Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

Aikanaan Linux-käyttöjärjestelmät eivät yksinkertaisesti kyenneet kovin nopeisiin käynnistysaikoihin virran kytkemisestä graafisen ohjelmiston täyteen latautumiseen. Eräs mobiililaitteisiin keskittyvä kehitystiimi kuitenkin pisti tavoitteeksi viisi sekuntia.
Olipa mainio kirjoitus. Suosittelen! Vaikka juttu vilisee Linux-jargonia, maallikkokin ymmärtää täysin, mitä tehtiin jotta boottaus saatiin tapahtumaan 5 sekunnissa ja miksi boottaus aiemmin kesti minkä kesti.

Aivan samasta on kyse Keski-Euroopan nykyaikaisen ja Helsingin vanhanaikaisen joukkoliikenteen välillä. Helpointa on tietenkin ollut niissä kymmenissä kaupungeissa, joissa ratikka on kerran ollut hävitetty ja perustettu uudelleen. Niissä ei ole ollut kysymys vanhan muuttamisesta, vaan uuden tekemisestä.

Tietenkään liikenne ei nopeudu, jos mitään nykykäytäntöä ei saa muuttaa ja kaikki on tehtävä samalla tavalla kuin ennenkin. Ei nykyisiä käytäntöjä voi nopeuttaa, vaan on otettava käyttöön toiset, nopeat käytännöt. Ja ne voi kiteyttää yksinkertaiseen periaatteeseen: tehdään sellaista raitioliikennettä, joka ei pysähdy kuin pysäkeillä. Ei ryhdytä selittämään, miksi se ei ole mahdollista, vaan selitetään, millä tavoin se on mahdollista.

Antero
 
. Ei ryhdytä selittämään, miksi se ei ole mahdollista, vaan selitetään, millä tavoin se on mahdollista.

Helppoa kuin saippua, aloitetaanko lopettamalla kaikki muut linjat paitsi 4, 6, 8, 9 ja 10? Ysi pidennetään Perämiehenkadulle ja kymppi Merikadulle. Samalla poistetaan puolet pysäkeistä ja pidennetään ratikoiden pituus tuplaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vieläkös joku uskoo 7 minuutin ajoaikaan Kaivokadulta Jätkäsaareen ?
Nyt olen muutaman kerran ajanut Kaivokadulta Kampinkeskukseen ja mitannut ajan siitä hetkestä kun olen astunut vaunuun ja lopettanut kun olen poistunut vaunusta Kampin keskuksen pysäkillä.

Mitäs luulette ajoajaksi Kaivokadulta Kampin Keskukseen ?
Keskutellaan sitten matka-ajasta Jätkäsaareen.
Jaa. Minä olin kyydissä sen välin juuri viime viikolla. En mitannut, mutta meni hämmentävän sujuvasti, pikkasen hidastettiin Mannerheimintien risteyksen mutta muuten vain pysäkillä pysähtyen Kamppiin. Mietin jo että onko valoetuudet saatu kuntoon.

Varmaan tuo vaihtelee kovasti, ja se on itseasiassa isompi ongelma kuin keskinopeus. Viimeksi kun olin menossa Hakaniemeen niin minua tympäisi Kaivokadulle että tulee kolmonen, kutonen ja ysi jonossa, ja niiden jälkeen on taas kahdeksan minuutin väli.

Kysymykseen mitenkä sen saa täsmälliseksi, lyhyesti Freda ihan oikeasti kiinni autoilta niin kuin että sinne ei voi ajaa. Piste.

Mannerheimintien, Kaivokadun ja Simonkadun risteykseen taas tekisin yksikaistaisen liikenneympyrän, jonka jälkeen siihen ei enää valoja tarvitse. Juu henkilöautoilta häviää toinen kaista suuntaansa mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Asian voi todeta vaikka Mannerheimintien vierestä tarkkailemalla, ne autokaistat ovat pääsääntöisesti tyhjiä, paitsi että välistä tulee jono autoja. Näin siksi että välityskykyä rajoittavat risteykset, ei kaistojen määrä. Niiden kaistojen tilalla saa taas esimerkiksi neljännen kiskoparin, leveämmät jalkakaytävät, parkkipaikkoja tms.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Seitsemän minuutin aikataulu Kaivokadulta Jätkäsaareen saadaan suunniltellulla pysäkkivälillä toteutumaan kun poistetaan kaikki samansuuntainen tai risteävä raitiotie-, bussi- ja henkilöautoliikenne ratikan reitiltä. Tai vaihtoehtoisesti rakennetaan ratikka tunneliin.

