Kesäaikataulut 2008

Liittynyt
2 Elokuu 2007
Viestit
664
Raitioliikenteen kesäaikataulujen julkaisemista odotellessa keskustelun aiheesta voisi aloittaa linjan 4T iltaliikenteestä. Viking Line korvaa Tallinnan liikenteessä Rosellan uudella M/S Viking XPRS -aluksella, mikä samalla muuttaa Viron laivojen aikatauluja Katajanokan terminaalista. Jatkossa laiva saapuu iltaisin Helsinkiin 45 minuuttia ja lähtee Helsingistä 30 minuuttia nykyistä myöhemmin. Kesäaikatauluissa asia on varmaankin otettu huomioon myöhentämällä vastaavasti 4T:n iltavuoroja.

XPRS uusine aikatauluineen tulee tosin liikenteeseen jo 28.4., joten toukokuussa terminaalin iltaliikenne on sikäli mielenkiintoista, että kolme vaunua neljästä on jo lähtenyt terminaalista ennen kuin laiva on edes saapunut satamaan. Ja viimeiseenkin ratikkaan Viron turisteilla on aikaa siirtyä vaivainen vartti. Se ei liene paljon, sillä esimerkiksi eilen illalla väkeä riitti terminaalin pysäkillä jonoksi asti vielä 45 minuuttia laivan saapumisen jälkeen.

Vastaavasti aamupäivällä Tallinnan laivan uusi lähtöaika on 28.4. alkaen 11:30 (nykyisin 12:30), joten aamupäivän 4T-liikennettä ei ehkä kesällä tarvitsisi jatkaa puolillepäivin asti.
 
Ei vieläkään kesäaikatauluista mutta mä olin yllättynyt kun 4/4T:n aikataulut tosiaan muuttuvat 28.4. laivojen kulun mukaan kesken aikataulukauden. Huomattavan suuri plussa tästä vaikkei muutos vaadikaan muuta kuin muutaman (=kaikkien) nelosten vuoroaikataulujen uudelleenpainamisen koska lähtöajat eivät muutu. Mutta mitähän LIVA tästä tykkää?
 
Ei vieläkään kesäaikatauluista mutta mä olin yllättynyt kun 4/4T:n aikataulut tosiaan muuttuvat 28.4. laivojen kulun mukaan kesken aikataulukauden. Huomattavan suuri plussa tästä vaikkei muutos vaadikaan muuta kuin muutaman (=kaikkien) nelosten vuoroaikataulujen uudelleenpainamisen koska lähtöajat eivät muutu. Mutta mitähän LIVA tästä tykkää?

Taitaa toimia yhtä loistavasti kun aina taulujen vaihtuessa muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Luulin, että rukkauksen alle pistetään vain iltaliikenne, mutta näyttävästi myös aamupäivän terminaaliliikenne fiksattiin sekin kuntoon samantien. Merisotilaantorin asukkaille pientä helpotusta, kun aamupäivisin on kolme T-lähtöä ja iltaisin yksi T-lähtö vähemmän.

Mielenkiintoista sekin, että Ruotsinlaiva saapuu Nokalle jatkossa 15 minuuttia aikaisemmin, mutta ekan T-ratikan lähtöaika aikaistui vain 5 minuuttia.
 
PDF-kesäaikataulut on HKL:n sivuilta ladattavissa. Mitään mullistavaa uutta ei näytä myrskyn edellä olevan. Ilmeisesti neloselta on nipsattu yksi vuoro arki- ja lauantaipäiviltä edelliskesään verrattuna mutta kierrosaikakin on tiivistynyt. Muilla linjoilla ei kai ole vuoromäärämuutoksia.
Ykkösten ja seiskojen aikataulut taitavat olla samat kuin viime kesänä kun taas kuus-kasilla on päällisin puolin samat aikataulut kuin nyt talvella tietysti ruuhka-aikoja lukuunottamatta. Kolmosilla on myös samat aikataulut kuin nyt tammikuusta alkaen.
 
