esikaupunkilinjat 178 ja 179 eivät. Tuon 160 kilometrin lukeman, jonka olin aiempaan viestiin laittanut, olin löytänyt tuosta samaisesta wikipedia-artikkelista.
 
Pistän aihetta sivuten tämän linkin vanhaan ketjuun: $9-11b Melbourne Metro Swanston Street project to go ahead (theage.com.au)

Melbournessa siis suunnitellaan kaiva-ja-kata -mallista metrotunnelia keskustan Swanston Streetin alle. Katu on jutun mukaan maailman vilkkain raitiotieväylä, ja raitiovaunut pitäisi siirtää tunnelityömaan ajaksi poikkeusreitille. Vastustajat ovat verranneet työmaan estevaikutusta Berliiniin muuriin, joka halkaisisi Melbournen kaupallisen keskustan kahtia. Syvälle ei ilmeisesti haluta rakentaa, koska maan alla on jo rautatietunneli, joka pitäisi alittaa todella syvältä.
 
Takaisin
Ylös