Pieni raportti Norrköpingistä

Rattivaunu

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
24 Kesäkuu 2005
Viestit
5,471
Norrköpingissä (Ruotsi) on tällä hetkellä (todennäköisimmin lokakuun loppuun saakka) vain toinen linja kahdesta käytössä; linja 2 on kokonaan korvattu linja-autolla Nygatanin kiskotuksen muutostöiden takia. Ainoa raitiovaunuin liikennöitävä linja on siis linja 3 Vidablick - Resecentrum - Klockaretorpet.
Keskiviikkona 5.10. linjalla 3 liikkui päivällä täysmatalat vaunut 21 - 23 sekä entiset duisburgilaiset M97-vaunut 61, 65, 66, 67 ja 69. Aamulla oli lisäksi ajossa vaunu 70, mutta se vaihdettiin aamupäivällä M98:aan nro 23.
Koulutusvaununa liikkui M67K nro 84. Tämä oli samalla niitä harvoja näkyjä, kun esim. Trädgårdsgatanilla tai Östra Promenadenilla pystyi näkemään raitiovaunun (koska kakkonen siis ajettiin busseilla). Toki kaikki hallireittiajot hoidettiin myös kyseistä katuyhteyttä pitkin molempiin suuntiin. Lehtikelin ongelmia torjuttiin työvaunulla, joka veti perässään erillistä puhdistusyksikköä. Vetävä työvaunu on entinen M67B 93, joka oli alkujaan M67 41. Sen sisaret M67B nro 92 ja nro 94 ovat yhä vaunuvarikolla hätävarakalustona. Niille ei todellisuudessa löydy mitään käyttöä. Vaunu 92 halutaan säilyttää museovaununa ja 94 puolestaan mitä todennäköisimmin päätyy Göteborgiin Ringlinien-seuran käyttöön. Vaunuvarikolla seisoo myös joutilaana mm. M67 40 (ex 140) ja se on tällä hetkellä uhanalaisin vaunu. Sille ei ole mitään järkevää käyttöä. Kun uudet täysmatalat vaunut tulevat ensi vuonna, vähintään 5 vanhaa joudutaan poistamaan. Erittäin todennäköisesti puolet 1990-luvun puolessavälissä kunnostetuista M67K-vaunuista saa lähtöpassit. Itse asiassa jo nyt vaunu 81 seisoo tilassa "avställd".
Norrköpingissä menee tavallaan "hyvin". Linjan 3 kaikki lähdöt hoidetaan kalustolla, jossa vähintään yksi moduuli on matalalattiainen. Poikkeusjärjestelyn aikana linjan 2 kaikki lähdöt ajetaan matalalattiabussilla. Normaalitilanteessa kakkosen yksi vuoro ajetaan suunnitellusti matalalla ratikalla, loput M67K:illa.
Raporttiin liittyvää kuvamaterilaalia näkynee verkossa lähitulevaisuudessa.
 
Muistan lukeneeni jonkin raportin että Flexity Classic -vaunujen tullessa vaunu 94 päätyisi kuutioiksi. No, aina parempi että jaksavat Ruotsissa museoida vaunujaan. Meillähän esim. sarjasta 16-30 ei ehkä pelastu yksikään.
 
Käsittääkseni Ringilinien haluaa sen (94) itselleen (jo toiseen kertaan). Tämä vaunuhan oli vaununa nro 51 jo yhden kerran Göteborgissa. Norrköping halusi sen takaisin, koska heidän vaununsa M67B nro 91 tuhoutui pahassa yhteenajossa kuorma-auton kanssa. 91:n tilalle hommattiin vaunu 51 takaisin ja sille tehtiin kevyt saneeraus, jolloin numero muuttui 94:ksi. Neliakselisia vaunuja Norrköping tosiaan tarvitsee varsin vähän uusien vastikään tilattujen vaunujen ollessa täysilukuisesti ajossa.
 
Tänään keskiviikkona 26.4.2006 linjan 2 vaunut olivat 68, 82, 84, 86 ja 87. Kolmosen matkustajia vietiin päivällä vaunuilla 22, 61, 62, 63, 65, 66, 67 ja 70. Ainoa täysmatala vaunu oli siis 22. Kaikki muut ovatkin sitten alkuperäisvuosimalleiltaan 1966 - 67. Toki kaikkia on uudistettu voimakkaasti pääasiassa 1990-luvun jälkipuoliskolla. JNo-kuvia on luvassa toiseen ketjuun kuluvan viikon lopulla... :)
 
Voi kunpa olisit paikanpäällä myös ensi kuussa, kun siellä on se Citadis kokeiltavana. Siitä olisi hienoa saada kuvia! Käsittääkseni duolla tullaan ajamaan myös Norrköpingin kaupunkiraitioteillä junaratojen lisäksi.
 
339-DF sanoi:
Voi kunpa olisit paikanpäällä myös ensi kuussa, kun siellä on se Citadis kokeiltavana. Siitä olisi hienoa saada kuvia! Käsittääkseni duolla tullaan ajamaan myös Norrköpingin kaupunkiraitioteillä junaratojen lisäksi.

Luulen, että foorumin lukijoiden ja kirjoittelijoiden joukossa on henkilöitä, jotka aikovat Itä-Göötanmaan duoraitiovaunua käydä katsomassa ja kokeilemassa.

Duo-ratikan koeajothan ajoittuvat seuraavasti:
8.-9.5. Linköping - Åtvidaberg
15.-10.5. Linköping - Kisa
22.-23.5. Norrköpingin katuraitiotie

Åtvidabergiin ajetaan päivittäin kolme edestakaista vuoroa ja Kisaan kaksi edestakaista vuoroa.
 
Nyt on enemmän tietoa tarjolla projektista vastaavan VTI:n verkkosivuilla: www.vti.se/duo. Sivuilla on mm. koeajojen aikataulut. Koeajoille pääsee matkustamaankin, jopa ilman matkalippua...
 
Viimeksi muokattu:
Raitiovaunulla Kemiralle

Lauri Räty sanoi:
Duo-ratikan koeajothan ajoittuvat seuraavasti:
8.-9.5. Linköping - Åtvidaberg
15.-10.5. Linköping - Kisa
22.-23.5. Norrköpingin katuraitiotie

Åtvidabergiin ajetaan päivittäin kolme edestakaista vuoroa ja Kisaan kaksi edestakaista vuoroa.
Alkää unohtako tätä: Raitiovaunulla Kemiralle.
 
Takaisin
Ylös