Ei vieläkään kesäaikatauluista mutta mä olin yllättynyt kun 4/4T:n aikataulut tosiaan muuttuvat 28.4. laivojen kulun mukaan kesken aikataulukauden.
...
Mutta mitähän LIVA tästä tykkää?

Tarkkailin tilannetta uusien aikataulujen ensimmäisenä iltana, maanantaina 28.4. Vaunujen näyttötauluissa oli oikea määränpää, mutta pysäkkien infotaulut Aleksilla näyttivät väärin, eli 4T, kun olisi pitänyt olla 4, ja toisinpäin. Tämä oli tilanne kaikkien muuttuneiden iltavuorojen kohdalla. Kylttien ristiriita aiheutti hämmennystä ainakin Munkasta klo 19.24 lähteneessä linjan 4 vuorossa, joka oli entisen aikataulun mukaan 4T. Kuulin, kun pari matkustajaa kävi kysymässä kuljettajalta vaunun määränpäätä.
 
lmeisesti neloselta on nipsattu yksi vuoro arki- ja lauantaipäiviltä edelliskesään verrattuna mutta kierrosaikakin on tiivistynyt.

Nelonen on kulkenut kesäpäivisin 6 min välein ja tungosta on riittänyt. Ensi kesänä sitten 7 min välein. Aika epätoivoista tämä on. :(
 
Tarkkailin tilannetta uusien aikataulujen ensimmäisenä iltana, maanantaina 28.4. Vaunujen näyttötauluissa oli oikea määränpää, mutta pysäkkien infotaulut Aleksilla näyttivät väärin, eli 4T, kun olisi pitänyt olla 4, ja toisinpäin. Tämä oli tilanne kaikkien muuttuneiden iltavuorojen kohdalla.

Tilanne on infotauluilla sama myös aamupäivän vuoroissa. Miksi 4- ja 4T -vuorot ylipäätänsä piti vaihtaa aamupäivällä päittäin? Olisivat muuttaneet alusta yhden Saunalahdentien lähdön 4:sta 4T:ksi (klo 9:20) ja sitten katkaisseet loppupäästä siitä kohdin kuin liikennöintitarvetta satamaan ei enää ole (viimeinen lähtö esim. klo 10:53). Näin lähtöajat terminaaliin ja nokalle olisivat säilyneet pääosin ennallaan ja matkustajien hämmennykseltä olisi vältytty.
 
PDF-kesäaikataulut on HKL:n sivuilta ladattavissa.

Iltapäivän liikennöinti Katajanokan terminaaliin näyttää alkavan kesäkaudella puolisen tuntia nykyistä (ja viime kesäistä) myöhemmin. 4T:n aamu- ja iltaliikenne ovatkin sitten päin honkia ainakin tuossa kesäaikataulujen PDF-versiossa. Laivojen uusia lähtöaikoja ei ole huomioitu. Samat virheet löytynevät aikataulukirjoistakin, sillä eikös ne jo ole painokoneissa.
 
Mielestäni myös 1A:n aikatauluissa on myös jotain outoa. Äkkivilkaisulta näyttäisi vuoroja olevan "vain viisi". Pakko kai niitä vähän enemmän on olla. Osa hallistalähdöistä ja halliinajavista sivuista taitaa puuttua.
 
Mielestäni myös 1A:n aikatauluissa on myös jotain outoa. Äkkivilkaisulta näyttäisi vuoroja olevan "vain viisi". Pakko kai niitä vähän enemmän on olla. Osa hallistalähdöistä ja halliinajavista sivuista taitaa puuttua.

Viimekesäisessä aikatauluissa on seuraavat lähdöt:
KÄP-KH 9.43, 10.04, 17.03, 17.24
ST-KÄP 5.38, 5.58, 6.16, 6.38, 14.21, 14.43

Kun viimekesäiset päätepysäkkiaikataulut ovat lähes muuttumattomina käytössä tulevana kesänä, niin luultavasti ovat nuo mainitutkin.
 
Tarkkailin tilannetta uusien aikataulujen ensimmäisenä iltana, maanantaina 28.4. Vaunujen näyttötauluissa oli oikea määränpää, mutta pysäkkien infotaulut Aleksilla näyttivät väärin, eli 4T, kun olisi pitänyt olla 4, ja toisinpäin. Tämä oli tilanne kaikkien muuttuneiden iltavuorojen kohdalla.
Tilanne on infotauluilla sama myös aamupäivän vuoroissa.
Tänä iltana, viikko edellisestä havainnostani, Aleksin infotauluissa näytti olevan oikeat tiedot. Katsotaanpa mikä on tilanne vajaan kuukauden päästä, kun kesäaikataulut astuvat voimaan... ;)
 
Vs: Nelosen yöaikataulut

Olen kevään mittaan tarkkaillut nelosen yöliikenteen matkustajamääriä sekä arkiöisin että viikonloppuisin. Muuten ihan kelpo aikataulussa silmään pistää viikonlopun erikoisuus: hallivuoro Merisotilaantorilta 1.35h. Arkiöisin kaikki vaunut ajetaan halliin Saunalahdentieltä, jolloin myös viimeinen lähtö Katajanokalta aina Munkkiniemeen asti on 1.36. Arkeen sattuu joskus jopa sellaisia öitä, ettei tässä viimeisessä vaunussa ole Töölön tullin jälkeen yhtäkään matkustajaa (yleensä kuitenkin jokunen henkilö). Sen sijaan viikonloppuisin viimeinen vuoro saapuu Oopperalle useimmiten seisomalastissa ja sitten sadatellaan, kun vaunu ei jatkakaan loppuun saakka (kuten arkiöinä samoihin aikoihin). Eli viikon vilkkaimpina öinä viimeinen vuoro vedetään puoli kierrosta aikaisemmin sisään.

Onko tämä nyt taasen joku kalliiden yökustannuksien säästökeino, sillä vielä viime kesänä ja toissatalvena viimeinen lähtö Merisotilaantorilta ajettiin viikonloppuisin aina Munkkiniemeen saakka? Muutenhan nelosen nykyinen la-aikataulu on yön osalta käytännössä identtinen vuoden takaiseen.

Tulevan kesän aikataulut pysyvät yöliikenteen osalta ennallaan, joten epäkohta ei ole poistumassa ainakaan ennen syksyä.
 
4T:n aamu- ja iltaliikenne ovatkin sitten päin honkia ainakin tuossa kesäaikataulujen PDF-versiossa. Laivojen uusia lähtöaikoja ei ole huomioitu. Samat virheet löytynevät aikataulukirjoistakin, sillä eikös ne jo ole painokoneissa.

Eivät olleetkaan 4T:n kesäaikataulut päin honkia - ainakaan periaatteessa. Jostakin syystä kesällä halutaan terminaalin iltaliikenne jättää käytännössä yhden vaunun varaan ja aamupäivällä kierrättää satamassa tyhjiä vaunuja kääntymässä. Tässä valossa hieman outoa, että toukokuussa nähtiin vaivan arvoiseksi muuttaa aikatauluja kesken liikennöintikauden, kun tarkoitus ei kuitenkaan ollut jatkaa järjestelyä enää kesällä.
 
toukokuussa nähtiin vaivan arvoiseksi muuttaa aikatauluja kesken liikennöintikauden, kun tarkoitus ei kuitenkaan ollut jatkaa järjestelyä enää kesällä.

Vähän jäljessä asiassa kuljetaan nytkin, mutta näköjään 7.7. on 4/4T:lle päivätty uusi aikataulu, jossa 4T:n liikennöintiaikoja on muutettu. Nyt ne ovat terminaalilta n. klo 10-1115, 1530-17 ja 2045-2120 paitsi sunnuntain iltaliikenne edelleen 1914-1950.
 
Takaisin
Ylös