Linjan 9 jatkaminen Ilmalaan ja Merikadulle

Pitää taas suututtaa eräitä, mutta miksi linja 9 pitää väkisin saada Merikadulle asti kiskoja pitkin, helppo ja halvempi ratkaisu olisi jatkaa joku bussilinja, esimerkiksi 40 tai joku muu kaksiakselisilla ajettava vanhaa 17:n reittiä Merikadulle asti.
 
Onko nuo jutut kenties eilisen Iltalehdessä? Tämän päivän lehdestä en ainakaan löytänyt mitään. Vai ovatko julkaisseet vain netissä?
 
Ne ovat Iltalehden nettisivuilta, Helsinki-osastosta. Ehkä olivat eilisessä lehdessä, jos eivät tänään. Tai sitten ne eivät tule nettiin ollenkaan.
Mutta hyviä uutisia silti.
 
HS:ssä oli Ysin jatko -aihetta myös tänään. Mielipideosastolla oli aiheesta kolme eri kirjoitusta. Pisimmässä kirjoituksessa Etelä-Helsingin Vihreiden Anu Koskela ehdotti Korkeavuorenkadun muuttamista raitiokävelykaduksi. Perusteena Koskela esittää sinällään korrektisti aluen liikkeiden parempaa saavutettavuutta raitioteitse; lisäksi hän väittää kadunvarren paikkojen olevan nykyiselläänkin pääsiassa asukaspysäköinnin käytössä, mistä johtuen ne eivät sinällään hyödytä alueen kauppoja (mikä onkin mahdollisesti totta, en sinällään itse tunne asiaa). Koskela ei kuitenkaan esitä näiden pysäkointipaikkojen korvaamista millään tavalla, mikä tuskin nostaisi Ysin jatkon suosiota alueen asukkaiden joukossa.

En sattunut juttua lukemaan, mutta perustelut ovat kehnonlaiset. Itse asiassa Korkeavuorenkadun pysäköintipaikoista aika merkittävä osa on tarkoitettu kuormaukseen ja sensellaiseen, asukaspysäköintipaikkoja on aika vähän. Tämä ei tietysti ole sikäli ongelma, että niiden vähäisyys tarkoittaisi myös sitä, että niistä olisi helppo luopua. (Korkeavuorenkadulla on paljon suojateitä, bussipysäkkejä ja porttikäytäviä.) Mutta Jääkärinkatu on kapea ja täynnä pysäköintipaikkoja ja lisäksi yksisuuntainen, joten sille pääsee vain ja ainoastaan Korkeavuorenkadulta. Ehkä autolla saisi sitten ajella Jääkärinkadun tonteille, mikä tietysti tekisi kävelykadusta... no, vähemmän kävelykadun.

En ylipäätään kyllä oikein ymmärrä, mitä tällä saavutettaisiin. Korkeavuorenkatu on aika kapea ja aika pimeä ja jos sillä vielä kulkee raitiovaunukin ja tonttiliikenne, kävelykadun kaupunkikulttuurillinen arvo olisi minusta aika kyseenalainen. Jos tänne halutaan kävelykatuja, niin otollisempia ehdokkaita olisi esimerkiksi Annankadun ympäristössä ja Punavuoressa. (Ja ei, Iso-Roobertinkadulle ei todellakaan kaivata raitiovaunuja.)

Kuten joku taisi ehdottaa, Korkeavuorenkadun (pohjoisesta etelään) ja Kasarmikadun (etelästä pohjoiseen) yksisuuntaistamisessa voisi olla ihan järkeäkin, raitiovaunulla tai ilman.
 
HS uutisoi taas ysin jatkosta Merikadulle. http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli...ta+raitiolinja+9ää+Ullanlinnaan/1135239002978 Ovat kysyneet sadalta asukkaalta mielipidettä, noin 2/3 kannattaa. Lehmuskoski arvioi vievänsä asian lautakuntaan maaliskuussa. Miksi vasta silloin? Voisihan lautakuntaan viedä informaatioasian, jossa vähän makusteltaisiin lautakunnan kantaa asiaan ja jlk kehottaisi sitten liikennelaitosta ryhtymään tarkempien suunnitelmien tekoon, että saataisiin luotettavat kustannusarviot ym.

