Kauppatori: Helsinki

Nykyisin linjojen 1 ja 2 pysäkillä Kauppatori on paljon enemmän käyttäjiä kuin Ritarihuoneen pysäkillä. Sen lisäksi Presidentinlinnan pysäkki olisi Suomenlinnan lauttaterminaalin vieressä...
Kuinka paljon "paljon enemmän" on tällä kertaa lukuina, eli mitkä ovat pysäkkien käyttäjämäärät?
 
Presidentinlinnan edessä oleva pysäkki olisi alttiimpi häiriöille kuin Ritarihuoneen pysäkki. Esimerkiksi kerran kuussa eri maiden uudet lähettiläät jättävät valtuuskirjeensä presidentille ja tällöin liikenne katkeaisi. Jos tulee vaikka neljä lähettilästä niin kunniakomppania marssii neljä kertaa Linnaan ja pois n. kahden tunnin aikana ja varsinainen tilaisuus hymneineen katkaisee vielä liikenteen n. viideksi minuutiksi.
 
Vuosina 1909-1939 katajanokan ratikat kulkivat nimenomaan presidentin linnan edestä pohjois espanaladia pitkin
Lähde: http://www.raitio.org/ratikat/helsinki/linjasto/linjat/linja5.htm

Ja pohjois espanaladista sen verran että siinä oli raitioliikennettä myös välillä Uniomimkatu-Heikinkatu(nyk. mannerheimintie) vuosina 1890-1908, hevoraitiotien aikana siitä kulki lapinlahden/Marinsairaalan linja ja raitioteiden sähköistyksen myötä sille siirtyi kaivopuiston linjan eli keltaisenlinjan vaunut. kyseisen linjaosuuden käyttö loppui raitioteiden kaksiraiteistaminsen myötä.
 
Takaisin
Ylös