HKL:lle parkkisakotusoikeus?

Kun katsoo, minkä verran väärin pysäköityjä autoja näkee, on vaikea ymmärtää, miksei valvontaa ole enempää. Vaikkapa Pasilassa yksi ilta kymmenen aikaan kävellessä siinä reitillä pihakaduilla oli kymmenkunta autoa, joiden kuljettajat eivät viitsi pysäköidä alatasolle. Kai tuolla käynnillä rahoittaisi jo useamman tunninkin yöpäivystyksen. Kai pysäköinninvalvonnasta voisi yhden partion varata joukkoliikennereittien ja terminaalien valvontaan ilman HKL:n sakotusoikeuttakin.

Yöaikaan on linja-auton kanssa ollut todellisia ongelmia, kun pikkuautot valtaavat niitä katuja ja paikkoja, joitten läpi bussilla kuuluisi päästä, ja jonne on sinänsä tarkoituksenmukaista ajaa, vaikkei reitti sieltä kuljekaan. Vaikkapa Läntinen Teatterikuja tulee mieleen, siellä on yöllä molemminpuolinen pysäköinti. Joskus erehdyin sieltä rannan kautta ajamaan yöllä ja läpipääsy oli senteistä kiinni. Ilmeisesti kello 2 riski parkkisakon saamisesta on olematon.

Siihen viikonloppujen yövalvontaan nyt ehkä ihan turvallisuussyistä voisi ottaa pysäköinninvalvojan lisäksi pari vartijaa mukaan. Joka tapauksessa en voi kuin ihmetellä pysäköinninvalvonnan resurssienpuutetta, sillä sakotettavista ei tunnu olevan pulaa. Yksityiset valvontafirmatkin perustuivat siihen, ettei kunnallinen pysäköinninvalvonta ehdi parkkihalleihin. Jos yksityinen sai tuosta toimivan bisneksen, miksei kunnalisen pysäköinninvalvonnan resursseja lisätä?
 
Niin, eihän tuossa lainaamassasi TLL:n kohdassa puhuta seuraamuksista mitään, todetaan vaan että kiellettyä on. Joten tulkinta oli aivan oikea, jos niitä seuraamuksia ei ole määritelty.

"105 § (11.12.2002/1091)
Pysäköintivirhe ja tarpeeton joutokäynti

Ajoneuvon pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevien kieltojen ja rajoitusten rikkomisesta tuomitaan rangaistus vain, jos pysäköintivirheestä on aiheutunut tai voinut aiheutua vakavaa vaaraa tai haittaa. Muutoin virheestä määrätään suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään. "

Pysäköintivirhemaksu määrätään aina. Törkeämmissä tapauksissa kirjoitetaan sitten rikesakko.
 
Jos yksityinen sai tuosta toimivan bisneksen, miksei kunnalisen pysäköinninvalvonnan resursseja lisätä?

Helsingissä resurrseja onkin yritetty lisätä, mutta ainakaan vielä noususuhdanteen aikaan pysäköinninvalvojiksi ei löytynyt tarpeeksi halukkaita. Lisäksi kunnallinen päätöksenteko johtaa siihen, ettei tälläisiä bisnesmahdollisuuksia aina hyödynnetä. Poliitikot voittaa jättää pysäköinninvalvonnan resurssit alimitoitetuiksi, jos he ovat itsekin sitä mieltä, että väärinpysäköinti on kansalaisoikeus.
 
Niin, eihän tuossa lainaamassasi TLL:n kohdassa puhuta seuraamuksista mitään, todetaan vaan että kiellettyä on. Joten tulkinta oli aivan oikea, jos niitä seuraamuksia ei ole määritelty.

Ilman muutahan seuraukset ovat määritellyt. Tieliikennelaki nyt vaan edustaa kirjoitustavaltaan ns. blankorangaistustekniikkaa, jossa kriminalisoinnit ovat omassa luvussaan ("joka rikkoo tämän lain nojalla annettuja määräyksiä, on tuomittava jne.") tai kokonaan eri laissa (rikoslaissa). Kuten jo tulikin todetuksi, TLL:n 105 § määrittelee rangaistuslajit enemmän ja vähemmän röyhkeitä tapauksia varten, rangaistusasteikot sitten löytyvät pysäköintivirhemaksulaista ja rikoslaista.

Ei se YLE:n ilmoittelema tulkinta oikea ollut. Toimittaja nyt vaan oli tasan niin valistunut kuin Yleisradion keskimääräisen päivystävän toimittajan voi kuvitella - valitettavasti - olevan.
 
Yksityiset valvontafirmatkin perustuivat siihen, ettei kunnallinen pysäköinninvalvonta ehdi parkkihalleihin.. Jos yksityinen sai tuosta toimivan bisneksen, miksei kunnalisen pysäköinninvalvonnan resursseja lisätä?

Eipä tästä kauaa ole kun Helsingin kaupunki lupasi lisätä pysäköinnintarkastajien virkoja, ja nimenomaan valvomaan yksityisiä alueita. Ilmeisesti vastavetona sille että yksityisten valvontayritysten toiminta todettiin hovioikeudessa lain vastaiseksi.

Poliitikot voittaa jättää pysäköinninvalvonnan resurssit alimitoitetuiksi, jos he ovat itsekin sitä mieltä, että väärinpysäköinti on kansalaisoikeus.

Joukko kansanedustajia on tehnyt aloitteen lakimuutoksesta, jolla yksityinen yritys voisi poliisin luvalla toimia kunnallisen valvonnan apulaisena. Yksityinen yritys valvoisi pysäköintiä mutta virhemaksut menisivät kunnalle/valtiolle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ei se YLE:n ilmoittelema tulkinta oikea ollut. Toimittaja nyt vaan oli tasan niin valistunut kuin Yleisradion keskimääräisen päivystävän toimittajan voi kuvitella - valitettavasti - olevan.

Oli se valitettavasti käytännössä oikea. Ratikan tielle pysäköiminen on kiellettyä ja seuraamuksiakin on määrätty teoriassa, mutta käytännössä seuraamuksia ei tule läheskään aina. Kun auto on pysäköitynä ratikan tielle, tärkeintä on saada auto pois. Siksi kuljettajaa tavoitellaan puhelimitse ja pyydetään siirtämään auto. Jos H055 ehtii paikalle, H055 miehistö siirtää auton, eikä heillä ole sakotusoikeutta. Pysäköinninvalvojia ei näissä tilanteissa yleensä paikalla nähdä.

Joskus auton omistajan tavoitteluun tai muuhun patisteluun tarvitaan poliisia. Tietääkseni näissä tilanteissa poliisit eivät yleensä syystä tai toisesta seuraamuksia määrää, vaikka voisivatkin.
 
Uusi laki ajoneuvojen siirtämisestä astuu voimaan 1.4.2009:

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2008/20080828

"Jos pysäköinti aiheuttaa huomattavaa haittaa tien käytölle, poliisi, tienpitoviranomainen tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa lähi- tai varastosiirron viipymättä."

"Ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirtojärjestelyistä, siirtämisestä, säilyttämisestä ja hallinnoinnista aiheutuneet kustannukset."

"Jos omistaja tai haltija ei nouda varastoon siirrettyä ajoneuvoa 30 päivän kuluessa sen jälkeen, kun hänen on katsottava saaneen tiedon lainvoimaisesta siirtopäätöksestä, ajoneuvo siirtyy sen kunnan omistukseen, jonka alueelta ajoneuvo on siirretty."
 
HKL(-raitioliikenne) lienee tässä tapauksessa lain kannalta tienpitoviranomainen mikäli pysäköinti tapahtuu raiteiden ulottuman sisällä. Miten on?

Uutena juttuna lienee myös tuo poisvientikappale. Lain astuttua voimaan tämä viranomainen saa viedä häiriökulkuneuvon pois saman tien. Tuleekohan yleisönosastoille kuinka paljon valitusvirsiä?

Hyvää aprillipäivää itse kullekkin.
 
Laki on astunut voimaan jo toissapäivänä.

Ainakin Hesarin mukaan yleinen käsitys vaikuttaa olevan että HKL:ää ei lasketa tienpitoviranomaiseksi raiteiden ulottuman sisällä, joten pysäköinninvalvonnan kanssa pitää jatkaa yhteistyötä. Lain mukaan tienpitoviranomainen on yhtä lailla oikeutettu suorittamaan tien käyttöä huomattavasti haittaavan eli kiskoilla olevan kaluston lähi- tai varastosiirtoja harkinnan mukaan viipymättä.
 
Vs: Esikaupunkiratikoiden tekniset mahdollisuudet Helsingissä

pysäköintivirhemaksujen määräämisen siirtäminen jollekin kilpailetulle yksityiselle toimijalle, joka maksaisi työntekijöille provosiopalkkaa kyllä jo vaikuttaisi paikkojen käyttöön. Ainakin turhat romut katoaisivat katujen varsilta ja paikkojen saatavuus paranisi reilusti.
Tämä on hyvin vaarallinen ajatus. Se voi toki kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta edes virkamiehen hoitamana provisiopalkka sakkojen määrään perustuvana ei ole hyvän hallinnon mukaista. Provisiopalkka yksityisen yhtiön työntekijän määräämien sakkojen määrän nojalla on mafiatouhua, mikä pysyköön suloisen Suomemme rajojen ulkopuolella.

Myöskään kuukausipalkalla ei tule yksityistää merkittävää julkisen vallan käyttöä (sakkojen / julkisoikeudellisten maksujen määrääminen), ja se olisi sitä paitsi räikeästi Perustuslain 124 § vastaista.

Pysäköintivirhemaksujen mätkähtämisen todennäköisyyttä voi kasvattaa lisäämällä pysäköinninvalvonnan henkilökuntaa. Pysäköintivirhemaksun on myös oltava riittävän kova, jotta tulee kannattavammaksi maksaa mieluummin joka kerta pysäköintimaksu, ja jotta valvonnan kulut tulevat katetuiksi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Esikaupunkiratikoiden tekniset mahdollisuudet Helsingissä

Tämä on hyvin vaarallinen ajatus. Se voi toki kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta edes virkamiehen hoitamana provisiopalkka sakkojen määrään perustuvana ei ole hyvän hallinnon mukaista. Provisiopalkka yksityisen yhtiön työntekijän määräämien sakkojen määrän nojalla on mafiatouhua, mikä pysyköön suloisen Suomemme rajojen ulkopuolella.

Myöskään kuukausipalkalla ei tule yksityistää merkittävää julkisen vallan käyttöä (sakkojen / julkisoikeudellisten maksujen määrääminen), ja se olisi sitä paitsi räikeästi Perustuslain 124 § vastaista.

Tuskin tuo perustuslain vastaista on. Muita lakeja pitäisi kyllä muuttaa.

Pysäköintivirhemaksujen mätkähtämisen todennäköisyyttä voi kasvattaa lisäämällä pysäköinninvalvonnan henkilökuntaa. Pysäköintivirhemaksun on myös oltava riittävän kova, jotta tulee kannattavammaksi maksaa mieluummin joka kerta pysäköintimaksu, ja jotta valvonnan kulut tulevat katetuiksi.


Miten olisi tälläinen tekninen ratkaisu ja pysäköinninvalvonnan siirtyminen nykyistä enemmän vuorotyöhön.

Ratkaisun kuvaus: Kuvataan kaikki kadut tiedostoon, johon merkitään sallitut pysäköintialueet . Pysäköinninvalvoja ajaa autolla ja autoon asennettu kamera ja tietokone seuraa kadun reunaa, onko väärin pysäköityjä autoja. Jos auto on väärin pysäköity, tietokone tunnistaa väärin pysäköidyn auton, lukee rekisterinumeron ja kirjoittaa sakkolapun. Pysäköinninvalvoja tarkistaa, että sakko on oikein ja laittaa lapun auton tuulilasiin.

Pysäköinninvalvonnan tehokkuus moninkertaistuu tuolla tekniikalla, kun laajoja alueita voidaan valvoa ajonopeuksilla eikä pysäköinninvalvojan tarvitse ítse kirjoittaa sakkolappuja.
 
Raitiovaunukiskoille pysäköinnistä 50 euron sakko on ainakin naurettavan pieni. HKL:llä pitäisi olla sakotusoikeus ja sopiva sakon/siirtomaksun koko olisi minusta 500 euroa.

En tiedä auttaisiko sakon korottaminen paljoakaan. Jos autoilija pysäköi erehdyksessä väärään paikkaan niin kovakaan sakko ei estä vahinkoa tapahtumasta. Erehtyneen ihmisen tuntuvalla kurittamisella saadaan aikaan pelkkää katkeruutta. Tahallisesti kiskoille pysäköivä lienee taas useinkin henkilö, jota sakon suuruus ei voisi vähempää kiinnostaa, koska hänellä ei ole sitä aikomustakaan maksaa.
 
Naurettavan suuret sakkomaksut ovat oma juttunsa, auton säilöönottaminen toinen. Ihanteellisesti väärin pysäköidyt autot vietäisiin samantien varastoon omistajaansa odottamaan, tosin käytännössä juurikin yllämainitun tapaisen karttakoneen avulla skannaten ja hinauksia tilaten. Parkkisakot ovat ihanteellisia luvallisilla parkkipaikoilla satunnaisesti maksuja maksamatta jättäville, mielellään niin että maksu kertaantuu tai muuttuu poishinaukseksi toistuessaan usein: mahtaa yksityisyyden suoja estää tämän nykytilanteessa.

Poishinaushan itsessään (eli kaukosiirto) on nykylain puitteissa sovellettavissa lähes joka tilanteeseen. Lähisiirrot eli siirrot luvattomalta luvalliseen paikkaan lienevät kuitenkin yleisempiä.
 
Takaisin
Ylös