Mittausajoja kaikilla raiteilla

Antero Alku

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
7,552
Tänään ja ensi viikon alussa ajetaan vaunulla 52 mittausajoja. Mittausta tehdään koko rataverkolla, eli ajetaan myös raiteita, joilla ei ole säännöllistä käyttöä. Vaunun voi siten onnistua pongaamaan mm. Arenan silmukassa, Linjoilla, ajamassa Eduskuntatalon edustalta Arkadiankadulle, Paavalin kirkolla, Kauppatorin 0-raiteella jne.

Ajoilla on suunniteltu reitii, mutta ei aikataulua, silla reitti etenee siten kuin muu liikenne sallii. Ajo alkaa tänään lauantaina klo 10 Vallilasta. Mittausajot alkoivat jo eilen noin klo 16 aikaan.

Antero
 
Mitä siinä ajossa mitataan? Ratverkkoa vai jotain vaunussa? Eikös se vaunu 52 on matkustaja määrien mittausvaunu myöskin?

/Skurubisin
 
Mitä siinä ajossa mitataan? Ratverkkoa vai jotain vaunussa?
Rataverkkoa. Mittaukset tulivat valmiiksi tänään sunnuntaina, eli linjaverkoston kaikki raiteet on ajettu. Varikkoraiteita ajettiin vain pari malliksi. Vaunu 52 on peruskorjauksesta valmistumassa oleva vaunu, joka ennen viimeistelyä otettiin tähän mittausajoon.

Taitaa olla 52 jo valmistunut peruskorjauksesta...? Näin k.o. vaunun perjantaina Pohjolanaukiolla mittauslaitteiden kera ja vaunu näytti tuoreissa maaleissaan valmiilta linjalle laitettavaksi - kunhan mittauslaitteet vain poistetaan. ;)
Myös vaunussa 52 on järjestysnumeron 5-tarrat sitä vanhempaa fonttimallia.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Taitaa olla 52 jo valmistunut peruskorjauksesta...?
Kyllähän vaunu toimi kolmena mittauspäivänä, jotka osaltaan tekivät katsastuksen ja liikenteeseen hyväksymisen koeajojen virkaa. Mutta on siellä vähän viimeisteltävää vielä, ennen kuin se linjalle käy. Istuinpäällisistä lähtien.

Antero
 
Mitä siinä ajossa mitataan? Rataverkkoa vai jotain vaunussa?
Rataverkkoa. Mittaukset tulivat valmiiksi tänään sunnuntaina, eli linjaverkoston kaikki raiteet on ajettu. Varikkoraiteita ajettiin vain pari malliksi.

Mitkä olivat tulokset? Raidepituus, suurin kaltevuus, pienin kaarresäde vai mitä? Jos noista saisit koostettua vaikkapa vain sivun mittaisen artikkelin lehteen ammattilaisten ja harrastajien luettavaksi, olisi se oikein mielenkiintoista!
 
Tuloksina tiedetään, miten Nr-vaunun telit ja akselit poikkeavat asennoiltaan toisistaan ja miten vaunu kokonaisuutena muuten kulkee Helsingin radalla.

Jos tällä ja parina tulevana viikkona satutte näkemään lähinnä öisin raiteen mittausta mittalaitteilla, niin kyse on rataverkon mittauksesta. Rataverkosta mitataan raiteen geometriaa, kuten kallistusta, suoruutta jne. sekä ulottumia.

RHK:lla on vastaavia mittauksia varten EMMA-mittausvaunu. Raitioteillä ei yleensä ole omia mittavaunuja tai työnnettäviä mittalaitteita, koska niitä tarvitaan harvoin. Ja kun verkot eivät ole yhtä laajoja kuin rautatieverkot, kevyet käsikäyttöiset laitteen ovat kätevämpiä kuljetettaviksi kaupungista toiseen.

Antero
 
Jos tällä ja parina tulevana viikkona satutte näkemään lähinnä öisin raiteen mittausta mittalaitteilla, niin kyse on rataverkon mittauksesta. Rataverkosta mitataan raiteen geometriaa, kuten kallistusta, suoruutta jne. sekä ulottumia.

Samat mittaukset kannattanee sitten suorittaa heinäkuussa uudestaan. Voi olla että rataverkko on tuolloin pari metriä pitempi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Samat mittaukset kannattanee sitten suorittaa heinäkuussa uudestaan. Voi olla että rataverkko on tuolloin pari metriä pitempi.

Jos viittaat lämpöpitenemiseen, näinhän ei kuitenkaan ratikkaverkolla käy, kuten ei nykyään rautateilläkään, vaan piteneminen muuttuu jännitykseksi, koska kiskot ovat kiinteästi asennettuja.
 
Takaisin
Ylös