Raitiovaunuhavaintoja - lokakuu 2009

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
26. 10. päivän välipalahavaintoja: 76 linjalla 4 ja 80 linjalla 3B/T (ex-B-puoli) kohtasivat kauniisti Mannerheimintiellä Forumin kohdalla n. 12:55.
 
No ovatko 11 ja 14 vielä olemassa / menossa romuksi?

Tästä minulla ei ole tietoa. Veikkaisin kuitenkin, ettei vasta siistittyä ja ulkomaalattua vaunua 11 panna romuksi, samoin 14 on käytössä kampanjavaununa. Joskus oli puhetta, että toisellekin kampanjavaunulle olisi tarvetta, niin ollen en pidä todennäköisenä että se ainoa romutettaisiin.
 
Onpa hienoa nähdä SRS uutisivulla olevia Albertin ottamia ensikuvia tulevasta jätkäsaaren ratatyömaasta.

Kyllä nyt jokaisen on uskominen, että ratikkaa sinne tosissaan viedään, eikä mitään sarvijaakkoja.
 
Jotenkin tulee sellainen fiilis tästä touhusta, että kerrankin saadaan jotain aikaan eikä vain jahkailla :) Länsisataman matkustajaterminaali on toki ollut tuossa jo jokusen kymmentä vuotta, mutta ainakin tulevaan asuinrakentamiseen ollaan nyt varautumassa ajoissa.
 
Hesarin ja Flemarin kulmaan näyttää lisättäneen puuttuva valoetuus eli linjalla 8 Salmikseen päin. Ainakin ledi vilkkui ja ajolupa myönnettiin odottamattoman nopeasti.
 
Hesarin ja Flemarin kulmaan näyttää lisättäneen puuttuva valoetuus eli linjalla 8 Salmikseen päin. Ainakin ledi vilkkui ja ajolupa myönnettiin odottamattoman nopeasti.

Itse tein samanlaisen havainnon eilen. Etuisuus tässä ajosuunnassa katosi melko pian uusien liikennevalojen käyttöönoton jälkeen noin vuosi sitten, mutta nyt se on toivottavasti tullut pysyvästi takaisin. Seuraavaksi kasilinjalle (ja kolmosille) voitaisiin palauttaa etuisuudet Caloniuksenkadun ja Runeberginkadun risteykseen. Tässä risteyksessä oli aikaisemmin varsin hyvät etuisuudet ratikoille.
 
Seuraavaksi kasilinjalle (ja kolmosille) voitaisiin palauttaa etuisuudet Caloniuksenkadun ja Runeberginkadun risteykseen. Tässä risteyksessä oli aikaisemmin varsin hyvät etuisuudet ratikoille.

Kyseisessä risteyksessä kokeillaan ei etuutta etuajassa ajaville -toimintoa.
 
Kyseisessä risteyksessä kokeillaan ei etuutta etuajassa ajaville -toimintoa.

Kyseisenlaisia valoja voisi olla pysäkkien jälkeiset valot, muttei niitä pysäkkien välillä sais olla!

Siks toisekseen mitenkä vaikuttaa keskimääräisiin ajoaikoihin tällaiset tarkoitukselliset hidastukset? Maalaisjärkeä kun käytän, niin päättelen siitä seuraavan aikatauluja seuraavan kerran muutettaessa jälleen lisää aikaa; onko noin?
 
Ei ajoaikoja pidä lyhentää etuajassa ajamalla, niitä pitää lyhentää poistamalla aikataulusta ajoaikaa.
 
29.10

Pari välipalahavaintoa aamulta:

3T / 85 (tuli vastaan manskulla kohti eläintarhaa)
6 / 101

Kympillä oli vastikään peruskorjatut NrI:t 42 ja 44.
 
Tänään 29.10. noin kello 16:15 Kaivokadulta Manskulle vasemmalle kääntymässä ollut 3B ajoi ilmeisesti epähuomiossa väärässä tilassa olevan vaihteen ohi ja joutui lopulta kääntymään reitiltään pois oikealle, Lasipalatsin pysäkille.

Ennen kääntymistään ruuhkatäysi vaunu seisoi kymmenisen minuuttia paikallaan kuskin yrttäessä ensin peruutusoperaatiota, mutta tilaa ei tainnut olla kun takana jonossa seisoi jo Variotram.
 
Jaahas, siinä lienee mennyt edellä lehtikelistä johtuen aikataulustaan runsaasti myöhäänjäänyt Seiskan Manne Krunikan käymättäjättävällä vakio-oikaisureitillään Unioninkadulta aseman ohi Lasipalatsille. Eilen matkustin samaan aikaan Seiskan Mannella, joka tuohon aikaan "aina" kääntyy Kaivokadulta vanhan Seiskan perinteitä noudattaen Kaivokadulta Tölikaan.

Kuka ehtii katsastaa tilanteen huomenna, niin sama toistuu aivan varmasti. Jos Manne vain on liikkeellä.

On muuten kaamea ajokeli parhaillaan Manneille noilla puistoradoilla, joita Ykkösellä ja Seiskalla piisaa.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös