Raitiolinjan 8 kehittäminen

Kaikki bussilinjat eivät millään mahtuisi pysähtymään siinä puiston kohdalla olevalla pysäkillä, busseja kun tulee yleensä useita peräkkäin, tästä syystä suurin osa linjoista pysähtyy vasta viidennen linjan jälkeisellä pysäkillä.
No voihan sitä pidentää, ei se edes tarvitse minusta pysäkkitaskua.

Jos kutosen ja seiskan pysäkit siirrettäisiin samalle kohdalle jossa on keskustaan päin menevä bussipysäkki niin sehän tarkoittaisi yhden autokaistan poistamista siltä kohtaa, pitäisikö h-autojen sitten kiertää siinä kohtaa bussikaistan kautta? Mielestäni ratikoiden liikkumista voisi sujuvoittaa helpoimmin esim. aikatauluttamalla vuoroja siten ettei vaunut tule samaan aikaan pysäkille ja tietenkin antamalla parempia valoetuuksia ratikoille.
Juuri tuota tarkoitan, ja väitän että tuo sujuvoittaisi bussien liikkumista. Pointti on se että nyt Hakaniemen suunasta tulevalle liikenteelle on valot joissa seistään vaihtuvia aikoja. Tuon jälkeen voitaisiin tehdä niin että:
a) Hesarilta suoraan Hämeentielle pohjoiseen jatkava liikenne ja Hämeentieltä etelästä tuleva liikenne ajavat samaan aikaan koska tuosta Hämeentietä etelästä tulevasta kaistasta tulisi ikäänkuin liittymä.
b) Kun jalankulkijoiden kannalta olisi kyseessä olisi vain yhden kaistan ylitys johon varsinkin henkilöautot hidastaa kun joutuvat vaihtamaan kaistaa, niin minusta tuossa ei tarvitsisi edes jalankulkijavaloja.

Eli kaistalle vaihtavat henkilöautot, joilla on väistämisvelvollisuus, toki ehkä vähän hidastavat mutta tuo liikennevalon poisto nopeuttaa enemmän. Ja samalla saadaan tilaa ratikkapysäkille.
 
Niin kauan kun meillä ei ymmärretä sitä, että kaduilla pitää olla erilaiset roolit, vaan yritetään survoa joka kujalle kaikki mahdolliset liikennemuodot, niin sumpussa ollaan.

Toinen vähän samaan asiaan liittyvä ongelma on se, että kaikkialta on päästävä joka suuntaan. Jokaiseen risteykseen on pakko laittaa liikennevalot ja niihin tulee väkisin miljoona ja neljä valovaihetta, koska joka suunnasta on saatava kääntyä vasemmalle. Muuten joutuisi kiertämään. Tuo takaa tehokkaasti sen, että mistään ei pääse sujuvasti mihinkään. Vaiheet ovat lyhyitä ja varoajat seisottavat kaikkia.

Kasiin liittyen, Hesarilla pitäisi estää läpiajo. Lähinnä kaupunkikuvallisista syistä, mutta kyllähän raitiovaunuliikennekin siitä hyötyisi. Kadun voisi laittaa autoliikenteeltä poikki Kaarlen- ja Fleminginkadun väliltä. Tämä ei vaikeuttaisi käytännössä ollenkaan alueella asuvien liikkumista autolla, mutta tappaisi läpiajon täysin. Matka Hesaria pitkin Lintsiltä Kurviin ei vie minnekään, mihin Sturenkatua ja Teollisuuskatua ei pääsisi.
 
Toinen vähän samaan asiaan liittyvä ongelma on se, että kaikkialta on päästävä joka suuntaan. Jokaiseen risteykseen on pakko laittaa liikennevalot ja niihin tulee väkisin miljoona ja neljä valovaihetta, koska joka suunnasta on saatava kääntyä vasemmalle. Muuten joutuisi kiertämään. Tuo takaa tehokkaasti sen, että mistään ei pääse sujuvasti mihinkään. Vaiheet ovat lyhyitä ja varoajat seisottavat kaikkia.

Täsmälleen samaa mieltä. Sopivien liittymien kääntymiskiellot ja valojen poistot saattaisivat nopeuttaa kaikkien matkantekoa, vaikka ajometrejä tulisikin enemmän.

Minua hirvittää jo valmiiksi esimerkiksi Tyynenmerenkadun ratikka, kun katuun liittyy valtava määrä pieniä tonttikatuja, ja niiltä kaikilta saa kääntyä myös vasemmalle. No, ne kääntyjät ryhmittyvät sitten ratikkakiskoille odottamaan laivaruuhkien purkautumista. Ei hyvä.

Suuntaisliittymiä, eli sellaisia, joissa sallitaan vain pääväylän ajo suoraan ja kääntymiset kaikilta oikealle, voisi kyllä lisätä. Esim. juuri Hesarilla, myös Manskulla, tulevalla Topeliuksella, Tukholmankadulla...
 
Pietarin keskustassa ei vasemmalle saa kääntyä juuri missään, edes isoissakaan risteyksissä. Ilman tätä konstia liikenne varmaankin olisi vielä puuroisempaa kuin nykyään. Haluamaansa suuntaanhan pääsee kiertämällä korttelin oikean kautta.
 
Suuntaisliittymiä, eli sellaisia, joissa sallitaan vain pääväylän ajo suoraan ja kääntymiset kaikilta oikealle, voisi kyllä lisätä. Esim. juuri Hesarilla, myös Manskulla, tulevalla Topeliuksella, Tukholmankadulla...
Mielenkiintoinen isompi risteys tuon kannalta kasin reitillä on Hesarin ja Manskun risteys. En minä nyt oikein tiedä mitä karmeaa siitä seuraisi jos Hesarilta ei saisi kääntyä Manskullle keskustaan päin, pääseehän niihin samoihin paikkoihin Runeberginkadun kauttakin. Jos saisi vielä kolmosen Topeliuksenkadulle niin tuosta saisi ihan selkeän kaksivaiheisen risteyksen ja Hesarilta voisi itäpuolelta ottaa kaistan pois, kaksi jos oikealla kääntyminen olisi Mäntymäentien kautta.
 
Vs: Raitioliikenteen kokonaiskehittämissuunnitelma 2020

Ei sattuisi olemaan jossain netin syövereissä piirrustuksia noista, jotka on mainittu liitteinä? Itseä kiinnostaisi ainakin Helsinginkadun suunnitelmat, sillä viime kesänä tuli pyörittyä niillä kulmin ja muutama raitioteihin ja pyöräilyyn liittyvä järjestely herätti ihmetystä. Olisi hauska nähdä, onko suunnitelmissa kiinnitetty huomioita juuri näihin asioihin.
 
Vs: Raitioliikenteen kokonaiskehittämissuunnitelma 2020

Ymmärsinkö Helsinginkadun suunnitelman oikein, että siinä olisi pysäkki Brahen kentän päässä ja sitten uudelleen heti risteyksen jälkeen, mutta sitä seuraava pysäkki vasta Kurvissa?

Ihan oikein ymmärsit.
 
Vs: Raitioliikenteen kokonaiskehittämissuunnitelma 2020

Ihan oikein ymmärsit.

No onpas sitten harvinaisen turha pysäkki! Senkö takia tuo tuohon jätetään, että tenukepit pääsevät Hesarin Alkoon vähemmällä könyämisellä? Vai onko tuossa se ajatus, että kasi pysähtyy Saukonpaateen mennessään myös tuossa ysin pysäkillä? Näin on sitten ikäänkuin parilliset pysäkit joka kohdalla. Tietysti tuo Brakun päähän laitettu pysäkki helpottaa vaihtoa ykköseen ja kolmoseen, joka ei minusta nytkään mikään ongelma ole ollut. Ei tuosta ainakaan mitään nopeutusta synny.
 
Raitioliikenteen kokonaiskehittämissuunnitelma 2020

Alueella sikin sokin sijaitsevien pysäkkien yhdistäminen yhdeksi kunnolliseksi pysäkkialueeksi Brahen kentän päähän on juuri sellainen toimenpide, jota olen odotellut jo pidemmän aikaa. Samalla uusi pysäkkialue selkeyttää ja erottaa nykyistä paremmin autokaistat rv-kaistasta. Varsinkin talvisin Brahen kentän pään rv-kaista on lähinnä pelkkä vitsi. Lopullinen nopeutus riippuu paljolti Kaarlenkadun risteyksen toimivuudesta. Mielestäni tästä risteyksestä pitäisi poistaa kokonaan autojen kääntymismahdollisuus rv-kiskojen ylitse. Toisin sanoen kääntyminen Helsinginkadulta vasemmalle etelään Kaarlenkadulle poistetaan, samoiten Kaarlenkadulta tulevat autot voivat kääntyä vain oikealle kohti Kurvia. Tällöin Rv-kaistat keskellä katua voitaisiin säilyttää korotettuina läpi risteyksen ja mikä tärkeintä liikennevalot voitaisiin poistaa kokonaan. Ainoa jäljelle jäävä autojen kanssa risteävä ajosuunta varustettaisiin jokerivaloilla. Nopeutus rv-liikenteelle olisi merkittävä ilman merkittävää haittaa autoliikenteelle. Ajoyhteydet Kallioon ovat aivan riittävät Fleminginkadun ja Kirstinkadun kautta.

Pysäkkijärjestelyjen suhteen kasi on pieni väliinputoaja, vaikka täysin turha Kustaankadun pysäkki saadaankin pois. Ysin takia Helsinginkadun pysäkkiä ei voi oikein kokonaan poistaakaan, ainakaan suunnasta II. Olisiko ysin pysäkin sijoittaminen mahdollista myös tässä suunnassa Fleminginkadulle nykyistä I-suunnan pysäkkiä vastapäätä? Paikallahan on vanha bussipysäkki, jonka päälle korokkeen voisi rakentaa.
 
Vs: Raitioliikenteen kokonaiskehittämissuunnitelma 2020

Pysäkkijärjestelyjen suhteen kasi on pieni väliinputoaja, vaikka täysin turha Kustaankadun pysäkki saadaankin pois. Ysin takia Helsinginkadun pysäkkiä ei voi oikein kokonaan poistaakaan, ainakaan suunnasta II. Olisiko ysin pysäkin sijoittaminen mahdollista myös tässä suunnassa Fleminginkadulle nykyistä I-suunnan pysäkkiä vastapäätä? Paikallahan on vanha bussipysäkki, jonka päälle korokkeen voisi rakentaa.

Tässä varmaankin parkkipaikkojen menetys olisi liikaa.
 
Vs: Raitioliikenteen kokonaiskehittämissuunnitelma 2020

Mielestäni tästä risteyksestä pitäisi poistaa kokonaan autojen kääntymismahdollisuus rv-kiskojen ylitse. Toisin sanoen kääntyminen Helsinginkadulta vasemmalle etelään Kaarlenkadulle poistetaan, samoiten Kaarlenkadulta tulevat autot voivat kääntyä vain oikealle kohti Kurvia.

Keskuspelastusaseman toinen ajoreitti kulkee Kaarlenkatua ja siitä Hesaria kumpaan suuntaan vaan tarvitaankaan. Siksi tuota risteystä ei voi tehdä ihan miten tahansa. En kyllä tiedä tarkemmin, kuinka paljon tämä rajoittaa: jos korotukset ovat matalia, paloautolla pääsee niistä yli.

Sen Hesari-Flemari pysäkkiparin suurin syy taitaa olla vaihdot kasin ja ysin välillä. Tuo on linjojen ainoa yhteinen kohta, ja siksi siinä on pysäkki jolla vaihtaa. Kasin kannaltahan tuo on todellakin muutoin vähän turhan lähellä Braahenkenttää.

Ja kannattaa huomata, että nyt on toteutukseen menossa vain osuus Flemarilta itään. Kaikki nämä tärkeimmät uudistukset odottavat siis vielä vuoroaan, ja ovat mukana nyt vain esittelynä.
 
Takaisin
Ylös