Riika tilasi uusia Skodia

Liittynyt
5 Marraskuu 2007
Viestit
270
Tätä uutista liene täällä ei ole ollut, eli Riika tilasi 20 uutta Skodan vaunua, suunnittelevat vielä 32 vaunun lisätilausta. Protyyppi 2009, loput vuodeksi 2011.

Virolaisen Äripäivän uutinen, johon törmäsin sattumalta. Lisäksi kirjoitettiin että vientiä on ollut pienemmissä määrin aiemmin Puolaan ja Italiaan.
 
Tässä on muuten sellainen mielenkiintoinen juttu että Riikan raideleveys on 1524 mm. Tällöin Skoda saa etulyöntiasemaa Tampereelle ja Turkuun, jossa raideleveys todennäköisesti olisi 1524 mm duoraitiotie-option takia. Kauppa antaa myös etulyöntiasemaa Venäjän markkinoille.
 
Näissä Riikan uusissa vaunuissa on meikäläistä ihmetyttänyt että minkälainen virroitin niihin tulee. Riikan nykyisethän ratikat on varustettu tankovirroittimella. Onnistuuko nykyaikaisella yksipolvisella virroittimella ajamaan Riikassa? Ongelmakohtanahan on siis ajolankojen risteys, jossa on vaihde, jotta tankovirroitin kulkisi oikeaan suuntaan.

Muistan myös nähneeni Riikassa sellaisenkin erikoisuuden, että jos on ollut kadulla johdinauton ja raitiotien risteäminen, niin ajolankojen risteämäkohtaan on asennettu johdinautojen ajolangoilta tuttu 90 asteen risteyskappale. Tällöin raitiotien johdot kulkevat risteyksen kohdalla yhtä lähellä toisiaan kuin johdinauton yksittäinen ajolankapari.
 
Mielenkiintoista, eli linjan 6 saneeraukseen kuuluu samalla muutos virranotolle yksitankovirroittimella.

On toki mahdollista varustaa sama vaunu sekä trolleytangolla että virranottimella, näinhän tehtiin esimerkiksi Bostonissa 1970-luvulla siirryttäessä trolleytangosta toisenlaiseen virroitukseen.

Vai voidaanko trolleytangolle tehtyä virtajohtoa käyttää myös nykyaikaisella virranottimella, tietääkö joku? Toisin päinhän ei onnistu, koska trolley tarvitsee vaihteet ja erilaisen ilmajohdon kiinnitykset.
 
Trolleylle tehtyä ajojohdinta voi käyttää normaalilla virrottimella, kun huolehditaan siitä, että ajolangan kannattimet ovat kaikkialla ylempänä kuin itse ajolanka. Tämä ei ole itsestäänselvä juttu, sillä tavallinen trolleylangan kannatin on kuin nurinpäin laitettu U, jossa ajolanka on U:n sisällä.

Vaihteet voidaan varmistaa siten, että vaihteen reunoille asennetaan tukilangat/-tangot siten, että virroittimen hiilet painuvat irti vaihteen kielestä ja siitä langan päästä, jolle vaihde ei ole käännettynä. Hiljan näin jossain kuvankin tällaisesta ajolankavaihteesta, mutten nyt muista missä se oli.

Antero
 
Ok, eli on käytännössä mahdollista tehdä ilmajohto-osuuksia joilla voi ajaa sekä trolleyvirrotteinen että normaalivirroitteinen vaunu. Riikassa käsittääkseni uusia vaunuja on hankittu nyt linjan 6 liikenteeseen, joten on oletettavaa, että ko. rata uusitaan uusien vaunujen standardille. Kaupungin päässä rata on kuitenkin jaettu linjan 11 kanssa, ks esim: Swetramway Atlas, Riika

Voi toki epäillä, että linja 11 on seuraavana modernisointivuorossa.
 
Ok, eli on käytännössä mahdollista tehdä ilmajohto-osuuksia joilla voi ajaa sekä trolleyvirrotteinen että normaalivirroitteinen vaunu.
Kyllä. Ja muistuipa mieleenikin, missä näin tehdään ja mistä se kuva vaihteesta on: San Franciscosta. Siellä ajetaan Market Streetillä museokalustolla, ja vaunuissa on alkuperäinen trolley-virroitin, jos se vaunuun kuuluu. Mutta Friscon uusi ratikkakalusto on tehty normaalilla virroittimella, ja ainoastaan Market Streetin ja museovaunujen varikon alue on trolleyvirroitinkelpoinen.

Prahassa on aikanaan ollut myös tankovirroittimet. Ilmajohtoverkko on nykyään vain normaalivirroittimelle. Muutamissa museovaunuissa on erikoinen ratkaisu, jossa tangon päässä on leveät laahainhiilet poikittain. Tangosta on tavallaan tehty lyyravirroitin. Muutoksen vuoksi Prahassa oli aika, jolloin vanhoihin 2-akselisiin vaihdettiin modernit yksivartiset 2-polviset virroittimet tankojen sijaan.

Antero
 
Näissä Riikan uusissa vaunuissa on meikäläistä ihmetyttänyt että minkälainen virroitin niihin tulee. Riikan nykyisethän ratikat on varustettu tankovirroittimella. Onnistuuko nykyaikaisella yksipolvisella virroittimella ajamaan Riikassa? Ongelmakohtanahan on siis ajolankojen risteys, jossa on vaihde, jotta tankovirroitin kulkisi oikeaan suuntaan.

Muistan myös nähneeni Riikassa sellaisenkin erikoisuuden, että jos on ollut kadulla johdinauton ja raitiotien risteäminen, niin ajolankojen risteämäkohtaan on asennettu johdinautojen ajolangoilta tuttu 90 asteen risteyskappale. Tällöin raitiotien johdot kulkevat risteyksen kohdalla yhtä lähellä toisiaan kuin johdinauton yksittäinen ajolankapari.

Škoda magazine says (page 8, in Czech) that 15T will be used on the first line in Riga equipped with single-wire overheads. This modernized line, running through the downtown of Riga, will be used for all tests as well as further operation of the trams. The magazine also says that the tram lines infrastructure is being modernized continuously. Btw, the title of the article could be translated as "New tram will be welcomed by a modernized line".
 
Standardivirroitinten ja tankovirroitinten yhteiskäyttöä harjoitetaan paljonkin Lissabonissa. Linjoilla 12 ja 28 saa ajaa vain tankovirroittimella, muualla ajetaan yleensä standardivirroittimin, mutta (ainakin lähes) koko verkko on tankovirroitinkelpoinen museovaunuja varten. Brysselistä löytyy samaten yksi yhteiskäyttökelpoinen osuus museovaunuja varten, ja Melbournessa muutos tapahtui sen verran hiljattain että suuri osa verkostosta lienee yhä myös tankovirroitinkelpoinen. Suomea lähin olemassaoleva sekä tanko- että standardivirroittimille soveltuva sähköistys saattaisi olla Skjoldenaesholmin museoraitiotien 1435 mm puolella.
 
Takaisin
Ylös