Pikkuruotsalaisen (ASEA 1909) entisöinti

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,148
ASEA toimitti Helsinkiin vuosina 1908-1918 yhteensä 76 käytännössä identtistä moottorivaunua. Tämä on Helsingin tähän asti suurin yhtenäinen vaunusarja. Olihan vaunujen moottoreissa eroja, samoin minimaalisia eroja esim. vaunujen mitoissa, mutta käytännössä vaunut olivat varsinkin koriltaan yhtenäisiä. Samankaltaisia vaunuja toimitettiin Suomen kahteen muuhunkin raitiovaunukaupunkiin samoin kuin Tanskaan ja tietysti moniin ruotsalaisiin raitiovaunukaupunkeihin.

Meidän päiviimme asti on Suomessa säilynyt kolme tällaista ns. Pikkuruotsalaista, nimittäin Turun vaunu 5 (1908) sekä Helsingin vaunut (alkuperäisiltä numeroiltaan) 50 (1909) ja 64 (1911).

Nyt vaunu 50 entisöidään alkuperäiseen loistoonsa ja samalla se saa takaisin myös alkuperäisen järjestysnumeronsa. Vaunu siirtyi Oy Stadin Ratikat Ab:n omistukseen 19.5.2009 ja tänään se kuljetettiin vihdoin Tallinnaan entisöintiä varten. Töiden on arvioitu kestävän 12 kuukautta.

SRS-uutisissa http://www.raitio.org/news/uutis10/uutis101.htm on kuvia vaunun nostosta auton lavetille Helsingissä ja huomenna sinne tulee kuvia myös vaunun siirrosta lavetilta halliin Tallinnassa. Pyrin aina silloin tällöin toimitamaan SRS-uutisiin kuvamateriaalia töiden etenemisestä.

Vaunusta on kuvia ja taustaa myös täällä: http://www.raitio.org/ratikat/helsinki/stara/sr50.htm

Opetus- ja kulttuuriministeriö avustaa entisöintihanketta.

Lisäksi myös raitiovaunujen ystävien on mahdollista osallistua hankkeen tukemiseen ostamalla vaunusta tehty solmioneula. Solmioneulan hinta on 50 euroa, ja tuotto käytetään lyhentämättömänä entisöintihankkeeseen. Solmioneulasta on kuva ja tilausohjeet täällä: http://www.stadinratikat.fi/kauppa.html

Kun vaunu aikanaan valmistuu, se tulee kulkemaan museoliikenteessä avoperävaunun SR 233 parina.
 
Olinkin aikeissa kysyä, onko kurkistuksia "verhon taakse" luvassa. Hienoa, jos kuvareportaaseja entisöinnin edetessä on tulossa. Mielestäni tämä on ehkä mielenkiintoisin vaihe museovaunujen historiassa.

Mikäköhän mahtaa muuten olla 157:n kohtalo Pikkuruotsalaisen tullessa vetäjäksi? Onko tästä tehty vielä päätöksiä? Ja onko 157 vielä avovaunun veturina nyt tulevana kesänä?
 
Mikäköhän mahtaa muuten olla 157:n kohtalo Pikkuruotsalaisen tullessa vetäjäksi? Onko tästä tehty vielä päätöksiä? Ja onko 157 vielä avovaunun veturina nyt tulevana kesänä?

Tulevana kesänä museoliikenne hoidetaan yhdistelmällä 157+233 viime vuoden tapaan.

Kun vaunun 50 entisöinti valmistuu, jää vaunu 157 varavaunuksi. Sillä on varavaununa tärkeä rooli, sillä kun molemmat moottorivaunut 50 ja 157 ovat ikivanhoja, on vikojen mahdollisuus aina tavallista kalustoa suurempi ja siksi on tärkeää, että moottorivaunuja on enemmän kuin yksi. Eli 157 ei ole menossa romuksi.
 
Varautukaa samalla 135:n romuttamiseen. Niskalaukaus on jo annettu ja krematorio odottaa kulman takana. Tuskin kelpaa "Palo-opiston" leikkikaluksikaan.

Kenellä on vähintään 10000 mm 1000 mm:n rataa pihallaan ja intoa asiaan, saattaisi nyt olla onnekas. Turun museoraitiotiekin, viime vuosisadan suurista toivepuheista huolimatta, taitaa kääntää tälle selän. Vaikka muinainen vastahankainen Turun museojohtajakin on nykyään pantu muille markkinoille eli töihin Helsinkiin, niin asiaa voisi nyt lähestyä Kulttuurimielessä. Liekö muuten vuonna 2011 Turku Euroopan historian ensimmäinen kulttuurikaupunki, jossa ei liikennöi EDES raitiovaunuja? Kuinka päätös pääsi käymään aikanaan noin pöljästi. Parempi kulttuurikaupunki olisi ollut selkeästi siis Mänttä. Sielläkään ei ole raitsikoita esillä, kun ei ole ollutkaan, mutta jos olisi ollut, niin olisi kyllä pantu jo museolinja pystyyn. Muuan artikkeli aiheesta

Kyseessä (HKL 135) on siis yleissuomalainen raitiovaunu, joka on nyt helsinkiläinen, mutta siitä saisi turkulaisen halutessaan vain väriä vaihtaen. Eikä Turku ole saanut muitakaan museoprojektejaan loppuun, vaikka aikaa on annettu neljäkymmentä vuotta.

Luulenpa, että tulevaisuudessa on ristisanatehtävissä seuraavanlainen tehtävä: viimeinen Suomessa romutettu kaksiakselinen raitiotiemoottorivaunu? Oikea vastaus on: 135. Ihan äsken.

Ja lopuksi: Tampereellakin on yksi raitiovaunu museossa ja esillä yleisölle, mutta Turussa ei sitten yhtään mitään!
 
Tuota en edes pelännytkään. Mutta kyselin 157:n tulevaisuudesta siksi, että muistelin sen olevan aika loppuun ajettu. Jos näin on, niin onko sillä korjauksia tai jopa isompi remontti tiedossa?

Onhan se aika loppuun ajettu, mutta toisaalta sen tekniikka on käytännössä ikuista. Ennen kuin vaunun uskalsi ottaa viime vuonna museoliikennekäyttöön sille tehtiin aika laaja kuntotarkastus, jossa moottorit, vastukset ja jarrut eli turvallisuuden kannalta tärkeät tekniset laitteet todettiin hyvin toimiviksi ja turvallisiksi. Suuntavilkut muutettiin toimimaan 24V apuvirralla entisen 600V sijaan, tämäkin turvallisuuden takia. Paineilmatoimiset ovet huollettiin.

Teknisessä mielessä 157 ei siis kaipaa sen kummempaa remonttia. Ennen kesän ajosarjaa käydään toki taas jarrut ja moottorit läpi, ja jarrusatulat itse asiassa kaipaavatkin pientä uudelleen säätöä.

Ulkoisesti sille toki tekisi hyvää saada vähän uutta maalia, mutta ulkomaalaus olisi loppujen lopuksi työnä aika mittava, enkä ole käynyt asiasta juurikaan keskusteluja.
 
Takaisin
Ylös