Arabian päätepysäkki

Raskasta on elämäni, kun tästäkin pitää kantaa huolta.

En toki halua lisätä huolia Laten taakkaan, vaan käydä rakentavaa keskustelua, sillä ymmärtääkseni tämän foorumin tarkoitus olisi käydä nimenomaan sellaista :D

Kysyisin vielä kerran onko Latella turvakaiteiden käytön lisäksi kielteinen kanta myös turvallisuutta lisääviä tienpinta- ja varoitusmerkkejä kohtaan? Kun ei toistaiseksi niitäkään ole sijoitettu vielä mihinkään.

Kiitokset kuitenkin Latelle kommenteista, niistäkin joihin jouduit ehkä vastaamaan asiantuntemuksesi ulkopuolelta. Lasten käyttäytymistä liikenteessä ei valitettavasti pysty ennustamaan työpöydän takaa.

Seuraavasta videonpätkästä kukin meistä omalta osaltaan voi päätellä pystyisikö silmukkaan ajava raitiovaunun kuljettaja välttämään osumista kuvien varomattomiin lapsiin. http://www.youtube.com/watch?v=BWOEjR2-kuk

Tuttu vaununkuljettajakin toivoisi paikan muuttamista turvallisemmaksi, puhumattakaan kuvaustilanteen :cool: aikana paikalle osuvasta nurkkatalon Ms-tauti -yhdistyksen sähköisellä pyörätuolilla liikkuvasta asukkaasta.

Mutta paikan vaarallisuudesta kenelläkään ei ole varmaankaan enää epäselvyyttä, joten ehkä jatkokeskustelussa voidaankin keskittyä jo tämän linjan mahdollisiin reittimuutoksiin ;)
 
Vs: Kasi Arabianrantaan

Pyörävaraston ovesta en ole huolissani. Sellaista käyttävät asukkaat ja asukkaiden melkein kuvittelisi tietävän, että paikalla kulkee raitiovaunuja (erittäin hitaasti).

Minä olen huolissani nimenomaan siitä. Tuttu paikka mentaliteetilla "kun ei eilenkään."
 
Vs: Kasi Arabianrantaan

Minä olen huolissani nimenomaan siitä. Tuttu paikka mentaliteetilla "kun ei eilenkään."

Vain viisisataakaksikymmentäneljä millimetriä leveämmällä Valtion Raitiotiellä on käyty kampanjaa teemalla "Varo tasoristeystä – varsinkin sitä tuttua".

Tilastojen mukaan suuri osa tasoristeysonnettomuuksista sattuu hyvällä säällä, tutussa risteyksessä ja kokeneelle kaupunkilaiselle. Onnettomuuksien syntyyn vaikuttavat muun muassa liian suuri lähestymisnopeus ja usein jopa kaupunkilaisten tietoinen riskinotto.

Huomattava osa tasoristeysonnettomuuksista sattuu raitiotieosilla, joilla raitioliikenne on vähäistä tai vaunujen nopeus on verraten pieni. Siksi myös vähäliikenteisissä tasoristeyksissä kaupunkilaisten on syytä noudattaa aina liikennesääntöjä ja suurta varovaisuutta. Tuttuun ajoreittiin ja muistikuviin raitiovaunujen aikatauluista ei pidä koskaan luottaa. Radoilla liikkuu myös ylimääräisiä vuoroja, yksittäisiä vaunuja ja erilaisia työkoneita.
 
Kysyisin vielä kerran onko Latella turvakaiteiden käytön lisäksi kielteinen kanta myös turvallisuutta lisääviä tienpinta- ja varoitusmerkkejä kohtaan? Kun ei toistaiseksi niitäkään ole sijoitettu vielä mihinkään.

Pintamerkintöjä sopisi käyttää laajemmin ja olen niitä ehdottanut myös talon sisällä. Esimerkiksi Karlsruhessa raitiovaunujen ulottuma on käytännössä aina selkeästi merkitty kadun pintaan. Merkinnästä hyötyvät myös kuljettajat, jotka näkevät heti onko joku tiellä.

Varoitusmerkki talon kulmalta lähestyvälle jalkakäytävälle ja ajoradalle olisi paikallaan. Sinänsä kevyt liikenne yleensä seuraa merkkejä huonosti ja tämä koskee erityisesti lapsia, mutta haittaakaan niistä ei ole. Kaiteet sen sijaan ovat yleensä a) jalankulkijoiden tiellä ja b) lasten leikkipaikkoja. Lisäksi tiellä olevia kaiteita usein kierretään varomattomasti kiireessä. Kaide on minusta aina viimeinen vaihtoehto. Tässä paikassa en usko, että kaiteita voitaisiin sijoittaa kovin toimivalla tavalla.

Lasten suhteen saatan olla tyly. Nyt saa ennustaa, että mielipiteeni muuttuu aikanaan, kun saan omia lapsia. Kadulla liikkuminen kuitenkin vaatii tiettyä tarkkaavaisuutta eikä tässä tapauksessa vaara ole minusta olennaisesti suurempi kuin normaalin kadun aiheuttama vaara. Puhumattakaan torialueella luvatta liikkuvista autoista.
 
Pintamerkintöjä sopisi käyttää laajemmin ja olen niitä ehdottanut myös talon sisällä. Esimerkiksi Karlsruhessa raitiovaunujen ulottuma on käytännössä aina selkeästi merkitty kadun pintaan. Merkinnästä hyötyvät myös kuljettajat, jotka näkevät heti onko joku tiellä.

Voisit muuten samalla ehdottaa, että jos esim. Mannerheimintielle Ei Vaan Voi laittaa reunakiviä sen verta kauas kiskoista, että myös isot autot pysyisivät pois ratikoiden ulottuman sisältä, niin saataisiin edes täristävät reunaviivat sinne. Nämä eivät edes teoriassa haittaisi talvikunnossapitoa.
 
Pintamerkintöjä sopisi käyttää laajemmin ja olen niitä ehdottanut myös talon sisällä. Esimerkiksi Karlsruhessa raitiovaunujen ulottuma on käytännössä aina selkeästi merkitty kadun pintaan. Merkinnästä hyötyvät myös kuljettajat, jotka näkevät heti onko joku tiellä.
Tästä pari esimerkkiä paikanpäältä Karlsruhesta: kuva 1 ja kuva 2. Raitiovaunun varoalue on siis tuo vinoraidoitettu alue.
 
Hyviä merkintöjä nuo pintamerkit, mutta eivät ne kyllä yksin riitä.
Videossa näkyy että vaunu ei aja aivan hiljaa silmukassa.
En ole koskaan nähnyt PAKOLLISTA PYSÄHTYMISMERKKIÄ vaunuille, ei se mukava ole, mutta olisiko tuon kulmapaikan vaatimus se.
Jotain huomiomerkkejä tuohon karmivaan paikkaan pitää saada nopeasti.
 
Minusta Arabian päätepysäkki nykyisellään on osoitus osaamisen puutteesta. Niin liikenne- kuin kaupunkitilasuunnittelunkin osalta. Ei siinä liene puhtaat jauhot pussissa kummallakaan osapuolella, eli HKL:lla ja KSV:lla. Ei taida edes olla yksimielisyyttä siitä, miksi ja kenen vaatimuksesta paikka on nykyään sellainen kuin on. Molemmat osapuolet ovat sitä mieltä, että ovat halunneet sen toisin. Mahdoton on siis tapahtunut, on rakennettu sellaista mitä kukaan ei ole halunnut rakennettavaksi!

Olen nähnyt maailmalla aivan elegantteja ja toimiva ratkaisuja, myös vähemmän elegantteja, mutta kuitenkin toimivia. Jalankulkijan ja liikennevälineen kohtaamisessa on lähdetty siitä, että katuympäristö ohjaa varovaiseen ja turvalliseen käyttäytymiseen, sekä jalankulkijan että kuljettajan osalta.

Tuon videossa esitetyn nurkan ja sieltä tulevien lasten kohdalla ongelma on siinä, että raide on lähellä nurkkaa, joka haittaa näkyvyyttä sekä jalankulkijalle että raitiovaunun kuljettajalle. Tosiasiassa rakennuksessa on kuitenkin arkadi, joten raitiovaunu lienee jalankulkijan havaittavissa jo arkadin kohdalla. Arkadin ulkoreunan pylväät ovat kuitenkin turhan massiiviset ja sulkevat näkymää. Olisiko niin, että katusuunnitelmassa on ajateltu, että arkadi takaa näkyvyyden ja turvallisuuden, mutta rakennuslupaa annettaessa ei ole välitetty, ymmärretty tai tiedetty, että arkadin tehtävä oli taata näkyvyys.

Kaide voi toimia tässä vain tilanteen pahentajana. Lasten leikin kaiteen kanssa voi estää esim. istuttamalla, jolloin kaide on pensas, jolla ei voi kiipeillä. Mutta kaiteen kiertäminen kääntää jalankulkijan katseen pois eli niska on uhkana olevan raitiovaunun suuntaan. Nurkan takana piilevän vaaran varominen on ihmiselle luonnollisempaa kuin takana olevan vaaran varominen. Tästä syystä kulku raiteen yli tulisi ohjata siten, että kulkureitti kääntää väkisin kulkijan katseen kohti vaunun tulosuuntaa. Mutta onkohan sille tilaa?

En esitä mitään ratkaisua tähän, totean vain, että vaikeata on nyt. Ratkaisua olisi pitänyt ajatella silloin kun tilaa on suunniteltu. Tilan tekeminen suunnitteluvaiheessa on helppoa. Talojakin voi siirtää metrin tai pari eikä se tunnu oikeastaan missään.

Lopuksi en malta olla vertaamatta tätä keskustelua siihen, miten toisissa keskusteluissa viitataan kintaalla vaatimuksille metron turvallisuudesta. Minusta tässä on hyvällä syyllä moitittu puutteellista turvallisuutta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että ei pidä esittää ylimitoitettuja turvallisuusvaatimuksia ja poliitikot ovat aikanaan asemakaavat ja katusuunnitelmat hyväksyessään olleet oikealla tavalla viisaita eivätkä ole turhaan edellyttäneet tarpeettomia turvajärjestelyitä.

Antero
 
Miten olisi jos jalka käytävällä olisi tämmöisiä tolppia Se ainakin herättäisi vähän huomioita, toisaalta se häriritsi vähän lumen aurausta talvella.
Ja vaikka tässä tilanteessa on hyvä näkyvyys sivulle niin täällä on varoitus valot, semmoista siellä voisi hyvin olla.
tai sitten laitetaan tämmöisiä Z-kävely aitoja. Ehkä tämän kaltaisia maalauksia olisi parempia.
Ja sitten voidaan maalata jalkakäytävään raitiovaunu varoitus kyltti! :D
Tämmöisiä ajatuksia...
 
Miksei raitiovaunun kuljettaja voi kilauttaa kelloa ajaessaan tuollaisten nurkkien takaa? Ulkomailla olen havainnut soittokelloa käytettävän jatkuvasti. Käytännöllinen laite se soittokello, todella harvoin vain kuulee. Esimerkiksi Hakaniemessä ihmiset ylittävät radan pysäkillä olevien vaunujen takaa ja vaaratilanteita näkyy jatkuvasti, kun toisestakin suunnasta tulee vaunu. Kellonsoitto saisi jalankulkijat havahtumaan ajoissa.¨

Kai se kello olisi liian helppo ratkaisu. Vai aiheuttaisiko muutama kilautus viiden minuutin välein valtavaa häiriötä alueen asukkaille?
 
Ja sitten voidaan maalata jalkakäytävään raitiovaunu varoitus kyltti! :D

Kölnissä löytyy seuraavalaisia maalauskia tasoristeyksessä: Kuva

Miksei raitiovaunun kuljettaja voi kilauttaa kelloa ajaessaan tuollaisten nurkkien takaa? Ulkomailla olen havainnut soittokelloa käytettävän jatkuvasti. Käytännöllinen laite se soittokello, todella harvoin vain kuulee. Esimerkiksi Hakaniemessä ihmiset ylittävät radan pysäkillä olevien vaunujen takaa ja vaaratilanteita näkyy jatkuvasti, kun toisestakin suunnasta tulee vaunu. Kellonsoitto saisi jalankulkijat havahtumaan ajoissa.¨

Kai se kello olisi liian helppo ratkaisu. Vai aiheuttaisiko muutama kilautus viiden minuutin välein valtavaa häiriötä alueen asukkaille?

Se on kyllä totta että täällä Hesassa ylipäättänssä rv-kuljettajat käyttävät turhan vähän sitä kelloa.

/Skurubisin
 
En ole koskaan nähnyt PAKOLLISTA PYSÄHTYMISMERKKIÄ vaunuille.

Koskelan pihalla huoltohallin ja säilytyshallin välisellä raiteella on pakollinen pysähtymismerkki raitiovaunuille, mutta varsinaisesti linjalla ei kyllä taida olla missään.

Liikennesäännöt sanovat, että raitiovaunun on väistettävä muita tullessaan pihasta tai vastaavasta paikasta. Tulkitaanko raitiovaunun päätesilmukka pihaliittymäksi? Toisin sanoen, onko raitiovaunu väistämisvelvollinen tullessaan silmukasta takaisin tielle.

Miksei raitiovaunun kuljettaja voi kilauttaa kelloa ajaessaan tuollaisten nurkkien takaa?

Kirskuvista kiskoista oli siis jotain hyötyä. Siinä vasta oli hyvä varoitusääni jalankulkijoille, suorastaan korvia riipivä heräte. Mutta nyttemmin kiskojen rasvauslaite on tainnut pistää desibelit kuriin.
 
Liikennesäännöt sanovat, että raitiovaunun on väistettävä muita tullessaan pihasta tai vastaavasta paikasta. Tulkitaanko raitiovaunun päätesilmukka pihaliittymäksi? Toisin sanoen, onko raitiovaunu väistämisvelvollinen tullessaan silmukasta takaisin tielle.
Tuo kannattaa varmasti selvityttää, onko silmukka jokin virallinen tori tms.
Ikävä sitä on selvityttää vasta raastuvanoikeudessa.

Vilkkuva huomiovalo jalankulkijoille olisi yksinkertainen ratkaisu ja lisäksi liikennepeili kuljettajien ja kulkijoiden näkökenttää parantamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Lopuksi en malta olla vertaamatta tätä keskustelua siihen, miten toisissa keskusteluissa viitataan kintaalla vaatimuksille metron turvallisuudesta. Minusta tässä on hyvällä syyllä moitittu puutteellista turvallisuutta, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että ei pidä esittää ylimitoitettuja turvallisuusvaatimuksia ja poliitikot ovat aikanaan asemakaavat ja katusuunnitelmat hyväksyessään olleet oikealla tavalla viisaita eivätkä ole turhaan edellyttäneet tarpeettomia turvajärjestelyitä.

Laittamattomasti sanottu. Kysehän on nimenomaan siitä, mikä on turvallisuusjärjestelyjen hinta sekä vaivan määrä. Jos verrataan sitä, että laitetaan muutama sata tuhatta euroa turvallisempaan liikenneympäristöön, jolla selkeästi on onnettomuusriski, siihen että laitetaan pari sataa miljoonaa euroa sellaisen onnettomuuden ehkäisyyn, jollaista ei todennäköisesti tapahdu seuraavan 50 vuoden aikana kertaakaan, ollaan aika hakoteillä. Edellisessä ehkäistään pientä usein sattuvaa onnettomuutta; jälkimmäisessä suurkatastrofia, jollaista ei edes pitäisi tapahtua. Ja kustannusluokka on aivan toinen.
 
Edellisessä ehkäistään pientä usein sattuvaa onnettomuutta; jälkimmäisessä suurkatastrofia, jollaista ei edes pitäisi tapahtua. Ja kustannusluokka on aivan toinen.
Niin, siinä metron tapauksessahan olisi halvempaa ehkäistä sitä suurkatastrofia kuin olla ehkäisemättä. Että monella tavalla ovat maailmat erilaisia. :)

Antero
 
Takaisin
Ylös