Raitiovaunuhavaintoja heinä-elokuu 2008

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Lauantain 12.7. raitioliikenne häiriintyi kauttaaltaan iltapäivällä, kun, voi nääs nääs, Vauriotram 232 vetäisi ajolangat alas Kaivokadulla. Liikennehäiriö kesti pari tuntia. Sähköt olivat poikki Lasipalatsilta etelään eli käytännössä vain linja 8 kulki jotenkuten ja 4 sekä 10 kääntyivät Kiasmalta Töölöön. Vauriotram 232:n virroitin lojui pitkin pituuttaan vaunun katolla. :)
 
Liikennehäiriö kesti pari tuntia. Sähköt olivat poikki Lasipalatsilta etelään eli käytännössä vain linja 8 kulki jotenkuten ja 4 sekä 10 kääntyivät Kiasmalta Töölöön.

Kiasman uudelle ajoyhteydelle saatiinkin sitten yllättävän nopeasti käyttöä poikkeusviikon jälkeenkin :). Kolmoset ja kutoset eivät tainneet paljon päästä lauantain hässäkässä liikkumaan, mutta liikenevät seiskat kiersivät puolikasta lenkkiä Helsinginkadun kautta. Mielenkiintoisin reitti oli Katajanokalle jääneellä vaunulla, joka ajoi Merisotilaantorin ja Katajanokan puiston väliä. Puiston pysäkillä matkustajat saivat siirtyä apostolin kyytiin ja vaunu peruutti terminaalin kautta takaisin puistolle ja oli näin taas valmis kuljettamaan matkustajia kohti Merisotilaantoria keula oikein päin. Parissa tunnissa vaunulle kertyi viitisen tällaista kierrosta.
 
Variotram 232 oli tänään illalla Koskelan hallipihalla täsmälleen samassa kohtaa mihin se oli eilen työnnetty. Virroittimien jämät oli vaunun katolta poistettu. Koskahan tämä nähdään taas linjalla.
 
–– Mielenkiintoisin reitti oli Katajanokalle jääneellä vaunulla, joka ajoi Merisotilaantorin ja Katajanokan puiston väliä. Puiston pysäkillä matkustajat saivat siirtyä apostolin kyytiin ja vaunu peruutti terminaalin kautta takaisin puistolle ja oli näin taas valmis kuljettamaan matkustajia kohti Merisotilaantoria keula oikein päin.

Ei kuka tahansa kuski olis tollasta suostunu tekemään edes liikenteen johdon määräyksestä! Hyvää palvelua!
 
Tänään 18.7. oli Pasilassa Messukeskuksen kulmalla ilmeisesti kuorma-auto repinyt kannatinlangan alas, minkä vuoksi seiskat ajoivat noin kahden ja puolen tunnin ajan suoraan Eläintarhasta Sörnäisiin (tai 7B toki toisin päin).
 
21.7.2008 maanantaina Nooa-manne (HKL 154) linjalla 1 Mäkelänkadulla menossa Käpylää kohti iltaruuhkan aikaan.
 
Vaunu 80, eli välipala, oli eilen 28.7.08 linjalla 3B. Kuinkas usein se liikkuu kolmosilla? Nyt kun kolmosten vuoroväli elokuussa pitenee, voisi olla paikallaan keskittää sinne näitä välipaloja, ettei tule tungosta Töölössä. 162 on jo linjaliikennekelpoinen, muut 160-sarjailaiset sen sijaan eivät.
 
Vaunu 80, eli välipala, oli eilen 28.7.08 linjalla 3B. Kuinkas usein se liikkuu kolmosilla? Nyt kun kolmosten vuoroväli elokuussa pitenee, voisi olla paikallaan keskittää sinne näitä välipaloja, ettei tule tungosta Töölössä. 162 on jo linjaliikennekelpoinen, muut 160-sarjailaiset sen sijaan eivät.

Kyllä vaunua 80 silloin tällöin näkee muillakin linjoilla kuin 6/8:lla. Seiskallakin olen sen tänä kesänä nähnyt. Sen sijaan vaunua 162 ei ole näkynyt liikenteessä paria seiskan kierrosta enempää. Vaatiiko vaunu vielä testausta ja säätöä? Viime ajat 162 on kuitenkin vain seissyt Koskelan hallissa kesälomaa vietellen. Pikku-manneja sen sijaan oli tänään liikenteessä linjalla 1A, vaunut 152 ja 154.
 
3T ke 30.8. 19.50
Seurasin vierestä suu auki kun mies meinasi kävellä suoraan vaunun alle, etäisyyttä pysäkille valuvaan vaunun 37 alle metri.. Tiedä oliko humalassa, ajatuksissaan vai mitä, mutta kuskille oli refleksit kunnossa.
 
Pikku-manneja sen sijaan oli tänään liikenteessä linjalla 1A, vaunut 152 ja 154.
Oli mukava poikkeus nähdä vaunun 154 menevän iltaruuhkassa linjalla 1A.
Kovin on vario-voittoista muuten tuo kalusto.:!:
Oottako panneet merkille miten hiljainen on Kaivokadun / Mannerheimintien risteys? Oisko niin, että kun radat (vaihdealueet) tehtäisiin kunnolla, niin ei variotkaan rymisisi?
 
Oli mukava poikkeus nähdä vaunun 154 menevän iltaruuhkassa linjalla 1A.
Kovin on vario-voittoista muuten tuo kalusto.:!:
Oottako panneet merkille miten hiljainen on Kaivokadun / Mannerheimintien risteys? Oisko niin, että kun radat (vaihdealueet) tehtäisiin kunnolla, niin ei variotkaan rymisisi?

Kyllä ero on todella huomattava verrattuna esmes. Oopperan ristikkoon. Itse olen muuten sitä mieltä että mitä enemmän varioita liikenteessä, sen parempi.
 
Kyllä ero on todella huomattava verrattuna esmes. Oopperan ristikkoon.

Mielenkiintoista on nähdä, tai pikemminkin kuulla, millainen meteli tuosta Kaivokadun ristikosta vuoden päästä lähtee, kun variot ovat höylänneet ristikoita ja vaihteita pilalle riittävän kauan.
 
Vaunu 80, eli välipala, oli eilen 28.7.08 linjalla 3B. Kuinkas usein se liikkuu kolmosilla?
Mieluummin, että kuinkas usein se liikkuu... Viikkokaudethan se oli Vallilan korjaamolla (väliosan ovenvaihdossa(ko)). Tänäänkin 31.07. vaunu vaihdettiin pois linjalta 8 klo 10.45 ja jatkoi Koskelaan.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös