Linjan 9 jatkaminen Ilmalaan ja Merikadulle

3T:n uusi reititys kyllä paransi paljon Ullanlinnan yhteyksiä. Kapteeninpuistikolta Rautatieasemalle ja päinvastoin käyttökelpoisten vuorojen määrä tuplaantui kun 3B ja 3T lähtevät samoilta pysäkeiltä, vaikkakin eri puolilta.

Miten sen nyt ottaa. Töölössä suuri haloo heräsi siitä, että Stockmannille ei pääse enää oven eteen ratikalla. En nyt itse näe sitä suurena ongelmana, mutta ei 3:n uudelleenlinjaus luonut mitään uusia yhteyksiä, vaan vain korvasi vanhoja yhteyksiä toisilla.

Lisäksi vuorojen määrä tuplaantui vain sillä pysäkillä, jolta vaunuja menee molempiin suuntiin tasaisin välein. Kapteeninkadulta lähtöminuutit ovat päivällä klo 11 06, 15, 24, 33, 42, 51 itään ja 05, 14, 23, 32, 41, 50, 59 länteen. Eli käytännössä vuoroväli on 8 minuuttia. Ei lähellekään vuoromäärän tuplaantumista.

---------- Viesti lisätty kello 14:05 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:58 ----------

JMitenkä lienee kymppiin ja kolmosiin Ullanlinnan päässä nousseiden matkustajien määrän käynyt sen jälkeen kun ysiratikka aloitti ja bussilinja 17 lopetettiin, se voi myös kertoa jotain siitä miten korvaamaton 17 on eteläpäässään loppujen lopuksi ollut.

Enemmän 9:n aloittaessa pelättiin sitä, että siirtymää tapahtuisi muilta raitiolinjoilta sille sen yhteisillä osuuksilla 3:n, 6:n ja 1:n kanssa. Näin ei kuitenkaan tilastojen mukaan ole käynyt. Mutta valitettavasti en ole nähnyt pysäkkikohtaisia nousumääriä, joista asia selviäisi paremmin kuin linjojen kokonaismatkustajamääristä. Nämä kuitenkin HKL:llä on tiedossa juurikin niiden esittelytilaisuudessakin mainittujen laskentavaunujen ansiosta.
 
Mitenkä nyt 9 linjan jatkaminen päätöksissä Merikadulle jatkuu.
Tekeekö lautakunnat päätöksiä vai haetaanko lisää vaihtoehtoja.
Onko asukkaiden kuuleminen nyt suoritettu?

Koska on tarkoitus ryhtyä ratatöihin, nyt lähivuosina vai 2030 luvulla? ;)
 
Löytyi raitiolinja 9 perustamissuunnitelma lokakuulta 2004: http://www.hel2.fi/helakanslia/Kaupunginvaltuusto/Esityslistat/liitteet/050050296.pdf

Siinä vaiheessa myöhemmästä jatkosta Tarkk'ampujankatua etelämmäs ei näköjään ollut mitään suunnitelmaa vaikka todetaankin ysin linjauksen tekevän bussilinjan 17 tarpeettomaksi. Mutta mistähän syystä ysiä ei ole toteutettu suunnitelman mukaisesti edes Tarkk'ampujankadulle asti?

---------- Viesti lisätty kello 14:34 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 14:30 ----------

Mitenkä nyt 9 linjan jatkaminen päätöksissä Merikadulle jatkuu.
Tekeekö lautakunnat päätöksiä vai haetaanko lisää vaihtoehtoja.
Onko asukkaiden kuuleminen nyt suoritettu?

Koska on tarkoitus ryhtyä ratatöihin, nyt lähivuosina vai 2030 luvulla? ;)

Tiedotustilaisuudessa ei ainakaan virallisen osuuden aikana ollut tästä mitään puhetta; esiteltiin pelkästään nyt teknisesti enemmän selvitellyt kaksi vaihtoehtoa. Kaupunginsuunnitteluviraston edustajat tosin antoivat moneen otteeseen ymmärtää, että ollaan vasta alkuvaiheessa pohjois-eteläsuuntaisen raitiolinjan ulottamisessa Tarkk'ampujankadulta etelään mutta tiedä häntä. Palautetta voi antaa 11.9. saakka - kannattaa lähettää kopio ilmoitetun osoitteen lisäksi myös KSV:n kirjaamoon.
 