Hauskin kommentti HS:sta: jonkun asukkaan mielestä ratikka Korkeavuorenkadulla pilaisi nykyisen kävelykatumaisen ympäristön. Tähänkö on tulut stadilaisten kävelykatujen kanssa? Stadilainen kokee autorivit ja rämisevät bussit kävelykatumaisena ympäristönä? No, ei ihme sinänsä kun miettii näitä meidän "kävelykatuja" jotka toimivat lähinnä parkkipaikkoina.
 
HS uutisoi taas ysin jatkosta Merikadulle. http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli...ta+raitiolinja+9ää+Ullanlinnaan/1135239002978 Ovat kysyneet sadalta asukkaalta mielipidettä, noin 2/3 kannattaa. Lehmuskoski arvioi vievänsä asian lautakuntaan maaliskuussa. Miksi vasta silloin? Voisihan lautakuntaan viedä informaatioasian, jossa vähän makusteltaisiin lautakunnan kantaa asiaan ja jlk kehottaisi sitten liikennelaitosta ryhtymään tarkempien suunnitelmien tekoon, että saataisiin luotettavat kustannusarviot ym.

Hauskin kommentti HS:sta: jonkun asukkaan mielestä ratikka Korkeavuorenkadulla pilaisi nykyisen kävelykatumaisen ympäristön. Tähänkö on tulut stadilaisten kävelykatujen kanssa? Stadilainen kokee autorivit ja rämisevät bussit kävelykatumaisena ympäristönä? No, ei ihme sinänsä kun miettii näitä meidän "kävelykatuja" jotka toimivat lähinnä parkkipaikkoina.

Tässä hieman erimerkkiä "kävelykadusta": http://nakkiputka.pp.fi/Saksa/Karlsruhe/Kavelykatua.jpg

Sitten esimerkkiä siitä miten tehdään hiljaista raitiotierataa: http://nakkiputka.pp.fi/Saksa/Karlsruhe/Polymeeri.jpg , hieman lisää tietoa valmistajan sivulla: http://www.edilonsedra.com/index.cfm/t/tramway/vid/9E7DF720-C09F-296A-61AF086697A2263C (valitan valmistajan huonoja www-sivuja omasta puolestani...) Eli kiskojen alle/sivulle muovia/kumia/polymeeria/kumibitumia. Ja kyllä, tämä toimii Suomessakin (pakkasesta jne. huolimatta), kunhan esim. HKL edes suostuu kokeilemaan tätä käytännössä...

Näin on tehty Karlsruhessa 1-raiteinen rataosuus, kun haluttiin säästää parkkipaikat: http://nakkiputka.pp.fi/Saksa/Karlsruhe/1-raiteinen_pysakointi.jpg

Vihje: Jäteauton (tms.) ajo voidaan ajoittaa siihen aikaan kun raitio-/autoliikennettä on vähän. Tämä on vain ja ainoastaan sopimuskysymys...

Lopuksi: Korkeavuorenkadun asukkaat: Vaatikaa Helsingin kaupungilta _nykyaikaista_ raitiotietä Korkeavuorenkadulle! Silloin olette sekä te että yrittäjät, että kaupunki, että HKL tyytyväisiä...
 
Minulle tuli mieleeni, että voisiko raitiolinja h9:n kalusto olla kaksisuuntaista (ohjaamo ja ovet kummallakin puolella) ja vaikkapa loppupätkä Korkeavuorenkadulta etelään yksiraiteista osuutta? Pysäkit sitten kumpaankin suuntaa ko. kadun itäreunalla ja toinen puolisko sitten autoliikenteelle ja pysäköinnille. Tai sitten Strassbourgin tapaan ohjaamo vain toisessa päässä, mutta ovet kummallakin puolella, jolloin voisi käyttää myös kulkusuunnassa vasemmanpuoleisia pysäkkejä.

Linkki
 
Viimeksi muokattu:
Mutta Jääkärinkatu on kapea ja täynnä pysäköintipaikkoja ja lisäksi yksisuuntainen, joten sille pääsee vain ja ainoastaan Korkeavuorenkadulta. Ehkä autolla saisi sitten ajella Jääkärinkadun tonteille, mikä tietysti tekisi kävelykadusta... no, vähemmän kävelykadun.
...
Kuten joku taisi ehdottaa, Korkeavuorenkadun (pohjoisesta etelään) ja Kasarmikadun (etelästä pohjoiseen) yksisuuntaistamisessa voisi olla ihan järkeäkin, raitiovaunulla tai ilman
Tuo Jääkärinkatu on hyvä pointti. Eikös se nyt kuitenkin ole olennaista missä se pysäkki on eikä missä kiskot kulkee, eli mitä jos tehtäisiin kiskot näin: Kasarminkatu - Vuorimiehenkatu - Korkeavuorenkatu ja pysäkki Vuorimiehenpuistikon kohdalle?

Ja jos tuo yksisuuntaisuus toteutettaisiin niin voisi ehkä tehdä seuraavasti: Ullanlinnakadulle vedetään toiset kiskot ja siitä tehdään pieni kävelykadun pätkä, samoin Vuorimiehenkadulla kielletään muu kuin porttikonkeihin ajo ja laajennetaan puistikkoa. Punavuoressa ei ole mitenkään kohtuuttomasti parkkipaikkoja, joten niiden määrä pidetään ennallaan seuraavalla järjestelyllä, Kasarminkadun ja Korkeavuorenkadun yksisuuntaisilla osioilla joilla ei ole kiskoja tehdään vinopysäköintipaikat, ja tätä samaa kaistaa käyttävät kiskollisella pätkillä ratikat. Eli ratikalla olisi omat kaistat. Veikkaan että leveys riittää, mutta voin olla väärässä.
 
Keskustelu on mennyt pelkästään Korkeavuorenkadun kapeuteen.
Kuitenkin rata pitää jatkua eteenpäinkin silmukkaan asti. Jos silmukka tehdään merikadulle joka olisi tulevan hernesaaren kannalta järkevin on matkalla monta kapeaa katua.
Jos taasen silmukka kiertää kapteenin puistikon niin linjasta ei ole suurtakaan hyötyä eteläisen kaupunginosan asukkaille.
Järkevintähän silloin olisi tulla fredaa pitkin nykyistä rataa käyttäen, mutta pyhä kolmonen on jo.
Olisiko nyt kuitenkin viisasa, että kaupunkisuunnittelu saisi rauhassa tehdä Hernesaaren radan suunnitemat ja sen rataa yhdistellään nykyiseen rataverkkoon.

Joku mainitsi vanhan satamaradan kuilun eteläsatamasta?
Voisiko ykköstä pidentää kulkemaan läpipäivän telakkakadulle?
Citybussi palvemaan Merikadun ja Assan väliä?

On mielenkiintoista seurata kuinka yhden kaupunginoasan bussi jätti ja siitä nousi kova poru,
kuitenkaan taantumuksen aikana unohdettuja suunnitelmia ei haluta nostaa esille, kuten Munkkivuori.
 
Minusta olennaista on nyt pitää raitioteiden rakentaminen koko ajan käynnissä. Kilometri tai pari uutta rataa vuodessa laajentaa raitioliikennettä merkittävästi pitemmän ajan kuluessa.

Lisäksi ysin pidennyksessä ei jouduta tekemään kolmosiin ja seiskoihin muutoksia, kuten vaikka 14/14B:n tai 18 siirtämisessä raiteille tai ykkösen elvyttämisessä.

Varsinkin kolmonen tuntuu olevan lähes pyhä, vaikka matkustajapotentiaali Viiskulma - Alppila välillä on ihan eri luokkaa kuin muulla osalla reittiä. Ysi täydentää nyt Kallion tarjontaa, mutta hyvin tiheästi asuttu eteläinen Punavuori on yhä alipalveltu. (Pohjoista Punavuorta palvelee kolmosen lisäksi kuutonen, joten siellä palvelu on ok. Ullanlinnassa taas kolmonen palvelee molempiin suuntiin ja kymppikin on lähellä.)
 
Yhdeksikköhän olisi pitänyt rakentaa mutinoista huolimatta Merikadulle asti, kun kerran 17 reitti korvattiin muutoinkin liki kokonaan, niin tämä tynkävaihe eteläisessä päässä on hölmöä. Kadut ovat todellakin ahtaita,mutta jos sieltä ovat mahtuneet vuosikaudet ajamaan leveät linjuritkin, niin mikseivät ratikatkin? Mikä muuten estää pidentämästä sekä ysiä että kymppiä sitten sinne ihan rantaan asti? Kolmikulman lenkkiä voitaisiin hyödyntää muuhun tulevaan laajennukseen, olen visioinut mm. 24:n muuttamisesta ratikaksi yms.
 
