Viideskin 'manne'?

Siis vaunut 201-204 ovat myynnissä. Ja vaikka Helsingin ostos ei varma olekaan, kaikesta päätellen myynti Romaniaan on myös katkolla. Vuoden 1981 erä eli vaunut 205-214 eivät siis ole myynnissä, vaikka suureksi osaksi ovatkin jo käytöstä poistettuja.
 
Hape sanoi:
Saksalaisella sivulla www.esquad.de/vrn/fahrz/ges_mvg_strab.html
Manneimin vaunuluettelossa väitetään että MVV olisi myynyt myös vaunun 451 Helsinkiin.
Muille myydyille vaunuille annetaan myös HKL'n uusi numero, paitsi ei tälle.
MVV 451 oli edelleen eilen OEG:n varikolla Edingenissä.
Vaunusta on poistettu ainakin ajokykin ja luultavasti ajomoottoritkin.
Lisätietoja mahdollisesti lähiaikoina.
Ehkäpä sitten vaunu puretaan siellä ja tarpeelliset osat tulevat HKL:lle (arvailua).
 
Mikäli tämän päivän (26.9.) Iltalehden ratikkajutun visiot toteutuvat, voidaan Helsinkiin ostaa viellä koko joukko lisää "Manneja". Lehtijutussa näet tuli ilmi sekin, että linjaa 9 avattaessa Varioita ei ehkä olekaan saatu ajokuntoisiksi. Näin ollen jostain pitää hankkia korvaavaa kalustoa.
 
Varioita ei todennäköisesti saada korjattua sinne mennessä kuin linja 9 avataan. Jos saadaan, syynä on ysin myöhästys, ei korjausten nopeutuminen. Tämä artikkeli on mielestäni samaan aikaan sekä toiveikas että masentava, vähän näkökulmasta riippuen. Tämä viesti Drehscheibe Onlinessa puolestaan viittaisi siihen, että viides Manne voisi mahdollisesti olla tulossa seuraavan Saksaan vietävän Varion paluukuljetuksena. Kyse olisi siis vaunusta MVV 451, joka nykymuodossaan kouluvaunu eikä linjavaunu, ja päätyisi varaosiksi. Mannheimin lisäksi muualla Mannheim-tyyppiä ei käsittääkseni ole ainakaan kovin suuria määriä (paitsi Braunschweigissa, väärällä raideleveydellä), mutta sitä en ihmettelisi jos joitakin melko samantapaisia Düwag-vaunuja Helsinkiin tulisi enemmänkin.
 
Mainitussa lehtikirjoituksessa Ketola sanoo sanatarkasti: "Mannheim-vaunuja on ihan riittävästi tarjolla. Jos haluamme pitää raitioliikenteen raitioliikenteenä - eikä linjoja hoideta busseilla - korvaavaa kalustoa onneksi on."
Näin Timo Ketola Iltalehdessä. En tunne Mannheimin vaunutilannetta sen tarkemmin. Toki siinä voidaan viitata muihinkin saksalais-Düwageihin.
 
Mannheim-vaunuja toki on edelleen ajossa ainakin Augsburgissa, ja siellä ovat suunnitelleet niiden poistoa. Ikävä kyllä Augsburgissakin on tehty epäonnistunut vaunuhankinta (Combinot) enkä usko että voivat myydä mitään vähään aikaan. HKL:n määritelmä Mannheim-vaunulle voi tosin olla eri kuin saksalaisten, esimerkiksi mikä hyvänsä kuusiakselinen Düwag-vaunu (looginen tapa tehdä ero Luddeen).

PS. Ludden pidentämättömiä sisaruksia lienee myynnissä Helsingin tarpeeseen ja ylikin. Muita metrin raideleveyden Düwag-vaunujen myyjiä lähivuosina lienevät ainakin Freiburg, Darmstadt, Essen, Bochum-Gelsenkirchen, Krefeld ja Gotha.

Edit: Darmstadtin vaunut eivät ole Düwagin, mutta pitkälti samantapaisia.
 
JE sanoi:
HKL:n määritelmä Mannheim-vaunulle voi tosin olla eri kuin saksalaisten, esimerkiksi mikä hyvänsä kuusiakselinen Düwag-vaunu (looginen tapa tehdä ero Luddeen).
Arvaan asian olevan juuri näin. Yleisö ei ymmärrä, jos aletaan puhua metrin raideleveydelle tehdysistä Düwagin yksinivelisistä nivelraitiovaunuista. Mannheimilainen on nyt Suomessa nimitys tuolle asialle.

JE sanoi:
PS. Ludden pidentämättömiä sisaruksia lienee myynnissä Helsingin tarpeeseen ja ylikin. Muita metrin raideleveyden Düwag-vaunujen myyjiä lähivuosina lienevät ainakin Freiburg, Darmstadt, Essen, Bochum-Gelsenkirchen, Krefeld ja Gotha.
Tätä varmasti Ketola tarkoitti.

Antero
 
Myynnissä olevat Freiburgin Düwagit ovat yksisuuntaisia. Saman ikäpolven kaksisuuntaisiakin Düwageja on toki useassa Saksan kaupungissa.
 
Yksittäisiä vanhoja Düwageja ei tultane ostamaan. Mutta mikäli jossain olisi vaikkapa 30 kpl mitä tahansa samanlaisia Düwagia saatavana, ne ehkä tänne hankittaisiin.
 
Yhteensopivuus maailmalla

Tässä muuten on nyt sitten käytännössä se tilanne, mikä merkitys on raideleveysvalinnalla. Metri on toiseksi yleisin länsimainen raitioteiden raideleveys. Sen ansiosta Helsingillä on mahdollisuus paikata vaunuongelmaa.

Jos meillä olisi 1435 mm:n raidelveys, tilanne olisi vielä helpompi, koska markkinat ovat laajemmat.

Kumpikaan raideleveys ei ole yhteensopiva raskaan raideliikenteen kanssa. Mutta onko arvokkaampi asia olla yhteensopiva maailman kanssa vai Suomessa olevan raskaan raideliikenteen kanssa, jonka kanssa on lisäksi muita eroja, kuten laiturit ja virtajärjestelmät?

Huomautus turhan kinastelun välttämiseksi: Tämä ei ole mielipide, vaan asian toteamus ja asiantilasta seuraavan kysymyksen asettaminen. Eli keskustelkaamme tästä kysymyksestä, ei siitä, että olen kirjoittanut tämän asian julki. :)

Antero
 
On selvää, että ensi sijassa on ajateltava kaluston saatavuutta, jos linjaston yhteensopivuusvaatimuksia ei ole. Ja tältä kannalta raitioteiden tulevaisuus on raideleveyksillä 1000 mm ja 1435 mm. Helsingin seudulla nykyinen raideleveys on perusteltu. En edes usko Vario-ongelmien liittyvän raideleveyteen: enemmän kyse on ratageometrian, ilmaston ja kokomataluusvaatimuksen synnyttämästä visaisesta yhtälöstä. Muissa Suomen kaupungeissa 1524 mm raideleveys tulee kyseeseen nähdäkseni nimenomaan jos/koska duoratkaisua pidetään toteutuskelpoisena.
 
JE sanoi:
En edes usko Vario-ongelmien liittyvän raideleveyteen: enemmän kyse on ratageometrian, ilmaston ja kokomataluusvaatimuksen synnyttämästä visaisesta yhtälöstä.
Ja rahasta. Eurotram olisi ollut ongelmaton vaunu, vaikka siitä olisi tehty 350 mm lattiakorkeuden versio. Mutta Eurotram on kallis.

Halvalla ei saa hyvää, ja tämä 2-akselisista vaunuista koostuva moninivelvaunu on nimenomaan halvin tapa tehdä matalalattiavaunu. - Tai siis siltä se näytti. Kalliiksi tuli Combinotkin, sekä Siemensille että niitä ostaneille kaupungeille.

Antero
 
Halvin on aina paras. Logiikka on kuin hölmölästä mutta sitähän tarjouskilpailujen ideologia on. Väheksymättä lainkaan toimintatapaan liittyviä myönteisiä elementtejä. Kumma että Variot ovat muualla toimineet. Toisaalta meillä sekä vaunut että vaatimukset poikkeavat muualla vallitsevasta.
 
JE sanoi:
Muissa Suomen kaupungeissa 1524 mm raideleveys tulee kyseeseen nähdäkseni nimenomaan jos/koska duoratkaisua pidetään toteutuskelpoisena.
Duoratkaisuiksi laskisin pääkaupunkiseudulla metron kanssa yhteensopivat ratkaisut. Ja en tarkoita pelkkästään länsimetroa vaan myös muita mahdollisia laajennuksia, Sipooseen, Vantaalle ja Pohjois-Helsinkiin. Ja silloin pääkaupunkiseutuunkin voisi 1524 mm leveys sopia raitioteile.
 
Takaisin
Ylös