Jokerin raideleveys

Nykyiset raitiotiet voidaan jatkaa Jokerille kuten aiemmin ketjussa on todettu:
- Munkkiniemestä Otaniemeen ja Tapiolaan
- Munkkiniemestä ja Pikku-Huopalahdesta Leppävaaraan, Pitäjänmäelle ja Huopalahteen
- Käpylästä Maunulaan ja Oulunkylään
- Arabiasta Viikkiin ja Pihjalamäkeen

Raitioliikenteen käytännöllinen minimivuoroväli on 1-1,5 min, joten 5 min junien väliin mahtuu vielä 2-4 lisävuoroa.
 
Jos Jokeri-junien väli on oikeasti 5 min, niin mitä niiden väliin mahtuu?

Tämä viiden minuutin vuoroväli on aivan älytön idea. Jokerille on syytä hankkia kalustoa, jonka kapasiteetti mahdollistaa kymmenen minuutin vuorovälit. Näin ollen nykyinen hidasratikkaverkko voidaan kytkeä siihen vaikka kuinka monella tavalla, josta esimerkkejä mm. ylläolevassa viestissä.
 
Nykyiset raitiotiet voidaan jatkaa Jokerille kuten aiemmin ketjussa on todettu:

No kappas, tuo oli jo päässyt hautautumaan mielessä sukupuoliratikoiden ja muun alle. Anteeksi vaan. Karttaa katsellen nykyratikoiden ja Jokerin yhteiskäytön edut todella näyttävät olevan aivan eri kertaluokkaa kun metroradalla ajelu. Tosin nuo metroyhteiskäytöllä saavutettavat lähiöt jäävät ilman Jokeria, kun metron kanssa päällekkäinen pikaratikkarata lienee liikaa vaadittu.

Raidejokerin kustannuksiksi oli alustavassa suunnitelmassa arvioutu ~350 Me kalustoineen varikkoineen. Alkaa hieman heikottaa, kun ajattelee, että vaikka nuo kaikki mainitsemasi yhteydet rakennettaisiin, niin mahdollisesti silti ei päästäisi Länsimetron hintaan, vaikka nykyarviot Jokerista osoittautuisivat optimistisiksikin. Sitten on lisäksi metron automatisoimisen hintalappu, joka minusta näytti aika poskettomalta.
 
Pahoittelut huonosti huumorista, puolustuksekseni tarjoan että ihan oikeasti mietin hetken onko olemassa naaras- ja urosratikoita vähän niin kuin naaras- ja urosliittimiä... Asiaan:

No kappas, tuo oli jo päässyt hautautumaan mielessä sukupuoliratikoiden ja muun alle. Anteeksi vaan. Karttaa katsellen nykyratikoiden ja Jokerin yhteiskäytön edut todella näyttävät olevan aivan eri kertaluokkaa kun metroradalla ajelu. Tosin nuo metroyhteiskäytöllä saavutettavat lähiöt jäävät ilman Jokeria, kun metron kanssa päällekkäinen pikaratikkarata lienee liikaa vaadittu.
Raskasraiteen kanssa päällekkäinen kevytraide on minusta äkkiseltään oikein hyvä idea. Siis jos raskasraide on mallia R-juna, isot nopeat junat sekä pitkä asemaväli, niin sen kanssa risteilevä kevytraide toimii sekä liityntäliikenteenä että suorana yhteytenä. Matkustajat sitten vaihtavat tai menevä suoraan riippuen matkan pituudesta ja kohteesta. Metrossa tosin ongelma on se että ei ole kovin nopea, mutta kuitenkin:

Jos metron linjanopeus on 40km/h ja ratikan 17km/h, ja lisäksi vaihtosakoksi (kävely + odottelu + vaiva minuutteina) oletetaan 10 min, niin matkustaja vaihtaa ratikasta metroon jos matka on yli viisi kilometriä (5km metrolla 7,5min + 10min = 17,5min, ratikalla 17,6 min). Pikaratikan nopeudella 25km/h rajapituus on noin 12km (18 + 10 = 28 min, 12km / 25km/h = 29min). Käytännössä ihmisten kävelynopeus, vaihdosta koettu vaiva, jne. vaihtelee yksilöllisesti, vaihtoehdoissa on se hyvä puoli että kukin löytää todennäköisemmin mieleisensä vaihtoehdon.

