Vallilan maanalainen raitiovaunuvarikko

Tänään viimeksi joukkoliikennelautakunnan kokouksessa varikosta puhuttiin ja kävi varsin selväksi, että kaavoituksellisesti maan päälle ei varikkoa pystytä lähelle (tai edes kauas) tekemään ja kalliotiloista Vallila on ainoa vapaa (Kaupsun mukaan). Koskelan laajennuksen ja Vallilan kalliovarikon rakennuskustannusten ero on n. 200 000 - 300 000, mutta suurin ero tulee tosiaan siitä pidemmästä suhailusta. Ja siitä, että onko mitään järkeä käyttää paremmin ihmisille hyödynnettävissä olevaa maa-aluetta Koskelassa varikon maanpäälliselle laajentamiselle? Jos varikko olisi jossain selkeästi kauempana, kuljettajakustannukset luonnollisesti nousisivat kun kavereiden työvuorosta iso osa menisi Helsingin läpi huristeluun.

Mistä olet saanut tämän arvion rakennuskustannusten erosta? Kuulostaa melkoisen erikoiselta, kun Vallilan varikon hinta-arvioksi on sanottu jotakin 60-100 miljoonan väliltä... Koskelan varikon laajentaminen (tilaa lisää noin 50 raitiovaunulle...) ei käsittääkseni voi tulla maksamaan näin paljon.

Itselleni ei mene kertakaikkiaan jakeluun miksi tällaisen tonttipulakeskustelun keskellä kenellekään tulee edes mieleen käyttää maanpäällistä tilaa varikkotoiminnoille.

Hmmm... Tullaanpa räjäyttämään tämä kyseinen kalliovarikko asuntosi alle Käpylään, niin ymmärrät, miksi. Räjäytystyö kestää kolmisen vuotta, minkä jälkeen raitiovaunujen pahin liikenneruuhka ajoittuu kello 23-02 ja 05-07 välille ja ruuhka on suoraan ikkunasi alla.

Se on kovin helppo suunnitella näitä uusia asuntoja Koskelaan entisen varikon alueelle, kun viedään Vallillassa ja Hermannissa asuvilta ensin kirjaimellisesti asunnot alta. Kunnallisvaltuutetun (joukkoliikennelautakunnan jäsenen) soisi ensin kuuntelevan alueen asukkaiden mielipiteitä, ennen kun kertoo asiasta ehdottoman näkemyksensä...

Suurkiitos vaan, toivottavasti minä (ja loput 10 000 vallilalaista-hermannilaista) löydän kuntavaaleissa ehdokkaan, joka ei suhtaudu hankkeeseen yhtä sinisilmäisesti.

ps. Tätä hanketta tulemme vastustamaan niin kauan kuin mahdollista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Hei!

Tervetuloa foorumiin!

Tämä projekti näyttää herättävän paljon vastustusta kuten moni jo ehti aavistaakin. Varikkotoiminnan laajennus on todellakin haasteellinen ja paljon monimutkaisempi kuin simppelin hallin rakentaminen.

Siispä paras vaihtoehto Hermannin ja Vallilan asukkaille on olla rakentavasti mukana suunnitteluvaiheessa. Varmasti löytyy hyvä ratkaisu, jos asukkaat, suunnittelijat ja liikennöitsijä tiiviissä yhteistyössä keskenään lähtevät tätä projektia viemään eteenpäin.

Koskelan varikon laajentaminen (tilaa lisää noin 50 raitiovaunulle...) ei käsittääkseni voi tulla maksamaan näin paljon.

Miten paljon se tulee käsittääksesi sitten maksamaan rakennuskustannukset, pidemmät halliajokustannukset jne mukaanlukien sanotaan 10 tai 20 vuoden aikana?

Tässä ehkä hieman asiantuntematon kysymys, mutta jos ja kun uutta rataa rakennetaan Kruunuvuorenrantaan, voisiko ehkä sen radan varrelle tai ihan Kruunuvuorenrantaan suunnitella maanpäällistä tai maanalaista varikkoa?
 
mmm... Tullaanpa räjäyttämään tämä kyseinen kalliovarikko asuntosi alle Käpylään, niin ymmärrät, miksi. Räjäytystyö kestää kolmisen vuotta, minkä jälkeen raitiovaunujen pahin liikenneruuhka ajoittuu kello 23-02 ja 05-07 välille ja ruuhka on suoraan ikkunasi alla.

Suurkiitos vaan, toivottavasti minä (ja loput 10 000 vallilalaista-hermannilaista) löydän kuntavaaleissa ehdokkaan, joka ei suhtaudu hankkeeseen yhtä sinisilmäisesti.

Koulukirjaesimerkki nimbyilystä. :)

Tiedoksi, 10 000 ihmistä eivät asu siten, että ratikat kulkevat varikolle ikkunan alta. Lisäksi osa 10 000 vallilalais-hermannilaisista varmasti kestävät herkissä korvissaan sen pienen haitan sen sijaan, että joutuisivat korkeampana veroprosenttina kustantamaan tarpeettoman suuret liikennöintikustannukset. Puhumattakaan sadosta tuhansta muista helsinkiläisistä.

Sitten vielä kehtaa kääntää asian henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi yksittäistä valtuutettua kohtaan, joka vieläpä panostaa tarmonsa erittäinkin kannattavan asian kehittämiseen. Häpeäisit.
 
Rehellisin nimby-puheenvuoro oli ehdottomasti se, jonka vieressäni istuva herrahenkilö käytti viime maanantain tilaisuudessa. Hänen mielestään ratikat on ihan jees ja maanalainen varikkokin on ihan jees, kunhan se ei tule Vallilaan. Hänellä oli mukana jopa kartta, jossa kaupunki on kartoittanut kalliotiloja. K8 eli joku Koskelan suunnalla sijaitseva kallio olisi hänen mielestään oikein oiva paikka ratikkavarikolle. Eli minne vaan, kunhan ei meidän alle :lol:

Liikennelaitoksen näkökulmasta asia on hyvin yksinkertainen: jos halutaan, että kaupungissa on ratikkaliikennettä, niin jossain niiden ratikoiden pitää asua. Tehokkaan liikenteen näkökulmasta paikan pitää olla rataverkon kannalta keskeinen ja riittävän suuri. Ei ole järkeä tuhlata meidän verorahojamme siihen, että ajetaan ratikat joka aamu jostain Kehä I:n tienoilta keskustaan tyhjinä. Eikä ole järkevää rakennella pikkuvarikkoja ympäri kaupunkia, ja järjestää jokaiseen tukitoimintoja, jotka voidaan toteuttaa yhteen paikkaan tehokkaammin ja halvemmalla.

Vallilan luola täyttää molemmat kriteerit. Koskelan sijainti on tulevaisuudessa yhä kaukaisempi, kun verkon painopiste siirtyy Koskelasta nykyistä kauemmas (Jätkä, Herne, Laajasalo). Varmaan HKL:lle kelpaisi maanpäällinenkin varikko vaikkapa Kalasatamasta, jos KSV sieltä riittävät tilat osoittaisi. Mutta eipä taida osoittaa, kun maanpäälliset tilat halutaan muuhun käyttöön.

Kallis tuo luola on, en usko että 100 miljoonaakaan riittää. Sen takia toivon, että myös Koskelan laajennus vaihtoehtona tutkitaan vakavasti ja sitten tehdään aito valinta näiden kahden väliltä ottaen huomioon sekä rakentamis- että liikennöintikustannukset (sekä Koskelan arvo rakennusmaana, jos varikko on Vallilassa). Parempi näistä kahdesta sitten voittakoon, olipa se kumpi tahansa.
 
Kyse ei ole hyökkäyksestä ketään kohtaan, mielestäni minulla on oikeus kertoa mielipiteeni ERITYISESTI kunnanvaltuutetulle ja EDELLYTTÄÄ, että häntä kiinnostaa asiassa joku muukin näkökohta kuin raha. Jos ei ole kiinnostusta katsoa asiaa miltään muulta kantilta, en voi sanoa muuta, kuin että toivottavasti tällaisia henkilöitä ei ole päättäjissä kovin paljoa muita mukana.

Mielipiteemme toki on, että varikko tullaan rakentamaan johonkin muualle, kuin meidän talomme alle. Suunnitelma on kaikessa kaameeudessaan kyllä aluetta suuresti tuhoava. Mielestämme tällaiselle suuria rakennusvaurioita ja saastetta (ennen kaikkea melusaastetta) aiheuttavan hankkeelle ainoa oikea paikka MAANALLA on jossakin, missä ei ole asuntoaluetta päällä (esim. linnanmäen alla, tosin tämä ei ilmeisesti ole mahdollista). Jos varikkoa ei näin maan alle saada, on ainoa mahdollisuus rakentaa se maan päälle.

Asiaa on kyllä mielestämme viety aika pitkälle ilman, että olisi oikeasti kuultu ensin asianosaisten mielipiteitä. Se jos joku on veronmaksajien rahojen tuhlausta...
 
Mielestämme tällaiselle suuria rakennusvaurioita ja saastetta (ennen kaikkea melusaastetta) aiheuttavan hankkeelle ainoa oikea paikka MAANALLA on jossakin, missä ei ole asuntoaluetta päällä (esim. linnanmäen alla, tosin tämä ei ilmeisesti ole mahdollista). Jos varikkoa ei näin maan alle saada, on ainoa mahdollisuus rakentaa se maan päälle.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko sinulla henkilökohtaista kokemusta räjäytystyömaan päällä asumisesta? Maanalaisia töitä ollaan tehty lukemattomien helsinkiläisten kotien alla, ja tietääkseni kaikki ovat hyvinvoivina hengissä, vailla henkisiä traumoja. Sekä kotini että kouluni alla on viime vuosina paukuteltu varsin ahkerasti, ja voin rehellisesti sanoa, ettei se minua ole haitannut. Toki siitä melu- ja pölyhaittoja jonkin verran aiheutuu, mutta ei niiden kestämisessä ole mitään ongelmaa, kun tietää, että ne loppuvat aikanaan.

Eikä kannata unohtaa sitäkään, että maanalaisen tilan etu on nimenomaan siinä, varikon päällä voi olla vaikkapa niitä asuntoja... Siksi kommenttisi sisältö on vähän sama, kuin "keskustatunnelin voi rakentaa, kunhan sitä ei tehdä keskustan alle" ;) (ottamatta nyt mitenkään kantaa tuohon hankkeeseen)
 
Tässäpä teille on henkilö, joka asui Porvoonkatu 1:ssä, kun päällä olivat samaan aikaan taloyhtiön oma putkiremppa (porausta ja pihan aukiräjäyttelyä), katujen aukiposauttaminen putkitöiden tähden sekä Ässä-korttelin parkkiluolan tussauttelu.

Näin jälkikäteen voin todeta, että näistä kolmesta olisin valinnut kaikista mieluiten parkkiluolan tussauttelun, sillä siinä oli räjäyttely harvimmillaan ja syvällä työskentely aiheutti lähinnä vain tärinää ja matalaa ääntä. Eniten hermoon otti poraaminen, sekä patruunareikien että seinien. Hengissä silti selvisin.

Voin siis vakuuttaa, että parin kuukauden parkkiluolan louhiminen talonne alle on loppuen lopuksi aika iisi juttu, etenkin kun sitä tehdään enimmäkseen päiväsaikaan, jolloin harva on kotonaan. Jos johonkin oikeasti pitäisi vihaa ja tarmoa purkaa (Sinulla, Aliina niitä taitaa olla ;). Pidä siitä kiinni), niin autojen ylivaltaa vastaan kaupungissa. Kyllä hermot on mielestäni enemmän koetuksella ruuhkaliikenteessä kuin kodin vähän täristessä.
 
