Vaunujen HKL 16 - 30 säästäminen

Missä sitten majailevat 11 ja 13? Ilmeisesti ne aiotaan säilyttää. Muttei tässä vaiheessa kunnostaa?
 
Koskelan hallin sisätiloissa ne tuossa kerran (olisiko ollut isäinpäivänä...) näin.
 
11 ja 13

Vaunu 11 on momenttiohjatun invertterikäytön kokeiluvaunu, jossa siis on oikosulkumoottorit ja prototyyppielektroniikka. Siinä on kuitenkin toisen invertteripaketin vika, ja voi olla, että kohta on vaikea löytää enää ketään korjaamaan tällaisen proton vikoja. Ei näet ole ihan sama asia kuin mekaanisen kontrollerin korjaus. 11 seisoo itäisimmän "museoraiteen" päässä Koskelan hallissa.

Vaunu 13 on suoraan sanoen herttaisen räävittömässä kunnossa ulkoisesti, mutta kuljettajat kehuivat sitä pari vuotta sitten parhaimmaksi tekniseltä kunnoltaan. En muista, onko 13:ssa jotain erityistä vikaa vai onko se vain turvassa vanhoine kunnon häkkivirroittimeen. Viimeinen lajissaan! 13 seisoskeli isänpäivänä hallin itäisellä raiteella 320:n vieressä samassa jonossa kuin paranemista odottelevat Variot.

Antero
 
Joskus 13 tapauksessa puhuttiin muistaakseni jarruviasta, ellen sotke johonkin muuhun. Ja onhan saksisankavirroitin nyt myös vaunussa 12.
 
kahden jäljelläolevan vaunun numerot ovat ilmeisesti 25 ja 30
Kun vuosi on päättymässä, niin päivitetäänpä tämäkin asia. Eli kuluneen vuoden (2007) aikana vaunu 25 on romutettu. Jäljellä tästä sarjasta on siis enää #30.
 
nyt sitten sarjasta 1-15 on viety romutettavaksi vaunu 8, jäljellä siis enää vaunut 9-14.
 
Viimeinen vaunu sarjasta 16-30 on romutettu Joulukuussa kun vaunu 30 on viety Hyrylän säilytyshallista Kuusakoski Oy:lle Espooseen romutettavaksi.
Romutukseen olivat vähällä päätyä Hyrylästä myös vaunut HKL 331(RM1 vm.1955) sekä katettu avoperävaunu 719(vm.1940), mutta ne saatiin pelastettua, kiitos valppaiden harrastajien, jotka ehtivät väliin Kuusakoski Oy:n pihalle viime hetkellä pelastamaan vaunut yksityisellä rahalla.
Vaunut kuljetettiin säilöön Haapamäen höyryveturipuistoon.

Lähde: RAITIO 1/2021
 
Viimeinen vaunu sarjasta 16-30 on romutettu Joulukuussa kun vaunu 30 on viety Hyrylän säilytyshallista Kuusakoski Oy:lle Espooseen romutettavaksi.
Romutukseen olivat vähällä päätyä Hyrylästä myös vaunut HKL 331(RM1 vm.1955) sekä katettu avoperävaunu 719(vm.1940), mutta ne saatiin pelastettua, kiitos valppaiden harrastajien, jotka ehtivät väliin Kuusakoski Oy:n pihalle viime hetkellä pelastamaan vaunut yksityisellä rahalla.
Vaunut kuljetettiin säilöön Haapamäen höyryveturipuistoon.

Lähde: RAITIO 1/2021

Saman lähteen mukaan Hyrylän varastorakennus puretaan pyhän asuntorakentamisen tieltä joten kalusto siirrettiin pois. Uusi sijoituspaikka ei ole vielä tiedossa, mutta onko mahdollisesti jo arvailuja mitä näille vaunuille tapahtuu (# 139, 181, 313, 684 ja 761).
Onko olemassa vaara että nekin romutettaisiin mikäli uutta sijoituspaikka ei löytyisi ? Tämmöinen pessimistinen ajatus tulee aikaisempien huonojen kokemuksien perusteella väkisin mieleen. Ne on kuitenkin ehdottomasti säilytettävä museointia varten !
 
Nythän vapautuu tilaa Koskelan pressuhallista!

Sinne homehtuu kaikki. Ei sinne voi viedä muuta kuin arvotonta tavaraa. Sikäli variotrameille se oli oikea säilytyspaikka (mutta niillehän joudutaan tekemään homeenpoisto ennen lähetystä Saksaan).
 
Takaisin
Ylös