Linjavärit

Liittynyt
22 Marraskuu 2007
Viestit
817
Helsingissähän tunnetusti käytettiin linjavärejä vuoteen 1954 asti. Tuolloin niiden käytöstä luovuttiin tarpeettomana. Kysymys kuuluukin, olisiko linjavärien käyttöönotossa puoli vuosisataa myöhemmin ideaa? Mielestäni asia on vähintäänkin keskustelun arvoinen, varsinkin kun uusia vaunuja ollaan tilaamassa.

Linjavärien hyöty asiaa tuntemattomalle on mitätön, mutta paikallisille ihmisille siitä olisi iloa, kun pimeällä näkisi jo kaukaa, että "sieltä se nelonen tulee". Tosin hyvänäkoisille hyöty ei ole niin suuri, mutta uskoisin, että linjaväreillä olisi luoda linjoille omaa imagoa. Nykyisillä tekniikoilla ei liene juurikaan ongelmia värien toteuttamisessa linjakilvissä.

Kuva, miten Helsingissä voisi olla ja miten Pietarissa on:
 

Liitetiedostot

  • IMG_5601_2.JPG
    IMG_5601_2.JPG
    92.6 KB · Lukukerrat: 293
  • lvs-2005.jpg
    lvs-2005.jpg
    33.6 KB · Lukukerrat: 346
Olen mietinyt samaa itsekin. Linjavärit pysäkeillä ja kartoissa selkeästi numeroon yhdistettynä selkeyttäisivät myös suunnistusta + näyttäisi graafisesti hyvältä. Kannattanee kysellä HKL:ltä, joskin minusta tuntuu, ettei tällaisesta innostuttaisi. Raitiolinjojen brändäys olisi kyllä tarpeen ja uusien vaunujen ja linjojen myötä helppoakin - tutut värit uusiin vaunuihin ja linjavärit käyttöön. Hieman ohi aiheen, mutta toivoisin myös sellaista karttaa, jossa raitio-, lähijuna- ja metrolinjat (kyllä, niitä on kaksi ;) ) olisivat selkeästi yhdessä. tässäkin mielessä väri/numero yhdistelmä olisi hyödyksi.
 
Metrolinjan lukumäärä

... metrolinjat (kyllä, niitä on kaksi...

Helsingissä on yksi metrolinja. Se vain haarautuu latvoilla kahteen suuntaan. Se on kansainvälisissäkin yhteyksissä mainittu vain yhtenä linjana. Ja niin tekee HKL:kin.

Samaan hengenvetoon voisi todeta, että VR:llä on lähiliikennelinjoja kolme: ranta-, Martinlaakson- ja päärata. Ko. linjoilla liikennöidään sitten kysynnän mukaan pidemmillä tai lyhyemmillä vuoroilla.
 
No juu, tottahan tuon tiedän, siksi tuo hassunhauska hymiö perässä. muta haarat voisi ilmoittaa M1 ja M2, semminkin, kun länsimetron valmistuttua on myös kaksi päättäriä länsisuunnassa... jos olen oikein ymmärtänyt. Tapiola ja Matinkylä. No, tämä nyt ei liity aiheeseen enää mitenkään! Mainitsin metron vain tuon haavekarttani vuoksi. Miten ikinä metro ja junat merkattaisiinkaan karttaan, niin olisipa ne edes samalla kartalla!
 
Metrolinjan lukumäärä

No juu, tottahan tuon tiedän, siksi tuo hassunhauska hymiö perässä. muta haarat voisi ilmoittaa M1 ja M2, semminkin, kun länsimetron valmistuttua on myös kaksi päättäriä länsisuunnassa... jos olen oikein ymmärtänyt. Tapiola ja Matinkylä. No, tämä nyt ei liity aiheeseen enää mitenkään! Mainitsin metron vain tuon haavekarttani vuoksi. Miten ikinä metro ja junat merkattaisiinkaan karttaan, niin olisipa ne edes samalla kartalla!

Silloin kun oli vielä Almex M -laitteet käytössä metrolinjan asemilla, tuon kaksihaaraisen metrolinjan linjatunnus oli 44, siis h44 jlf-kielenkäytössä. VR:n linjoilla ei leimauskoneissa ole ollut linjatunnuksia käytössä, konduktöörien ja rahastajien käsipihteihin sen sijaan on voinut merkitä linjakirjaimen.
 
Göteborgissa linjavärit on mielestäni toteutettu Pietariakin paremmin, siellä numerokyltin pohjaväri on linjavärin mukainen (kuvia voi katsella esim Wikimedia commonsista: http://commons.wikimedia.org/wiki/Category:Trams_in_Göteborg), mikä lisää mielestäni huomattavasti selkeyttä kyltitykseen. (Göteborgissahan on yhä käytössä "alkuperäiset" linjavärit, linjavärien käytöstä ei koskaan luovuttu toisin kuin esim. Helsingissä ja Tukholmassa).