Viimeksi muokattu:
Miten sen nyt ottaa. Töölössä suuri haloo heräsi siitä, että Stockmannille ei pääse enää oven eteen ratikalla. En nyt itse näe sitä suurena ongelmana, mutta ei 3:n uudelleenlinjaus luonut mitään uusia yhteyksiä, vaan vain korvasi vanhoja yhteyksiä toisilla.
Vaikka en etelä-Helsingissä asu, mutta siellä joskus käyvänä olen ilokseni huomannut että rautatieasemalle pääsee nyt Tehtaankadulta paljon nopeamin kuin ennen Kauppatorin kautta kulkevalla kolmosella, ja se ehkä selittää sen että bussi 17 ei ehkä tarvitse välittömästi korvajaa.

Mitä eteläisin Helsinki tarvitsisi olisi ratikkalinja joka kulkisi muulloinkin kuin ruuhka-aikaan nykyisen 1A:n reittiä Tehtaankadun länsipäähän. Sieltä se voisi jatkaa vaikka Munkkisaaren.

t. Rainer
 
Jäikö joku muu tiedotustilaisuudessa ollut miettimään Ramboll Finland Oy:n konsultin toteamusta siitä, että jossain pätkällä kahdesta nyt teknisesti analysoidusta reitistä on reilun 6% pituuskaltevuus (aikamoinen termi muuten käytettäväksi olettavasti pääosin maallikoista koostuvan kuulijakunnan edessä...) mutta niin lyhyellä matkalla, ettei se aiheuta toimenpiteitä. Toisaalta muistaakseni Kasarmikadulla oli 100m matkalla reilun 7% pituuskaltevuus, josta syystä siinä jouduttaisiin toteuttamaan suhteellisen mittavia rakennustöitä (louhinta + täyttö tms.) ja asentamaan raiteiden alle lämmitys. Konsultti asian varmaan tietää, itse en arvannut raitiovaunulle kriittisen pituuskaltevuuden olevan jossain 6-7% tienoilla. En tosin tehnyt muistiinpanoja ja saatoin ymmärtää konsultin hiljaa supiseman asian väärinkin.
 
Lyhyt jyrkkä osuus on vielä siedettävä, pitkä jyrkkä osuus vaatii jo toimenpiteitä.
 
Mitä eteläisin Helsinki tarvitsisi olisi ratikkalinja joka kulkisi muulloinkin kuin ruuhka-aikaan nykyisen 1A:n reittiä Tehtaankadun länsipäähän. Sieltä se voisi jatkaa vaikka Munkkisaaren.

1A:n reitti ei ole hyvä. Munkkisaareen kannattaisi mennä Fredan kautta. Mielellään vielä Kamppi - Freda - Pursimiehenkatu - Munkkisaari reittiä niin, että ratikka pysähtyy Kampin metroaseman kohdalla Fredalla. (Tuossa on kyllä reittihaasteita.)
 
Pitkällä aikavälillä näkisin ykkösen menevän mielummin Oulunkylä - Käpylä - ... - Rautatientori - Kamppi (poikittain) - Ruoholahti - Lauttasaari - Vattuniemi-reittiä korvaten 65A:ta jolloin Munkkisaareen puolestaan menisi 14B:n korvaava raitiotie Meilahti - Töölö (Topeliuksenkatu) - Kamppi - Freda - Munkkisaari. Ensin mainittua linjaa ei ole kuitenkaan mainittu raitioliikenteen laajentamissuuntana (kenties metropoliittisesti, kenties siltateknisesti), toiseksi mainittu suurin piirtein on.
 
Mutta mistähän syystä ysiä ei ole toteutettu suunnitelman mukaisesti edes Tarkk'ampujankadulle asti?
Tarkk'ampujankadulle ei mahdu kahden raitiolinjan päätepysäkkiä ja kun joukkoliikennelautakunta (nyk. HKL-johtokunta) päätti pitää kympin päättärin entisellään, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ysin päättäri Kolmikulmaan.
 
Mitenkä nyt 9 linjan jatkaminen päätöksissä Merikadulle jatkuu.
Tekeekö lautakunnat päätöksiä vai haetaanko lisää vaihtoehtoja.
Onko asukkaiden kuuleminen nyt suoritettu?

Koska on tarkoitus ryhtyä ratatöihin, nyt lähivuosina vai 2030 luvulla? ;)

18.8.2009 oli jaossa tiedote, jossa todetaan mm.

"Vaihtoehdoista on nyt tekeillä yleissuunnitelmatasoinen selvitys."

