Gråkallbanenin tulevaisuus

Kyllä, tämä kehitys alkoi näyttää entistä todennäköisemmältä varsinkin em. selvityksen tultua julki. Jos sen tavoitteena oli tosiaan liikenteen saaminen lakkautetuksi, selvityksen esilletulo ja tarkoitushakuisuus toimivat voimallisesti sitä vastaan.

Liikenteen jatkumisesta kertovat radan nettisivut, joita ylläpitää liikennöijä (Veolia Transport Bane AS):

http://www.graakallbanen.no/

Konsulttiselvityksen epäuskottavuudesta uutisoidaan mm. täällä:

http://www.adressa.no/nyheter/trondheim/article1197077.ece

Jossain mielessä koko kriisi on ollut mainitun Adressa-lehden aikaansaannosta. Mainitun lehden uutisointi on ollut voimakkaan raitiotiekielteisesti värittynyttä, ja tämä asenteellisuus on - paitsi kenties yllyttänyt lakkautusmielisiä poliitikkoja - myös ja ennen kaikkea tuonut asiaa niin vahvasti julkisuuteen että lakkautuksen valmistelu hiljaa, salaa ja huomaamatta kävi mahdottomaksi.

On myös muistettava, että edelleen noin kolmasosa Trondheimin valtuustosta on lakkautuksen kannalla. Lähitulevaisuudessa lakkautusta ei tule, mutta kiista pysynee silti politiikan asialistalla vielä pitkään muodossa tai toisessa.
 
Läänillä ja kaupungilla on nyt väliaikainen sopimus liikenteen rahoittamiseksi vuonna 2009. Vuoden kuluessa päätetään raitioliikenteen tulevaisuudesta kaupungissa.
 
Kaupungissa on nyt päätetty, että radan liikenne jatkuu myös tulevaisuudessa, eli lakkautukselta tämän vuoden lopussa vältytään.
 
Kaupungissa on nyt päätetty, että radan liikenne jatkuu myös tulevaisuudessa, eli lakkautukselta tämän vuoden lopussa vältytään.

Tuohan on ilahduttavaa. Onko jatko pysyvä? Vai voidaanko taas parin-kolmen vuoden kuluttua lukea uusista lakkautusaikeista?
 
Uskoisin, että vääntö jatkuu taas, ennemmin tai myöhemmin, päätöksiä mistään uusista investoinneista kun ei oikein ole, ja myös poliittinen yksimielisyys radan tukemiselta puuttuu (vaikka enemmistö nyt löytyikin).

Suuri henkinen muutos on kuitenkin käsittääkseni syntynyt Bergenin ratikkaprojektista. Monet Trondheimissa ilmeisestikin haluavat estää tilanteen jossa kaupunki olisi ainoa Norjan kolmesta suuresta kaupungista ilman raitioteitä.
 
Kyllähän Trondheim joutuisi kansainvälisesti ihan isossa julkisuudessa täysin naurunalaiseksi, jos se lakkauttaisi raitiotiet (toiseen) kertaan. Ikävä juttu vain taitaa olla, että Trondheimissä raitiotien puolustajat eivät ole järjestäytyneet sellaiseksi ryhmäksi, jota voisi luontevasti tukea kansainvälisesti. Vai löytyykö tuettavaa porukkaa? JE:lta olen ennenkin tätä penännyt.
 
En ainakaan mistään järjestäytyneestä raitioteitä puolustavasta ryhmittymästä ole kuullut. En nyt, enkä aiemmin. Mutta uskon silti, että jos lakkautus olisi saavutettavissa, sitä ajavat tahot olisivat jo saaneet tahtonsa läpi. Selkein raitioteiden asiaa perinteisesti puolustanut porukka lienevät Gråkallbanen-yhtiön aiemmat omistajat, yhtiön omistuspohjahan rakentui liikennettä vuonna 1990 palautettaessa enemmänkin talkoohengessä ratikan puolesta kuin liiketaloudellisin perustein. Samaten nykyisellä operoijalla Veolialla epäilemättä on oma lehmä ojassa. Jos olisi itsellä tai jollakin tutulla edes joku henkilökohtainen kontakti Trondheimiin, eikä olisi (usein ratikkakielteisten) tiedotusvälineiden varassa, alkuun pääsisi varmasti helpommin myös kansainvälistä tukea rakennettaessa.
 
Kannattaa tutustua GB:n kotisivuihin. Museum-sivun tai Turtrikken-sivun kautta pääsee monesta asiasta jyvälle.

Koska on kyseessä näinkin pieni raitiotielaitos kuin on, niin "vanhojen vaunujen" harrastajat tietävät ja harrastavat täällä tasavertaisesti myös tulevaisuuden asioita.

Ja täältä pitäisi löytyä koko raitiotie kolmessa minuutissa 20 sekunnissa keskustasta tunturiin. Hurjaa menoa!
http://www.graakallbanen.no/filer/gb_banen.zip
 
Mikä tämän selvityksen tulos oli?

Jotenkin sitä toivoisi, että Bergenin menestysraitiotie antaisi potkua muillekin raitiotiehankkeille Norjassa.
 
Trondheimista kantautuu uutinen, että nykyiset nivelvaunut korvattaisiin uusilla. Nykyiset vaunut ovat jo 30 vuoden ikäisiä. Siellä haluttaisiin saada vaunuja koeajettaviksi, ennen tilauspäätöstä. Toinen Helsingin Artixuista lavetille ja menoksi trøndereitten pääkylään.
 
Trondheimista kantautuu uutinen, että nykyiset nivelvaunut korvattaisiin uusilla. Nykyiset vaunut ovat jo 30 vuoden ikäisiä. Siellä haluttaisiin saada vaunuja koeajettaviksi, ennen tilauspäätöstä. Toinen Helsingin Artixuista lavetille ja menoksi trøndereitten pääkylään.
Pitkässä varressa ovat uudet vaunut. Syyskuussa on varattu 560 miljoonaa kruunua 7:lle matalalattiavaunulle.

Radalle on ostettu uusi työvaunu ja kaksi sähkönsyöttöasemaa, infraa kaupungin päässä parannetaan.

Lähde: Ja til bybane i Trondheim
 
Takaisin
Ylös