Raitiovaunuliikenteelle poikkeusreittejä aiheuttavat kaupunkitapahtumat

Mitenkäs Tampereen tuleva pikaratikka suoriutuu Hämeenkadun paraateista ym.? Niitähän on aina silloin tällöin. Käännetäänkö vaunut sopivassa paikassa vai rakennetaanko heti kättelyssä sivuraide parin korttelin päähän? Tunnelihan tämänkin ratkaisisi, muttei minusta ole riittävä syy kallistua tunnelin kannalle. (Ja sovitaanko, ettei tunnelista tämän enempää, vaan keskustellaan pintaratikan paraatinkestävyydestä...)

Turun pikaratikan suunniteltu reitti ei juurikaan kulje kokonaan suljettavia paraati- ja juhlakatuja pitkin. Joulurauhan julistus katkaisee liikenteen puoleksi tunniksi, mutta eiköhän me se kestetä...
 
Turun ja Tampereen kokoisissa sivistyskaupungeissa, joissa on sekä raitiotiet että karnevaaleja jotka sotkevat liikenteen, on asia yleensä ratkaistu toteuttamalla varakääntöpaikat keskustan molemmin puolin. Vaihtoehtoisesti keskustan ohittava vaihtoehtoinen reitti ajaa saman asian. Uusissa raitiotiejärjestelmissä, joissa on kaksisuuntavaunut, asia voidaan hoitaa yksinkertaisesti ylimenovaihteilla.

Kannattaa toki muistaa, että esim. sivistyskaupunki Turun vuosittain toteutettavissa arvovaltaisissa tapahtumissa kuten partiomarssissa toisaalta joukkoliikenteen pääreitit on huomioitu reitin suunnittelussa, ja joukkoliikenne päästetään sopivissa kohdissa kulkueen läpi tai ohi.

On toki myös perusteltua pohtia, mitkä tapahtumat voivat vaikuttaa joukkoliikenteeseen. Foorumilaiset ymmärtänevät, että tätä ei voi sivistys- ja oikeusvaltiossa ratkaista sen perusteella, mitä mieltä on maanpuolustuksesta tai sukupuolivähemmistöstä.
 
Ainakin silloin, kun Turussa oli raitiotiet, ei joulurauhanjulistus katkaissut liikennettä. Ehkä nykyään erityisolot sitä vaativat. ;)
 
Kaikkein kummallisinta on kuitenkin se, kun rauhanomasissa ja ystävällisissä väleissä kanssamme elävän valtion päämies tai muun politiikan eliittiin kuuluva jehu tulee käymään. Täällä mobilisoidaan koko poliisivoimat pistämään kaupungin elämä sekaisin. Suljetaan katuja jopa jalankululta, ajetaan kiellettyyn ajosuuntaan monen henkilöauton letkoilla, pysäytetään ja ruuhkautetaan niin joukko- kuin muuta liikennettä pahimmillaan tuntikausiksi.
Sitä olen ihmetellyt että kun vuoden aikana voi Helsingissä olla useita presidentti/kunkku/ministeritason vierailuja ja toistuvia useita päiviä kestäviä huippukokouksia jonne kutsutaan suurvaltojenkin valtiopäämiehiä, niin eikö niitä kokouksia voisi järjestää ennemmin jonnekin Saariselälle ja yksittäisiä valiovierailuja Naantalin Kultarantaan? Viime vuoden ETYJ? -kokous meinasi ottaa hermoille totaalisesti kun aamusta iltaan pörräsi helikopterit kuin jossain Vietnamissa ja Mannerheimintie ja Nordensköldinkatu oli suljettu ja spårat matelivat kävelyvauhtia silloin kun ylipäänsä kulkivat. Suomalaisiille on iskostunut jokin tsaristinen alamaiskulttuuri että on "hienoa" kun järjestetään tällaisia kokouksia kun niistä on todellisuudessa vain riesaa.

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:
Niin, kyllä me Turussa ja seudulla mielellään otetaan niin paljon huippukokouksia kuin vain annetaan. Samalla voitaisiin korjata se 1812 tehty mokakin.
 
Tukholma lakkasi olemasta Suomen pääkaupunki jo 1809. Turku oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki 1809-1812. (Siitä, oliko Suomella "omaa" pääkaupunkia ennen 1809, on turha kiistellä tällä foorumilla).

Joka tapauksessa, kitiseminen siitä, että valtiovierailut ja huippukokoukset häiritsevät, on aika turhanaikaista. Helsinki kuitenkin hyötyy pääkaupunkiasemastaan aika tavalla. Toki järjestelyt kannattaa tehdä niin ettei niistä koidu tarpeettoman suurta haittaa kaupunkilaisille.
 
Joka tapauksessa, kitiseminen siitä, että valtiovierailut ja huippukokoukset häiritsevät, on aika turhanaikaista. Helsinki kuitenkin hyötyy pääkaupunkiasemastaan aika tavalla. Toki järjestelyt kannattaa tehdä niin ettei niistä koidu tarpeettoman suurta haittaa kaupunkilaisille.

Minun puolestani Turku saisi pitää vaikka kaikki Suomessa pidettävät isot, monipäiväiset huippukokoukset. Tuleepahan komea ex-pääkaupunkimme sitten paremmin tunnetuksi maailmalla.

t. Rainer
 
Joka tapauksessa, kitiseminen siitä, että valtiovierailut ja huippukokoukset häiritsevät, on aika turhanaikaista. Helsinki kuitenkin hyötyy pääkaupunkiasemastaan aika tavalla.

Juurikin näin. Eiköhän aika moni pitäjä ottaisi näitä tapahtumia ihan mielellään vastaan, vaikka siitä aiheutuisi muutaman minuutin pidempiä joukkoliikennereissuja kuntalaisille. Eikös Tampereelta juuri vähän aika sitten viety joku jo sille luvattu iso EU-kissanristiäinen, ja syy taisi olla luokkaa: Yleisradiolla sattui olemaan samaan aikaan saunavuoro helsingissä, joten sinnehän se sitten piti siirtää.
 
Juurikin näin. Eiköhän aika moni pitäjä ottaisi näitä tapahtumia ihan mielellään vastaan, vaikka siitä aiheutuisi muutaman minuutin pidempiä joukkoliikennereissuja kuntalaisille.

Muistuupa mieleen parisen vuotta sitten järjestetty EU-huippukokous Lahden Sibeliustalossa. Voi sitä hehkutusta ja innostusta maakunnan paikallismediassa, päättäjissä ja kansalaisissa. Se alkoi jo kuukauden päivät ennen kokousiltaa. Helsingissä "suuren maailman menoon" on sen verran rutinoiduttu, että harva jaksaa edes kiinnostua, kuka pamppu tällä erää jumittaa liikenteen.
 
Eikös täällä nyt vähän liioitella noista ongelmista. Tietenkin maan pääkaupungissa tapahtuu. Ja tapahtumat aiheuttavat "harmeja" vakituisille asukkaille. Poikkeuksista kyllä tiedotetaan aika hyvin. Tietenkin, jos ei seuraa mitenkään mitä ympärillä tapahtuu...
Jos ei "Oittaan Uutisissa" kerrota Hesan poikeusliikenteestä, niin voi, voi sentään. Sellaista se vain on.
Ja kohtahan alkaa pitkä rospuuttokausi. Vain muutama "häiriö" yli puoleen vuoteen.
 
Jos ei "Oittaan Uutisissa" kerrota Hesan poikeusliikenteestä, niin voi, voi sentään. Sellaista se vain on.
Ja kohtahan alkaa pitkä rospuuttokausi. Vain muutama "häiriö" yli puoleen vuoteen.

Mitään sellaista lehteä kuin "Oittaan uutiset" ei ole olemassa. Kaikille espoolaisille ilmestyy kotiin Länsiväylä -niminen lehti ja vastaavsti kaikille vantaalaisille Vantaan Sanomat. Mutta niissä ei jostain syystä kerrota sanaakaan Helsingin sisäisen joukkoliikenten poikkeusjärjestelyistä esim erilaisten suurtapahtumien aikana, ei myöskään rata- tai katutöistä johtuvista reittimuutoksista tai vuorojen peruutuksista. Joukkoliikennevälineissä jaettavassa "Metro" -lehdessä tosin kerrotaan, mutta silloin kun esim espoolainen joukkoliikennekäyttäjä on sen vihdoin saanut käsiinsä, on "vahinko" jo päässyt tapahtumaan. Eli: Joukoliikenteen poikkeusjärjestelystä pitäisi tiedottaa kaikissa YTV-alueen kaupungeissa ilmestyvissä virallisissa tiedotuslehdissä, ei vain Helsingin.

t. Rainer
 
Eli: Joukoliikenteen poikkeusjärjestelystä pitäisi tiedottaa kaikissa YTV-alueen kaupungeissa ilmestyvissä virallisissa tiedotuslehdissä, ei vain Helsingin.
HSL-kuntayhtymä toivottavasti ottaa vastuun tästä asiasta ensi vuodenvaihteesta lähtien.
 
Joulurauhan julistus katkaisee liikenteen puoleksi tunniksi, mutta eiköhän me se kestetä...

Ainakin silloin, kun Turussa oli raitiotiet, ei joulurauhanjulistus katkaissut liikennettä. Ehkä nykyään erityisolot sitä vaativat. ;)

Aina 50-luvun lopulle saakka koko Uudenmaankadun liikenne pysäytettiin hiljentymään ja kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Kakkos- ja kolmoslinjan raitiovaunuista, kaikissa perävaunu, muodostui vähitellen pitkä jono Hämeenkadun risteyksestä aina Tuomiokirkkosillalle saakka. Myöhempinä vuosina sitten on Uudenmaankadun liikenteen pauhu sekoittunut virteen 170, Tuomiokirkon kellon kahdentoista lyönteihin, fanfaariin, julistustekstiin, Maamme-lauluun ja Porilaisten marssiin.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös