Oviautomatiikka

Liittynyt
14 Heinäkuu 2005
Viestit
5,950
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Ehkäpä olisi tarpeen vaikka neuvoloissa jakaa liikennetietoutta nuorille vanhemmille. Vanhukset ja muut hitaasti liikkuvat tämän jo osannevat:

Silloin kun poikamme oli puolisen metriä lyhyempi kuin nyt ja teimme ensimmäiset matkamme raitiovaunuilla, sattui pari kertaa juuri Anteron kuvaama tilanne. Neuvoloiden vastuulle ei asiaa voi oikein työntää, koska Helsingissä raitiovaunuila matkustavat monet muutkin kuin vain stadilaiset itse, joilla ratikoiden ovien toiminta on varmaan luuytimessä. Asuimme siihen aikaan Vantaalla, ja sikäläisten kulkuneuvojen ovet toimivat kyllä esimerkillisellä tavalla, joten yllätyimme kyllä kun pääkaupungin puolella ovet lyövät päin naamaa kuin jossain neukkublokissa. Lastenvaunun kuva jossain painonapissa ei avaudu "tyhmälle" maalaiselle, ja ratikalla on voitava matkustaa käymättä kurssia. Eli ovien on mielestäni pysyttävä auki koko pysäkillä seisomisen ajan.

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Eli ovien on mielestäni pysyttävä auki koko pysäkillä seisomisen ajan.

Se vaan tarkoittaisi käytännössä sitä että pysäkillä seisotaan todella kauan. Mikäli ovet on pidettävä auki koko ajan, monet liikennevalot ehtii mennä kun aina joku on juoksemassa sisään. Sekö sitten olisi sujuvaa?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Ja ovien ollessa auki koko ajan sisällä tulee kylmä. Sen huomaa jopa näilläkin lämpötiloilla Crotramissa ja pakkasten koventuessa asia varmaan alkaa jo haitata tosissaan.
 
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Se vaan tarkoittaisi käytännössä sitä että pysäkillä seisotaan todella kauan. Mikäli ovet on pidettävä auki koko ajan, monet liikennevalot ehtii mennä kun aina joku on juoksemassa sisään. Sekö sitten olisi sujuvaa?
Ovien pitää sulkeutua kuten bussissa, metrossa ja junissakin, silloin kun kuski päättää lähteä ajamaan.

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Busseissa ovet suljetaan, kun niistä ei ole enää menijöitä. Sitten bussi siirtyy metrin eteenpäin seisomaan liikennevaloihin eikä ovia enää avata. Ratikoissa voidaan ovijärjestelmän seistä pysäkillä liikennevalojen vaihtumiseen asti. Crotramin kanssa liikennevalojen kohdalla olevilta pysäkeiltä lähtö on muuten vähän hitaampaa, koska kun kuljettaja alkaa sulkea ovia valojen alkaessa vaihtua, eivät ovet ehdi sulkeutua vielä siihen mennessä, kun valot antaisivat jo lähteä liikkeelle.
 
Ovien liian nopea sulkeutuminen on nimenomaan vanhojen nivelvaunujen ongelma. Niissä on jokin alkeellinen automatiikka joka sulkee ovet heti jos se kuvittelee ettei kulkijoita enää ole, ja joka on luultavasti valokennoilla ohjattu. Valokennot tosin vain suunnattu niin pienelle alueelle että kokonainen jalka tai pää mahtuu oven väliin kun se paukkuu kiinni. Lisäksi oven sulkeutumista ei edellä mikään varoitusääni jota huomaisi ja ovi menee todella lujaa kiinni. Jokin "pling" -ääni kuuluu mutta vasta siinä vaiheessa kun vahinko on jo päässyt tapahtumaan. Ulkopaikkakuntalaiselle joka käyttää raitiovaunua vain muutaman kerran vuodessa ja on liikkeellä pienten lasten kanssa tai on isoja kantamuksia, ovet ovat todellinen loukku. Kalustossa joissa ei lattia ole laiturin tasolla pitäisi ovien olla kokonaan kuskin, eikä minkään automatiikan ohjaamia.

t. Rainer
 
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Minusta Rainerin kommentti ovien hälytyksen puutteesta on perusteltu. Crotramissakin on punavalo ja ääni vähän ennen oven sulkeutumista. Sellainen on muuten kansainvälinen standardi, eli lähes kaikkialla muualla paitsi meillä. Ja onhan se meilläkin metrossa.

Antero
 
Ja Variotrameissa (+ vaunun 80 keskiovessa).

Muuten kyllä nivelten ovien turvalaitteiden määrä on sellainen että on äärimmäisen vaikea teloa itsensä vaikka jäisikin väliin. Valokenno,10 cm leveätkumiset turvareunat, "mummonappi". Mielestäni kotimaisten nivelten ovet sulkeutuvat todella pehmeästi kun vertaa vastaavanlaisiin oviin Itä-Euroopassa.

