Linjan 9 jatkaminen Ilmalaan ja Merikadulle

Tuli muuten mieleen, että jos se Korkeavuorenkatu nyt on ylitsepääsemätön ongelma, niin mites sen Kaivopuiston ali kulkevan Satamaradan tunnelin käyttö? Pitäisi olla omana väylänään nopea Olympiaterminaalille saakka Merikadulta.
 
Ovatko myös muualta Etelä-Helsinkiin tulevat kokeneet yhteydet kehnoiksi linjan 17 poistuttua?

Tuskinpa kukaan satunnaisesti E-Helsinkiin tuleva osaa busseja käyttää, eiköhän ne tule kolmosen ratikalla niin kuin ovat jo 20-luvulta saakka tehneet. Eli heidän kannaltaan uudesta ratikasta on sikäli hyötyä, että sitä opitaan kyllä käyttämään, sen sijaan jonkun lähiöbussin pidentäminen Merikadulle ei kyllä houkuttele puolikastakaan satunnaismatkustajaa.

Eri juttu sitten, miten esim. Ullanlinnassa työssäkäyvät ovat kokeneet bussin 17 poistumisen. Varmaan huononnuksena, jos tulevat vaikka lähijunalla ja sieltä pitäisi sitten jatkaa Ullanlinnaan. No, kolmosella pääsee, mutta se kestää. Tässäkään se 20 min välein kulkeva pidennetty lähiöbussi ei paljon auta, koska vuorot tulevat kaukaa eli eivät pysy aikataulussa, ja junat eivät ole synkassa bussiin (eivätkä voi ollakaan, kun bussit tulevat miten sattuu).

Silloin on parempi, että junasta jatketaan matkaa ratikalla, joka arvatenkin kulkee ainakin 10 min välein. Vaikkei sekään pysyisi aikataulussa, niin odotusaika on kuitenkin paljon lyhyempi. Ja parasta tietysti on, jos tuo ratikka ei ole kiertävä kolmonen vaan uusi, suora ratikka.

---------- Viesti lisätty kello 14:42 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 14:42 ----------

Tuli muuten mieleen, että jos se Korkeavuorenkatu nyt on ylitsepääsemätön ongelma, niin mites sen Kaivopuiston ali kulkevan Satamaradan tunnelin käyttö? Pitäisi olla omana väylänään nopea Olympiaterminaalille saakka Merikadulta.

Ei siellä ole kuin lyhyt tunneli, satamarata kulki Puistokadun vieressä puiston puolella pintaratana.
 
Nyt kannattaa muuten käydä vaikkapa Korkeavuorenkadulla tekemässä aistinvaraisia havaintoja ajouran leveyden riittävyydestä limittäisille raitiokiskoille vaikka pysäköinti olisi kokonaan kielletty toiselta puolen katua. Lumitalvi lyö mittanauhaa korville...
 
Pasilansillan toteutus siirtyy siirtymistään. Ilmeisesti käy niin, ettei Ilmalan ratikkaa saada käyttöön ainakaan ennen vuotta 2016. Se on kyllä sääli niiden kannalta, jotka jo ovat muuttaneet asumaan Radiokadun varren kerrostaloihin.

Ullanlinnan suunnassa ei taida näyttää sen paremmalta. Asukkaat vastustavat minkä kerkiävät, ja helmikuussa pidetään yleisötilaisuus. Rohkenen ennustaa, että lopputuloksena on enemmän tai vähemmän status quo.
 
Pasilansillan toteutus siirtyy siirtymistään. Ilmeisesti käy niin, ettei Ilmalan ratikkaa saada käyttöön ainakaan ennen vuotta 2016. Se on kyllä sääli niiden kannalta, jotka jo ovat muuttaneet asumaan Radiokadun varren kerrostaloihin.
Onhan siellä erinomaisen tiheä bussiliikenne kuitenkin jo olemassa; kelvatkoon se nyt kun rahaa ei näköjään enää riitä kaikkeen, mikä on tietysti aika sääli. Ainakaan arkisin ei Länsi-Pasilassa juuri tarvitse aikataulua katsoa pysäkille mennessään ja yhteyksiä on moneen suuntaan. Monellekaan ei ole eroa, onko joukkoliikenneväline bussi vai ratikka. Toisille tietysti on ;).
 
