Helsingin raitioliikenteen nopeuttaminen

Kävelyyn ja pyöräilyyn joukkoliikenteen vaihtoehtona liittyy myös mielenkiintoinen joukkoliikenteen kuormitukseen ja aikataulusuunnitteluun liittyvä ilmiö. Esimerkiksi pyöräilyn markkinaosuus on Helsingissä noin 20 % elokuussa ja noin 2 % tammikuussa. Pyöräilyssä on myös voimakas säävaihtelu kesälläkin eli suuri osa ei pyöräile sadepäivinä. Kävelyn markkinaosuus myös vaihtelee vuodenajan ja sään mukaan, toki kävelyn markkinaosuus ei vaihtele kyllä yhtä paljon, koska osa pyöräilijöistä siirtyy kävelijöiksi kun ilma huononee.

Käytännössä tilanne on kuitenkin sellainen, että kun sataa suuri osa kävelijöistä ja pyöräilijöistä vaihtaa joukkoliikenteeseen näin elokuussakin. Se tarkoittaa sitä, että kun sataa, ratikat ja bussit täyttyvät, joka hidastaa niitä. Sade hidastaa myös muuten liikennettä. Toisaalta matkustajat kaipaavat huonolla ilmalla enemmän aikataulussa kulkevia joukkoliikennevälineitä, koska mahdollisuus korvata joukkoliikennematkoja kävelyllä tai pyöräilyllä on heikentynyt.

Mitä tämä tarkoittaa aikataulusuunnittelun kannalta? Mitä vaihtoehtoja on ratkaista tätä ongelmaa?

1) Mitoitetaan aikataulut hyvien päivien mukaan ja häiriöitä ei paljon huomioida.

Tätä on aikaisemmin historiassa käytetty yleisesti Helsingissä ja se on näkynyt siinä, että raitioliikenne on mennyt täysin sekaisin huonossa säässä ja vuoroväleistä on ajoittain tullut hyvin epäsäännöllisiä.

2) Mitoitetaan aikataulut niin, että ratikat ovat yleensä aikataulussa myös vähän huonommissa oloissa ja kestävät kohtuullisesti häiriöitä.

Tässä ratkaisussa, jotta joukkoliikenne pystyisi tarjoamaan edes kohtuullisen palvelutason huonon sään päivinä käytettäessä kiinteitä aikatauluja, aikataulut mitoitetaan varsin kovan kuorman sadepäivien tai -tuntien tai muiden häiriötilanteiden mukaan. Se taas tarkoittaa, että ratikoiden keskinopeus laskee ja kauniina päivinä ja matalalla kuormituksella ne tuntuvat matelevan. Kuitenkin vuorovälit ja aikataulut kestävät kohtuullisesti myös huonoa säätä ja kovempaa kuormitusta ja jonkin verran muitakin häiriöitä. Tämä on aika lailla nykytilanne.

3) Muutetaan aikatauluja dynaamisesti sään, kuormituksen ja häiriötilanteiden mukaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vaikka säätutkassa näkyy vesisadetta tai kuormitus muuten vaihtelee tai on muita mistä vaan lähteistä tulevia häiriöitä, aikataulut muuttuvat, toki sen mukaan missä on kalustoa ja kuljettajia. Tähän liittyy sekä teknisiä että toiminnallisia ongelmia ja haasteita. Nykyään raitio- ja bussiliikenteen suunnittelu sekä toteutus perustuu yhä pitkälti siihen periaatteeseen, että linjoilla on kiinteät aikataulut, jotka muuttuvat vain harvoin, esimerkiksi kun tulee aikataulukirja. Toki jo nytkin reagoidaan poikkeustilanteisiin ja muutetaan myös aikatauluja tiheämmin kuin aiemmin, mutta tuo ei ole kovin tehokasta.

Nykytekniikkaan perustuva lähestymistapa olisi mahdollisuus muuttaa aikatauluja, tarvittaessa vaikka joka minuutti. Tuohon liittyy toki monenlaisia haasteita, esimerkiksi:

3.1) Liikenteenohjaus

Dynaaminen liikenteenohjaus sään ja liikennetilanteen mukaan laajamittaisesti on liian monimutkainen tehtävä ihmiselle, kun keskinäisiä riippuvuuksia on paljon ja tilanteet muuttuvat jatkuvasti ja nopeasti. Myöskään perinteiseen ohjelmointiin perustuvat sovellukset eivät toimi, koska ne eivät osaa reagoida muuttuviin tilanteisiin ja jatkuvasti muuttuviiin sääntöihin riittävän hyvin. Käytännössä tässä ongelmassa vaaditaan tekoälypohjaisia ratkaisuja.

3.2) Liikenteen järjestäminen ja viestintä

Koko joukkoliikenteen järjestäminen on perinteisesti perustunut printattuihin aikatauluihin, jotka tiedetään ennalta pitkän aikaa eteenpäin. Siihen verrattuna järjestelmä, jossa aikataulut muuttuvat jatkuvasti erilaisten syötteiden mukaan tai usein vaatii erilaisia ratkaisuja.

Aloitetaan matkustajista, miten heille viestitään, että aikataulut ovat muuttuneet? Aikaisemmin tuo oli täysin mahdotonta, mutta nyt mobiilitekniikka ja myös erilaiset aikataulunäytöt ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia. Mobiiliratkaisuilla on mahdollista jakaa tietoa matkustajille reaaliajassa, haasteena on toki tietoa on paljon ja se pitäisi saada oikeille henkilöille, eli pitäisi oikeastaan tietää, miten matkustajat liikkuvat, mitä tietoa he kaipaavat milläkin hetkellä ja reagoida sen mukaan. Tämä ei ole ollenkaan helppo tehtävä.

Myös liikenteen järjestäminen vaatii tuollaisessa systeemissä uudistamista, nyt esimerkiksi kilpailutuksessa ostetaan enemmänkin vuoroja kuin linja-aikaa. Esimerkiksi Rautatientorilla, jossa on valtavasti bussiähtöjä, tietyn linjan lähtö myöhästyy tai peruuntuu, jos nimenomaan tietty auto ei ole paikalla, sen sijaan että joku muu auto ottaisi tuon linjan ja myöhässä oleva bussi ja kuljettaja siirrettäisiin toiselle myöhemmin lähtevälle linjalle. Jopa kymmeniä saman tilaajan hankkimia autoja on paikalla odottamassa lähtöä, kaikkia linjoja hallinnoi sama toimija, suuri osa linjoista on aika samanpituisia, mutta kun yksi tietty vuorolle määrätty bussi puuttuu, tuo linja ei voi lähteä, aika hullu tilanne.

Toki raitioliikenteessä vaunuja käännetään enemmän "poikkeusreiteille", se on huomattava, mutta periaatteessa tuokin on enemmän poikkeustilanteiden hallintaa kuin jatkuva toimintatapa. Toki niin pitkään kun ihmiset tekevät merkittävästä osin liikenteenohjauksen, on aika rajoitettua millaisella detaljitasolla systeemiä voidaan ohjata.

Toisaalta myös esimerkiksi kilpailutettavat sopimukset, kuljettajien työvuorot sekä kalusto- ja työaikajärjestelyt ja koko liikenteen rakentamisfilosofia nykyään pitkälti perustuu siihen että käytössä ovat kiinteät aikataulut ja tietyt bussit tai ratikat tietyissä lähdöissä.

3.3) Muut käytännön rajoitteet

Dynaaminen aikataulu toimii käytännössä parhaiten silloin kun vuoroväli on varsin tiheä ja taustalle olisi hyvä olla myös jonkinlainen kiinteä aikataulurakenne dynaamisen lisäksi. Tälläinen järjestelmä on huomattavan monimutkainen rakennettava ja optimoitava. Lisäksi tieto tarvitaan lähes kaikissa käytettävissä järjestelmissä reaaliaikaisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Kävelyyn ja pyöräilyyn joukkoliikenteen vaihtoehtona liittyy myös mielenkiintoinen joukkoliikenteen kuormitukseen ja aikataulusuunnitteluun liittyvä ilmiö. Esimerkiksi pyöräilyn markkinaosuus on Helsingissä noin 20 % elokuussa ja noin 2 % tammikuussa. Pyöräilyssä on myös voimakas säävaihtelu kesälläkin eli suuri osa ei pyöräile sadepäivinä. Kävelyn markkinaosuus myös vaihtelee vuodenajan ja sään mukaan, toki kävelyn markkinaosuus ei vaihtele kyllä yhtä paljon, koska osa pyöräilijöistä siirtyy kävelijöiksi kun ilma huononee.

Käytännössä tilanne on kuitenkin sellainen, että kun sataa suuri osa kävelijöistä ja pyöräilijöistä vaihtaa joukkoliikenteeseen näin elokuussakin. Se tarkoittaa sitä, että kun sataa, ratikat ja bussit täyttyvät, joka hidastaa niitä. Sade hidastaa myös muuten liikennettä. Toisaalta matkustajat kaipaavat huonolla ilmalla enemmän aikataulussa kulkevia joukkoliikennevälineitä, koska mahdollisuus korvata joukkoliikennematkoja kävelyllä tai pyöräilyllä on heikentynyt.

Mitä tämä tarkoittaa aikataulusuunnittelun kannalta? Mitä vaihtoehtoja on ratkaista tätä ongelmaa?

Tätä olen yrittänyt sanoa joskus Soininvaaran blogissa, mutta Vihreiden pyöräentusiastien vastaus on ollut vain se että sekä sateesta että pakkasesta selviytymiseen on olemassa välineistöä, ja kyllä itse asiassa lumihangessakin voi pyöräillä etc.

Minusta paras vaihtoehto on 4) Raitioliikenteellä ei ole aikataulua.
 
Minusta paras vaihtoehto on 4) Raitioliikenteellä ei ole aikataulua.

Tarkoitatko tällä järjestelmää, jossa säädetään ratikoiden vuoroväliä vai jotain muuta?

Puhtaasti aikatauluton järjestelmä, jossa ei säädetä mitään on näet käytännössä toimimaton. Helsingin oloissa, jos vaikka laitetaan aamuseitsemältä ratikat ajamaan ympäri vaikka linjan 2/3 lenkkiä sopivalla välillä, annetaan kuljettajille vaan ohjeeksi ajaa eteenpäin ilman aikataulua sen kummemmin mitään säätämättä, ei kulu kovinkaan montaa tuntia ennen kuin kaikki ratikat ovat kutakuinkin yhdessä jonossa. Jos ei ole aikataulua, vuoroväliä pitää ainakin säätää. Nykyäänhan vuoroväliä säädetään normaalitilanteessa sekä päätöspysäkkien aikatauluilla että näytöillä, joista kuljettaja ajon aikana näkee onko edellä vai jäljessä aikataulusta.

Siihen, millaista aikataulu- tai vuorovälin säätöjärjestelmää käytetään, on toki erilaisia vaihtoehtoja.
 
Kävelyyn ja pyöräilyyn joukkoliikenteen vaihtoehtona liittyy myös mielenkiintoinen joukkoliikenteen kuormitukseen ja aikataulusuunnitteluun liittyvä ilmiö. Esimerkiksi pyöräilyn markkinaosuus on Helsingissä noin 20 % elokuussa ja noin 2 % tammikuussa. Pyöräilyssä on myös voimakas säävaihtelu kesälläkin eli suuri osa ei pyöräile sadepäivinä. Kävelyn markkinaosuus myös vaihtelee vuodenajan ja sään mukaan, toki kävelyn markkinaosuus ei vaihtele kyllä yhtä paljon, koska osa pyöräilijöistä siirtyy kävelijöiksi kun ilma huononee.

Käytännössä tilanne on kuitenkin sellainen, että kun sataa suuri osa kävelijöistä ja pyöräilijöistä vaihtaa joukkoliikenteeseen näin elokuussakin. Se tarkoittaa sitä, että kun sataa, ratikat ja bussit täyttyvät, joka hidastaa niitä. Sade hidastaa myös muuten liikennettä. Toisaalta matkustajat kaipaavat huonolla ilmalla enemmän aikataulussa kulkevia joukkoliikennevälineitä, koska mahdollisuus korvata joukkoliikennematkoja kävelyllä tai pyöräilyllä on heikentynyt.

Mitä tämä tarkoittaa aikataulusuunnittelun kannalta? Mitä vaihtoehtoja on ratkaista tätä ongelmaa?

Eiköhän ratkaisu ole kuljettajien lipunmyynnistä luopuminen ja avorahastus, jolloin matkustajamäärien muutoksilla on vähemmän vaikutusta ajoaikoihin. Raitiovaunuille ja bussien runkoreiteille taas voidaan etuisuudet rakentaa niin, että vaunulle järjestetään valmis kulkutie pysäkiltä mahdollisimman pitkälle eteenpäin, mielellään seuraavalle pysäkille ja vaunu odottaa sen kymmenisen sekunttia tien valmistumista pysäkillä. Kun seisonta-aika keskitetään pysäkeille, niin näinkin syntyy pelivaraa pysäkkiaikoihin. Eli en näe tässä merkittävää ongelmaa, jos Helsingissä sovelletaan niin sanotusti alan parhaita käytäntöjä joukkoliikenteen järjestämisessä.
 
Aivan totta. Eilen taas nähtiin hieno esimerkki etuuksien "liikennettä sujuvoittavasta" toiminnasta Marian sairaalalla.

Odottelin kääntymistä autolla Mechelininkadulta pohjoisesta Rautatienkadulle, ja huomasin, että Mechelininkadun ABC:n pysäkiltä (mikä nyt olikaan nimeltään) Ruoholahteen pain lähtenyt kasi sai etuuden heti pysäkiltä lähdettyään. Sporan vihreää pidennettiin, mutta saman aikaisesti kuitenkin suoraan meneville autoille syttyi punainen valo. Kasi sitten hissukseen körötteli meklua kohti liikennevaloja pitäen samalla vasemmalle kääntyvien autojen valoa punaisena. Juuri ennen risteystä sitten raitiovaunuvalo vaihtui piiitkän odottelun jälkeen "punaiseksi" eli ässälle, ja pääsin kääntymään sporan editse keskustaan päin.

Kuka tässä voitti? Kaikki kymmenet autot odottelivat pysähdyksissä kävelyvauhtia matelevaa sporaa, joka sitten pysähtyi valoihin. Valoja ei ole saatu edes ohjelmoitua siten, että kun kasi pidentää vihreää aikaa itselleen, niin se pidennys tapahtuisi myös Mechelininkatua suoraan kulkevalle autoliikenteelle (jota kyllä riittää).

Voiko oikeasti olla niin, että etuajassa pysäkille saapumisesta tulee penaltia? Eikö tässä kaikkien etu olisi, että ajetaan normaalia tahtia pysäkille ja lähdetään sieltä sitten aikataulun mukaan.
 
Voiko oikeasti olla niin, että etuajassa pysäkille saapumisesta tulee penaltia? Eikö tässä kaikkien etu olisi, että ajetaan normaalia tahtia pysäkille ja lähdetään sieltä sitten aikataulun mukaan.

Olen samaa mieltä kanssasi. Etuajassa ei sinänsä pidä ajaa, mutta avain on aikatauluissa, jotka on laadittava siten, että kuljettaja ei vahingossa joudu etuaikaan, vaan jouhevasti ajaen pysyy aikataulussa tai on minuutin verran siitä myöhässä. Ykköslinjalla tätä mitattiin ja todettiin, että ylivoimainen enemmistö pysäkeistä ohitetaan etuajassa. Silloin vika ei kyllä ole jokaikisessä kuljettajassa, vaan liian löysässä aikataulussa.

Mutta kun liikenneolot Helsingissä ovat niin toivottomat, niin Höselille ei oikein ole jäänyt mitään muuta keinoa yrittää parantaa ratikoiden säännöllisyyttä kuin lisätä aikatauluihin ylenmäärin minuutteja. Lopputulos on sitten se, että sillä kertaa kun kyytiin ei könyä lastenvaunuarmadaa eikä myydä kasoittain kertalippuja eikä odotella jäteauton takana eikä väistellä väärinpysäköityjä autoja jne jne, joutuu kuljettaja silminnähden hidastelemaan jottei ajaisi etuajassa.
 
Juuri näin, mutta tarkoitin sitä, että se hidastelu voisi mieluummin olla pysäkillä seisomista kuin muun liikenteen haittaamista.
 
Ykköslinjalla tätä mitattiin ja todettiin, että ylivoimainen enemmistö pysäkeistä ohitetaan etuajassa. Silloin vika ei kyllä ole jokaikisessä kuljettajassa, vaan liian löysässä aikataulussa.
Päivällä ykkönen varmaan onkin etuajassa, mutta ainakin iltaruuhkassa 1A on joko aikataulussa tai myöhässä, vaikka lastenvaunuja on harvoin eikä kertalippuja myydä juuri lainkaan.
Kerran tosin eräs 1A:n kuljettaja lähti Senaatintorilta 6 minuuttia etuajassa, joten en ihan ehtinyt siihen, mutta vuoronumerosta näin sen olevan etuajassa oleva vaunu, eikä myöhässä oleva edellinen vuoro. Juoksin vaunun kiinni Kauppatorilla, ja ajoin lähes koko kierroksen (Kauppatori-Eira-Käpylä-Hakaniemi). Sama kuljettaja päättikin sitten lähteä Eirasta samat kuusi minuuttia etuajassa, ja Käpyläänkin saavuttiin suunnilleen saman verran etuajassa. Mutta käpylässä tämä kuljettaja päätti jäädä odottamaan Pohjolanaukiolla ohittavia autoja,joita oli tuolloin poikkeuksellisen paljon, ja lähtö myöhästyi kaksi minuuttia, ja Kallion virastotalolla oltiin jo viisi minuuttia myöhässä. Ei ollut kuljettajalla ainakaan kiire tauolle, sillä kuljettaja vaihtuu Kallion virastotalolla ajosuunnassa Eiraan päin.
 
Lipunmyynnin lopettaminen Helsingin raitiovaunuissa on ilmeisesti iäisyyskysymys. Sehän taatusti nopeuttaisi liikennettä, esim. linja 9, mikä nykyään ketjuuntuu herkästi. Viimeksi ilmestyneessä Helsingin uutisissa joku herra HSL:ltä kertoo, ettei huhuista huolimatta mitään tällaista ole suunniteltu. Kummallista, ettei tällaista muualla maailmassa olevaa käytäntöä saada meille.
 
^ Onhan sitä suunniteltu. Vasta julkaistussa Ratikkaprojektin yhteenvedossa oli, että on suunniteltu pidemmän ajan, selvityksiä tehty ja useamman kerran on pitänyt kuljettajarahastus lopettaa, mutta aina on lykätty, aina on keksitty verukkeet jatkaa. Ei voi välttyä ajatukselta, että vaikka osapuilleen kaikki pitävät kuljettajarahastusta järjettömänä ja ovat valmiita siitä luopumaan, niin HSL:ssä/HKL:ssä tms. organisaatiossa on joku tarpeeksi korkea-arvoinen viskaali, joka vastustaa ja onnistuu kerta toisensa jälkeen tekemään hommasta vaikeaa ja sitten luovutaan.
 
Viimeksi ilmestyneessä Helsingin uutisissa joku herra HSL:ltä kertoo, ettei huhuista huolimatta mitään tällaista ole suunniteltu.

Millä sivulla tämä juttu on? Kaivoin netistä esille 22.4. näköispainoksen, enkä löydä sieltä muuta kuin jonkun keuruulaisen miehen mielipidekirjoituksen junien lipunmyynnin lopettamisesta.
 
Millä sivulla tämä juttu on? Kaivoin netistä esille 22.4. näköispainoksen, enkä löydä sieltä muuta kuin jonkun keuruulaisen miehen mielipidekirjoituksen junien lipunmyynnin lopettamisesta.
Asiasta kerrotaankin 19.4. ilmestyneessä numerossa, sivulla 10.
 
Asiasta kerrotaankin 19.4. ilmestyneessä numerossa, sivulla 10.

Kiitoksia! Ei ollutkaan viimeksi ilmestynyt, mutta melkein.

HSL:n "herra" Mari Flink ei ehkä ole kaikista käänteistä perillä, ja toimittajalta sellaista ei voi nykypäivänä enää olettaakaan. Mutta oliskohan tuossa nyt sitten käynyt niin, että hallitus olisi pistänyt vähän kampoja rattaisiin siinä vaiheessa, kun Höseli sai sen kuningasajatuksen, että jo kokeilussa olleita lippuautomaatteja ei vaunuihin tarvittaisikaan, kun kuljettajarahastus loppuu?
 
Milloin se loppuu se kuljettajien rahastustoiminta ? Onko tarkkaa päivämäärää olemassa ?
 
Takaisin
Ylös