"Alustavan arvion mukaan rata voisi olla valmiina ensi vuosikymmenen puolivälin tienoilla, mikäli toteuttaminen todetaan mahdolliseksi ja hanke hyödylliseksi."

"Asiakaspalate ja selvityksen tulokset esitellään päättäjille aikaisintaan lokakuussa 2009, minkä jälkeen mahdollisen perustamissuunnitelman valmistelu käynnistyisi."
 
"Asiakaspalate ja selvityksen tulokset esitellään päättäjille aikaisintaan lokakuussa 2009, minkä jälkeen mahdollisen perustamissuunnitelman valmistelu käynnistyisi."

HS teki ennakkojutussaan tästä virheellisiä johtopäätöksiä kun se väitti, että päätös radan tekemisestä tehtäisiin tämän vuoden puolella. Näinhän ei ole. Jos lautakunnat päättävät, että perustamissuunnitelma tehdään, niin prosessi on toki melko pitkällä ja on hyvin epätodennäköistä, että se keskeytyisi. Mutta vasta kun perustamissuunnitelma on valmis (ehkä alkusyksy 2010) on varsinaisen päätöksenteon aika.

Kaupunkisuunnittelulautakunta voi käsitellä suunnitelman syksyllä 2010, jolloin valtuusto hyväksyy sen keväällä 2011. Rakennustöihin ei mene vuotta kauempaa, joten jos halutaan, niin Ullanlinnan rata voidaan avata syksyllä 2012 (esim. yhtä aikaa Jätkän sataman ratayhteyden kanssa).
 
Kolmosilla on todellakin matka-aikaongelma. Osittain myös siksi ysiä ollaan rakentamassa. Ja laivurinkadun linjaus Merikadulle ei ole käyttökelpoinen juuri matka-aikasyistä.

Aikatauluaikojen perusteella erot eivät tosin ole kovin suuria. 3B:n viitteellinen ajoaika Kapteeninkadulta/Neitsytpolulta Rautatieasemalle on 12 minuuttia. Näistä 2 minuuttia on viimeisellä pysäkinvälillä. Kympillä taas menee Johanneksen kirkon ja Ylioppilastalon välillä 3 minuuttia. Johanneksen kirkolta olisi 2-3 pysäkinväliä tehtaankadulle eli ehkä 3-4 minuuttia. Yhteensä 8-9 minuuttia. Rantaan menee lisää, mutta ranta on tietysti sitä pysäkkiä käyttäville lähempänä kuin Tehtaankatu, jolta 3B menee.

Aikataulujen valossa ero on siis 3-4 minuuttia. Käytännössä 3B saattaa tietysti olla hitaampi tai epäluotettava ja kiertävä reitti koetaan aina hitaaksi. Silti voisi olla paikallaan tarkastella mahdollisuuksia nopeuttaa kolmosia ja/tai parantaa niiden luotettavuutta.
 
Kevennyksenä, Petri Nyberg Maikkarilta ei oikein ymmärrä nimbyjä:
Ullanlinna on tällaisille ihmisille ihan väärä asuinpaikka. Jos ei halua julkista liikennettä kehitettävän omalla asuinalueella, kannattaa muuttaa jonnekin mökkitien päähän, jossa on lukittava puomi.

Etelä-Helsinki on kaunis, omaleimainen ja merellinen alue, jossa useimmat helsinkiläiset silloin tällöin pistäytyvät. Toiset tulevat vain “lomailemaan”, toiset asioivat suurlähetystöissä, kaupoissa tai lähtevät veneilemään. Onpa Etelä-Helsingissä ihan hyviä ravintoloitakin, joiden uskon haluavan asiakkaita myös oman alueen ulkopuolisista ihmisistä. Alueella vierailevien helsinkiläisten ja muidenkin liikkumista uusi raitiolinja helpottaisi huomattavasti.

Jokainen järkevä helsinkiläinen kannattaa raitioverkon laajentamista jo pelkästään ilmastosyistä. Verkoston laajentamista ei pidä lopettaa tähän Etelä-Helsingin pätkään vaan raitiolinjat pitää saada palvelemaan yhä uusia asuinalueita (Haaga, Munkkivuori, Ilmala jne).
http://blogit.mtv3.fi/kaupunkilainen/2008/08/29/etela-helsinkiin-tulossa-belsebuubi-raitiovaununa/
 
Takaisin
Ylös