Helsingin raitiolinjat Jätkäsaaren, Laajasalon ja Kalasataman valmistuttua

Esplanadille (mielummin eteläpuolelle, jatkuen suoraan Bulevardille) mahtuu rakentaa rinnakkaista väylää myöhemmin, ja parilla poikittaislinkillä Unioninkatua ja Mikonkatua pitkin voi linjat toimittaa mahdollisimman tasaisesti ristiin.
Eikös Unioninkatu ole Tuomiokirkon paikkeilla aika jyrkkä? Ajattelin vain, että siihen voi olla vaikeaa ellei mahdotonta saada riittävää pyöristyskulmaa (olen oppinut uuden sanan) nykyaikaisia raitiovaunuja varten, ja uskoakseni suuremmat remontit siellä päin voivat nostattaa aikamoisen valitusvyöryn.
 
Tuskin nykytilanteessa voi perustella Unioninkadun pystyoikaisemista. Ei ole pakottavaa tarvetta. Tilanne on eri, mikäli olemassaolevat väylät ovat tukehtumaisillaan. Tällä perusteella voidaan ylipäätään ottaa Espa raiteiden piiriin.
 
Tässä vielä paranneltu versio ja kauniimpi kartta :)

Vähän annoin vielä mielikuvituksen laukata Herttoniemen ja Haagan suunnalla... Varsinaisesti kartta on viimeistelty Wordissä, mistä tuli vähän ongelmia, kun Paint tahtoi lisätä sinne valkoisia reunuksia. Koettakaa kestää :)
 

Liitetiedostot

  • Helsinki rv kartta.jpg
    Helsinki rv kartta.jpg
    64.3 KB · Lukukerrat: 3,072
Nyt ovat tekniset taitoni parantuneet sen verran, että voin laittaa tänne entistä ehomman version tuosta edellisen viestin kartasta. Linjasto sama, valkoiset reunat poissa.
 

Liitetiedostot

  • Helsinki rv kartta.jpg
    Helsinki rv kartta.jpg
    121.9 KB · Lukukerrat: 12,483
Ja vielä yksi ehdotelma minunkin puoleltani:

Kartta (tarkemmin katsottuna kartan yhteydessä oleva linjalistaus ei pidä paikkaansa kartan kanssa)

Linjat tässä vaihtoehdossa olisivat:

1: Oulunkylä - Linjat - Kaivopuisto - Töölö - Meilahti (korvaa pääosin linjan 14B)
2: Merikatu - Sörnäinen - Pasila - Munkkivuori
3: kiertolinja Eläintarha - Töölö - Senaatintori - Kallio - Eläintarha (näköjään täsmälleen sama linja kuin Maxilla)
4: Katajanokka - Meilahti (sama kuin nykyinen)
5: Munkkisaari - Kauppatori - Kuusitie (korvaa osin kolmosen eteläisen lenkin ja täydentää Mannerheimintien linjoja)
6: Arabianranta - Hernesaari
7: kiertolinja Pasila - Mannerheimintie - Senaatintori - Kalasatama - Pasila (MrArakawa:n ehdotuksen mukaan)
8: Arabianranta - Jätkäsaari
9: Ilmala - Länsiterminaali (Länsiterminaalilta vaunut jatkavat linjana 13)
10: Huopalahti - Rautatientori - Yliskylä
11: Munkkivuori - Töölö - Merihaka - Sompasaari - Laajasalo
12: Kruunuvuorenranta - Senaatintori - Salmisaari
13: Länsiterminaali - Katajanokan terminaali (Länsiterminaalilta vaunut jatkavat linjana 9)
 
Ja vielä yksi ehdotelma minunkin puoleltani:

Kartta (tarkemmin katsottuna kartan yhteydessä oleva linjalistaus ei pidä paikkaansa kartan kanssa)

Rautatieaseman pysäkkiä käyttäisi seitsemän linjaa. Mannerheimintien ja Kaivokadun/Simonkadun risteyksestä kulkisi yksitoista linjaa (jos oikein laskin).

Mahtuuko? Jos ei mahdu, niin löytyykö ratkaisua (ilman pisaraa)?
 
Rinnakkaiskatuja tulee ottaa käyttöön joko seuraavaan kortteliin, jos mahtuu, tai nykyisten raiteiden vierelle kuten Hakaniemessä. Ihanteellisesti joka kadulla olisi raiteet, joilla kulkisi pari kolme linjaa: kävelymatkat lyhenevät entisestään mutta eri suuntiin pääsee.

Rautatieaseman tietämillä voisi olla perusteltua jonkinlainen Kaisaniemen rannalta Töölönlahden puolelle ratapihan yli menevä uusi raitiokatu. Etelämpänä puolestaan Espa voisi jo pikkuhiljaa olla raitiovaunujen piirissä.
 
Etelämpänä puolestaan Espa voisi jo pikkuhiljaa olla raitiovaunujen piirissä.
Mutta kumpi Espa, eteläinen vai pohjoinen? Eteläisessä etuna olisi se, ettei oltaisi liian lähellä Aleksia ja palveltaisiin samalla Espan eteläpuolisia kortteleita, joihin pääsee lyhyellä kävelyllä lähinnä kympillä.

Autoliikenne käyttäisi tällöin kumpaankin suuntaan Pohjois-Espaa.
 
Mutta kumpi Espa, eteläinen vai pohjoinen? Eteläisessä etuna olisi se, ettei oltaisi liian lähellä Aleksia ja palveltaisiin samalla Espan eteläpuolisia kortteleita, joihin pääsee lyhyellä kävelyllä lähinnä kympillä.

Autoliikenne käyttäisi tällöin kumpaankin suuntaan Pohjois-Espaa.

Ja samalla saisi myös yhdeyden Bulevardille. Mutta miten Kappelin päässä, kun Espa laskeutuu Unioininkadulle?
 
Ja samalla saisi myös yhdeyden Bulevardille. Mutta miten Kappelin päässä, kun Espa laskeutuu Unioininkadulle?

Pelkkä Espan käyttäminen ei muuten paljon auta, jos liikaa linjoja menee sumppuristeyksistä, kuten vaikka Kaisaniemenkatu - Siltasaarenkatu - Liisankatu - Unioninkatu ja Mannerheimintie - Kaivokatu - Simonkatu.

Kun uusi reittejä suunnitellaan, pitäisi löytää reittejä, jotka eivät ainakaan lisää ja mielellään keventävät kuormitusta reiteillä

1) Kaivokatu - Kaisaniemenkatu - Siltasaarenkatu - Hämeentie reitillä välillä Mannerheimintie - Mäkelänkatu JA

2) Mannerheimintiellä välillä Erottaja - Tukholmankatu

Myös noiden katujen ylittäminen katutasossa on erittäin voimakkaasti vältettävää, jos raitioverkon nopeutta ja läpäisykykyä halutaan kehittää. Noilla kaduillahan ongelman ainoa liikkuva osa, eivät ole raitiovaunut eikä liikennettä voida suunnitella vain ratikoiden mukaan vaan myös ainakin bussit ja jalankulkijat pitää ottaa huomioon.
 
Viimeksi muokattu:
Pelkkä Espan käyttäminen ei muuten paljon auta, jos liikaa linjoja menee sumppuristeyksistä, kuten vaikka Kaisaniemenkatu - Siltasaarenkatu - Liisankatu - Unioninkatu ja Mannerheimintie - Kaivokatu - Simonkatu.

Suurin ongelma nykyisessä raitiovaunuliikenteessä lienee, että pohjois-eteläsuunnassa on oikeastaan vain kaksi väylää: Mannerheimintie ja Siltasaarenkatu-Kaisaniemenkatu. Töölön läpi tarvittaisiin jo nykyisellään välttämättä toinen reitti. Ongelma vain pahenee, kun Jätkäsaari on valmis.

Todennäköisempää kuin raitiovaunureitin rakentaminen pitkin Fredrikinkatua ja Topeliuksen katua lienee kuitenkin Töölön metro...
 
Todennäköisempää kuin raitiovaunureitin rakentaminen pitkin Fredrikinkatua ja Topeliuksen katua lienee kuitenkin Töölön metro...

Toivottavasti ei.
Raitiovaunu palvelee paremmin asukkaita sopivine pysäkkiväleineen keskustan alueella, johonka Meilahden klinikatkin kuuluvat.
Joissakin suunnitelmissa on jo karttoihin piiretty Fredan ja Topeliuksen radat.
 
Takaisin
Ylös