Kampusratikka

506:n liikenne tökki jo ennen Hakamäentien remonttiakin melko pahasti.

Jos vuoroja tihennetään tuntuvasti siitä tulee Mannerheimintien liikennettä muistuttava bussisumppu, jossa saman linjan autot huristaa peräkanaa.

Raideliikenne on paras ratkaisu ruuhkassa luotettavuutensa ansiosta.
En ole Koskelankadulla juuri bussissa istunut, mutta aikoinaan ajoin sitä henkilöautolla, ja kyllä se on täysin toivoton väylä ruuhka-aikaan. Hakamäentie tai ei.
 
Eikö? Minä veikkaisin, että verotulojen lasku vaikuttaa myös joukkoliikenteen rahoitukseen ja edessä on vuosia, joiden aikana liikennettä joudutaan karsimaan.
Kauheata! Ennustatko vuosia kestävää lamaa?
Helsingillä on nyt kuitenkin se miljardin potti, jota aiotaan syödä näin lama-aikaan.
Ei raitiolinja tietenkään ole lamanpurkua, mutta sopii muuten hyvin kaupungin visioihin ja hankkeisiin kiskoliikenteen lisäämiseksi. Neljän vaunun pyörittäminen ma-pe ei veisi kovin kummoista siivua esim tuosta potista.
Minulla ei ole emmeitä Emmeä eikä matkustajamääriä arvioimaan. Jätän sen viisaammille. Ja toivon, että ottavat oikeat asiat huomioon.
 
Samaa mieltä. Kokeileminen ei maksa muuta kuin nuo yhden vuoden liikennöintikustannukset, ja siihen täytyisi olla varaa. Jos matkustajia ei ole tarpeeksi, niin lopettaminen vuoden jälkeen ei ole jättänyt jälkeensä turhia investointeja, ainoastaan liikennöintikulut on maksettu.

Ylipäätään olisi nyt tunnustettava, että yhteys Arabiasta ja Kumpulasta Pasilaan on tärkeä ja tarpeellinen, ja palvelu ei ole sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Ensiapuna tämä kampusratikka nostaa nopeasti palvelun oikealle tasolle, ja sitten voidaankin rauhassa kiistellä siitä, millainen bussikatu tehdään ja minne vai tehdäänkö ollenkaan.

Nyt vaan on vaarana se, että bussikadusta kiistellään hamaan maailmanloppuun asti, ja sillä aikaa yhteys pysyy yhtä huonona kuin se on nyt.


Olen täysin samaa mieltä.

Näyttää kuitenkin siltä, että tässä(kin) asiassa on kyse oikeasti joidenkin asianomaisten "kasvojen menettämisen" pelosta.

Paras ratkaisu olisi kokeilla toimiiko Alkun esitys käytännössä, kokeilulla ei menetetä juuri mitään. Mutta saadaan ainakin kokemusta ja alueen asukkaille hyvää mieltä.

Tästähän on juuri kyse joukkoliikenteessä, asiakkaiden tarpeiden mahdollisimman tasokkaasta palvelemisesta.

En käsitä miksi päättäjien on niin vaikeata ymmärtää asukkaiden tarpeita ja toiveita. :icon_frown:
 
En käsitä miksi päättäjien on niin vaikeata ymmärtää asukkaiden tarpeita ja toiveita. :icon_frown:

On niillä siellä kuvernöörin toimistossa taasen aamulla hauskaa, kun lukevat näitä juttuja.
Voisivat joskus katsoa vähän peiliin ja miettiä sitä kuinka avoimia he ovat suunnitelmistaan kaupunkilaisille käyttäjille.
 
Kampusratikka on ihan hyvä idea,mutta se tyrmätään päällekkäisyys-argumentilla.
Eihän se ulotu Espooseen asti.
Ehdotan lisäyksenä, että 506:n reitti katkaistaan Pasilaan. Ehdotan myös,että klo 18.30:n jälkeen 506 liikennöi kuten nykyisin, sen liikennöintiaikaa jatketaan.
 
