Spåratäti neuvoo

Hauskoja ovat ne viisi muutakin ohjetta!

Ja myös hyödyllisiä.

Rahat, lippu tarjoo heti – vaunu nopeammin veti! Tuo on jäänyt mieleen ehkä siksi, että aikamuodot ovat herttaisesti sekaisin. Eihän riimiä muuten muodostuisi.

Kyllä minusta voisi nykypäivänäkin neuvoa ja opastaa matkustajia, vaikka joku sen holhoamiseksi kokisikin. Itse asiassa – taitaa olla syytäkin vähän holhota.

Itse lähtisin valistamaan esim. seuraavista:

Juokseminen voi vaarantaa henkesi – älä ryntää punaisia päin. Seuraava ratikka tulee alle 10 min kuluttua.

Ratikka pysähtyy pysäkillä vain kerran ja lähtee, kun ovet sulkeutuvat. Ethän viivytä kymmenien kanssamatkustajien matkaa hidastelemalla.

Jos lippu on jäänyt ostamatta, tilaa se kätevästi tekstiviestillä. Tarvittaessa saat lipun kuljettajaltakin. Joudutathan silloin matkantekoa varaamalla rahan valmiiksi.
 
Muistelen joskus vekarana Helsingissä käydessäni, kun metrokin oli (kohtalaisen) uusi, saaneeni jostain käsiini joukkoliikennekartan, jonka johonkin kulmaan tai kääntöpuolelle tms. oli painettu toimintaohjeita joukkoliikennevälineissä. Mistä ovista saa nousta sisään, mihin maksetaan jne. Sitä oli muistaakseni erikseen painotettu, että metrosta poistuvat matkustajat pitää päästää ovista ensin. Olisi käyttöä tuolle ohjeelle tänäkin päivänä...

Minä puolestani muistan nähneeni 90-luvun alussa kaaviokuvia HKL:n bussista, metrosta ja ratikasta, jossa oli vihreä ympyrä (vai valkoinen nuoli sinisellä pohjalla?) niiden ovien kohdalla, josta saa mennä sisään ja punainen ympyrä (vai "kielletty ajosuunta"?) niiden ovien kohdalla, josta saa mennä vain ulos.
 
Tässä näytteet syksyn 1991 ja syksyn 1993 linjakartoista.
 
Muistaakseni kun joskus 1990-luvun alussa siirryttiin ratikoissa oikeanpuoleiseen liikenteeseen ovissa, ilmestyi oviin vihreät pallurat niihin, joista oli tarkoitus kulkea ja punaiset niihin joista ei. Taisi tosin olla vielä niin, että opasläpyskät olivat vain nivelissä ja laihialaisissa ei, vaikka (tai koska) jälkimmäisissä säilyi vanha "edestä ja takaata sisään, keskeltä ulos" -kulkukäytäntö.
 
Pitää paikkansa. Kun olin Tehtaankadun ala-asteella 1990-luvun alussa, Setä Sininen (tms.?) kävi siellä kertomassa meille lapsukaisille tästä uudesta käytännöstä.
 
->Tuota oikealta sisään, oikealta ulos -käytäntöä noudatetaan aika heikosti, eikä se edes toimi silloin kun matkustajia vaihtuu suuri määrä tai spåra on niin sanotusti ammuttu täyteen. Ovista kyllä mahtuu kumpaankin suuntaan, mutta välittömästi ovien sisä- ja ulkopuolella on kitkaa, jos ihmisiä liikkuu eri suuntiin.

En tosin ymmärrä, miten mainitunlaiseen ohjeistukseen on joskus päädytty. Toimii ehkä testihenkilöillä väljissä hallitiloissa... Kenttätestaus taisi jäädä?
 
Takaisin
Ylös