Raitiovaunuhavaintoja - syyskuu 2009

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Liittynyt
22 Marraskuu 2007
Viestit
817
1.9.

52 /1A
2119 liikkeellä Mäkelänkadulla tositoimissa. Syyskausi on siis julistettu alkaneeksi. :)
 
2.9:
HKL 153 iltaruuhkaan 1A.
Kolmosella ja seiskalla yksi MLNRV (80 ja 85)
Kahdeksikon pysäkkinäytössä "Helsinginkatu" kaksi kertaa; "Kustaankatu" ja "Helsinginkatu". "Marian sairaala"kin näytetään, vaikka on ollut jo aikaa pois, eikä vähään aikaan tule takaisin.
Vallilassa edelleen (ainakin) kolme väliosaa ilman "isäntää".
 
2.9.2009

Välipalanivel #76 peruutteli noin klo 14 Töölön hallista linjan 10 iltapäiväruuhkavaunuksi.
 
Kahdeksikon pysäkkinäytössä "Helsinginkatu" kaksi kertaa; "Kustaankatu" ja "Helsinginkatu".

Pysäkkikilvet ja raitiovaunukaistamerkit ovat melkoista sekametelisoppaa tuolla alueella. Pysäkkien nimet ovat erilaisia varsinaisessa pysäkkikilvessä, pysäkkikatoksen reunassa ja vaunun sisänäytöissä. Autot puolestaan ohjataan ryhmittymään kääntymistä varten lainvastaisesti raitiovaunukaistalle.

Mielestäni paras ratkaisu Helsinginkadulla olisi poistaa ylimääräinen Kustaankadun pysäkki (vain 140 m etäisyys uuteen pysäkkiin), jolloin päästäisiin oikomaan radan turhat ja matkustajille epämukavat mutkittelut. Tilalle tehtäisiin suora ja asianmukaisesti korotettu kiskoalue, jolle autot eivät ryhmittyisi.

2.9.2009

Välipalanivel #76 peruutteli noin klo 14 Töölön hallista linjan 10 iltapäiväruuhkavaunuksi.

Tiistaina 1.9. vaunu 76 oli aamuruuhkassa linjalla 10 ja iltaruuhkassa linjalla 4.
 
Mielestäni paras ratkaisu Helsinginkadulla olisi poistaa ylimääräinen Kustaankadun pysäkki (vain 140 m etäisyys uuteen pysäkkiin), jolloin päästäisiin oikomaan radan turhat ja matkustajille epämukavat mutkittelut. Tilalle tehtäisiin suora ja asianmukaisesti korotettu kiskoalue, jolle autot eivät ryhmittyisi.

Samaa mieltä ja tarkoitus on ollut ehdottaakin, mutta on puuttunut aikaa ja sopiva foorumi. Lobbauksessa on pysyvä sujuvuuden seurantaa ja infran kehittämistä hoitava ryhmittymä kolmikannalla tilaaja-operaattori-kaupunkisuunnittelu. Jos tämä syntyy, voisi näihin keskikokoisiin kehittämisprojekteihin löytyä paremmat edellytykset.
 
3.9.2009

Linjan 3X lisäliikenteessä oli ainakin välipalanivel #85.
 
3.9.

73 /3X Ainakin kyseinen vaunu ajoi reitin Ensi linja - Rautatieasema - Bulevardi - Kaivopuisto - Aleksanterinkatu - Rautatieasema - Ensi linja, vaikka HKL linjalla -palsta antoi ymmärtää reitiksi Areenan talon lenkki - Rautatieasema - Bulevardi - Telakkakatu. Ja tieto koko linjasta oli siis vasta saman aamun lehdessä. Missään muualla ei mitään tietoa ollut, ei edes tämän foorumin joukkoliikenneuutisissa (!)

151 /6

Vaunun 227 nelososasta oli poistettu kaksi penkkiä. Hiukan ristiriidassa ainaisen istumapaikkojen tärkeyden toitottamisen kanssa.

Koodi:
I=ovi  k=kääntöistuin  x=tavallinen istumapaikka  ____=nivel


osa 4 nyt:

takapää
______
k    x
I   xx
I   xx
k    x
______     
etupää

Ennenhän ovettomalla puolella oli neljä kahdenistuttavaa riviä. Muissa vaunuissa en ole vielä havainnut vastaavaa muutosta.
 
Vaunun 227 nelososasta oli poistettu kaksi penkkiä. Hiukan ristiriidassa ainaisen istumapaikkojen tärkeyden toitottamisen kanssa.
...
Ennenhän ovettomalla puolella oli neljä kahdenistuttavaa riviä. Muissa vaunuissa en ole vielä havainnut vastaavaa muutosta.
Kuvailemasi kaksi penkkiä ovat puuttuneet vaunusta 227 niin kauan kuin muistan, eli jo vuosien ajan. En ihmettelisi ellei niitä ole siinä vaunussa koskaan ollutkaan. Tämän vuoksi en usko että samoja penkkejä tullaan poistamaan muista vaunuista.
 
4.9.

Vaunu 95 matkasi Kustaa Vaasan tietä pitkin Koskelan hallille päin, mutta kilvissä luki Hietalahti.
 
3.9.

73 /3X Ainakin kyseinen vaunu ajoi reitin Ensi linja - Rautatieasema - Bulevardi - Kaivopuisto - Aleksanterinkatu - Rautatieasema - Ensi linja, vaikka HKL linjalla -palsta antoi ymmärtää reitiksi Areenan talon lenkki - Rautatieasema - Bulevardi - Telakkakatu. Ja tieto koko linjasta oli siis vasta saman aamun lehdessä. Missään muualla ei mitään tietoa ollut, ei edes tämän foorumin joukkoliikenneuutisissa (!)

Tämän foorumin joukkoliikenneuutisissa tietoa ilotulitusillan poikkeus- ja lisäliikenteestä on ollut luettavissa maanantaista lähtien. Mitä taas tulee 3X:n reittiin, niin ajaminen Telakkakadun päätepysäkille olisi ollut erittäin hidasta, sillä Tehtaankatu oli aivan tukossa ajosuunnassa kohti Hernesaarta. Esim. 3B:n ratikoilta kohti Eläintarhaa kesti Eiran lenkissä 30-45 minuuttia, mutta toiseen suuntaan liikenne soljui huomattavasti paremmin. 3X:n oli siis nopeampi ajaa Kaivopuiston kautta, jolloin säästyttiin myös kylmien vaihteiden vekslaamiselta. Arenatalon silmukka taasen on liikenteellisesti hieman haastava, joten yleensä suositaan Linjoja.
 
7.9. päivällä:
HKL 66:n Saksan matka alkoi.
HKL 150 ja 175 tilausajossa.
HKL 151 linjalla 6/8.
HKL 154 koulutusajossa.
Ykis mlnrv, 76, havaittu jollain Mannerheimintien linjalla!
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös