Raitiovaunuhavaintoja - maaliskuu 2010

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
"Koko satsi" on keskimatalaa vasta kun NrI-vaunut saadaan pääasiassa pois linjalta -- tai keskimatalaksi nekin. Ovat kuitenkin matkustajan kannalta identtisiä uudemman sarjan kanssa.

No, tarkennan sen verran, että "koko satsilla" tarkoitin tuota NRII-sarjaa. Silloinkin noin kaksi kolmasosaa vaunuista on ainakin osittain matalia.
 
"Koko satsi" on keskimatalaa vasta kun NrI-vaunut saadaan pääasiassa pois linjalta

Eikös ne ollut jonkin tason tarkoitus siirtää varavaunuiksi sitten kun uudet vaunut ovat ajossa ...joskus tämän vuoskymmenen mittaan? Tosin asiaa kai ei ole varsinaisesti päätetty, mutta muistaakseni moisia suunnitelmia oli.
 
Suunnitelmat lienevät muuttuneet samaa tahtia kuin käsitys Variotramien pitkäikäisyydestä. Ei ole vielä kauaakan siitä, kun moni epäili koko Vario-kaupan peruuntuvan, mm. Mirva Haltia esitti näin blogissaan vielä nykyisen sopimuksen syntyessä kesällä 2007. Teoriassa kai Bombardier on taannut vaunuille normaalin eliniän ja nythän ne ovatkin pysyneet liikenteessä. Ilman erityisiä ponnisteluita Variot varmaan silti kulahtaisivat ajokelvottomiksi reilusti ennen NrI-sarjaa.

Voisiko käydä niin, että Raide-Jokeri saadaan aikaan nykyisen systeemin kanssa yhteensopivana ja Variot pistetään sinne pariajoon, missä ne helpomman ratageometrian ansiosta kestävät paremmin... paitsi että Jokerille pitäisi olla kahteen suuntaan ajettavia vaunuja.
 
Voisiko käydä niin, että Raide-Jokeri saadaan aikaan nykyisen systeemin kanssa yhteensopivana ja Variot pistetään sinne pariajoon, missä ne helpomman ratageometrian ansiosta kestävät paremmin...

Voi olla ettei tarvitse noin pitkälle ajatella. Laajasalo ja pikkuhiljaa tehtävät radanparannukset nykyverkolla voisivat jo taata Varioille melko normaalin elinkaaren.
 
Välipalalista: (numero / viimeksi linjalla NrII-vaununa / ensimmäinen kerta linjalla MLNRV-vaununa)
  • 76 / 15.12.2008 v.64 @6/8 / 29.5.2009 v.164 @6/8
  • 77 / 7.11.2009 v.25 @3BT / 17.2.2010 v.95 @10
  • 80 / 21.4.2006 v.75 @7B / 18.1.2007 v.158 @6
  • 84 / 7.12.2009 v.42 @4 / N/A
  • 85 / 2.9.2008 v.94 @10 / 28.1.2009 v.164 @6/8
  • 86 / 16.2.2009 v.140 @4 / 30.6.2009 v.58 @6/8
  • 91 / 2.7.2009 v.25 @3BT / 3.11.2009 v.156 @6/8
  • 98 / 11.9.2009 v.193 @10 / 27.11.2009 v.74 @7A
  • 99 / 6.6.2009 v.177 @7B / 14.11.2009 v.62 @6/8
  • 101 / 12.4.2009 v.29 @3BT / 10.10.2009 v.64 @6/8
  • 102 / 21.4.2009 v.52 @6 / 26.9.2009 v.159 @6/8
  • 105 / 13.3.2010 v.175 @7B / N/A
  • 107 / 27.11.2009 v.141 @4 / 17.2.2010 v.102 @1A
  • 108 / 4.1.2010 v.97 @10 / 19.3.2010 v.93 @10
  • 110 / 4.10.2009 v.62 @6/8 / 11.12.2009 v.64 @6/8
  • 111 / 30.10.2009 v.198 @10 / 23.12.2009 v.165 @6/8
  • 112 / 15.10.2009 v.147 @4 / 8.12.2009 v.159 @6/8

Saksassa käyneet NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen Saksaa / ensimmäinen kerta linjalla Saksasta tulon jälkeen)
  • 32 / 15.01.2009 v.101 @1A / 27.11.2009 v.164 @6/8
  • 40 / 4.6.2009 v.2 @1A / N/A
  • 41 / 14.1.2010 v.75 @7A / N/A
  • 42 / 13.6.2008 @7B / 23.9.2009 v.58 @6/8
  • 44 / 6.11.2007 v.83 @7A / 22.1.2009 v.103 @1A
  • 52 / 25.5.2008 v.60 @6/8 / 31.7.2009 v.104 @1A
  • 54 / 24.3.2009 v.105 @1A / 8.2.2010 v.83 @7A
  • 55 / 30.3.2009 v.106 @1A / 27.3.2010 v.27 @3BT
  • 56 / 23.3.2010 v.174 @7B / N/A
  • 58 / 23.2.2009 v.85 @9 / 4.12.2009 v.38 @3BT
  • 59 / 14.9.2009 v.51 @6 / N/A
  • 65 / 13.11.2009 v.77 @7A / N/A
  • 66 / 17.8.2009 v.176 @7B / N/A
  • 69 / 13.9.2007 v.174 @7B / 10.8.2009 v.76 @7A
  • 70 / 13.6.2008 @1A / 15.10.2009 v.159 @6/8

Suomessa korjatut NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen TK / ensimmäinen kerta linjalla TK:sta tulon jälkeen)
  • 33 / 2.6.2005 v.155 @6 / 31.1.2006 v.163 @7A
  • 46 / 18.10.2005 v.103 @1A / 9.9.2006 v.62 @7A
  • 67 / 15.6.2006 v.85 @8 / 6.11.2007 v.102 @1A
 
la 27.3. klo 21

10 / 75, eihän tuossa mitään kummallista sinällään ole, vaan se, että ajeli ilman sisävaloja linjalla.
Niin, eilisiltanahan oli se vihermafian valojensammuttelupelleily, mutta olikohan ihan loppuun asti ajateltua toimintaa ajaa pimeään vuorokaudenaikaan ilman valoja täysi poka päällä?
 
...ajeli ilman sisävaloja linjalla.
Niin, eilisiltanahan oli se vihermafian valojensammuttelupelleily, mutta olikohan ihan loppuun asti ajateltua toimintaa ajaa pimeään vuorokaudenaikaan ilman valoja täysi poka päällä?

Tuskin kuitenkaan HKL on antanut tuollaista ohjetta, eli veikkaisin, että yksittäinen kuljettaja tuo nyt vakaumustaan esille väärällä tavalla. Koska tuo pimeys vaunussa on selkeä turvallisuusriski, niin ilmoittaisin kyllä tuosta HKL:n asiakaspalveluun. Olen aika varma, että tieto palautteesta kulkee kyllä kuljettajalle asti.
 
30.3: Urquell linjalla 6/8, ainakin aamuruuhkassa. Yleinen havainto: nykyisin näyttäisi siltä, että kuskit ajavat Manneja paremmin kuin aiemmin. Omien kyydissä tehtyjen havaintojeni mukaan ei olla enää raiteidentukkeina. Koulutus ja kokemus on siis tehnyt tehtävänsä! :smile:
 
Listaa korjatuista vaunuista

Välipalalista: (numero / viimeksi linjalla NrII-vaununa / ensimmäinen kerta linjalla MLNRV-vaununa)
  • 76 / 15.12.2008 v.64 @6/8 / 29.5.2009 v.164 @6/8
  • 77 / 7.11.2009 v.25 @3BT / 17.2.2010 v.95 @10
  • 80 / 21.4.2006 v.75 @7B / 18.1.2007 v.158 @6
  • 84 / 7.12.2009 v.42 @4 / N/A
  • 85 / 2.9.2008 v.94 @10 / 28.1.2009 v.164 @6/8
  • 86 / 16.2.2009 v.140 @4 / 30.6.2009 v.58 @6/8
  • 91 / 2.7.2009 v.25 @3BT / 3.11.2009 v.156 @6/8
  • 93 / 30.3.2010 v.158 @6/8 / N/A

Takaisin
Ylös