Linjavärien hyöty asiaa tuntemattomalle on mitätön, mutta paikallisille ihmisille siitä olisi iloa, kun pimeällä näkisi jo kaukaa, että "sieltä se nelonen tulee".
Oman kokemukseni nojalla linjaväreistä olisi merkittävää hyötyä myös turisteille. Omaa navigointiani esim. Milanon metrossa helpotti huomattavasti linjavärien olemassaolo ja niiden käyttäminen asemien värimaailmoissa. Myös Helsingissä turistien liikkumista voisi huomattavasti helpottaa jos sporapysäkeillä linjanumeroiden lisäksi olisi selkeästi merkityt linjavärit.

Jos Helsingissä otetaan käyttöön linjavärit, samassa yhteydessä olisi syytä miettiä myös värien muuttamista nykyisistä reittikartoissa käytettävistä. Nykyisellään linjojen karttavärit ovat kaikki murrettuja ja niitä on vaikeampi erottaa kuin puhtaampia värejä. Lisäksi osa väreistä ei erotu kunnolla toisistaan (erityisesti 1:n vaalea sininen ja 3B:n vaalea vihreä).
 
Nykyisinhän ratikkakartoissa linjoilla on värit, joilla ne on karttaan merkitty. Ne olisi kyllä kivannäköisiä myös sporissa - esim. 9:n väri kartalla on tosi hyvän näköinen.
 
Kuva, miten Helsingissä voisi olla ja miten Pietarissa on:
Epäilin alkuperäisessä viestissäni linjaväritystä Pietarissa, mutta näkyypä näissä omissa kuvissanikin olevan eri värikoodit eri linjoilla:

http://jlf.fi/f17/400-uutisia-pietarista/index2.html#post46407

Onkohan jossain määritelty, mikä väri tarkoittaa mitäkin linjaa vai onko vakiomatkustajan vain opittava koodit ajan myötä? Ja on Pietarissa nyt vielä toistaiseksi sen verran linjoja jäljellä, että löytyyköhän kaikille omaa värikoodia?
 
Viimeksi muokattu:
Turussa linjavärivalojen käyttö lopetettiin vuonna 1951. Samana vuonna valmistuneessa kymmenen vaunun Nessling-sarjassa oli tosin vielä värivalosylinterit, joita ei siis koskaan käytetty. Linjavärit sivukilvissä olivat liikenteen loppumiseen saakka 1972.

Linjavärivaloista luopumiseen oli yhtenä syynä viranomaismääräykset siitä mitä valoja eteen ja taakse sai näkyä, ja mahdollinen sekoittaminen liikennevaloihin. Varsinkin pikkuruotsalaisten sarvilyhtyjen halkaisija ja valovoima oli liikennevalojen luokkaa. Helsingin ensimmäisten liikennevalojen valmistuessa Aleksille 1951 siitä ei kulkenut punaista tai vihreätä linjaväriä käyttäviä linjoja, mutta liikennevalojen yleistyessä Helsingissä luovuttiin linjavärivaloista.

Göteborgin raitiovaunuissa on normaalien valkoisten lamppujen valaisemat rulla- tai vastaavat näytöt, joissa pohjaväri vastaa kutakin linjaa, joten niitä ei voi sotkea liikennevaloihin. Helsingin matriisinäytöissä eri värien käyttäminen voisi olla hankalaa. Kaksivärisillä linjoilla voisi suomen- ja ruotsinkielinen teksti olla eri värein, esim. kasilla sininen Arabia ja valkoinen Arabia.
 
Vs: Metrolinjan lukumäärä

Samaan hengenvetoon voisi todeta, että VR:llä on lähiliikennelinjoja kolme: ranta-, Martinlaakson- ja päärata. Ko. linjoilla liikennöidään sitten kysynnän mukaan pidemmillä tai lyhyemmillä vuoroilla.

Muistattekos vielä semmoista aikaa, kun noilla "vuoroilla" oli linjavärit? Aluksi Sm-junien sivukilvissä (samanlaiset kuin siihen aikaan muissakin junissa) oli vain määränpäätekstit. Kun junavuoroille annettiin kirjaintunnukset, niin tuo kirjain oli omanvärisellä pohjallaan osoitekilven vasemmassa reunassa.

Edessä ei linjavärejä kuitenkaan ollut. Junan etukilpenä oli oikeanpuoleisen etuikkunan alla neliönmuotoinen valkoinen peltikilpi, jossa oli musta kirjain.
 
Vs: Metrolinjan lukumäärä

Vanha aihe jo, mutta:
Samaan hengenvetoon voisi todeta, että VR:llä on lähiliikennelinjoja kolme: ranta-, Martinlaakson- ja päärata. Ko. linjoilla liikennöidään sitten kysynnän mukaan pidemmillä tai lyhyemmillä vuoroilla.
Kyllä VR:n lähiliikennelinjoja on niin monta kuin tunnuksiakin, sillä et pääse K-junalla Käpylästä Tapanilaan tai Y-junalla Mankista Ilmalaan. Se on sitten eri asia onko T- ja N-junat tavallaan sama linja, toisella pääsee vähän pitemmälle, mutta samoilla asemilla pysähdytään ja sama reitti on, N-juna jää vain Keravalle. Mutta onko mielestäsi Y- ja ja A-junat sama asia, vaikka yhteisiä pysäkkejä on vain 3 kpl eli 23%.

Se, että Helsingissä on 1 metrolinja, on mielestäni totta jo senkin takia, että linjakartassa molemmat haarat ovat samalla tunnuksella esitetty. Itse laskisin linjat samaksi jos toinen linja ei ohita toisen asemia ja ero linjojen välillä on pieni tai haara on lyhyt.
 
Koko ratikkareitistön luettavuudessa on aika lailla toivomisen varaa, kuten ehkä voi odottaakin yli sadan vuoden aikana kertyneeltä systeemiltä. Osui silmiin Human Transit -blogissa seuraava pala:

http://www.humantransit.org/2010/12/basics-some-tools-for-small-cities.html

Kirjoittaja Jarrett Walker kertoo suunnitelleensa useaaan kaupunkiin linjoja, jotka luettavuuden nimissä vaihtavat numeroa jollain pysäkillä. Nimimerkillä Zoltan kirjoittava kommentoija kritisoi Helsingin ratikkalinjaston kieppejä 3 ja 7 mahdollisimman epäloogisesti merkityiksi, ja taidan olla hänen kanssaan samaa mieltä.

Monessa kaupungissa joukkoliikenteen linjasto on tehty kolmen keskustassa sijaitsevan vaihtoaseman varaan siten, että jokainen linja kulkee niistä kahden kautta ja joka linjalta pääsee vaihtamaan kaikille muille. Tällä foorumilla on joskus esitetty tämmöiseksi Bermudan kolmioksi Helsingissä yhdistelmää Rautatientori - Hakaniemi - Pasila. Nykyisessä raitiolinjastossa kolmio Rautatientori+Lasipalatsi - Hakaniemi - Ooppera melkein täyttää vaatimuksen metrolinjaa myöten, ainoastaan 1 ja 8 kulkevat vain yhden, eivät kahden 'vaihtoaseman' kautta. Ykkösen siirtämistä Kaivokadulle tai Aleksille on esitetty usein, mikä toisi sen ainakin suunnilleen systeemin piiriin. Vikana tietysti on se, että raskasraiteiden kannalta yhden vaihtopaikan pitäisi olla Pasila, ei Ooppera. Pisarassa tosin Oopperan rautatieasema olisi, sitten joskus.

Ideaalikaupungissa linjavärit voisi tuoda takaisin jonkin sortin suuren linjastoselkiyttämisen ja ratikoiden pidennys-nopeutusrempan yhteydessä ja virittää siinä luettavuuden ja vaihtoyhteydet huippukuntoon. Suunnitelluissa Pasilan rakennushankkeissa ei tosin taida olla luvassa mitään suurta kohennusta kiharaisiin raitioteihin ja pysäkkien sijainteihin.
 
Nimimerkillä Zoltan kirjoittava kommentoija kritisoi Helsingin ratikkalinjaston kieppejä 3 ja 7 mahdollisimman epäloogisesti merkityiksi, ja taidan olla hänen kanssaan samaa mieltä.

Esimerkki: Rautatieaseman raitiovaunupysäkiltä lähtee Kolmosen vaunuja neljään suuntaan (vaunuja 3B-merkinnöillä kahteen täysin eri suuntaan, samoin 3T-merkinnöillä) sekä 6-merkinnöillä kahteen täysin vastakkaiseen suuntaan. Lisäksi 9-merkinnällä liikennöidään yhtäältä yhteen suuntaan ja toisaalta täysin vastakkaiseen suuntaan. Ota nyt Pihtiputaan Mummo noista selvää?

Rengaslinjoilla 3 ja 7 on lisäksi sekava käytäntö. Kolmosen pysäkeillä on eri suuntiin menevillä "linjoilla" selkeyden vuoksi täysin sama lisäkirjain, mutta Seiskalla vastaavassa tapauksessa pitääkin olla käytössä eri kirjain.

Ei ihme, jos joku ulkomaalainen, jolla ei ole rasitteena täkäläiset "pohjoiset erityisolosuhteet", saattaa linjanumerointi-insinöörin päätöksiä ihmetellä. Eikä ole hän yksin. :)
 
Takaisin
Ylös