Hernesaaren raitiotie

Liittynyt
5 Maaliskuu 2007
Viestit
19
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee 3.4. Hernesaaren osayleiskaavan suunnitteluohjelmaa. Siellä mielestäni ensimmäistä kertaa puhutaan yhtään tarkemmin Hernesaaren raitioyhteydestä. Aiemmin muistan vain lukeneeni, että liikenne on "tarkoitus hoitaa raitiovaunulinjalla". Nyt kerrotaan, että tavoitteena on keskustayhteys Telakkakadun ja Bulevardin kautta.

Kaupunkisuunnittelulautakunta sanoi:
Katujen mitoituksessa varaudutaan raitiovaunuliikenteeseen ja alueelle suunnitellaan raitiovaunun kääntöpaikka. --- Raitiovaunuyhteys Telakkakadun kautta Bulevardille on tavoitteena. Ratkaisut suunnitellaan yhteistyössä HKL:n kanssa. Raitiovaunuille varataan omat ajoneuvoliikenteestä erotetut kaistat. Raitiovaununlinjan päätepysäkki on Hernesaaressa.


Hernesaaren osayleiskaavaluonnos esitellään lautakunnalle alkukesästä, ja osayleiskaavaehdotuksen pitäisi tulla esittelyyn 2009, jolloin kaupunginvaltuusto voisi hyväksyä sen mahdollisesti 2010.

En keksinyt tälle viestille mitään valmista ketjua, mutta mielestäni se ansaitseekin omansa, koska ei varsinaisesti liity mihinkään muuhun. Mielenkiintoista alkaa seurata tämänkin projektin (tuskallisen hidasta) edistymistä. Mahtavaa, että nyt ollaan tilanteessa, jossa samaan aikaan on vireillä useita, vielä jokseenkin varman tuntuisia raitiotiehankkeita.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Sikäli kuin se HKL:stä riippuu, niin Munkkisaareen tulee metroasema joskus vuonna 2050, ja sitten on halvinta hoitaa homma liityntäbussilla Munkkisaaresta Hernesaaren kärkeen.

Ennen metroa ei tietenkään kannata tehdä ratikkaa tilapäisesti, joten bussilla ajetaan kuten tähänkin asti, mitä nyt vähän tiheämmin.

Oikeasti olen sitä mieltä, että Hernesaari on luonnollista ratikka-aluetta urbaanina kantakaupunkialueena. Jos jonnekin Munkkisaareen joskus joku metro tulee, joka ei edes kulje keskustaan vaan lähinnä korvaa bussin 14B (!), niin se ei kilpaile ratikan kanssa millään tavalla.

Telakkakatu ei ehkä ole paras mahdollinen Bulevardin hitauden vuoksi. Ratakuilun täytön jälkeen Telakkakadulle kuitenkin saataneen omat kaistat. Siitä huolimatta Linjaus Tehtaankatua ja Korkeavuorenkatua olisi ehkä nopeampi. Joka tapauksessa kaikki kolme vaihtoehtoa pitäisi tutkia huolella: Telakkakatu, Freda, Korkeavuorenkatu.
 
Asia etenee. Kesäkuussa Hernesaaren osayleiskaavaluonnos oli julkisesti esillä, ja tarkoitus on, että kaava viedään lautakuntaan syksyllä. Valtuusto hyväksynee kaavan 2011. Telakka poistuu alueelta vuoden 2012 loppuun mennessä, ja sitten vasta alkaa asuinrakentaminen.

Kaavaan liittyvät havainnekuvat, joita en netistä löytänyt, ovat esillä vanhalla linja-autoasemalla Laiturissa. Raitiovaunujen osalta sekä varsinainen kaavaluonnos että mainiot havainnekuvat lupaavat hyvää. Raitiotie kulkee Bulevardilta Telakkakatua ja Eiranrantaa pitkin alueen uudelle pääkadulle, joka kaartaa loivasti pohjoisesta etelään ja tekee lopuksi käännöksen idän suuntaan päättyäkseen täyttöalueelle helikopterikentän edustalle, minne havainnekuvien mukaan tulee myös raitiovaunun kääntöpaikka. Varsinaisessa kaavakartassa kääntöpaikka on parisataa metriä pohjoisempana.

Ratikalle varataan omat kaistat Hernesaaressa. Telakkakadulla ratikka on suunniteltu "satamaradan paikalle", mutta käsittäisin tämän kuitenkin niin, että matala kuilu täytetään ja ratikka kulkee omilla kaistoilla levenevän Telakkakadun keskellä.

Pysäkkiväli Hernesaaressa on sopivan pitkä, Telakkakadulta jättäisin yhden kaavailluista pysäkkipareista pois matkanteon jouduttamiseksi.

Tarkoitushan on, että linjaa 6 jatketaan Hernesaareen nyt kun Jätkäsaaren uusimman linjastomallin mukaan sen liikenne hoidetaan kokonaan Kampin kautta.

Kaavassa ei ole mainintaa metroasemista sen paremmin Munkki- kuin Hernesaareenkaan, joten ilmeisesti KSV ei ole paljon arvoa antanut taannoiselle HKL:n kaavailulle Munkkisaaren metrosta.
 
Kaavassa ei ole mainintaa metroasemista sen paremmin Munkki- kuin Hernesaareenkaan, joten ilmeisesti KSV ei ole paljon arvoa antanut taannoiselle HKL:n kaavailulle Munkkisaaren metrosta.

Tämä siis oli joku muu kuin jokin Laajasalon metrovaihtoehdoista? En näemmä ole suunnitelmista ihan kärryillä, mutta jos kerran Laajasalon ratikka on päätetty tehdä ja kehärataa jo rakennetaan, niin kai lentokenttä-Laajasalo tms. metrolinjan pitäiskin vaikuttaa aika epätodennäköiseltä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa 17.9.:
Hernesaaren osayleiskaavaluonnos
osayleiskaavaluonnos sanoi:
Alueen joukkoliikenneratkaisu perustuu raitiotieyhteyteen, joka kulkee Hernesaaresta Telakkakadun ja Bulevardin kautta keskustaan. Lisäksi jatkossa tutkitaan mahdollisuuksia vesibussiverkoston kehittämiselle.
---
Suunnittelualueen kokoojakadun mitoituksessa varaudutaan raitiovaunuliikenteeseen ja alueelle mitoitetaan raitiovaunun kääntöpaikka. Raitiovaunuyhteys rakennetaan Eiranrannan ja Telakkakadun kautta Bulevardille. Raitiovaunuille varataan omat ajoneuvoliikenteestä erotetut kaistat. Raitiovaununlinjan päätepysäkki on Hernesaaressa.
 
Sitten on vielä tunnelialoite (Helistö):
KSV sanoi:
... Hernesaaren osayleiskaava on valmisteilla. Jätkäsaaren ja Hernesaaren välistä yhteysmahdollisuutta on selvitetty. Pysyvä siltaratkaisu meren yli ei ole Länsiterminaalin toiminnan takia mahdollinen. Satamassa liikennöi laivoja parin tunnin välein, joten myöskään nosto- tai kääntösilta ei olisi ollut toimiva ratkaisu.

Hernesaaren ja Jätkäsaaren välisen satama-altaan alittavaa kevyen liikenteen yhteyttä on myös alustavasti selvitetty. Länsiterminaalin kohdalla veden syvyys on noin 10 metriä. Meren alittavaan tunneliin johtavien ramppien pituuksiksi tulisi molemmilla puolilla yli 200 metriä, joten ramppeineen tunnelin kokonaispituus olisi noin 650 metriä. Mikäli rampit haluttaisiin rakentaa kaltevuudeltaan esteettömäksi, tulisi tunnelille vielä satoja metrejä lisää pituutta. Näin pitkän kevyen liikenteen tunnelin rakentamista ei ole katsottu järkeväksi, eikä se olisi ollut käyttäjien kannalta miellyttävä ratkaisu.
http://www.hel.fi/static/public/hel...altuustoaloitteesta,_joka_koskee_jalanku.html
Toimisikohan tuo ratikkatunnelina? Joo, tulisi kallis ja suuaukotkin olisi pitkiä, mutta siis suhteessa liikenteellisiin hyötyihin.