Onhan siellä erinomaisen tiheä bussiliikenne kuitenkin jo olemassa; kelvatkoon se nyt kun rahaa ei näköjään enää riitä kaikkeen, mikä on tietysti aika sääli. Ainakaan arkisin ei Länsi-Pasilassa juuri tarvitse aikataulua katsoa pysäkille mennessään ja yhteyksiä on moneen suuntaan. Monellekaan ei ole eroa, onko joukkoliikenneväline bussi vai ratikka. Toisille tietysti on ;).
Jep, liityntäyhdistelmä lukuisten paikallisjunien kanssa Pasilassa lienee tällä hetkellä jopa nopeahko yhdistelmä keskustaan suuntautuvilla matkoilla.
 
Mikäli keskusta sijaitsee tarkalleen Aleksanterinkadulla, näin totta tosiaan on. Ratikalla, varsinkin Merikadulle menevällä ysillä, jalankulkua on oleellisesti lyhyemmälti sellaisiinkin periferioihin kuten Bulevardille. Ratikasta ratikkaan vaihdoilla moneen muuhunkin paikkaan.
 
Jep, liityntäyhdistelmä lukuisten paikallisjunien kanssa Pasilassa lienee tällä hetkellä jopa nopeahko yhdistelmä keskustaan suuntautuvilla matkoilla.
No ei se vaan ole, johtuen siitä että vaihto Pasilassa junaan ei ole kovin hyvä, ja keskustan päässä junat jää Kaisaniemen puistoon.
 
No, jalat jaksaa vielä, eikös? ;)
Minulla on epäilys että oikeasti Helsingissä joukkoliikenteestä päättää Pekka Puska. :)

Toimivat yhteydet etelästä Länsi-Pasilaan on seiska, 23 ja jopa 69 on junaa parempi. Sen takia se ratikkalinjastokin on niin vaikea asia, paikalliset vastustaa ymmärrettävistä syistä seiskan oikaisua kun se on niin kätevä.

Pasilaan yhteydet on muutenkin yllättävän huonot. Yksi esimerkki, Kamppi - Pasila (asema) on reittioppaan mukaan 15 minuuttia ja tuokin on minusta aika reipasta kävelyä. Tietä pitkin matka on neljä kilometriä, eli tuo on hilpeä 10km/h keskinopeus.
 
No, jalat jaksaa vielä, eikös? ;)

Aika erikoinen kommentti könkkölöitsijältä.

Kävely on hyvä asia. Mä kävelen mielelläni ja usein Munkasta keskustaan ja myös Pasilaan (Munkka-Pasila on muuten kilpailukykyinen matka-ajaltaan joukkoliikenteen kanssa). Mutta joukkoliikenne ei saa aiheuttaa kohtuuttomanoloista pakkokävelyä, se on huonoa palvelutasoa. Hyötyliikunta on erikseen, ja jääköön matkustajan valinnaksi milloin haluaa hyötyliikkua ja milloin käyttää joukkoliikennettä.
 
Pasilaan yhteydet on muutenkin yllättävän huonot. Yksi esimerkki, Kamppi - Pasila (asema) on reittioppaan mukaan 15 minuuttia ja tuokin on minusta aika reipasta kävelyä. Tietä pitkin matka on neljä kilometriä, eli tuo on hilpeä 10km/h keskinopeus.
Tuo on niin totta, ja rento kävelynopeus onkin 5 km/h, onhan niitä liikennevalojakin matkalla. Sen seiskan voisi siirtää Kamppiin, linja 4 palvelee jo Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien välistä osuutta. Toinen vaihtoehto olisi Kampista lähtevien 70/700-sarjan linjojen siirtäminen reitille (nykyinen reitti)-Helsinginkatu-Vauhtitie-Veturitie-Pasilankatu-Pasilansilta-Ratapihantie-Hakamäentie-(nykyinen reitti)
 
Aika erikoinen kommentti könkkölöitsijältä.
Melkoinen ilmaisu tuokin; määrittelehän tuo sana "könkkölöitsijä", nyt kun sen kerran toit julki. Tarkoitatko sillä kenteis vammaista ihmistä tai jotain vastaavaa?

Jos tarkoitat nimittää sillä sitä, että tällainen "könkkölöitsijä" arvostaa tai vaatii sitä, että joukkoliikenne, kuten muukin verovaroin tuettu elämä, on suunniteltu ja toteutettu niin, että se on helppokäyttöistä kaikille ihmisryhmille, niin aikamoisen ilmaisun oletkin keksinyt.

Kyllä minä apostolinkyydistä vielä itsekin osaan nauttia, enkä välitä siitä onko jokin kulkuväline matalalattiainen tai niiden ovet pidä jotain ääntä, mutta sellainen päivä voi tulla ihan koska tahansa vastaan, jolloin tuollaisia ominaisuuksia kaipaan. Jokaisena päivänä näen ajamissani kulkuneuvoissa tällaisia ihmisiä, enkä voisi olla määräämässä heitä olemaan liikkumatta tai muuten eristyksiin jonnekin muusta yhteiskunnasta.
 
Melkoinen ilmaisu tuokin; määrittelehän tuo sana "könkkölöitsijä", nyt kun sen kerran toit julki.

Minä tarkoitan könkkölöitsijällä erittäin voimakasta esteettömyyden puolustajaa.

Keksimäni termi tulee entisen kansanedustajan, nykyisen esteettömyysaktiivin Kalle Könkkölän nimestä. Könkkölä on tunnettu erittäin voimakkaana esteettömyyden puolustajana, joka ajaa esteettömyysasiaa lähes fanaattisesti, mikä toisinaan johtaa kokonaisuuden kannalta vähemmän toivottuihin lopputuloksiin. Hän toimii vammaisten järjestö Kynnys ry:n toiminnanjohtajana ja on eräänlainen suomalaisen esteettömyyden henkilöitymä, joten siksi tuo sana on niin osuva.

Huomasittekos muuten Könkkölän taannoisen mielipidekirjoituksen HS:ssa? Hänet oli pyörätuoleineen jätetty kaksi kertaa bussipysäkille. Eka kuljettaja oli vaan sulkenut ovet kesken kaiken ja häipynyt, toisessa tapauksessa kuljettaja oli sentään ilmoittanut syynkin toimintaansa: busseihin ei kuulemma ruuhka-aikaan ruveta ottamaan mitään pyörätuoleja. Täytyy sanoa, että sympatiat olivat kyllä Könkkölän puolella tuota lukiessa. Talvipakkasilla tässä lumisohjossa on varmaan aikamoinen urakka ylipäätään hoitaa itsensä sinne bussipysäkille pyörätuolissa. Kohtuutonta siis, että kuljettaja kieltäytyy ottamaan bussiin asti. No, eiköhän KK ole lähettänyt asiasta palautetta liikennöitsijöillekin, ja ihan aiheesta.
 
Viimeksi muokattu:
Minä tarkoitan könkkölöitsijällä erittäin voimakasta esteettömyyden puolustajaa.
Olikohan niin, että koko nykyinen liikennevälineiden matalalattiaisuus sekä kynnyksettömyys on paljolti nimenomaan tämän Kalle Könkkölän toiminnan ansiota? Muistan sen jupakan aikanaan kun M200-metrojunat oli hankittu ja ne olivat jo liikentessä, mutta ko. vammaisaktivisti löysi niistä jonkilaiset pyörätuolin käyttöä hankaloittavat kynnykset. Bombardier taisi löytää jonkinlaisen ratkaisun asiaan.

Kuvastaa kyllä, miten voimakas vaikutusvalta kyseisellä henkilöllä on ollut joukkoliikenteen ja muunkin päivittäisen elämän ratkaisuihin. Monet niistä asioista ovat itsestäänselviä nykyään.
 
Takaisin
Ylös