Raitiovaunuhavaintoja - toukokuu 2010

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
10.5. havaintoja:
HKL 150 liikkeellä.
HKL 12 koulutusajossa.
Lisäksi HKL 161 koulusajossa, havaittu 11 tienoilla Kaisaniemankadulla ja 16 aikaan Itä-Pasilassa. Aamupäivällä myös HKL 34 liikehti koulutusajossa, tosin ilman koulutusajo-kilpeä vaunun keulaosassa (takaikkunassa sen sijaan oli).
 
Tämän päivän Metro -lehti kuitenkin uutisoi, että vaunut 150 sekä 233 olisivat olleet liikenteessä. Uutisen yhteydessä ollut kuva oli itse asiassa välipala-Mannen sisältä, höh. :)
Ei mikään ihme.
Sanoma-konsernin toimittajat kirjoittavat vain sen tiedon mukaan, mitä heille annetaan ajattelematta itse yhtään mitään.

Parisen vuotta sitten kun oli SRS:n esiintyminen Kauppatorilla raitiovaunun ja bussin 157 voimin, niin eräs Hesarin blondi toimittaja päätti mennä Scania-Vabis Valmetin ohjaamoon, vaikka laitoin ovet kiinni ettei kuka tahansa sinne mene ihmettelemään. Minä sitten valistin ko. toimittajaa, että eikö yhtään raksuta päässä, että kun ovi on kiinni, niin se tarkoittaa, että sisään ei ole tarkoitus mennä! Ja jos haluaa mennä ohjaamoon kuvaamaan, niin tokihan se järjestyy, jos vain kysyy kuten hyviin tapoihin kuuluu ja olen vierellä katsomassa ettei mitään vahinkoja, kuten käsijarrun irtoaminen, pääse sattumaan.
 
Tiistai 11.05., iltaruuhka:
HKL 151 / 1A
HKL 164 / 6 (ja siis myös 8:lla)
HKL 162 koulutusajossa ainakin Käpylässä.
 
11.5.

HKL 12 tilausajossa Pasilan sillalla n. klo 19.40. Linjakilvissä 14V
No sehän oli vanha bussilinja 14V Eira-Itä Pasila joka kulki 17,08,1981-02,06,1985 välisenä aikana reittiä Merikadun ja Laivurinkadun risteys josta Nordenskiöldinkadun ja Topeliuksenkadun risteykseen asti linjan 14 reittiä ja siitä Nordenskiöldinkatu-Savonkatu-Ratapihantie-Rautatieläisenkatu-Ratamestarintie-Asemapäällikönkatu, päätepysäkki oli Asemapäällikönkadun itä päässä
 
Mäkelänkadulla ilmeisesti tänään jotain häikkää 17.30 tienoilla, ainakin yksi 1A:n vuoro havaittu Itä-Pasilassa.
 
Mäkelänkadulla ilmeisesti tänään jotain häikkää 17.30 tienoilla, ainakin yksi 1A:n vuoro havaittu Itä-Pasilassa.

Todennäköisesti se oli Käpylään päin mennessä reilusti myöhässä, ja lähtenyt kääntymään takaisin, tehden sen Pasilassa, näin kävi myös viime viikolla ollessani kyydissä.
 
No sehän oli vanha bussilinja 14V Eira-Itä Pasila joka kulki 17,08,1981-02,06,1985 välisenä aikana reittiä Merikadun ja Laivurinkadun risteys josta Nordenskiöldinkadun ja Topeliuksenkadun risteykseen asti linjan 14 reittiä ja siitä Nordenskiöldinkatu-Savonkatu-Ratapihantie-Rautatieläisenkatu-Ratamestarintie-Asemapäällikönkatu, päätepysäkki oli Asemapäällikönkadun itä päässä
Pasilasta löytyi vielä vuonna 1997 valaisintolppaan kiinnitetty aikataulukehys, jossa oli linjan 14V aikataulu! Se oli jäänyt myöhemmin pystytetyn pysäkkikatoksen taakse katveeseen. :)
 
20.5: Välipalanivel 84 linjalla 10 ja jarrut (välipalan taempi teli) vinkuivat sisälle oikeastaan häiritsevästi.

Itse asiassa: jos ja kun noiden raitiovaunujen jarrut ovat kuitenkin kohtuullisen standardikamaa, niin pidän edelleenkin erittäin kummallisena, että noista on onnistuttu tuollaiset kitisijät tekemään.
 
20.5: Välipalanivel 84 linjalla 10 ja jarrut (välipalan taempi teli) vinkuivat sisälle oikeastaan häiritsevästi.

Tänään tuo on nelosella. Puistotiellä tämä vaunu meni ohitse, ja varoitusvalot eivät vilkkuneet. Tuollaisia valoja ei pitäisi asentaa ollenkaan, kun ne vaarantavat toimimattomuudellaan liikenneturvallisuuden (jos nyt joku niihin luottaa).

Itse asiassa: jos ja kun noiden raitiovaunujen jarrut ovat kuitenkin kohtuullisen standardikamaa, niin pidän edelleenkin erittäin kummallisena, että noista on onnistuttu tuollaiset kitisijät tekemään.

Johtuu jarrupalojen (levyjen?) epäonnistuneesta materiaalista. Uusia materiaaleja testaillaan. Eiköhän sieltä sellainen materiaali löydy, että kitinä loppuu.
 
Puistotiellä tämä vaunu meni ohitse, ja varoitusvalot eivät vilkkuneet. Tuollaisia valoja ei pitäisi asentaa ollenkaan, kun ne vaarantavat toimimattomuudellaan liikenneturvallisuuden (jos nyt joku niihin luottaa).

Omalla kohdalla nuo ovat toimineet 100% varmuudella, joten kyllä kai niistä enemmän hyötyä kuin haittaa on. Ennen noiden valojen tuloa tuolla tuli lähes joka päivä joku alle, sittemmin ei alle ole ajanut kukaan. Ehkä tuossa vaunussa jonka näit oli LIVA-ongelma. En nyt muista onko radassa tunnistimia, mutta syytä olisi olla. Kolminkertaisella tunnistinjärjestelmällä (silmukka, ajolankatunnistin, LIVA) noista valoista voisi tehdä ehkä punaisetkin, sittenhän ne olisivat muutakin kuin visuaalinen apuväline ylittäjille.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös