Bergen palauttaa ratikat ensimmäisenä pohjoismaissa

Bergenissä on valmistunut liikennetutkimus. Sen mukaan raitiotien palvelualueella joukkoliikenteen osuus on kasvanut 19 %:sta 28 %:iin. Raitiotie on siis kasvattanut palvelualueensa joukkoliikenteen käytön osuuden 1,5-kertaiseksi.

Bergenin raitiotie rakennettiin reitille, jota palveli aikaisemmin tiheä bussiliikenne, joka koostui useista linjoista. Kun raitiotien ensimmäinen vaihe valmistui, se korvasi bussit päätepysäkkinsä Nesttunin ja Bergenin keskustan välillä. Ensimmäisen vaiheen päätepysäkki oli vain pysäkki, jonka vieressä oli bussipysäkki, jolle ennen keskustaan ajaneet bussilinjat purkivat matkustajansa. Pysäkkilaiturin toisella puolella seisoi ratikka. Ei siis tehty eikä tarvittu kymmenien miljoonien kauppakeskusta vaihtoterminaaliksi tasonvaihtoineen tai muuten kävelymatkaa muutamasta metristä pidentämään.

Kun metro aloitti Itä-Helsingissä, mitään kasvua joukkoliikenteen käytössä ei tapahtunut.

Bergen on hyvin verrattavissa Tampereen ja Turun olosuhteisiin sekä nykytilanteen että suunniteltujen raitioteiden osalta. Tarkoitus on korvata runsasta bussiliikennettä raitiotiellä ja järjestää vaihdot bussien ja ratikan välillä yksinkertaisella ja halvalla mutta matkustajan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Bergen on myös verrattavissa Helsingin olosuhteisiin nykyisten bussiliikenteen pääkäytävien osalta. Paitsi että Helsingissä näillä suunnilla raitiotie on jo valmiina. Puuttuvat vain raitiotien liikenne-etuudet ja nykyaikaisen kokoluokan vaunukalusto.

Antero
 
Takaisin
Ylös