Charleroin esimetro / pikaratikka

Eli samaa "metron odottamista" ja tarkoituksenmukaisten projektien jäädyttämistä on seurannut valtiollisesta väliintulosta niin Belgiassa kuin täälläkin. Toivottavasti käytäntö 50% valtiontuesta metroille ja 30% ratikoille ei toteudu meillä kirjaimellisesti, jotta tällaisilta fiaskoilta vältytään.
 
Toivottavasti käytäntö 50% valtiontuesta metroille ja 30% ratikoille ei toteudu meillä kirjaimellisesti, jotta tällaisilta fiaskoilta vältytään.

Tampereen ja varsinkin Turun taloustilanne on sellainen, että 30 prosentin valtionosuus sinänsä ei vielä saa tekemään mitään turhakeratoja, kun oman osuuden summa on kuitenkin tuntuva ja suunnittelu paikallisissa hyppysissä. Raskasmetroa näihin kaupunkeihin ei kai mikään vakavasti otettava taho ole ehdottanutkaan.

Ratikoiden uusi tuleminen Ranskassa on saanut valtion tukea vastaavia määriä tai enemmänkin, eikä siellä tietääkseni ole tehty pahoja hukkainvestointeja. Poikkeuksena pari urabussia, joissa haettiin ilmeisesti referenssiä sikäläiselle kotimaiselle teollisuudelle, mutta näissäkin mitoitus sinänsä oli aivan kelvollinen, vaunutekniikka vaan huti.
 
Toivottavasti käytäntö 50% valtiontuesta metroille ja 30% ratikoille ei toteudu meillä kirjaimellisesti, jotta tällaisilta fiaskoilta vältytään.

Metroille eli kaupunkin junille ei ole kyllä missään luvattu enempää kuin 30 %. Lähijunat eli valtion metrot saavat sen 50 %.
 
Takaisin
Ylös