Kadut ovat todellakin ahtaita,mutta jos sieltä ovat mahtuneet vuosikaudet ajamaan leveät linjuritkin, niin mikseivät ratikatkin?
Juuri näin. Käytännössä bussit selviävät kapeista kaduista vain siten, että tosiasiassa katu on bussin kannalta 1-kaistainen. Kohtaukset hoidetaan esim. pysäkeillä. Kadunkulmat taas hoituvat siten, että koukataan ”vihollisen” kaistan kautta. Vain siten on mahdollista, että raitiovaunua leveämpi ja sivusuuntaista pelivaraa vaativa bussi mahtuu ahtaaseen paikkaan.

Nakkiputkan kuvat ja kommentit ovat täyttä asiaa. Keinot haittojen poistamiseksi on keksitty ja olemassa ja käytössä jo vuosia sitten. Helsingissäkin on mm. Kampin radassa tehostettu äänieristystä Fredalla kun ollaan betonikannella Kampin keskuksen käytävien päällä. Uusimmat radat on tehty vaimentamalla ääntä sentin bitumipatjalla kiskon ja betonilaatan välillä.

Vriston ideat kaksisuuntavaunuista ovat myös oikein. Ehkäpä niihin vielä päädytään meilläkin kaluston monipuolistajana. Monissa kaupungeissa on osa vaunuista kaksisuuntaisia, jolloin järjestelmä kokonaisuudessaan on joustava. Yksiraiteisten osuuksien käyttö ei ylipäätään ole mikään ongelma. Nopeudella 15 km/h pääsee minuutissa 250 metriä, joka on käytännössä 2 korttelia tai lähes passeli tiiviin kaupunkirakenteen pysäkkiväli.

Antero
 
Järkevintähän silloin olisi tulla fredaa pitkin nykyistä rataa käyttäen, mutta pyhä kolmonen on jo.
Mielestäni jonkinlainen raitioteiden selkeyttämien etelässä palvelisi parhaiten. Nythän on niin että puuttuu suora yhteys keskustasta eteläisimpään päähään,mutta onko sen juuri mentävä Korkeavuorenkatua pitkin on toinen juttu. Se ysi voisi ihan hyvin kulkea kolmosen reittiä osittain niin että se oikaisisi Erottajalta Viiskulmalle, jos se Korkeavuorenkatu on niin vaikea paikka.

Osittain ymmärrän Korkeavuorenkadun problematiikan, ja miksi jotkut sen varrella vastustavat ratikkaa, vaikka selitykset tuntuvat hassuilta. Korkeavuorenkatu on nimittäin vuosien, ehkä kymmenienkin vuosien kuluessa vakiintunut jonkinlaiseksi Helsingin ainoaksi "pariisilaistyyliseksi" asuin- ja pienliikekaduksi. Se tarkoittaa mm sitä että autoilun lieveilmiöihin ja pieniin pysäköintirikkomuksiin siellä ei suhtauduta niin kielteisesti kuin kantakaupungissa yleensä. Kadulla on hyvin yleistä pysäköidä lyhyeksi aikaa niin että auto tukkii joko koko tai puolikkaan ajoradan, jos on asiaa johonkin kauppaan tai esim hakemaan lapsia hoidosta,tai jostain muusta syystä joutuu poikkeamaan jonnekin nopealle asialle. Ihmiset sen varrella ovat hyväksyneet sen asiantilan, ja pitävät joustavaa käytäntöä myönteisenä asiana. Kuitenkin ne jotka siellä ajavat, ajavat hyvin hitaasti. Ja täytyy tunnustaa että kyseisellä katua leijuu jonkinlainen latinalaistyylinen viehätys, jollaista ei muualla Helsingissä niin hyvin huomaa. Jos raitiotie tulisi, joutuisi pysäköintiä ja autolla ajoa säätelemään aivan toisella tavalla, viranomaiset puuttumaan pieniinkin rikkeisiin ja pariisilaisuus väistyisi preussilaisen ryhdin tieltä. En halua nyt leimautua miksikään "kukkahattutädiksi", mutta jos ysiä jatketaan etelään, niin pitäisi vaihtoehtoja tutkia. Ei se saisi kaatua yhteen katuun.

On mielenkiintoista seurata kuinka yhden kaupunginoasan bussi jätti ja siitä nousi kova poru,
kuitenkaan taantumuksen aikana unohdettuja suunnitelmia ei haluta nostaa esille, kuten Munkkivuori.

Enemmän pitäisi kyllä paukkuja pistää siihen että saataisiin raitiovaunu pohjoisessa ulos ns kivikaupungista, eli Munkkivuoreen, Haagoihin ja Pitäjänmäkeen. Käyttäjistä ei olisi pulaa.

t. Rainer
 
Takaisin
Ylös