Jos vilkaisit sitä linkkaamaani postia, niin siinä olikin kyse juuri siitä, voisiko tätä Sturenkadun kautta kulkevaa kampusreittiä ajaa ratikan sijasta bussilla. Ei oikein voi.

Perusteesi sille, etteikö Sturenkadun kautta voisi ajaa bussilla Arabia - Pasila -linjaa, olivat kyllä aivan tuulesta temmattuja. Sinänsä sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska bussilla on parempi ajaa Koskelantien kautta, jolloin saadaan ajettua Kumpulan kampuksen kautta.

506:n liikenne tökki jo ennen Hakamäentien remonttiakin melko pahasti.

Jos vuoroja tihennetään tuntuvasti siitä tulee Mannerheimintien liikennettä muistuttava bussisumppu, jossa saman linjan autot huristaa peräkanaa.

Hakamäentien remontin valmistuttua liikenne sujuu paremmin kuin ennen remonttia, koska remontissahan lisätään Hakamäentien välityskykyä.

Siinä vaiheessa kun bussilinjalla alkaa olla niin tiheä liikenne, että se ketjuuntuu, ollaan usein jo varsin tiheissä vuoroväleissä (luokkaa 5 - 6 min, jolloin ketjuuntuneenakin vuoroväli on 10 min luokkaa). Tiedelinjalla on vielä pitkä matka siihen, tosin länsimetron liityntälinjastosuunnitelmassahan näin tiheää liikennettä on esitetty.
 
Kiitos kaikille kiittämisestä. En kuitenkaan ole tehnyt raporttia yksin, eikä Kampusratikka ole yksin minun ideani. Näin HU:n jutun vasta äsken, ja siinähän kirjoitetaan aivan oikein, että olen työryhmän jäsen. Joten kiitokset myös muille mukana olleille.

Mukava lukea kommentteja niiltä, joilla on omaa kokemusta yhteyksistä Kumpulaan ja Arabiaan. Itse olen kuullut käyttäjien kommentteja ensi kerran vuoden 2006 alussa, jolloin kampuksen väki kutsui kaupunkisuunnittelulautakunnan kuulemaan omia näkemyksiään. Tuolta vierailulta syntyi tämä nettisivuni.

Tässä keskustelussa on epäilty, olisiko kampusratikalla käyttäjiä. Väitän, että olisi. Kampuksen väen viesti oli jo 3 vuotta sitten ja on edelleen, etteivät tarjotut yhteydet 506 ja kävely riitä. Kampusratikka tarjoaa parannusta juuri niihin asioihin, miksi 506 ja kävely eivät kampuksella asioiville riitä: 506 on epävarma eikä juuri nopeampi kuin kävely. Kävely on toki terveellistä, mutta se ei ole joukkoliikenteen palvelua. Kyse on siis sekä matka-ajasta että matkan laadusta.

Parasta Kampusratikassa on kuitenkin se, että se voidaan toteuttaa heti. Pidin jo 2006 törkeänä sitä, ettei kaupunki piittaa lainkaan siitä, että Pasilasta Kumpulaan matkaavat menevät töihin joka aamu, mutta kaupungilla – ja poliitikoilla – on aikaa pallotella asiaa vuosia. Ja nytkin on mennyt taas jo 3 vuotta!

Kustannuksista totean, ettei joukkoliikenneverkkoa voi laskea siten, että pohditaan, mitkä linkit voidaan jättää pois tai palvelua ainakin heikentää kustannusten vähentämiseksi. Joukkoliikenteen käytön määrää järjestelmän palvelutaso. Puuttuvan tai huonon linkin korjaaminen lisää joukkoliikenteen käyttöä korjatun linkin ympäristössä. Siksi ei voi ajatella niin, ettei linkkiä kannata korjata kuten tässä tapauksessa siksi, että jos korjausta ei tehdä, on asiakkaiden pakko jatkaa huonon palvelun käyttöä. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei joukkoliikenne kokonaisuutena ole taloudellisesti kannattavaa, joten sitä ei edes voi kehittää talouden perusteella. Kehityksen tavoite ja mittari on käytön lisääminen. Taloushan paranee käyttöä vähentämällä.

Antero
 
Perusteesi sille, etteikö Sturenkadun kautta voisi ajaa bussilla Arabia - Pasila -linjaa, olivat kyllä aivan tuulesta temmattuja.

Olivatko? Se johtuu varmaan siitä että olen lukenut liikaa Suy:n esityslistatekstejä vaikkapa Jätkäsaaresta tai Kampista :lol:
 
Ei tässä muutakaan voi kuin toivottaa onnea Anteron tiimille tuulimyllytaisteluun! :lol:
 
Kustannuksista totean, ettei joukkoliikenneverkkoa voi laskea siten, että pohditaan, mitkä linkit voidaan jättää pois tai palvelua ainakin heikentää kustannusten vähentämiseksi. Joukkoliikenteen käytön määrää järjestelmän palvelutaso. Puuttuvan tai huonon linkin korjaaminen lisää joukkoliikenteen käyttöä korjatun linkin ympäristössä. Siksi ei voi ajatella niin, ettei linkkiä kannata korjata kuten tässä tapauksessa siksi, että jos korjausta ei tehdä, on asiakkaiden pakko jatkaa huonon palvelun käyttöä. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei joukkoliikenne kokonaisuutena ole taloudellisesti kannattavaa, joten sitä ei edes voi kehittää talouden perusteella. Kehityksen tavoite ja mittari on käytön lisääminen. Taloushan paranee käyttöä vähentämällä.

Tämä on mun mielestä tärkeä pointti ja tähän löytyy muuten esimerkki myös juuri Arabian suunnalta. Kun linja 8 pidennettiin Arabiaan, niin se tapahtui käytännössä siten, että HKL pakotettiin siihen. Lobbaus oli kovaa, ja lobbaajat voimakkaita. Kun HKL:lla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua, niin jlk:n esityslistassa ei puhuttu mitään Emme-ennusteista eikä ylipäätään siitä, minkä verran tuolle yhteydelle olisi käyttöä. Kunhan vaan todettiin, että pitää tehdä ja tehdään.

Veikkaan, että jos Emme-ajot olisi tehty (ja ehkä tehtiinkin, kuka tietää), niin tulos olisi ollut, ettei kannata jatkaa kasia. Johan sieltä Arabiasta oli yhteyksiä Sörnäisiin vaikka kuinka paljon sekä bussilla että ratikalla, tuskin Emme olisi ennustanut kasille juurikaan käyttäjiä. Mutta Emmestä ja rahasta välittämättä tuo yhteys tehtiin, ja katso: ihme on tapahtunut. Kasissa on matkustajia!

Tänä päivänä kasia käytetään Arabiasta todella paljon, niin paljon, että vaunuissa ollaan jo aika ruuhkatunnelmissa. Eivätkä kaikki suinkaan jää pois Sörnäisissä, vaan jatkavat Hesarille ja Oopperalle asti. Mahtaako kasin kuormat olla peräti suuremmat kuin kutosen yhteisellä osuudella?

Joukkoliikenne kun ei ole loistavaa bisnestä, vaan ennen kaikkea palvelua, niin nykyistä useammin soisi suunnittelun tapahtuvan muusta kuin rahanäkökulmasta. Toki tietysti maltti säilyttäen, että sellaiset älyttömyydet kuin vaikkapa bussi 53 voitaisiin jättää toteuttamatta.
 
Perusteesi sille, etteikö Sturenkadun kautta voisi ajaa bussilla Arabia - Pasila -linjaa, olivat kyllä aivan tuulesta temmattuja. Sinänsä sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska bussilla on parempi ajaa Koskelantien kautta, jolloin saadaan ajettua Kumpulan kampuksen kautta.
Ei saada ajetuksi. KS-lautakunta päätti kevättalvella 2006, että tehdään pikaratkaisuna katulämmitykset, jotta bussit voivat kiertää Kumpulan kukkulan kautta. Tosin tämä ajatus ei innostanut operoinnista vastaavia siksi, että se hidasti bussien ajoaikoja.

Hanke kaatui kuitenkin siihen, että lämmityksestä tuli yksi tarjous, joka maksoi liikaa.

Viime vuoden lopulla kun asia noin 2,5 vuotta katulämmitysepisodin jälkeen tuli lautakuntaan uudestaan, oltiin valmiita maksamaan katulämmityksestä se, mitä se maksaa. Muistelen kuitenkin bussimiesten arvelleen, ettei katulämmityskään ole täydellinen ratkaisu. Lunta voi tulla niin reippaasti, ettei sulatusteho riitä. Kun ensimmäinen auto hyytyy mäkeen, seuraavat voivat tietenkin sitten ajaa vanhaa reittiä. :(

Eli kukkulalle rakentaminen on ollut virhe sinänsä ajatellen, että alueen sisälle saataisiin joukkoliikenne. Toisiksi fiksuin ratkaisu lienee Hämeentien ja Kustaa Vaasan tien risteykseen ideoidut jalankulkurakenteet, kuten katettu silta Kustaa Vaasan tien yli ja koneellinen tasonvaihto. Kampuslaiset pitivät tätä parempana vaihtoehtona kuin yhtä bussilinjaa alueen läpi, koska siitä huolimatta alueelle tullaan sekä etelästä että pohjoisesta Hämeentien reittiä, mihin katulämmitykset eivät vaikuta.

Antero
 
Paras ratkaisu olisi kokeilla toimiiko Alkun esitys käytännössä, kokeilulla ei menetetä juuri mitään.

Juurikin näin. Vuoden kokeilun jälkeen varmasti nähdään jo toimiiko homma vai ei. Lisäksi "5"sen ja 506sen matkustajamäärävertailun perusteella (välillä Pasila-Arabia) voitaneen tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä myös siitä kuinka jatkossa bussilinjoja kannattaa tai ei kannata korvata ratikkalinjoilla.
 
Tämä linja olisi hyvä alku uudelle poikittaiselle ratikkalinjalle. Pasilasta linjaa voisi jatkaa sillan yli ja suoraa Pasilanraitiolle (ei Kyllikinportin kautta kuten seiska), Nordenskjöldinkatu - Reijolankatu ja kääntö jonnekin Meilahteen (Klinikoille?). Linja voisi täten korvata osittain bussilinjan 58B, jonka voisi typistää lännessä.
 
Minultakin kannatukseni ehdotetun linjan kokeiluun! Olisi oikein mielenkiintoista nähdä millaisen menestyksen linja saisi.

Siltä varalta, että kaupungissa valtaapitävät haluaisivat mieluummin satsata raskaampaan kalustoon ja kunnon kapasiteettiin, miten olisi seuraava? Suora junayhteys Pasilan asemalta Arabian kampukselle väliasemina Mäkelänrinteen uimakeskus ja Kumpulan kampus.

Tiedä kuinka tarkka Liven kartta on, mutta sen mukaan Pasilan aseman laiturin 1 rataa pitkin pääsisi itään vievään tunneliin. Tunnelista rata putkahtaa maan päälle uimakeskuksen takana. Vähän ennen Hämeentietä voitaisiin aloittaa uusi rata, joka käännettäisiin Kumpulan kampusalueen alittavaan tunneliin ja edelleen Hämeentien ali Arabian kampusalueelle. Kumpulan asemalle tulisi sisäänkäynnit kampusalueelle sekä Hämeentien pysäkeille/kauppakeskukseen. Seuraava asema voisi sitten olla Arabian kamppuksella. Sitä seuraava... Viikin suunnassa varmaankin. ;D
 
Takaisin
Ylös