Munkkivuoren raitiotie

Talinrannan kauimpaan taloon on puolitoista kilometriä, siis olin luullut että Raumantien päähän päättyisi raitiotie.

Jaa okei, nyt selvisi! No, tarkoitus on siis jatkaa ratikkaa Talinrantaan asti juuri sen takia, ettei tarvittaisi liityntäjärjestelyjä, jotka on jo käytännössä todettu toimimattomaksi. Nyt ymmärrän myös ne ajatuksesi siitä 52 tai 57 liitynnästä, jota onneksi ei tarvita.

Kuten sanottu, tämän ketjun ekassa viestissä on liitekartta siitä raitiosuunnitelmasta, jolla esim. KSV nyt laskee Emmessä matkustajamääriä ym. Periaatteessa rata on Munkinseudulla sijoitettu aika tarkkaankin katutilaan, pysäkkeineen päivineen. Tosin kaikki on toki alustavaa vielä.

Knightin 270 on yksi aika hyvänkuuloinen vaihtoehto, jonka haitat ovat pienemmät kuin 39:n haitat.

Katselin tässä tämän 270:n aikataulua. Luulin, että seutubusseilla olisi jonkunlaiset vakiominuuttiaikataulut, mutta tällä ei ainakaan ole. Vuoroväli on vähän mitä sattuu, olisikohan näitä sitten synkattu jonkun väliaseman juniin tai vastaavaa?

Joka tapauksessa 270:sta saanee ihan kelvollisen Pitäjänmäki-Munkkiniemi-Meilahti -yhteyden. Jos vuoroväli olisi ruuhkassa 20 min ja muulloin 30 min, niin kustannusnousua tulisi vain vähän (yhden bussin verran?), mutta toisaalta nuo Helsingin puolella tehtävät matkat olisivat sen verran lyhyitä, että mahtaisiko noin harvaan kulkeva bussi houkutella?

Mahtaisivatko kustannukset pysyä kurissa, jos ruuhkaan saisi 15 min ja päivään 20 min vuorovälin? Illalla 30 min varmaan riittää ja N-vuorot voisi ajaa Helsingin puolella nykyistäkin reittiä. Jos tuo vaatisi kaksi autoa lisää, ja vastaavasti 39 voisi säilyä Ruskeasuolla, niin kai tuohon olisi varaa.

Sitten on vielä se ikuisuusongelma, että meidät hemmotellut helsinkiläiset pitäisi jollain taikasauvalla saada käyttämään myös noita kolminumeroisia busseja. Joskus kun tuntuu, että kynnys niihin on yhtä korkealla kuin Joukoissa, vaikka miten olisi esteettömiä matalalattia-autoja :)
 
Kaavoituskatsauksen mukaan Topeliuksenkadun ratikka ajaisikin vain Nordenskiöldinkadulle asti ja siitä Mannerheimintielle. Onko loppupätkästä ja Haartmaninkadun ratikasta toistaiseksi luovuttu? Eikö se ole aivan olennainen 14:n ja 18:n korvaamiseksi raitiovaunuilla ja Munkkivuoreen menoon? Vai onko ajateltu, että 3:n siirtäminen Manskulta kokonaan pois vapauttaa kapasiteettia riittävästi niin, että Munkkivuoren vaunut mahtuvat sitten Manskulle?
 
Voi johtua hyvinkin siitä ja itse asiassa olisi parempi jos Munckojen ja Haagojen ratikat käyttäisivät mahdollisimman suoraa Manskua.

t. Rainer
 
Se kaavoituskatsaus on vähän sekava, sieltä löytyy kyllä Munkkivuoren ratikkakin, mihin sisältyy tuo puuttuva osuus Taka-Töölössä.

Parhaillaan KSV teettää konsultilla liikennesuunnitelmia Topelius Eteläisestä ja yritin kyllä puhua, että katsoisivat samalla pohjoisosankin valmiiksi. Tietäen sen, että tuon työn aloittamiseen on aina korkea kynnys, olisi minusta saatu huomattavaa synergiaetua siitä, että pohjoisosa olisi suunniteltu samaan syssyyn, vaikka varsinainen toteutus tapahtuukin vaiheittain.

No, on kiire eikä ole tarpeeksi konsulttirahaa, joten se pohjoisosa jäi toistaiseksi. Toivotaan, että siihen palataan KSV:ssä syksyllä, kuten minulle on lupailtu.
 
-- olisi parempi jos Munckojen ja Haagojen ratikat käyttäisivät mahdollisimman suoraa Manskua.

No minä taas näen parempana juuri sen, että toinen käyttäisi toista ja toinen toista. Munkan ratikat Manskulle, kun nelonen kerran siellä jo on. Ei se Topeliuksenkadun reitti mitenkään mutkainen on.

Kartasta mitattuna reitillä Haartmanin-Topeliuksen-Runebergin-Arkadian-Fredrikin-UKK:n-Simonkatu on pituutta alle 500 m enemmän kuin Tukholmankatu-Mannerheimintie-reitillä. Se tarkoittaa korkeintaan 2 min eroa ajassa. Paljon isompi merkitys on liikenneolosuhteilla. Manskun reitillä on paljon ruuhkaisia risteyksiä. Topeliuksenkadulle on helpompi järjestää kunnon etuudet (jos vain tahtoa riittää).
 
Paljon isompi merkitys on liikenneolosuhteilla. Manskun reitillä on paljon ruuhkaisia risteyksiä. Topeliuksenkadulle on helpompi järjestää kunnon etuudet (jos vain tahtoa riittää).

Nimenomaan liikenneolosuhteita tarkoitan. Topeliuksenkatu on 2-kaistainen eli ratikat joutuisivat köröttelemään autojen seassa. Ja töölöläisret tuskin antavat luvan vetää ratikkakiskoja puistoonkaan? Nykyisillä busseilla matkustaminen kestää ruuhka-aikaan ikuisuuden. Ei sovi esikaupunkiratikalle kuten nelonen, kymppi ja tuleva Munkkivuoren linja. Kolmonen on luonteeltaan enemmän sellainen keräilylinja jolle tämä reitti sopi paremmin. Mannerheimintien linjausta taas voisi nopeuttaa poistamalla pari pysäkkiä. Esim Hesperian puisto ja Töölön hallin pysäkit voitaisiin poistaa koska ovat niin lähellä muita. Tietysti kaikkein paras olisi maanalainen ratikka Töölön alle mutta odotetaan nyt ensin tuleeko siitä Pisarasta mitään.

t. Rainer
 
Nimenomaan liikenneolosuhteita tarkoitan. Topeliuksenkatu on 2-kaistainen eli ratikat joutuisivat köröttelemään autojen seassa. Ja töölöläisret tuskin antavat luvan vetää ratikkakiskoja puistoonkaan?
Mutta jalkakäytävän voi siirtää puiston puolelle, se on itseasiassa niin viihtyisämpi. Eli kun nyt se menee (ulkomuistista) puisto - puukuja - jalkakäytävä - pysäköintikaista - autokaistat - pysäköintikaista - jalkakäytävä, niin jatkosssa puisto - kävelyväylä - puukuja - pyöräkaista - autokaista - ratikkakaistat- autokaista - pyöräkaista - jalkakäytävä. Parkkipaikkoja tulee Töölöntorin pysäköintilaitokseen sen verta että kyllä niitä voi Topeliuksenkadulta poistaa.

Ja tämän takia tuo vähän maksaakin, mutta pitäisi tulla hyvä.
 
Mutta jalkakäytävän voi siirtää puiston puolelle, se on itseasiassa niin viihtyisämpi. Eli kun nyt se menee (ulkomuistista) puisto - puukuja - jalkakäytävä - pysäköintikaista - autokaistat - pysäköintikaista - jalkakäytävä, niin jatkosssa puisto - kävelyväylä - puukuja - pyöräkaista - autokaista - ratikkakaistat- autokaista - pyöräkaista - jalkakäytävä. Parkkipaikkoja tulee Töölöntorin pysäköintilaitokseen sen verta että kyllä niitä voi Topeliuksenkadulta poistaa.

Nordenskiöldinaukion molemmin puolin on umpikortteleita jotka tulevat jalkakäytävälle asti, eli katua ei voi leventää siitä kohtaa ja muodostavat pullonkaulan. Topeliuksenkadun aika jyrkät mäet, varsinkin klinikoille johtava, voivat kanssa hidastaa ratikoiden etenemistä. Mulla on sellainen käsitys että juuri mäkisyyden takia sille rakennettiin aikoinaan johdinautolinja. Tietysti nykyaikaiset vaunut eivät juutu samaan tapaan mäkeen kuin vanhat, mutta hidastavat matkantekoa joka tapauksessa.

t. Rainer
 
Eli kun nyt se menee (ulkomuistista) puisto - puukuja - jalkakäytävä - pysäköintikaista - autokaistat - pysäköintikaista - jalkakäytävä

Alkaa puisto - puukuja - kävelyväylä - puukuja - pysäköintikaista - ... Pysäköinnin kokonaan poistamalla saattaa pystyä tunkemaan ratikkakaistan. Pysäkkien kohdalta toinen puurivi pitäisi ottaa pois ja silti on ahdasta. Ennen Haartmaninkadulle jatkumista bussiliikennettä jää aika paljon, mikä vaikeuttaa asiaa.

Topeliuksenkadun vierellä ei ole koko matkalla puistoa. Töölön kirjastolta pohjoiseen on 20 metriä seinästä seinään.
 
Sitten on vielä se ikuisuusongelma, että meidät hemmotellut helsinkiläiset pitäisi jollain taikasauvalla saada käyttämään myös noita kolminumeroisia busseja. Joskus kun tuntuu, että kynnys niihin on yhtä korkealla kuin Joukoissa, vaikka miten olisi esteettömiä matalalattia-autoja :)
Tuli muuten mieleen, että tänään tuli vietyä kokonainen koululuokka oikein korkealattiaisella U-linjalla reittiä Linnanmäki-Itäkeskus (kun halusivat nopeimman reitin). Matkaa kävelyineen ja odotuksineen kertyi 20 minuuttia. Muut luokat jäivät odottamaan raitiovaunua yhdeksitoista minuutiksi, joten Itäkeskukseen heillä luultavasti meni 40 minuuttia. Muut oppilaat hämmästelivät, kun näin nopea yhteys on aina kulkenut heidän kotiensa sivuitse. Itse olen 9-luokalla, yksi luokan vanhimmista ja sain järjestää matkan, kun kerroin opettajallekin reitin nopeuden. Oppilastoverini pitivät siitä, ettei jouduttu matkaamaan muiden luokkien kanssa täysien ratikoiden ja metrojen kautta seisomapaikoin.

Viimeksi, kun matkustin Ö-sundomista Kamppiin linjalla 835, vain yksi toinen matkaaja osasi löytää Helsingissä bussiin. Eikä Söderkullan suunnaltakaan ollut bussissa valmiiksi kuin yksi matkustaja. Matka taittui mukavan nopeasti 27 minuutissa:cool:
 
Alkaa puisto - puukuja - kävelyväylä - puukuja - pysäköintikaista - ... Pysäköinnin kokonaan poistamalla saattaa pystyä tunkemaan ratikkakaistan. Pysäkkien kohdalta toinen puurivi pitäisi ottaa pois ja silti on ahdasta. Ennen Haartmaninkadulle jatkumista bussiliikennettä jää aika paljon, mikä vaikeuttaa asiaa.

Topeliuksenkadun vierellä ei ole koko matkalla puistoa. Töölön kirjastolta pohjoiseen on 20 metriä seinästä seinään.
Niin no, 20 metriä seinästä seinään on 4 x 3,5 m kaista ja 2x3m kaista.

Joskus muuten käynyt semmoinenkin mielessä että koko Taka-Töölön liikenne voisi toimia paremmin jos katuja suljettaisiin.
 
Takaisin
Ylös