Räjäytystyö kestää kolmisen vuotta, minkä jälkeen raitiovaunujen pahin liikenneruuhka ajoittuu kello 23-02 ja 05-07 välille ja ruuhka on suoraan ikkunasi alla.

50 vuoroa lähtee Hauhonpuistosta eli nykyiseltä varikolta, joten ne tuskin ovat olennaisesti enemmän häiriöksi kuin jo nyt Koskelasta Hämeentietä kulkevat vuorot. Sen sijaan loput 70 vuoroa tuottavat jo pientä ruuhkaakin asuntokaduille, vaikka sinänsä 70 ajoneuvoa tunnissa on aika pieni liikennemäärä. Pitäisi varmaankin pyrkiä vaikuttamaan siihen suuntaan, että suurempi osa vuoroista ajettaisiin ulos toisesta sisäänkäynnistä. Mahdollisesti sisäänkäynnille voisi myös esittää tutkittavaksi pohjoisempaa sijaintia ja liittymistä Hämeentielle Kumpulanlaakson kautta.

Arvio 120:n vuoron ulosajosta aamun huipputunnissa kuulostaa myös aika hurjalta, jos vaunujen kokonaismäärä on korkeintaan 166. Illalla ja yöllä vuorot joka tapauksessa tulevat sisään hajautetummin iltaruuhkan lopussa, iltaliikenteen lopussa ja lopulta yöliikenteen lopussa. Paljonkohan Koskelasta lähtee nyt vuoroja huipputunnissa ja missä suhteessa tämä lukema on vaunujen kokonaismäärään?

Varikon kustannuspuolesta on vaikeaa tässä vaiheessa kovin paljoa arvailla. Lienee selvää, ettei kalliovarikko pysy pöydällä, jos Koskelan laajentaminen on kokonaisuutena edullisempaa. Koskelan vaihtoehdossa ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan kyse vain laajennuksesta. Vallillan varikon tilat eivät vastaa nykyajan vaatimuksia, joten sielläkin tarvittaisiin isompi remontti, jonka toteuttaminen nykyisessä suojellussa rakennuksessa voi olla vaikeaa. Vallilan toimintoja on luultavasti hyvin vaikeaa saada mahtumaan Koskelaan, ellei sitten laajennuksen lisäksi oteta käyttöön ylätason bussivarikkoa.
 
Varikon kustannuspuolesta on vaikeaa tässä vaiheessa kovin paljoa arvailla. Lienee selvää, ettei kalliovarikko pysy pöydällä, jos Koskelan laajentaminen on kokonaisuutena edullisempaa. Koskelan vaihtoehdossa ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan kyse vain laajennuksesta.

.....
Vallilan toimintoja on luultavasti hyvin vaikeaa saada mahtumaan Koskelaan, ellei sitten laajennuksen lisäksi oteta käyttöön ylätason bussivarikkoa.

Selvittäisiinköhän Koskelassa pelkällä maantason laajennuksella vai pitäisikö osa varikosta purkaa ja rakentaa ainakin osa varikkoa kaksi- tai kolmikerroksiseksi?

Vallilla on kyllä paremmassa paikassa ja maan alla on tilaa uusillekin laajennuksille, jos tarpeen.
 
Räjäytystyöstä minulla on sen verran kokemusta, että tämän varikon KOEräjäytykset ovat jo tutisuttaneet seiniä. Riittävästi. Muutaman kilometrin päässä talostamme tehty räjäytystyö aiheutti hiushalkeamia seiniin muutamia vuosia sitten. Tämä räjäytystyö ei ollut mitään verrattuna nyt suunniteltuun.

Eikä tässä asiassa sitten kuitenkaan ole kyse ainoastaan siitä, että "meidän talojen allahan ei sitten räjäytellä". Kyse on siitä MITÄ on suunniteltu ja kuinka.

Hankkeen ainoa negatiivinen vaikutus ei ole tuo räjäytystyö, vaikka se tulisikin rasittamaan sekä alueen taloja että asukkaiden sietokykyä. Eikä edes myöhempi jatkuva melusaaste. Raideliikenteen suurimittainen siirtäminen maan alle aiheuttaa tällaisella paikalla MUUN MUASSA jatkuvaa kuormitusta 1900-luvun alussa rakennettujen talojen rakenteisiin (jotka eivät tule tässä mitassa suunniteltua varikkoa kestämään), massamittaista ruuhkaa (sekä autoista että raitiovaunuista) alueelle, jolla on runsaasti kouluja ja päiväkoteja, hätäpoistumisteitä ja savunpoistoluukkuja kulttuurisesti arvokkaalle alueelle, näiden yhteisvaikutus alueeseen (asunnot vuokralle) jne. Tässä vain muutamia mainitakseni.

Olemme kyllä mielellämme yhteistyössä hankkeen suunnittelijoiden kanssa ja mietimme eri vaihtoehtoja - niitä ei tosin näkemyksemme mukaan ainakaan hankkeen suunnittelijoiden osalta ole juurikaan mietitty. Tuossa ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa ei juuri kyllä asiasta tultu sen viisaammiksi, kun vastaus jokaiseen kysymykseen oli "emme tiedä, ei ole tutkittu". Ja silti hanke on viety vaikka kuinka pitkälle. Melkoisen erikoista kaupunkisuunnittelua. Kaikkien vaihtoehtojen (kuten raitiovaunuvarikkojen pitämistä hajasijoitettuina) selvittämistä tullaan kyllä esittämään.

Ja kyllä, tarmoa täällä kyllä riittää - tälle asialle :smile: Ehkä kuitenkin lopetan asiasta tällä foorumilla vääntämisen ja toivon, että hankkeen kannattajatkin tutustuvat oikeasti hankkeeseen ja sen vaikutuksiin.
 
Koko Helsingin keskusta niin sanotusti tyhjän päällä, eli peruskallio on porattu ja räjäytetty täyteen tunneleita ja halleja. Ei tästä nyt tähänkään saakka ole mitään kummempaa haittaa koitunut asukkaille tai rakennuksille, miten tämä Vallila nyt olisi jotenkin eri asia? Erityisen kummallisena pidän syytöstä, että kaupunki vain haluaa tehdä rahaa gryndaamalla asuntoja Koskelaan, ikäänkuin tämä olisi paha asia. Pitäisikö kaupungin pyrkiä minimoimaan kaupunkilaisten omaisuuden arvo?
 
Hankkeen ainoa negatiivinen vaikutus ei ole tuo räjäytystyö, vaikka se tulisikin rasittamaan sekä alueen taloja että asukkaiden sietokykyä. Eikä edes myöhempi jatkuva melusaaste. Raideliikenteen suurimittainen siirtäminen maan alle aiheuttaa tällaisella paikalla MUUN MUASSA jatkuvaa kuormitusta 1900-luvun alussa rakennettujen talojen rakenteisiin (jotka eivät tule tässä mitassa suunniteltua varikkoa kestämään), massamittaista ruuhkaa (sekä autoista että raitiovaunuista) alueelle, jolla on runsaasti kouluja ja päiväkoteja, hätäpoistumisteitä ja savunpoistoluukkuja kulttuurisesti arvokkaalle alueelle, näiden yhteisvaikutus alueeseen (asunnot vuokralle) jne. Tässä vain muutamia mainitakseni.

Ratikat aiheuttavat massamittaista ruuhkaa ja jatkuvaa melusaastetta? Kuinkahan paljon autoja kulkee nyt Hämeentiellä, Sturenkadulla ja Mäkelänkadulla? Muutama lisäratikka ei paljon Vallilan liikennetilannetta muuta.
 
Tuli vielä mieleen, että paikalliset saattaisivat innostua hankkeesta jos vanha hieno halli saataisiin muuhun käyttöön, vähän niin kuin Töölössä. Eli siis vietäisiin varikko kokonaan maan alle.
 
Niin maan alle kuin päälle voi rakentaa monella tavalla. Entisaikojen tyyli oli se, että pannaan kaikki vanha sileäksi ja sitten tehdään uutta tilalle. Sillä periaatteellahan Helsinkiä paljolti tehtiin menneinä vuosikymmeninä ja -satoina. Tieliikenteessähän tuo rakennustapa on vallalla edelleen. Varsinkin moottoriteiden paikalta on ihan sumeilematta tuhottu asuintaloja.

Nyt ei kukaan ole ajamassa vallilalaisia asunnottomiksi evakoiksi suureen tuntemattomaan. Päinvastoin. Hermannin ja Vallilan säilymistä kannatetaan yleisesti ja ratikkavarikon avulla halutaan mahdollistaa puhtaan ja tehostuvan joukkoliikenteen toimintakykyä myös näissä kaupunginosissa.

Mutta tunteet käyvät kuumana kuin paha iso Kaupunki olisi ajamassa vaivaiset torpparit mierontielle. Sellaisten mielikuvien voima on vielä nykyaikanakin yllättävän vahva.

Räjäytystöitä on tehty hyvällä menestyksellä ja pahemmitta vaurioitta eri puolilla rakennettua kantakaupunkia. Mutta hyvinpä niihinkin liitetään ties mitä kauhukuvia. Minkähän äläkän lauttasaarelaiset vielä nostavat Länsimetron työmaista? Ja kun töölöläiset kyllästyvät tukiasuntojen vastustamiseen, niin onko seuraava hitti metrotunneli?

Vaihtoehdot ovat ihan tervetulleita, mutta niiden pitäisi olla edes vähän paremmin perusteltuja kuin "ihan minne vaan muualle". Helsinkimme on valitettavan monille nurkkakuntaisten kylätappelujen paikka eikä mikään globaali metropoli.

Toisaalta tuon varikkosuunnitelman toteutumiseen uskon vasta sitten, kun työt käynnistyvät. Uutisoitiinhan lehdissä 70-luvun alussa, että Töölön varikko on enää pari vuotta käytössä ja uusi ratikkavarikko tulee Ruhaan. Johdinautovarikkoa kaavailtiin siirrettäväksi jonnekin Munkkisaaren suunnalle. Ei tullut raitiovarikkoa Ruskeasuolle (eikä se kyllä ainakaan nykyisellä verkolla ihanteellisin paikka olisi ollutkaan) ja johdinautotkin hävitettiin. Enkä muista, että Ruskeasuon suunnalla olisi silloin ollut mitään nimbykampanjoita.
 
Tuli vielä mieleen, että paikalliset saattaisivat innostua hankkeesta jos vanha hieno halli saataisiin muuhun käyttöön, vähän niin kuin Töölössä. Eli siis vietäisiin varikko kokonaan maan alle.
Mieluummin aivan muuhun käyttöön kuin Töölössä nyt, vaikka Raitioliikennemuseoksi ;). Mutta tuskinpa HKL hyvästä pääverstaastaan luopuu.
Varmaan pahempi haitta kuin räjäytykset, on louheen pois kuljettaminen. Tarvittaneen jokunen maansiirtoautollinen se tekemään.
Toisaalta samaan aikaan rakennetaan uusia merellisiä kaupunginosia. Siellähän louhetta tarvitaan. Ja kun läheltä saisi. Vaikuttaisikos tämä mitenkään asiaan?
 
Takaisin
Ylös