Toki tällaista voi pitää päällekkäisenä liikenteenä eli lisäkustannuksena, olisi esim. kustannuksiltaan edullisempaa päättää ratikka- ja bussilinjat Sörnäisiin jossa matkustajat vaihtaisivat metroon. Se on kuitenkin parempaa palvelua, joka tarkoittaa lisää matkustajia eli lipputuloja ja vähemmän kallista autoliikennettä.

Esimerkiksi kutonen kannattaisi jatkaa Lauttasaaren vaikka sinne tehdään metro. Lauttasaaren metroasemalta Rautatientorille menisi kutosella ehkä vartti, mikä on suurinpiirtein saman verran aikaa kuin voi varata metroasemalla laskeutumiseen, odotteluun, matkaan, ja nousuun rautatientorilla. Hakaniemeen metro olisi jo selvästi nopeampi. Käytännössä se mitä välinettä kukin matkustaja käyttäisi olisi vähän makuasia, itse kuljin Alppiharjulta Ruoholahteen kasilla vaikka se on vähän metroa hitaampi ja niin moni muukin, toiset taas käyttää metroa jopa Sörnäinen Hakaniemi välillä, ja vielä jotkut vannoo 66:n nimeen... meitä on moneen junaan.

Toiseen suuntaan Jokerin yhdistettynä kutonen taas mielestäni olisi kilpailukykyinen Tapiolaan saakka. Ja korvaisi suuren määrän metron liityntäliikennettä.

Raidejokerin kustannuksiksi oli alustavassa suunnitelmassa arvioutu ~350 Me kalustoineen varikkoineen. Alkaa hieman heikottaa, kun ajattelee, että vaikka nuo kaikki mainitsemasi yhteydet rakennettaisiin, niin mahdollisesti silti ei päästäisi Länsimetron hintaan, vaikka nykyarviot Jokerista osoittautuisivat optimistisiksikin. Sitten on lisäksi metron automatisoimisen hintalappu, joka minusta näytti aika poskettomalta.
Niinpä.
 
Raidejokerin kustannuksiksi oli alustavassa suunnitelmassa arvioutu ~350 Me kalustoineen varikkoineen.

Huomaa kustannusten ilmoittamistavan ero verrattuna Kehärataan ja Länsimetroon joiden investointiin ei sisälly kalustoa ja varikkoa. Kalusto ja varikko ylipäätään kuuluvat liikennöintikuluihin, vaikka ne toki ovat investointi.

Raidejokerin kustannusarvio on arvioitu varman päälle aivan päinvastoin kuin Länsimetron ensi kustannusarviot. Helsingistähän tiedetään mm. linjan 9 ja Kampin raitiotiestä raitiotien uudisinvestoinnin hinta. Laadukkaampi raitiotie saattaa itse asiassa maksaa vähemmän kuin linja 9 - mm. sen vuoksi, että pölkkyrata voi olla betoniin valettua halvempi.
 
Aiheesta menee kyllä ohi ja kauas.

Ratikkaverkon jatke Lauttasaareen pitäisi suunnitella mahdollisimman monet bussit korvaavana. Olemassaolevia bussilinjoja korvaamalla uudet kustannukset pysyvät kurissa samalla kun kapasiteetti nousee: käyttäjäkunta on jo olemassa ja sillä on varaa kasvaa ilman välitöntä kasvua kustannuksissa. Liikenteen uusi kapasiteetti mahdollistaa uudisrakentamisen, joka tekee ratikan käyttäjäkunnasta vieläkin terveemmän. Ratikan ominaisuudet kuitenkin voivat mahdollistaa myös kokonaan uusia yhteyksiä, joita ei ole syytä unohtaa.

Itse jatkaisin ykköstä pohjoisessa Oulunkylään (yhteys Jokeri I) ja etelässä Lauttasaareen Vattuniemeen (65[A], ruuhkassa n. 5 vuoroa tunnissa) ja myöhemmin edelleen Oulunkylästä Paloheinään (yhteys Jokeri II) (66[A], ruuhkassa n. 5 vuoroa tunnissa).