Ei sitä muuta liikennettä tarvitse poistaa, riittää, että toteutetaan ratikalle aidot nollaviiveet kaikkiin muihin risteyksiin paitsi Simonkadun/Kaivokadun risteykseen. Simonkadulta turhat liikennevalot kokonaan pois, kiertoliittymiin liikennevalotolpat, joiden punainen syttyy ratikan lähestyessä (muutoin pimeänä) ja Mechelininkadun ylitykseen yhtä tehokas valoetuus kuin Munkkiniemen aukiolla. Ja Jätkän pikkukaduilta ajo sallittu vain oikealle. Kun otetaan huomioon, että tuolla reitillä (Simonkatua lukuunottamatta) kulkee vain yksi linja ja sekin aluksi vain 10 min vuorovälillä, niin ei tuo ole mikään aito ongelma. Ihan 7 minuuttiin tuskin päästään, mutta sataman pysäkille 9 min on jo hyvä saavutus.

Helppoa kuin saippua, aloitetaanko lopettamalla kaikki muut linjat paitsi 4, 6, 8, 9 ja 10?

Ei tarvitse enää aloittaa, johan se työ on aloitettu jo. Eli valitaan tehokkaat runkolinjat (4, 10, 6, 8) ja siivotaan hidas liikenne pois niiden tieltä. Runkolinjojen väylille vain rajallinen määrä ratikoita, jotta niille voidaan luoda aidot ja tehokkaat etuudet. Runkolinjoilla isot, tehokkaat vaunut ja eurooppalainen liikennekäytäntö.

3 ja 7 siirretään Topeliuksenkadulle ja Kalasatamaan ja samalla hyväksytään, että ne (varsinkin 3) ovat hidasratikoita. Kulkevat kun ehtivät ja jos parkkeeratuilta autoilta pääsevät, mutta eivät enää olemassa olollaan haittaa muita rv-linjoja. Ysi ei luonteensa takia sovi myöskään tuohon runkolinjaryhmään, samoja ahtaita sivukatuja se ajelee kuin kolmonenkin ja pohjoisosakin on tehty stadilaisen mutkaiseksi.

Jos vielä tyylipuhtaita halutaan olla, niin viedään 6 Kampin kautta Jätkään (runkolinja) ja 9 Bulevardille (hidaslinja).

Entäs ykkönen? Siitä saadaan hyvä runkolinja Mäkelänkadulle ja Hämeentielle, kunhan busseja kehitetään ratikalle edulliseen suuntaan.
 
3 ja 7 siirretään Topeliuksenkadulle ja Kalasatamaan ja samalla hyväksytään, että ne (varsinkin 3) ovat hidasratikoita. Kulkevat kun ehtivät ja jos parkkeeratuilta autoilta pääsevät, mutta eivät enää olemassa olollaan haittaa muita rv-linjoja.

Jos kiskoille pysäköidyt autot kuljetettaisiin kaupungin laidalle ja ne täytyisi lunastaa sieltä vaikka sadalla eurolla itselleen takaisin, niin kyllä autoilijoiden luulisi oppivan hiljalleen olemaan jättämättä autoaan mihin tahansa paikkaan. Voi olla, että tuohon vaadittaisiin lainmuutos ensin, ennen kuin tuo on mahdollista.

Varsinkin linja 6 tarvitsisi nopeutusta, jos sitä aiotaan jatkaa Latokartanoon. 10 samaten, jos sitä aiotaan jatkaa Huopalahden aseman ohi ja 1, jota voisi jatkaa vaikka Veräjämäkeen.
 
Mitäs luulette ajoajaksi Kaivokadulta Kampin Keskukseen ?

Aikataulun mukainen ajoaika Rautatieaseman pysäkiltä Kampin pysäkille on neljä minuuttia eli kaksi minuuttia per pysäkinväli. Yöaikaan nipistetään yksi minuutti pois väliltä Simonkatu-Kamppi.
 
Neljä minuuttia onnistunee suunnitellulla pysäkkivälillä kun ratikka kiihtyy ja hidastuu suunnilleen 5 m/s2 ja huippunopeus on likimain 200 km/h. :lol:

No pysäkkiväli vaikuttaa tietenkin ratkaisevasti asiaan. Metrohan menee suunnilleen yhtä pitkän matkan 2 - 3 minuutissa, yhdellä väliasemalla. Mutta kai se on pakko ryhtyä ihan oikeasti laskemaan, kun tuli suuta auotuksi. <huokaus> No onneksi on pitkä pyhä... Palataan asiaan.
 
Jos kiskoille pysäköidyt autot kuljetettaisiin kaupungin laidalle ja ne täytyisi lunastaa sieltä vaikka sadalla eurolla itselleen takaisin, niin kyllä autoilijoiden luulisi oppivan hiljalleen olemaan jättämättä autoaan mihin tahansa paikkaan. Voi olla, että tuohon vaadittaisiin lainmuutos ensin, ennen kuin tuo on mahdollista.

Taitaa olla pikemminkin tahdosta kuin lakimuutosten tarpeesta kiinni. Omaa lainakoslaani siirrettiin viime kesänä rakennusviraston toimesta kaksikin kertaa. Olivat lähisiirtoja, eli auto oli kuskattu lähimmälle parkkipaikalle. Toinen siirto maksoi jotain 70 euroa, koska syy oli minun, oli jäänyt väliaikainen pysäköintikieltomerkintä huomaamatta ja toisella kertaa olivat siirtäneet auton jonkun kiireellisen tapauksen vuoksi omaan piikkiinsä.

Kaupungin sivuilla lukee lisäksi seuraavaa: "Virheellisesti pysäköity tai katujen kunnossa- ja puhtaanapitoa haittaava ajoneuvo voidaan siirtää kaupungin varastoon Tattarisuolle tai ns. lähisiirtona esimerkiksi viereiselle kadulle."
 
Neljä minuuttia onnistunee suunnitellulla pysäkkivälillä kun ratikka kiihtyy ja hidastuu suunnilleen 5 m/s2 ja huippunopeus on likimain 200 km/h. :lol:

No niin, kokeillaan uudestaan. Pienen laskuharjoituksen tulos, eli lasketaan mikä on teoreettisesti paras mahdollinen matka-aika. Lähtöarvoja: Matka on kartalta mitaten 2,4 km ja nopeudella 40 km/h se taittuu ajassa 3,5 min. Kukun pysäkki lisää matka-aikaa 24 s, kun sitä varten hidastetaan tuosta nopeudesta. Käytän samoja arvoja kuin Otso Kivekäs, koska hän on verrannut omia arvojaan tekemiinsä mittauksiin. Siis kiihtyvyys ja jarrutus pysäkille 0,8 m/s^2 ja pysäkkiaika 10 s. Koska pysäkkien määräksi saadaan viisi, vievät pysähdykset 2 min. Lisäksi on huomioitava lähtökiihdytys ja hidastus, yhteensä 14 s. Lopuksi lasketaan vielä 15 s noin hatusta, koska matkalla on kaksi jyrkkää kurvia. Kaikkinensa siis 3,5 min + 2 min + 0,25 min + 0,25 min = 6 min. Tämän voi kai sanoa olevan matka-aika siinä tapauksessa että muu liikenne ei hidastaisi raitiovaunua lainkaan.

Tästäpä sitten arvioimaan, onko se seitsemän minuuttia realistista vai eikö. Ensi vaikutelma on, että se on ihan mahdollista, joskin vaatii sitä, että mikään ei mene vikaan, sillä se Mannerheimintie vie hyvinkin puolisen minuuttia ja Kampin keskuksen seutu melkein loput. Mutta Ruoholahdentien suunnitelmat näyttävät hyviltä ja tuskinpa Jätkän päähän tulee mitään sumppuja. Joten jos Mechelininkatu päästään ylittämään nollaviiveillä, niin siinä se on. Eli oikein hyvä tavoite: haastava mutta kuitenkin täysin mahdollinen.
 
Tuo pysäkkiaika on pahasti alakantissa, jos ratikalla on käyttäjiä.

No tuo oli Otso Kivekkään käyttämä arvo, joka perustuu hänen mittauksiin kasin reitiltä. Sen kummemmin en tuohon nyt osaa ottaa kantaa, paitsi sanoa, että minusta tuo tuntuu uskottavalta tilanteessa missä kuljettajat eivät myy lippuja. Pysäkkejähän on reitillä todella paljon ja tiheässä, joten oletettavasti matkustajia per pysäkki ei tule olemaan paljoa ja sitenkin 10 s tuntuu oikealta keskiarvona.

Mutta pysäkkiaikaa saa vapaasti lisätä, kerrot lisäyksen viidellä ja lisäät tulon kokonaismatka-aikaan. Siten vaikka 20 s antaa kokonaismatka-ajaksi pyöristettynä 7 min ja 15 s 6,5 min.
 
No tuo oli Otso Kivekkään käyttämä arvo, joka perustuu hänen mittauksiin kasin reitiltä.

Käytin itse asiassa keskiarvoa 15s, kun isoimmat pysäkit oli laskettu päältä pois. Tuohon välille ei yhtäkään suurta pysäkkiä osu, joten tuo on varmaan ihan hyvä arvio.

Nopeimmat pysäkkiajat tosiaan ovat 10s tai joskus jopa alle, mutta keskiarvoksi se on turhan tiukka. Ja ei tuosta tosiaan monen sekunnin eroa tule yhteensä, kun pysäkkejä on vain muutama.
 
Yleishuomioksi tosiaan tulee, että juuri tällä pätkällä pysäkkien suuri määrä on aikamoinen hidastava tekijä. Sellaisella kolmella välipysäkillä pitäisi kyllä pärjätä. Jälkikäteen pysäkkejä on paha enää mennä muuttelemaan. Mutta toisaalta absoluuttisina aikoina kyse on niin pienestä, että väliäkös tuolla: matkustajan kannalta odotusaika pysäkillä on suurempi ja liikennöinnin kannalta tasausaika päätepysäkillä. Sellaisen kilometrin säteellä rautatieasemasta hyvin tiheä pysäkkiväli saattaa jopa olla tarkoituksenmukainen.

Tuli ihan ohimennen mieleen Otso: taipuuko se sun mallinnus kertomaan kuinka paljon kasi nopeutuisi, jos pysäkkiväli olisi optimaalinen. Siis että ei vain poistettaisi joitain yksittäisiä pysäkkejä vaan pysäkit olisivat tasaisesti puolen kilometrin välein toisistaan. Ehkä ei onnistu eikä tuo ole kovin käytännöllinen ehdotus, mutta periaatteessa olisi kiinnostavaa tietää kuinka paljon ylitiheä pysäkkiväli hidastaa linjaa verrattuna liikennevaloihin.

---------- Viesti lisätty kello 21:50 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:43 ----------

Tai mitäpä suotta. Kun kerta kysymyksenasettelu on teoreettinen, niin ehkäpä yleisluontainen vastaus riittää. Kun siis matkanopeus on 40 km/h, pysäkkiaika 15 s ja pysäkkiväli 500m, raitiovaunulta menee 2,5 min kilometrin selvittämiseen. Silloin linjanopeudeksi tulee 24 km/h. Kilometrin pysäkkivälillä se onkin sitten 30 km/h. 300 m pysäkkivälillä päästään 20 km/h. Nämä siis tilanteessa missä muu liikenne ei häiritse. Prosentuaalisesti siis pysäkkivälin optimointi 300 metristä 500 metriin nopeuttaa 20%.
 
Tuli ihan ohimennen mieleen Otso: taipuuko se sun mallinnus kertomaan kuinka paljon kasi nopeutuisi, jos pysäkkiväli olisi optimaalinen. Siis että ei vain poistettaisi joitain yksittäisiä pysäkkejä vaan pysäkit olisivat tasaisesti puolen kilometrin välein toisistaan.
Katso hakusana Linjanopeus Kaupunkiliikenne.net:in määritelmäsivulta. Siinä on kuva, josta näkee linjanopeuden eri pysäkkiväleillä kun huippunoepus muuttuu. Ne huippunopeudet, joihin käyrät päättyvät, ovat se maksimihuippunopeus, johon pysäkkivälillä ehditään kiihdyttää.

Kuviossa on käytetty kiihtyvyyttä 0,9 m/s^2 ja 20 sekunnin pysäkkiaikaa. Ei tuo kamalasti heitä kiihtyvyydestä 0,8 m/s^2 ja 15 sekunnin pysäkkiaika.

Ajatuksesi siitä, että niitä pysäkkejä sopii olla tiheämmin kantakaupungissa kuin reunoilla, on aivan oikea. Kysymyshän on palvelun laadusta. Jopa metrolle on suotu keskustassa lyhyet asemavälit, jotta sillä olisi palvelutasoa keskustan alueella.

Antero
 
Ajatuksesi siitä, että niitä pysäkkejä sopii olla tiheämmin kantakaupungissa kuin reunoilla, on aivan oikea. Kysymyshän on palvelun laadusta. Jopa metrolle on suotu keskustassa lyhyet asemavälit, jotta sillä olisi palvelutasoa keskustan alueella.

Mielestäni tämä on perusteltua nimen omaan Helsingissä, missä varsinainen ydinkeskusta on kompakti. Jos tosiaan otetaan kilometrin säteinen ympyrä, ehkä rautatieasemalta tai Stockmannin kohdalta, niin siinä se on. Ja pysäkkivälin tihentäminen tällä alueella 300 metriin ei pidennä minkään linjan kokonaismatka-aikaa kuin korkeintaan minuutilla. Mutta kun lähdetään kohti esikaupunkeja, niin linjanopeutta tarvitaan ja sen osana pysäkkivälin pidentämistä.
 
Takaisin
Ylös