Joku ratkaisu tuolle välille pitäisi joka tapauksessa keksiä, vaikka sitten lautta. KSV selvitää (huom. ei Helistön aloitteesta) köysirataa...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kslk käsittelee 14.8. Telakkarannan asemakaavaa, mukana on myös päivitetty Telakkakadun liikennesuunnitelma. http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/P__t_ksenteko/Asiakirja?ls=11&doc=Ksv_2012-08-14_Kslk_21_El

Telakkakadulla on saatu taivuteltua liikennesuunnittelu toteuttamaan lähes suosituslevyiset ratikkakaistat – ensimmäistä kertaa. Kaistan leveys on 6,2 m eli vielä uupuu 0,2 m suosituksesta. Suunta on oikea. Olen tyytyväinen. Kartan C- ja D-leikkaukset tosin mietityttävät, sillä niistä ei käy ilmi, miten paljon tilaa kiskojen ja autokaistan välissä todellisuudessa on idän puolella.

Autokaistoja on samalla kavennettu niin, että niiden leveys ei ole 3,5 vaan 3,3. Toki turha toivo, että tälläkään kaistaleveydellä noudatettaisiin sitä 40 km/h nopeutta, jonka liikennesuunnittelu optimistisesti kadun varteen lätkii. Mutta ehkä nopeudet ovat silti pienempiä kuin alkuperäisellä mitoituksella.

Minusta liikennesuunnitelma on tällaisenaan varsin hyvä ja toteutuskelpoinen. Toivotaan, että toteutukseen päästään nopeasti, niin saadaan samalla sitten kokemuksia siitä, miten raitioliikenteen luotettavuus ja kustannustaso eroavat Tyynenmerenkadulla ja Telakkakadulla. Jospa se taivuttelisi liikennesuunnittelijat tekemään jatkossakin parempaa liikenneympäristöä raitioliikenteelle.
 
Kuusikaistainen katu, mutta kapeimmillaan vain 17 metriä leveyttä ajoradoilla – silti riittävästi tilaa kaikille kulkuneuvoille. Näyttää hienolta!
 
Kaupunkisuunnittelulautakunta kokoustaa huomenna vaihteeksi Hernesaaren osayleiskaavasta. Nyt liikennesuunnitelmaa on korjattu niin, että raitiovaunukaistan leveys on 6,4 metriä. Hyvä!

Oho! Ei tosiaan meinaa uskoa, että tämäkin päivä nähtiin. Hieno asia, toivottavasti sama linja jatkuu muissakin suunnittelukohteessa.

Vielä kun Hernesaaren linjalla saisi suunnitteluun huomioitavaksi riittävän pitkät pysäkit (~60m), jotta edellytyksiä kaksinajoon siirtymiseen ei torpattaisi heti. Tai jos pysäkkejä ei haluta tehdä riittävän pitkiksi, niin edes niiden sijoituspaikoissa huomioitaisiin mahdollisuus pidentämiseen ilman kohtuuttomia kustannuksia/liikennejärjestelyjä. (Taitaa vain olla sellaista rakettitiedettä, ettei ymmärrys riitä).
 
Tai jos pysäkkejä ei haluta tehdä riittävän pitkiksi, niin edes niiden sijoituspaikoissa huomioitaisiin mahdollisuus pidentämiseen ilman kohtuuttomia kustannuksia/liikennejärjestelyjä.
Ei tuo nyt mahdottomalta näytä... Päättäri on tarpeeksi pitkä jo valmiiksi, ehkä laiturin korotusta lukuun ottamatta. Keskimmäisen voi venyttää eteläpäästä seuraavaan risteykseen ja tehdä pysäköintihärdellille oman kääntöpaikan (ei kai kukaan Hernesaaren eteläpäästä sinne autoa tuo, joten poistuminen vain siihen suuntaan on turha). Pohjoinen pysäkki on ikävässä raossa, mutta sen voi siirtää kokonaan itään risteyksen ohi – katualuekin on siinä leveämpi. Kunnallistekniikkaa voinee joutua samalla vähän siirtelemään, mutta rahaa palaa joka tapauksessa. Ei silti vaikuta kaupungin hankalimmalta pidennyskohteelta.
 
Oho! Ei tosiaan meinaa uskoa, että tämäkin päivä nähtiin. Hieno asia, toivottavasti sama linja jatkuu muissakin suunnittelukohteessa.
Mä luulen että pelästyivät, kun ilmoitin että mielenosoituksellisesti käymme DF:n kanssa jumittamassa KSV:n hissit kerroksiin 6 ja 4 jos tää ei muuten mene jakeluun. :)
 
Takaisin
Ylös