Kutonen Jätkästä sitten jatketaan Lauttasaareen Katajaharjuun korvaamaan linjan 20 jolla ruuhkassa n. 5 vuoroa tunnissa. Katajaharjusta lienee mahdollista jatkaa ratikkaa myös läpikulkukauhuisen Kaskisaaren läpi Lehtisaareen ja politiikan salliessa edelleen Otaniemeen josta Tapiolaan (Jokeri I). Jos Espoo on vielä läpitunkematon, Lehtisaaresta voidaan jatkaa Munkkiniemeen (4).
 
Ihan oikeasti mietin hetken onko olemassa naaras- ja urosratikoita.

Heh. Minä taas ihan oikeasti 3-6 v ikäisenä nimitin ratikoita ja sähköjunia naaraiksi tai uroksiksi virroittimen mallin mukaan :) Nykyään Helsingissä ei taida enää "uroksia" ollakaan paitsi museokalustona... Silloin 70-luvun alussa taas "naaraat" olivat melkein nähtävyyksiä.
 
Viimeksi muokattu:
Heh. Minä taas ihan oikeasti 3-6 v ikäisenä nimitin ratikoita ja sähköjunia naaraiksi tai uroksiksi virroittimen mallin mukaan :) Nykyään Helsingissä ei taida enää "uroksia" ollakaan paitsi museokalustona...

Mikäli antaa myös raskaampien kiskovälineiden Kaivokadun pohjoispuolella esitellä avujaan, niin suhteellisen usein on nähtävillä Sr1-mallinen bifallinen tuotos. Käytännössä tosin tämän tuplaelimellisen (muttei kaksineuvoisen) toinen värkki on lepotilassa.
 
Aiheesta menee kyllä ohi ja kauas.

Ratikkaverkon jatke Lauttasaareen pitäisi suunnitella mahdollisimman monet bussit korvaavana. Olemassaolevia bussilinjoja korvaamalla uudet kustannukset pysyvät kurissa samalla kun kapasiteetti nousee: käyttäjäkunta on jo olemassa ja sillä on varaa kasvaa ilman välitöntä kasvua kustannuksissa. Liikenteen uusi kapasiteetti mahdollistaa uudisrakentamisen, joka tekee ratikan käyttäjäkunnasta vieläkin terveemmän. Ratikan ominaisuudet kuitenkin voivat mahdollistaa myös kokonaan uusia yhteyksiä, joita ei ole syytä unohtaa.

Itse jatkaisin ykköstä pohjoisessa Oulunkylään (yhteys Jokeri I) ja etelässä Lauttasaareen Vattuniemeen (65[A], ruuhkassa n. 5 vuoroa tunnissa) ja myöhemmin edelleen Oulunkylästä Paloheinään (yhteys Jokeri II) (66[A], ruuhkassa n. 5 vuoroa tunnissa).

Kutonen Jätkästä sitten jatketaan Lauttasaareen Katajaharjuun korvaamaan linjan 20 jolla ruuhkassa n. 5 vuoroa tunnissa. Katajaharjusta lienee mahdollista jatkaa ratikkaa myös läpikulkukauhuisen Kaskisaaren läpi Lehtisaareen ja politiikan salliessa edelleen Otaniemeen josta Tapiolaan (Jokeri I). Jos Espoo on vielä läpitunkematon, Lehtisaaresta voidaan jatkaa Munkkiniemeen (4).
Mutta mutta, kuten tiedämme: länsimetro. Sen myötä Larun bussilinjat muuttuvat melkoisesti ja kaksi linjaa Vattuniemestä sekä Katajaharjusta muuttuvat liityntalinjoiksi. Nykyisen suunnitelman mukaan yksi suora linja Vattuniemesta keskustaan säilyy ja itse näkisin sen parhaiten linjattavan Vattuniemestä Larun sekä Ruoholahden metroasemien kautta Hietalahteen ja edelleen Bulevardia Erottajalle.

Lauttasaaren äänekäs ja vaikutusvaltainen "nimbyseura", Lauttasaari-Seura, on jo aikoja sitten ilmoittanut, ettei hyväksy saarelle muuta raideliikennetta kuin maanalaisen metron. Mutta toisaalta, mitäpä se ei vastustaisikaan.

---------- Viesti lisätty kello 6:06 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 3:58 ----------

kaksi linjaa Vattuniemestä sekä Katajaharjusta muuttuvat liityntälinjoiksi.
Tällä tarkoitin luonnollisesti, että yksi linja kummastakin (numeroiltaan esim. 20 ja 21). Se keskustaan kulkeva linja voisi olla loogisesti 21A (eli päälinjaa pidempää linjaa).
 
Viimeksi muokattu:
Toki tällaista voi pitää päällekkäisenä liikenteenä eli lisäkustannuksena, olisi esim. kustannuksiltaan edullisempaa päättää ratikka- ja bussilinjat Sörnäisiin jossa matkustajat vaihtaisivat metroon. Se on kuitenkin parempaa palvelua, joka tarkoittaa lisää matkustajia eli lipputuloja ja vähemmän kallista autoliikennettä.
Juu, on päällekkäistä jos metron rinnalla kulkee ratikka. Mutta kun siinä kulkee bussi, se on liityntäliikennettä.

Tosiasiahan on, että jos halutaan palvella myös muu kaupunkirakenne kuin kävelyetäisyys metroasemalta, niin on pakko olla ”päällekkäistä” liikennettä. Metrorata ilman asemaa kun ei hyödytä yhtään asukkaita tai työpaikkoja.

Helsingissä oiva esimerkki on Roihupelto. Koska Roihupelto on kiinni metroradassa, tulee Roihupellon bussilinja ehdottomasti päällekkäisenä lopettaa. Myös 550 pitää panna ajamaan jostain muualta, onhan sillä nyt täysin päällekkäinen palvelu metron kanssa. Ja Raide-Jokeri on päätettävä Lanternan pysäkille, jotta se ei ole metron kanssa päällekkäinen. Jos haluaa päästä Itäkeskukseen, voi aivan hyvin kävellä Siilitien metroasemalle ja jatkaa metrolla. :mad:

Antero
 
Lauttasaaren äänekäs ja vaikutusvaltainen "nimbyseura", Lauttasaari-Seura, on jo aikoja sitten ilmoittanut, ettei hyväksy saarelle muuta raideliikennetta kuin maanalaisen metron.

Olisi asiallista kun tällaisia väität, että ilmoittaisit lähteen.

On lisäksi koko lailla eri asia ottaa kantaa Raide-YVA:n erilaisiin virheellisesti suunniteltuihin vaihtoehtoihin, kuin ottaa kantaa siihen, että 20 ja 65A korvattaisiin suorilla raitiolinjoilla keskustaan.

20 ja 65A korvaus raitiotiellä on täysin mielekästä, vaikka Länsimetro toteutuisikin.
 
Olisi asiallista kun tällaisia väität, että ilmoittaisit lähteen.
Lähdettä ei ole tietääkseni netissä, mutta oli kuulin sen Länsimetron tiedotustilaisuudessa Lauttasaaren yhteiskoululla (entinen kouluni) talvella 2008, jossa larulaisena olin toki paikalla. Asian kertojana oli vaikutusvaltainen lauttasaarelainen, joka oli myös Helsingin kaupunginhallituksen jäsen tuolloin (nimeä en muista). Lisäksi lähes koko ikäni Saarella asuneena olen lähes koko elamäni seurannut metron tulemisen eri vaiheita siellä. Larulaisten vastustus metroakin kohtaan on ollut vuosikymmenien aikana kovaa, mutta siihen ollaan ilmeisestikin mukauduttu, että jossain vaiheessa se tulee kuitenkin.
 
Eli kuulopuhetta.


Lisää kuulopuhetta Lauttasaarelaisen suusta,

Putki tuo vain pultsarit suoraan itä-helsingistä laruun, dösään pitää sentään aina ostaa lippu.

Metrolla ja spåralla on tuossa mielessä sama ongelma. Voisikohan raideratkaisujen vastustusta lievittää siirtymällä avorahastukseen myös dösissä? Eli pultsarit ja muut pummit pääsisivät kulkemaan vapaasti kaikilla välineillä.
 
Takaisin
Ylös