Esmes. laihialaisen paineilmaovien väliin en haluaisi jäädä, vaikka kai niissäkin jotain turvalaitteita on.

Ovien pitää sulkeutua kuten bussissa, metrossa ja junissakin, silloin kun kuski päättää lähteä ajamaan.
Vaan kun ajaminen ei onnistu ennen kuin ovet ovat kiinni.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Lastenvaunun kuva jossain painonapissa ei avaudu "tyhmälle" maalaiselle, ja ratikalla on voitava matkustaa käymättä kurssia.

Jos ei osaa edes lastenvaununappia käyttää ei ehkä kannata lähteä liikkeelle lainkaan. Joskus ihan huolestuttaa kun ihmiset jotka osaavat käyttää katumaasturinsa kaikkia varusteita vaikka unissaan eivät tiedä mikä STOP-nappi tai lastenvaununappi. Näistä asioista voi ottaa selvää vaikka sivuston www.hkl.fi matkustajan oppaasta.

Oman auton ajoon tarvitaan 1500e kurssi (autokoulu) mutta joukkoliikenteen käyttäjältä ei saa vaatia edes aikataulukirjassa olevien ohjeiden osaamista? Aina vaan amerikkalaisempi yhteiskunta tämä suomi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Kalustossa joissa ei lattia ole laiturin tasolla pitäisi ovien olla kokonaan kuskin, eikä minkään automatiikan ohjaamia.

Nivelvaunun kuljettajalla ei ole useimmiten minkäänlaista näköyhteyttä kolmannelle ja neljännelle ovelle, joten olisi aika riskialtista jos nämä ovet sulkeutuisivat automatiikan sijasta "sokean" kuskin käskystä.

Koalan kanssa olen samoilla linjoilla. Jos käyttää joukkovälineitä, syytä olisi myös vaivautua tutustumaan niiden oikeaoppiseen käyttämiseen. Jos on ulkopaikkakuntalainen tai ei muuten tiedä, voi hyvin nousta kyytiin etuovesta ja kysyä kuljettajalta neuvoa. Minulta ei paljon sympatiaa heru, jos esim. joku änkeää raitiovaunun kyytiin lastenvaunujen kanssa takaovista. Siinä tapauksessa saa ihan omin avuin räpeltää ovien kanssa. Ilmaiseksi matkustaa eikä siltikään noudata ohjeita!
 
Vanhat nivelvaunut ja niiden kummallisuudet ovat joidenkin mielestä "pyhiä" eikä niitä saa arvostella. Olen pahoillani jos jotkut teistä olette HKL:n palveluksessa kyseisten vaunujen kanssa liittyvissä tehtävissä, mutta ottaisitte kritiikin edes rakentavassa hengessä vastaan, ja tehkää siitä aloite työpaikallanne.

Mutta kun minä ainakin olen sitä mieltä että Valmetin nivelvaunujen oviautomatiikka on paras käytössä olevista vaunuista. Varion ovet ovat toivottoman hitaita ja sekoilevat jos joku jää niiden väliin. Manneissa taitaa olla joku nivelten varaosista kyhätty systeemi. Se kyllä toimii kiitettävän ripeästi yleensä, mutta kuljettajan on hankala nopeuttaa sen toimintaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Crotramin testaaminen Helsingissä

Oman auton ajoon tarvitaan 1500e kurssi (autokoulu) mutta joukkoliikenteen käyttäjältä ei saa vaatia edes aikataulukirjassa olevien ohjeiden osaamista? Aina vaan amerikkalaisempi yhteiskunta tämä suomi.

Ennen vanhaan oli bussien etuovessa kyltti "EI ULOS". Nykyään sitä ei ole. Ihmiset ovat alkaneet yhä enemmän mennä ulos etuovesta. Miksi enää ei ole tällaista kylttiä? Vanhoissa ratikoissakin taisi olla etuovella sellainen kyltti, mutta ei uusissa?
 
Raitiovaunuista poistettiin muutama vuosi sitten etuovilta "ei ulos" -kyltit. Vähän aikaa sitten juteltiin työkavereiden kanssa Töölön varikolla siitä, että ainakin kuormitetuilla linjoilla (4 ja 10) pitäisi ruuhka-aikaan kieltää etuovista poistuminen. Nyt ulkona seisoo kymmeniä ihmisiä odottamassa, että pääsisivät vaunuun, koska samaan aikaan ei mahdu sisään ja ulos siksi, että ohjaamon takaseinässä oleva kaappi haukkaa ison tilan juuri sisääntulon jälkeen. Näillä molemmilla linjoilla kulkee tosi paljon matkustajia etuovesta, vaikka eivät lippua ostakaan.
 
Takaisin
Ylös