Raitiovaunuhavaintoja - maaliskuu 2009

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Oli muuten tänäänkin (17.3.). Eipä tuohon muuten olisi huomiota kiinnittänyt, mutta kuljettaja päätti Kaivokatua länteen ajaessaan tukkia Rautatientorilta lähtevien bussien ulosajon. Noh, voittihan ratikkakuski muutaman sekunnin kun pääsi suoraan edellä olleen Nr:n perässä pysäkille eikä tarvinnut busseja odotella, joten lienee sallittua...

Noh, onneksi bussitkin osaavat koheltaa Kaivokadulla. Mm. jotkut 65A:n/66A:n kuskit eivät tunnu tietävän että "ratikkamallinen" liikennevalotolppa on ihan heitä varten Seurahuoneen edessä että ei tarvitsisi henkilöautojen valoa odotella. Tähän tietysti vielä se että etuylitys on viereisellä kaistalla.
 
Mm. jotkut 65A:n/66A:n kuskit eivät tunnu tietävän että "ratikkamallinen" liikennevalotolppa on ihan heitä varten Seurahuoneen edessä --

Itsekin olen sitä kyseisten bussien kyydissä ihmetellyt, lähinnä siis sitä, että millä valoilla ohjataan mitäkin. Toisaalta lainmukaisuus vähän epäilyttää: voiko ratikkavaloilla todella ohjata myös busseja? Onko järjestelyyn pyydetty poikkeuslupa vai onko se tosiaan sallittua muutenkin? Onko samanlainen järjestely muuten myös Aleksis Kiven kadun ja Sturenkadun risteyksen 9/58-pysäkillä?
 
On. Myös Itämerenkadun päässä on vastaava. Ainakin Tukholmassa bussikaistoilla käytetään vallan "ratikkavaloja".
 
18.03.2009

Hiomavaunu 2119 ajoi uuden Mikonkadun läpi tänään 12:30. Aikaisemmin aamulla Aleksi-Mikonkatu-vaihdetta käänneltiin koestusmagneetilla.

Työkaverien puheista päätellen myös laippauran puhdistaja on käynyt pätkällä. Kaivokatu - Mikonkatu s.1 vaihde oli käännettynä ja piti kuulemma kääntää suorille raudalla.
 
Itsekin olen sitä kyseisten bussien kyydissä ihmetellyt, lähinnä siis sitä, että millä valoilla ohjataan mitäkin. Toisaalta lainmukaisuus vähän epäilyttää: voiko ratikkavaloilla todella ohjata myös busseja? Onko järjestelyyn pyydetty poikkeuslupa vai onko se tosiaan sallittua muutenkin? Onko samanlainen järjestely muuten myös Aleksis Kiven kadun ja Sturenkadun risteyksen 9/58-pysäkillä?

Itse ihmettelin samaa asiaa jo noin vuosi sitten toisessa ketjussa, mutta asia ei silloin tuntunut kiinnostavan ketään. Nythän näitä bussien S-valo-ohjauksia on tullut tosiaan yhä enemmän, joten siinä ei sitten kai ole mitään lainmukaisesti väärää.
 
Missä vaiheessa on bussikaistaa ohjaavien valojen standardointi? Järkevintä on mielestäni käyttää vastedeskin raitiovaunuopasteita, joiden alle tai päälle sijoitetaan pieni bussi- tai raitiovaunukyltti. Näin autoilija ei epähuomiossa sekoita valoja keskenään, ja moniselitteisissä tilanteissa voi olla rinnakkain bussikaistan ja raitiovaunukaistan liikennevalot.
 
Itse ihmettelin samaa asiaa jo noin vuosi sitten toisessa ketjussa, mutta asia ei silloin tuntunut kiinnostavan ketään. Nythän näitä bussien S-valo-ohjauksia on tullut tosiaan yhä enemmän, joten siinä ei sitten kai ole mitään lainmukaisesti väärää.

Ihan lyhyesti voisin sanoa, että vaikka se ei ihan natsaisikaan nykylakien mukaan, itse en pahoita yhtään mieltäni, jos näin kuitenkin toimitaan. Toivotaan vain, ettei tästä nosteta mitään meteliä, koska lain rikkominen taitaa olla paljon helpompaa kuin niiden muuttaminen :). Tokihan se mahdollinen muutos ("...raitiovaunu- ja bussiliikennettä...") olisi asiallista tehdä heti, ettei se metelin nosto tapahdu sitten juuri siinä vaiheessa, kun Suomessa opitaan järjestämään joukkoliikennettä sellaiseen tapaan, että autoliikenteestä joudutaan ottamaan jotain pois.
 
Säädös ei missään tapauksessa ole lain tasoinen vaan kyseessä on Liikenne- ja viestintäministeriön asetus tieliikenteen liikennevaloista. Ministeriön asetuksen voi muuttaa asianomainen ministeri lain (tieliikennelaki) nojalla.

Asetus antaa ymmärtää raitioliikenteen liikennevalojen olevan vain raitioliikenteen ohjaukseen tarkoitettuja (37 §). Sama säädös tosin ei tunne Jokeri-valoja vaan vastaavat valot ainoastaan raitioliikennettä risteävää liikennettä ohjaamista varten (30 §, 2 mom).
 
HKL poikkeusinfo sanoi:
Raitiolinjat: 1 Käpylän suuntaan ja 1A Käpylän suuntaan, poikkeusreitti.Ajetaan Uintikeskus - Pasilanasema - Uintikeskus. Käpylä jää ajamatta. Syy: este raiteilla. Paikka: Pohjolankatu. Arvioitu kesto: 09:19 - 09:40.

Lieneekö tällaista poikkeusreittiä ykkösellä ennen ollutkaan?
 
Eikös ennen käytetty poikkeusreittinä paavalinkirkon silmukkaa? Nyt tuo pasilan aseman kautta kiertäminen poikkeustilanteissa on ihan kätevää ja linja pystyy noudattamaan omaa reittiä hitusen pidemmälle.
 
Eihän tuo Pasilan kiertäminen vielä mitään. Oikeasti erikoinen ykkösen poikkeusreitti oli tänään Mannerheimintien kautta ;) Vaunu 152 1A:n kilvissä siis havaittu tänään kääntymässä Manskulta Nordenskjöldinkadulle.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös